Halojen havainto-opas

• Yleistä havaitsemisesta
• Havaintojen teko
• Raportointi
• Valokuvaus
• Polarisaatio
• Jääkidenäytteet

Halojen havaitseminen on helppoa puuhaa. Tärkeimmät havaitsijan tarvitsemat varusteet ovat: kynä, paperia ja mahdollisuuksien mukaan kamera. Aurinkolasit ja kuperat peilit on todettu hyviksi apuvälineiksi. Aurinkolasit vähentävät häikäisyhaittaa ja ovat siten mainioita auringon hohteen läheisyydessä näkyvien ellipsihalojen ja 9° renkaan havaitsemiseen. Niitäkin käytettäessä tulisi aurinko kuitenkin aina peittää jonkin esteen taakse (katon reuna, katulamppu, oma käsi, ym.). Kuperat peilit tiivistävät kuvan taivaasta, jolloin himmeiden, ja vaikeasti paikannettavien (46° allasivuava, Wegenerin vasta-aurinkokaaren pätkä) muotojen löytäminen on helpompaa. Tällöin ei kuitenkaan pidä innostua liikaa, sillä peilissä näkyvät pilvijuovat voivat helposti vaikuttaa haloilta. Peiliä tulisi käyttää siten, että joku sen paljastama himmeä halomuoto varmistetaan myös katsomalla ilman peiliä. Aurinkolasejakin voi käyttää kuperan peilin tapaan, mutta tummuuden vuoksi ne heijastavat kunnolla vain auringon puoleiset muodot. Unohtaa ei passaa myöskään rauhallista, liioista ihmismassoista vapaata havaintopaikkaa kovien halonäytelmien havaitsemiseen, jottei kotipaikkakuntasi kylähulluluettelon henkilömäärä kasvaisi.

Piirroksissa tulisi pyrkiä esittämään halonäytelmä mahdollisimman luonnonmukaisena. Halomuodoilla näkyviin kirkastumiin on hyvä kiinnittää huomiota, sillä esimerkiksi pyramidikidehalojen yhteydessä havaittavat yksinäiset kirkastumat saattavat olla viitteitä harvinaisista pyramidikiderenkaita sivuavista kaarista. Yksi piirros saa kattaa korkeintaan 20 minuutin ajanjakson. Piirros, johon sisällytetään kaikki halomuodot esimerkiksi tunnin ajanjaksolta, ei ole enää lainkaan todellisuutta vastaava. Harvinaisia halomuotoja sisältävistä näytelmistä tulisi piirros tehdä täsmälleen yhdeltä kellonajalta. Tarpeen mukaan voi piirroksia tehdä useampiakin halonäytelmän eri vaiheista. Jos esimerkiksi näkyvissä ensin on perusmultihalo, ja sen jälkeen ilmestyy pyramidikiderenkaita, tehdään piirros kummankin vaiheen maksimista.

Halojen tunnistamisessa on hyödyllistä osata arvioida hieman etäisyyksiä. Ojennettaessa käsi suoraksi eteen, ja levitettäessä pikkusormi ja peukalo mahdollisimman kauas toisistaan, on niiden väliin jäävä alue taivaalla noin 20 astetta. Tämä toki vaihtelee havaitsijoittain. Vastaavasti yhden sormen leveys on suunnilleen 2 astetta, ja nyrkin leveys 8-10 astetta. Nämä asteet tarkoittavat suoraa etäisyyttä jostain pisteestä johonkin toiseen taivaalla. Yleensä halomuotojen pituuksia ja keskinäisiä etäisyyksiä mitataan juuri tällä tavalla. Kuitenkin määritettäessä horisonttirenkaan pituutta ja harvinaisten sivuaurinkojen sijaintia käytetään ns. atsimuuttikulmaa. Esimerkiksi 120° sivuaurinko on aina 120 asteen atsimuuttikulman päässä Auringosta, mutta suora etäisyys muuttuu jatkuvasti Auringon korkeuden muuttuessa. Aurinkokeskeisten renkaiden pituuksia mitataan puolestaan keskuskulmana Auringon suhteen. Havaintolomakkeella halomuotojen pituuksia ei kysytä, mutta mittaustekniikan hallitsemisesta on hyötyä ja pituuksia voi tarvittaessa sisällyttää havaintokertomukseen.