Esipuheita

POHJOIS-SUOMEN HALOPROJEKTI 1997 JA MUSTAT LASIT 1 / 98

Arvoisa lukija,

Teemu Öhman kertoi maaliskuussa -97 ajatuksesta jota allekirjoittanutkin oli joskus pohtinut: Pitäisikö tehdä oma oululainen yhteenveto keväisestä haloprojektista!

Salakavala suuruudenhulluus kuitenkin iski ja projekti päätettiin laajentaa koko Pohjois-Suomen haloprojektiksi. Niinpä, häthätään allekirjoittaneen kotiuduttua maaliskuun puolivälissä Itä-Siperiasta, lähti Pohjois-Suomen tunnetuille halohavaitsijoille sekä tähtiharrastusseurojen yhteyshenkilöille postia. Halohavaitsijat luonnollisesti lähtivät mielellään mukaan mutta tähtiharrastusseurojen kautta ei palautetta havaintojen muodossa ainakaan saatu paria tapausta lukuun ottamatta.

Samaan aikaan Ursan halojaoston ja Saksan vastaavan edellisvuonna kokeiltu eurooppalainen haloprojekti laajeni ensimmäistä kertaa aidosti eurooppalaiseksi projektiksi johon osallistui havaitsijoita myös muista maista. Maantieteellisen kattavuuden vuoksi tämä projekti supistettiin käsittämään vain huhtikuun. Me puolestamme totesimme että kyllä toukokuukin mukaan pitää saada ja siten perustella oman projektin tarve.

Projektin mahdollisesti poikiman yhteenvedon kustannuskysymyskin ratkesi kun varovaisten tiedustelujen pohjalta Arktos lupautui kustantamaan yhteenvedon. Muutenhan toteutuminen olisikin ollut aika huteralla pohjalla köyhien opiskelijoiden ja vielä köyhemmän työttömän ollessa asialla.

Yhteenvedon nimeksi jossain vaiheessa äänestettiin sitten Mustat lasit. Tämä hiukan Blues Brothers- tai M.I.B.-tyylinen nimi oikeastaan sopi mainiosti halohavaintojulkaisulle sillä mustat aurinkolasit ovat vakiotyökalu halojen havaitsijalle. Toivottavasti nimi tuo myös hiukan rentoa meininkiä halohavainnointiin, joka ei ole missään nimessä muutenkaan sementtistä.

Halohavainnointi, on helppo ja jännittävä harrastus - ei koskaan voi tietää mitä taivas tarjoaa. Harrastuksena sen mielellään moni näkisi leviävän. Ihmisiä pitäisi saada havaitsemaan tai edes seuraamaan näitä valkean taivaan ihmeitä. Siten voimme saada havaitsijamäärät kasvamaan ja valtaisat tyhjät aukot havaitsijakartalta katoamaan. Jokainen joka liikkuu luonnossa on potentiaalinen halohavaitsija - lintubongarista metsuriin.

Suomen havaintokartalla suurimmat aukot ovat tätä nykyään Itä-Suomi Mikkelistä Kuusamoon, Kemi, Rovaniemen ja Pellon muodostama kolmio, Ylä-Lappi Sodankylästä pohjoiseen sekä Käsivarsi. Kilpisjärven ja Kevon revontulikameroiden ja satunnaisten havaintojen pohjalta voisi Utsjoen ja Kilpisjärven seutuja pitää eräinä mielenkiintoisimpina valkeina alueina Suomessa halohavainnointia ajatellen. Varsinkin talvisia jääsumuhaloja uskoisi esiintyvän Jäämeren tuoman kosteuden ja pakkasten ansiosta paremmin kyseisillä paikkakunnilla kuin muualla Suomessa.

Näiden aukkojen paikkaamiseksi haloharrastusta olisi tuotava paremmin esille. Tämä työ onkin hitaasti kulisseissa käynnissä. Suuri kiitos halohavainnoinnin esilletuomisesta kuuluu Ursalle ja varsinkin herralle nimeltä Marko Pekkola, joka viimeksi, yhdessä Jari Mäkisen kanssa työsti täysimittaisen televisio-ohjelman haloista niiden havainnoinnin ja tutkimuksen historiasta. Kyseinen ohjelma tuli ulos ykkösen Prisma-tiedesarjassa syyskuussa 1997 ja uudistettuna versiona keväällä.

Joku saattaa nyt ihmetellä miten vuoden 1997 halohuhtikuun yhteenveto ilmestyy vasta seuraavan vuoden alussa, juuri ennen kevätprojekteja. No, sen enempi kiertelemättä viivästys on laskettava täysin allekirjoittaneen saamattomuuden piikkiin sillä työstin koko yhteenvedon käytännössä yksin. Mutta selittelyistä huolimatta olen viivästymisestä vilpittömästi pahoillani.

Oulunsalossa 31. 3. 1998, Jarmo Moilanen