Tähtitieteellinen yhdistys Ursa
Ilmakehän optiset ilmiöt
Ryhmän tapaamiset
Ilmakehäryhmä pyrkii järjestämään ryhmätapaamisen (ilmakehätapaaminen) aina kerran vuodessa. Tapaamiset pyritään järjestämään muiden ilmakehäalan harrastusryhmien kanssa yhteistyössä.
Ilmakehätapaamisia on järjestetty säännöllisesti vuosittain vuodesta 2010 lähtien. Tätä aikaisemmin tapaamisia on järjestetty epäsäännöllisesti aina silloin tällöin. Vuodesta 2010 alkaen tapaamiset on järjestetty Ursan Tähtikallion havaintokeskuksessa Orimattilan Artjärvellä.
Tapaamisten ohjelma koostuu esitelmistä ja työpajoista, mutta tämän lisäksi myös kaikenlainen rento oleskelu kuten saunominen ja makkaranpaisto kuuluvat myös tapaamisten perusaktiviteetteihin! Lisäksi tapaamisten yhteydessä on monesti ollut mahdollista tehdä myös kaikenlaisia havaintoja. Esimerkiksi vuoden 2012 tapaamisessa havaittiin perseidejä ja 2013 bongattiin salamoita!
Menneiden vuosien ilmakehätapaamisten ohjelmaan ja esitelmien aiheisiin voi tutustua oheisilla alasivuilla. Samasta paikasta löytyvät myös tapahtumissa pidettyjen esitelmien esitysmateriaalit. Kun ilmakehätapaaminen järjestetään, ilmestyy tulevan tapahtuman ohjelmarunko ryhmän wikisivuille.
Tulevat tapaamiset
- ei suunniteltuja tapaamisia
Menneet tapaamiset
- Ilmakehätapaaminen 2017, 9.–11.6.2017, Tähtikallion havaintokeskus, Artjärvi, Orimattila
- Ilmakehätapaaminen 2015, 5.–7.6.2015, Tähtikallion havaintokeskus, Artjärvi, Orimattila
- Ilmakehätapaaminen 2014, 6.–8.6.2014, Tähtikallion havaintokeskus, Artjärvi, Orimattila
- Ilmakehätapaaminen 2013, 17.–19.5.2013, Tähtikallion havaintokeskus, Artjärvi, Orimattila
- Ilmakehätapaaminen 2012, 10.–12.8.2012, Tähtikallion havaintokeskus, Artjärvi, Orimattila
- Ilmakehätapaaminen 2011, 27.–29.5.2011, Tähtikallion havaintokeskus, Artjärvi
- Ilmakehätapaaminen 2010, 14.–16.5.2010, Tähtikallion havaintokeskus, Artjärvi
- Halotapaaminen 2006 14.–16.7.2006 Tähtikallion havaintokeskus, Artjärvi
- Halotapaaminen 2003 7.–8.6.2003, Halikko
- Halotapaaminen 1999 29.–30.5.1999, Helsinki ja Klaukkala, Nurmijärvi
- Yöpilvikesä 2026 29.9.2026
- Uutta tietoa revontulidyynien synnystä 29.9.2026
- Halohuhtikuu 2026 27.3.2026
- Harvinaiset pilvityypit osa 3, Kelvin–Helmholtz -pilvet 12.10.2025
- Harvinaiset pilvityypit 2, Valaisevat yöpilvet 19.5.2025
- Toukokuun 2024 revontulimyrsky 19.5.2025
- Halohuhtikuu 2025 – Havaitse ja tallenna kevään upeat haloilmiöt! 26.3.2025
-
Pilvikaari maanpinnalta III 4.11.2026 klo 7.59, Maaninka, Suvi Piiroinen -
Pilvikaari maanpinnalta III 4.11.2026 klo 7.54-8.00, Syvänniemi, Heli Huovinen
-
Yksi halomuoto I 3.11.2026 klo 15.10, Turku, Paula Mattila -
Useita halomuotoja II 3.11.2026 klo 14.45, Kurikka, Timo Nevala -
Kuun kehä II 3.11.2026 klo 1.45, Eura, Anonyymi -
Yksi halomuoto I 1.11.2026 klo 11.50, Kangasala, Jukka Oravasaari -
Yksi halomuoto I 1.11.2026 klo 11.22-13.00, Kuhmoinen, Ilkka Taponen
- Vs: Mikä optinen ilmiö? 21.10.2026
- Vs: Uusi Halostack 6.10.2026
- Vs: Vihreä välähdys 24.8.2026
- Vs: Vihreä välähdys 24.8.2026
- Vs: Vihreä välähdys 24.8.2026
- Valaisevat yöpilvet Helsingissä & Espoon saaristossa (Timelapse & Hyperlapse 4K) 28.7.2026
- Vs: Onko tässä kuvassa halo? 24.4.2026
