Tähtitieteellinen yhdistys Ursa

Tähtiharrastuksen aloittaminen
Miten tähtiharrastuksen voi aloittaa? Tapoja on monia. Myös tähtiharrastukseen liittyviä kiinnostuksen kohteita on monia.
1. Taivaan havaitseminen
Havaitseva tähtiharrastus voi yksinkertaisimmillaan olla sitä, että katselee taivaalle ulkona liikkuessaan. Onko yö vai päivä? Onko taivas kirkas, vai onko pilvistä? Moni mieltää tähtiharrastuksen pitävän sisällään vain yötaivaan ja nimen omaan tähtien ja planeettojen tarkkailun, mutta Ursan piirissä harrastuksen pariin kuuluvat myös monet päivätaivaan ilmiöt kuten sateenkaaret, haloilmiöt ja erilaiset myrskyilmiöt. Yötaivaalla voi myös näkyä haloilmiöitä, minkä lisäksi siellä voi olla vaikkapa tähdenlentoja, revontulia tai valaisevia yöpilviä. Kaikkia eivät ole kiinnostuneita juuri tähdistä tai planeetoista, vaan intohimo saattaa kohdistua johonkin aivan muuhun taivaanilmiöön. Keskity siihen mikä juuri sinua kiinnostaa!
Taivaan havaitseminen voi olla ihan vain tähtipaljoudesta nauttimista ilman syvempää ymmärrystä näkemästään. Moni haluaa opetella tuntemaan tähtikuvioita, mutta niiden tuntemus ei ole mitenkään pakollista. Taivaan liike yön edetessä, Kuun vaiheiden muuttuminen yöstä toiseen ja vuoden kierron vaikutus tähtikuvioiden näkymiseen tekevät yötaivaasta jatkuvasti muuttuvan näyttämön.
Taivaan havaitsijaa auttavat alkuun Ursan sivuilta löytyvä tähtikartta, kiekkomainen planisfääri-tähtikartta ja Tähdet-vuosikirja, josta löytyvät kaikki vuoden taivaanilmiöt. Näitä ihmisiä voivat kiinnostaa myös Ursan järjestämät Tähtitaivaan perus- ja myöhemmin jatkokurssi.
2. Tähtitieteestä lukeminen
Arviolta noin puolet Ursan jäsenistä ei ole erityisen kiinnostunut katsomaan itse taivaalle. He lukevat mieluummin avaruuden eri kohteista kuten eksoplaneetoista, oman aurinkokuntamme planeetoista tai vaikka mustista aukoista, avaruustekniikasta tai kosmologiasta. Hyvää luettavaa löytyy mm. Tähdet ja avaruus -lehdestä ja Ursan kustantamista kirjoista, minkä lisäksi internet on pullollaan tietoa.
Avaruuden kohteista kiinnostuneille on tarjolla myös Ursan järjestämiä kursseja, kuten Maailmankaikkeus- ja Kosmologiakurssit.
3. Valokuvaaminen
Järjestelmäkamerat ovat nykyään sen verran edullisia, että niitä löytyy jo monesta kodista. Valokuvaaminen on yleinen harrastus, ja sen voi laajentaa koskemaan myös taivaan kohteita. Erilaiset taivaan ilmiöt vaativat erilaisia tekniikoita ja mahdollisesti muutamia uusia varusteita (kuten jalusta tai aurinkosuodin), mutta periaatteessa järjestelmäkameran omistajan on helppoa lähteä kokeilemaan taivaan kuvaamista.
Ursa ylläpitää Taivaanvahti-havaintopalvelua, jossa suomalaiset tähtiharrastajat voivat jakaa havaintojaan. Usein havaintoihin liittyy nimen omaan valokuva. Taivaanvahdissa voi katsella ja kommentoida muiden havaintoja ja osallistua siten yhteisölliseen tähtiharrastukseen pidemmänkin matkan päästä.
Tähtivalokuvaamisesta kiinnostuneille on tarjolla Tähtikuvausta aloittelijalle -kurssi.
4. Kaukoputken tai kiikareiden käyttö
Tähtiharrastus yhdistetään usein erilaisten, mahdollisesti kalliidenkin havaintovälineiden omistamiseen, mutta se ei ole mitenkään pakollista. Lisäksi me Ursassa suosittelemme, että havaintovälineen hankkimista harkitseva vasta-alkaja tutustuu ensin kiikareihin ennen kalliin ja ehkä isokokoisen kaukoputken hankkimista. Kiikareilla pääsee jo pitkälle: niiden avulla voi tutkia vaikka Jupiterin suurten kuiden liikkeitä, Kuun kraattereita ja himmeämpiä taivaan kohteita Orionin suurta tähtisumua ja Seulasten tähtijoukkoa.
Kaukoputken hankkimista harkitsevan kannattaa harkita muun muassa sitä, tarvitseeko mahdollisesti painavaakin putkea kuljettaa kauemmas jotta havainnot voi aloittaa, vai onnistuuko se vaikka pihapiiristä.
Ursan myymälä palvelee kaikkia meiltä havaintovälineen hankkimista harkitsevia, puhelimessa ja paikan päällä Helsingin observatoriolla. Autamme mielellämme juuri sinun tarpeisiisi sopivan tuotteen valinnassa sekä mahdollisissa pulmatilanteissa, joita välineen käytössä voi ilmetä. Järjestämme myös Opastus kaukoputken käyttöön -kurssia, joka sopii putken juuri hankkineille tai hankintaa suunnitteleville.
Ursa ylläpitää myös Tähtikallion havaintokeskusta Orimattilassa, jota kaikki Ursan jäsenet saavat käyttää saatuaan koulutuksen keskuksen laitteiden käyttöön. Myös Kaivopuiston tähtitornia voi käyttää koulutuksen saatuaan niinä aikoina, kun tornilla ei ole yleisönäytöstä.
5. Yhdessä harrastaminen
Ursan piirissä on mahdollista harrastaa myös yhdessä muiden aiheesta kiinnostuneiden kanssa. Ursan piirissä toimii useita eri harrastusryhmiä, jotka kokoavat yhteen vaikkapa Auringosta, aurinkokunnan planeetoista ja pienkappaleista tai tähdenlennoista kiinnostuneita ihmisiä. Ryhmät kokoontuvat tyypillisesti kerran vuodessa Tähtikallion havaintokeskuksessa keskustelemaan harrastuksesta ja vertailemaan havaintojaan. Suomalaiset tähtiharrastajat kokoontuvat myös vuosittain eri paikkakunnilla järjestettävälle Cygnus-kesäleirille heinäkuun lopussa vaihtamaan kuulumisia ja viihtymään yhdessä. Helsingin observatoriolla kokoontuvat myös Ursan jäsenillat joka toinen tiistai.
Suomessa on Ursan lisäksi noin 40 paikallista tähtiyhdistystä, joiden parissa löytyy lisää mahdollisuuksia harrastaa yhdessä. Ursa ei ole kotimaisten tähtiyhdistysten kattojärjestö, vaan kaikki paikalliset yhdistykset toimivat itsenäisesti (vaikka niiden nimessä olisikin historiallisista syistä "Ursa"). Moni kuuluukin sekä valtakunnallisesti toimivaan Ursaan ja saa sitä kautta jäsenetuna mm. Tähdet ja avaruus -lehden, sekä johonkin paikalliseen, pienempään tähtiyhdistykseen.