Teksti: Mika Sillanpää

Kaikki meistä tuntevat sateenkaaren, vaikka sateenkaari itse asiassa onkin varsin harvinainen ilmiö. Siinä missä sateenkaari näkyy muutaman kerran vuodessa, aktiivinen havaitsija saattaa nähdä haloja kahtenasatana päivänä vuodessa.

Syy siihen, että näinkin yleinen ilmiö jää ihmisiltä huomaamatta on, että yleensä halot sijaitsevat kirkkaan auringon lähellä jonne ei hevillä tule vahingossa vilkaisseeksi. Muutaman kerran vuodessa, lähinnä huhtikuussa, halot saattavat kuitenkin levittäytyä koko taivaalle henkeäsalpaavana rakennelmana.

Missä sitten tälläiset ihmeellisyydet syntyvät? Jääkiteissä. Pienissä jääkiteissä, jotka leijuvat symmetrisissä asennoissa joko usean kilometrin korkeudella valkeissa yläpilvissä taikka kylminä pakkaspäivinä myös havaitsijan silmien edessä.

Halomuodot

Luonnossa on valokuvin dokumentoitu esiintyvän noin viisikymmentä erilaista halomuotoa. Suurin osa näistä on erittäin harvinaisia esiintyen harvemmin kuin kerran vuodessa. Aktiivinen taivaan tarkkailija pystyy kuitenkin vuoden aikana näkemään jopa kaksikymmentä eri halomuotoa taivaalla.

Yleisin halo on 22° rengas, joka muodostuu kun satunnaisissa asennoissa leijailevat kuusikulmaiset jääkiteet taittavat auringon valon katsojan silmää kohden. Tämän aurinkoa tai kuuta ympäröivän renkaan säde on aina vakio, 22°, eikä se riipu esim. jääkiteiden etäisyydestä havaitsijasta.

Kun jääkiteet eivät enää olekaan satunnaisissa asennoissa, alkaa taivaalle syntyä valokaaria ja sivuaurinkoja laajemmalle alueelle. Jääkiteet voivat joskus olla myös pyramidin muotoisia. Tällaiset kiteet aiheuttavat omat erikoiset halonsa. Kaikkein harvinaisimmat halot vaativat syntyäkseen hyvin ideaaliset jääkideolosuhteet. Monimutkainen valon kulkureitti kiteen sisällä ei siedä kiteessä pieniäkään rakennevirheitä ja lisäksi kiteiden on oltava äärimmäisen stabiilissa asennossa. Normaaleissa cirruspilvissä (valkeat yläpilvet) jääkiteet eivät yleensä ole kovin symmetrisen muotoisia. Tästä johtuu hienojen ja kirkkaiden halonäytelmien harvinaisuus.

Jarmo Moilasen havaitsema ja valokuvaama upea halonäytelmä Oulunsalossa 27.4.1996. Piirrokseen on yhdistetty 20 minuutin aikana taivaalla näkyneet ja valokuvista varmennetut halokaaret. Yhtä aikaa taivaalla olleiden halomuotojen lukumäärä tässä näytelmässä on maailmanennätysluokkaa - noin kaksikymmentä. Näytelmä on yksi kaikkien aikojen parhaita raportoituja Pyhän Andrewn kaarten esiintymisiä Etelänapamantereen ulkopuolella.