Halojen havainto-opas

• Yleistä havaitsemisesta
• Havaintojen teko
• Raportointi
• Valokuvaus
• Polarisaatio
• Jääkidenäytteet

Havaitsija herää keväiseen aamuun kirkkaan auringonpaisteen saattelemana. Vielä viimeisiä unenrippeitä silmistään karistellen hän alkaa selailla kahvikupposen äärellä päivän sanomalehteä, ja kääntää tottunein sormin Pohjois-Euroopan sääkartan esille. Kartassa näkyy lännestä Suomea lähestymässä oleva lämmin rintama. Toivon pilkahdus välähtää havaitsijan silmissä, kun hän lukee ennusteesta, että saapuva rintama liikkuu hitaasti - harvinaiset halot liittyvät usein hitaisiin sykloneihin. Havaitsija menee ulos ja toteaa ettei taivaalla ole ainuttakaan satunnaista pilvenhattaraa. Kuitenkin tietoisena tulossa olevasta rintamasta hän suuntaa katseensa länteen, ja siellä se on: valkea tasainen yläpilvihuntu levittäytyen kapeana vyönä matalalla horisontissa. Havaitsija jää innostuneena odottelemaan yläpilvialueen nousua ja sen mukana tulevaa halonäytelmää.

Halojen runsaasta esiintymistiheydestä johtuen havaitsijan tärkeimpiin ominaisuuksiin kuuluu tarkkaavaisuus. Kun tarkkailee taivasta joka päivä, oppii vähitellen ennakoimaan eri pilvi- ja säätyyppien mukaan halojen esiintymistä. Eräs merkki halonäytelmän tulemisesta on yläpilvien (cirrus tai cirrostratus) ilmaantuminen horisonttiin, useimmiten lännen ja etelän välille.

Halot eivät noudattele mitään vuorokausirytmiä, sillä niiden näkyminen on täysin kiinni yläpilvien (toisinaan keskipilvien) esiintymisestä, joka on aivan satunnaista. Jääsumulla sen sijaan on ollut havaittavissa eräänlaista taipumusta säännöllisyyteen. Otollisin hetki jääsumulle on aikainen talviaamu (heti Auringon noustua). Lämpömittarin lukema saisi mieluiten olla -20° paremmalla puolella. Kun Aurinko nousee korkeammalle, se ikään kuin "tappaa" ilmassa leijailevat jääkiteet lämmöllään. Jääsumun esiintyminen puolen päivän jälkeenkin on toki mahdollista, mutta parhaat jääsumut on kuitenkin aina havaittu aamuisin.

Halojen vuosittaisessa esiintymisessä on havaittavissa selviä vaihteluja. Vuoden kesäisempi puolisko, maalis-syyskuu, on talvipuoliskoa huomattavasti parempi niin halonäytelmien määrässä kuin myös laadussa. Havaitsijapiireissä kevään saapuminen on aina merkittävä tapahtuma, sillä harvinaisia haloja havaitaan eniten huhti- ja toukokuun aikana. Halotarjonta heikkenee yleensä jonkin verran keskikesän ajaksi, mutta toinen, heikompi harvinaisuuspiikki on huomattu elo-syyskuussa. Perinteisesti viimeisenä mahdollisuutena nähdä jotain säväyttävämpää on pidetty Lokakuun alkupäiviä. Runsaan alapilvisyyden takia loka- ja marraskuussa näkyy vähiten haloja. Lauhoina, jääsumuköyhinä talvina tämä synkkä talvijakso jatkuu aina helmikuulle asti. Talvikaan ei kuitenkaan ole aivan toivoton harvinaisten halojen suhteen, sillä suuri osa ellipsihaloista on havaittu juuri talviaikaan.