Tähtitieteellinen yhdistys Ursa

Ilmakehän optiset ilmiöt

Yöpilvien tunnistaminen

Edellinen luku | Seuraava luku | Etusivu | Sisällysluettelo

Yöpilvihavaintojen kannalta erityisen tärkeää, itseasiassa tärkein asia, on tunnistaa valaisevat yöpilvet tavallisista pilvistä. Siksi tunnistamiseen on kiinnitettävä erityistä huomiota. Keinovalojen ja Kuun vaikutuksesta voivat tavalliset yläpilvetkin näyttää valoisilta. Näin on myös ilta- ja aamuhämärän alkupuolella, jolloin varsinaiset yöpilvet eivät yleensä edes näy. Varsinkin keskikesällä, jolloin yöpilviä voidaan nähdä jo, kun Aurinko on vain 3-6 astetta horisontin alapuolella, voimakas hämärä valaisee tavallisia yläpilviäkin niin paljon, että ne voidaan helposti sotkea yöpilviin.

Vaikka tunnistaminen olisikin epävarmaa, kannattaa pilvistä tehdä kuitenkin havainto ja varmistaa jälkeenpäin muilta havaitsijoilta, näkyikö kyseisenä yönä yöpilviä. Raportissa on kuitenkin syytä tuoda selvästi esille, että kyseessä on epävarma havainto.


Yöpilvien perustuntomerkit

Useinmiten yöpilvet on helppo tunnistaa tavallisista yläpilvistä. Yleensä yöpilvet eroavat normaaleista pilvistä valoisuutensa vuoksi. Ne ovat valkeita muiden pilvien ollessa tummia. Mikäli yläpilvet näyttävät pohjoisessa tummilta, ovat näkyvät valkeat pilvet todennäköisesti yöpilviä. Poikkeuksena ovat tietysti kuutamoyöt ja kaupunkihavaintopaikat, jolloin tavalliset yläpilvetkin saattavat näkyä valoisina. Myös edellä mainittu voimakas hämärä voi saada aikaan sen, että pohjoisen pilvet näyttävät tummilta, mutta ylempänä olevat pilvet ovat heikosti vaaleita. Hyvin kirkkaat yöpilvet voidaan tunnistaa helposti niiden epätavallisen valoisuuden avulla.

Erityisesti on syytä varoa pohjoisessa näkyviä ohuita tummia pilviä, joiden välistä näkyvä kirkas taivas saattaa kontrastin vaikutuksesta näyttää valoisalta pilveltä. Tällaisia pilviä nähdään melko usein ja tilanne on tosi harhauttava. Vaaleat juovat on helppo tunnistaa pilvien välisiksi alueiksi esim. kiikarin avulla.

Toinen yöpilvien hyvä tuntomerkki on niiden väri. Yöpilvet ovat yleensä valkeita tai sinertäviä. Erityisesti jälkimmäinen väri erottaa yöpilvet tavallisista yläpilvistä. Sinertävänvalkoiset pilvet näyttävät melkoisen epätavallisilta normaaleihin pilviin nähden. Punertavia ja rusehtavia sävyjä yöpilvillä esiintyy vain lähellä horisontiia. Yöpilvet eivät ole koskaan tummia tai harmaita. Jos taivalla näkyvissä pilvissä havaitaan useita erilaisia värisävyjä, esim. kellertävää, vihreää ja voimakasta punaista, kyseessä on mitä todennäköisimmin rakettikokeestä syntynyt pilvi.

Jos valaisevia yöpilviä seurataan pitempi jakso, ne ovat helposti tunnistettavissa näkyvyysalueen muutoksien avulla. Yleensä yöpilvien näkyvyysalueen eteläisen reunan (yläreunan) muodostaa Maan varjo. Se on helppo havaita ainakin laajoissa yöpilvinäytelmissä. Aurinko ei enää voi valaista aivan eteläisen horisontin pilviä ja Auringon painuessa yhä alemmaksi pohjoisen horisontin alapuolelle nousee Maan varjo melko nopeasti saavuttaen pohjoisen horisontin, kun Aurinko tavoittaa noin 16 asteen rajan horisontin alapuolella.

Valoisimman hämärän tummuessa yöpilvet ilmestyvät pikkuhiljaa näkyviin. Hämärän tummuessa yöpilvien eteläisin reuna siirtyy pikkuhiljaa kohti pohjoista taivaanrantaa. Auringon korkeuden ollessa -6..-8° rajan vetäytyminen kohti pohjoista on hyvinkin nopeaa. Hämärän valjetessa reuna siirtyy taas kohti etelää. Aamun valjetessa yöpilvet katoavat vähitellen.

Itse Maa ei varjosta pilviä, vaan varjostuksen aiheuttaa vaihtelevan paksuinen ilmakerros maanpinnan yläpuolella sekä ilmakehässä oleva pöly ja pilvet. Sen vuoksi eteläraja ei ole aivan terävä. Yöpilvialueen mahdollinen laajuus eri Auringon korkeuksilla on esitetty oheisessa kuvassa. Se ei ole välttämättä aivan ehdottoman tarkka, sillä ilmakehän läpinäkyvyys ja pilvisyysolosuhteet pohjoisessa voivat vaikuttaa varjostavan kerroksen paksuuteen ja näin hiukan muuttaa näkyvyysalueen rajoja.

Yöpilvialueen laajuus on hyvä pitää mielessä epäilyttäviä pilviä tunnistaessaan. Jos epäilyttäviä pilviä näkyy sellaisella alueella, joka varmasti on jo Maan varjossa, voidaan tällaiset hylätä automaattisesti.

Yöpilvien näkymisalue ei ole mikään varma tuntomerkki. Yleensä loppukesästä yöpilvet näkyvät ainoastaan pohjoisella taivaalla, mutta kesä-heinäkuussa niitä saattaa näkyä yli zeniitin ja hyvin eteläiselläkin taivaalla.

Yöpilvien näkyvyysalue Auringon eri korkeuksilla. Kaavion käyrät kuvaavat yöpilvien eteläisintä rajaa. Huomattakoon, että kaaviota on kierrettävä Auringon liikkeen mukana luoteesta koilliseen yön edetessä.

Rakenteensa puolesta yöpilvet eroavat jonkin verran normaaleista pilvistä, joskin niillä on ulkonäkönsä puolesta paljon samankaltaisuuksia tavallisten cirrus-pilvien kanssa. Silmiinpistävimpiä erityispiirteitä ovat laineet, lyhyet toisiaan lähellä olevät juovat. Myös pitkiin vyöjuoviin liittyvät poikittaisjuovat, jotka saavat rakenteen muistuttamaan kalanruotoa, ovat yöpilvissä huomattavasti tyypillisempiä kuin tavallisissa yläpilvissä. Tällaisia erityisrakenteita ei kuitenkaan esiinny aivan kaikissa yöpilvinäytelmissä.

Yöpilvien liikkuminen on yleensä varsin hidasta, tai sitten ne eivät liiku ollenkaan. Tavallisten pilvien liike on useinmiten selvästi nopeampaa. Joskus voivat yöpilvetkin liikkua melko nopeasti.


Polarisaatiokeino

Eräs pätevä keino korkealla taivaalla näkyvien yöpilvien tunnistamiseksi on pilvien polarisaatio. Yöpilvien ja taustataivaan polarisaatio on samankaltainen. Tavallisten pilvien valon polarisaatio taas eroaa taustasta merkittävästi.

Polarisaatio on mahdollista todeta polarisaatiosuotimella tai tavallisilla polaroivilla aurinkolaseilla. Kiertämällä suodatinta noin neljänneskierroksen suuntaan ja toiseen (ks. kuva) voimme todeta hämärätaivaan tummuvan ja kirkastuvan. Yöpilvet käyttäytyvät aivan samalla tavalla kuin taustataivas eli ne tummuvat ja katovat taustan tummuessa, kun taas normaalit pilvet tulevat selvästi näkyviin.

Polarisaatiokeino ei toimi joka suunnalla taivasta. Voimakkainta se on 90 asteen päässä Auringosta ja heikkenee Auringon suuntaan ja sen vastapisteeseen päin mentäessä. Auringon suunnalla keinolla ei voida tunnistaa yöpilviä normaaleista. Noin 40-45 asteen etäisyydellä alkaa polarisaatioero näkyä. Menetelmä soveltuu erityisesti keskikesän ja heinäkuun laajoille yöpilvinäytelmille, kun taas loppukesän pohjoistaivaan näytelmille se ei sovellu.

Polarisaatiokeino on tarpeen myös sellaisina öinä, kun normaalit yläpilvet peittävät taivasta. Tällöin saattaa olla mahdollisuus, että yöpilviä on havaittavissa tavallisten cirrus-pilvien seassa. Tällaisissa tapauksissa on yö- ja yläpilvien erottaminen toisistaan erityisen hankalaa ilman polarisaatiokeinoa.

 

Polarisaatiosuotimen käyttö. Suodinta kierretään edestakaisin suunnilleen neljänneskierroksen verran.

RSS Taivaanvahti