Arkisto
- syyskuu 2023
- elokuu 2023
- kesäkuu 2023
- toukokuu 2023
- huhtikuu 2023
- maaliskuu 2023
- helmikuu 2023
- tammikuu 2023
- joulukuu 2022
- marraskuu 2022
- lokakuu 2022
- syyskuu 2022
- elokuu 2022
- kesäkuu 2022
- toukokuu 2022
- huhtikuu 2022
- maaliskuu 2022
- helmikuu 2022
- tammikuu 2022
- joulukuu 2021
- marraskuu 2021
- lokakuu 2021
- syyskuu 2021
- elokuu 2021
- kesäkuu 2021
- toukokuu 2021
- huhtikuu 2021
- maaliskuu 2021
- helmikuu 2021
- tammikuu 2021
- joulukuu 2020
- marraskuu 2020
- lokakuu 2020
- syyskuu 2020
- elokuu 2020
- kesäkuu 2020
- toukokuu 2020
- huhtikuu 2020
- maaliskuu 2020
- helmikuu 2020
- tammikuu 2020
- marraskuu 2019
- lokakuu 2019
- syyskuu 2019
- elokuu 2019
- heinäkuu 2019
- kesäkuu 2019
- toukokuu 2019
- huhtikuu 2019
- maaliskuu 2019
- helmikuu 2019
- tammikuu 2019
- joulukuu 2018
- marraskuu 2018
- lokakuu 2018
- syyskuu 2018
- elokuu 2018
- kesäkuu 2018
- toukokuu 2018
- huhtikuu 2018
- maaliskuu 2018
- helmikuu 2018
- tammikuu 2018
- joulukuu 2017
- marraskuu 2017
- lokakuu 2017
- syyskuu 2017
- elokuu 2017
- kesäkuu 2017
- toukokuu 2017
- huhtikuu 2017
- maaliskuu 2017
- helmikuu 2017
- tammikuu 2017
- joulukuu 2016
- marraskuu 2016
- lokakuu 2016
- syyskuu 2016
- elokuu 2016
- kesäkuu 2016
- toukokuu 2016
- huhtikuu 2016
- maaliskuu 2016
- helmikuu 2016
- tammikuu 2016
- joulukuu 2015
- marraskuu 2015
- lokakuu 2015
- syyskuu 2015
- elokuu 2015
- kesäkuu 2015
- toukokuu 2015
- huhtikuu 2015
- maaliskuu 2015
- helmikuu 2015
- tammikuu 2015
- joulukuu 2014
- marraskuu 2014
- lokakuu 2014
- syyskuu 2014
- elokuu 2014
- kesäkuu 2014
- toukokuu 2014
- huhtikuu 2014
- maaliskuu 2014
- helmikuu 2014
- tammikuu 2014
- joulukuu 2013
- marraskuu 2013
- lokakuu 2013
- syyskuu 2013
Tiedeuutisten knopit
Vuodenvaihteen ratoksi maamme suurin julkinen media Yle tarjoaa ”perinteisen” tiedevisan, jossa voi testata ”ovatko tiedeuutisten knopit hallussa”. Kysymys 8/15 on seuraava:
Pimeää ainetta tutkiva Tommi Tenkanen on esittänyt maailmankaikkeuden alun tapahtumille tavanomaisesta käsityksestä poikkeavaa järjestystä. Millaista?
A) Ensin tapahtui maailmankaikkeutta rajusti laajentanut kosminen inflaatio ja vasta sen jälkeen tapahtui kuuma alkuräjähdys.
B) Ensin oli kuuma alkuräjähdys, joka muuttui kylmän alkuräjähdyksen kautta kosmiseksi inflaatioksi.
C) Maailmankaikkeus räjähti kerralla lähes nykyiseen kokoonsa.
Tämä on varoittava esimerkki tiedeuutisoinnin vastuuttomuudesta. Tommi Tenkanen ei ole esittänyt mitään yllä olevista vaihtoehdoista – ja mikä pahempaa, ne ovat kaikki harhaanjohtavia.
Termillä ”alkuräjähdys” saatetaan viitata joko maailmankaikkeuden alkuun, nykyisen aineen syntyyn kosmisen inflaation lopussa tai sarjaan inflaation jälkeisiä tapahtumia. (Asiaa on puitu täällä ja täällä; selkeintä olisi välttää koko sanaa ja puhua vaikka maailmankaikkeuden alusta tai aineen synnystä.)
Ensimmäisessä tapauksessa vaihtoehto A on sanan ”alkuräjähdys” määritelmän vastainen, kahdessa jälkimmäisessä se on sanan määritelmän mukaan totta. Virke A ei siis kerro siitä, millainen maailma on, vaan siitä, miten sanoja käytetään.
Vaihtoehdossa B esiintyvä ”kylmä alkuräjähdys” on menneiden aikojen jäänne, jolla on suunnilleen yhtä paljon tekemistä nykytieteen kanssa kuin eetterillä. (En olisi ilman Googlen apua edes tiennyt mitä se tarkoittaa.)
Vaihtoehdossa C on yhdistetty tavallinen väärinkäsitys ja karkea epätotuus. Onnettomasti valitusta nimestään huolimatta ”alkuräjähdys” ei ole räjähdys. Maailmankaikkeuden jatkuva laajeneminen taasen on suunnilleen yhtä hyvin varmennettu asia kuin Maapallon pyöreys.
Yllä siteerattu”tiedeknoppi” on kysymyksiltään suunnilleen yhtä järkevä kuin alla oleva historian kysymys.
Liikkuvuuden historiaa tutkiva N.N. on esittänyt Ranskan synnyn tapahtumille tavallisesta käsityksestä poikkeavaa järjestystä. Millaista?
A) Ensin tapahtui Ranskaa rajusti laajentanut Kaarle Suuren valtakausi ja vasta sen jälkeen tapahtui kova valloitus.
B) Ensin oli kova valloitus, joka muuttui pehmeän valloituksen kautta Kaarle Suuren valtakaudeksi.
C) Ranska räjähti kerralla lähes nykyiseen kokoonsa.
Fysiikasta kirjoitettaessa tällainen hölynpöly on normaalia. Vaikka kysymyksessä olisi siteerattu Tommin tutkimuksen antia oikein ja yksi vastauksista pitäisi paikkansa, tällainen ”knoppailu” olisi silti ongelmallista. Kyse ei ole vain siitä, ovatko yksittäiset asiat väärin, vaan siitä, että koko viitekehys on harhaanjohtava.
Kyselyistä ei muisteta vain oikeita vastauksia, vaan vaihtoehtojen kokonaisuus muovaa käsitystä. Mielekkäästi laadittu monivalintakysymys valottaa oleellisia aiheita laajemmin kuin vain yhden vaihtoehdon kautta. Tähän tietysti liittyy vastausten lisäksi myös kysymyksen valinta. Nyt Tommin (sinällään kiinnostava) tutkimus on nostettu satojen viime vuonna ilmestyneiden vastaavien artikkeleiden joukosta esille vain siksi, että se on saanut paljon julkisuutta. Tämä taas ei liity niinkään tutkimuksen sisältöön kuin sen lehdistötiedotteeseen.
Tiede ei ole kokoelma tietoa, vaan siihen kuuluu elimellisesti joukko päättelytapoja sen selvittämiseksi, mikä on totta ja mikä ei, sekä tarkka kirjanpito epävarmuudesta. Tällaisten kyselyiden arvo tieteen ymmärtämiselle (ainakin mitä tulee teoreettiseen fysiikkaan) ei ole nolla vaan negatiivinen: ne nostavat esille yksittäisiä ehdotuksia muiden joukosta antaen ymmärtää, että niissä on jotain erityistä – ja tekevät tämän tavalla, josta on mahdotonta ymmärtää, mistä on kyse.
Kuten olen aiemmin kirjoittanut, toimittajat ovat tavattoman herkkäuskoisia mitä tutkijoiden (tai oikeastaan näiden yliopistojen PR-osastojen) tiedotteisiin tulee. (Aiheesta ks. täällä, täällä, täällä, täällä, täällä, täällä ja täällä.) Tämän takia tutkijoilla on vastuu olla huolellisia. Ei riitä, että tiedotteiden sisältö on totta, pitää myös ottaa huomioon, millaisen vaikutelman ne antavat, ja rapauttavatko ne yleistä tieteen ymmärrystä hetkellisen huomion hyväksi.
Kun päättyvän vuosikymmenen alulla OPERA-koeryhmä piti CERNissä lehdistötilaisuuden mahdollisesti valoa nopeammista neutriinoista, ei auttanut, että tiedotteeseen oli asianmukaisesti kirjattu, että mitään löytöä ei ole tehty. Jo siitä, että CERNissä järjestettiin lehdistötilaisuus toimittajat päättelivät, että jotain merkittävää oli tapahtunut. Tämä saattoi olla OPERAn johdon tarkoituskin, mutta silloin kun näin ei ole, on syytä olla varovainen. Jos ei halua, että joku vetää liipasimesta, ei kannata jakaa ammuksia.
Mitä toimittajien vastuuseen tulee: jos ei ole varma, mihin piippu osoittaa, ei kannata vetää liipasimesta vaikka joku jakaisikin ammuksia.
12 kommenttia “Tiedeuutisten knopit”
Vastaa
Kosmologiakurssi
Luennoin Ursalle
lauantaina 25.4. kello 12-18 kurssin kosmologiasta, jolle on annettu typäkkä
nimi Kosmologiakurssi Ia [korjaus: ihan vain Kosmologiakurssi].
Kurssille voi ilmoittautua täällä. Kurssimaksu on 15€ Ursan jäsenille, 40€ muille.
Paikkoja on rajoitettu määrä, ja ne kuulemma menevät nopeasti, eli jos haluaa
mukaan, kannattanee ilmoittautua pian. [Lisäys: Kurssi tulikin vuorokaudessa
täyteen.]
Kurssin kuvaus on tämä:
Kurssi tarjoaa napakan katsauksen moderniin kosmologiaan, sen oleellisimpiin teorioihin sekä hieman myös kosmologian historiaan. Kurssilla käsitellään mm. maailmankaikkeuden historia, ison mittakaavan rakenteet, kosmisen mikroaaltotausta, pimeä aine, pimeä energia ja kosminen inflaatio. Kurssin pitää yliopistotutkija, dosentti Syksy Räsänen.
Päivitys 1 (10/12/19): Korjattu kurssin nimi.
Päivitys 2 (11/12/19): Lisätty maininta, että kurssi tuli täyteen.
12 kommenttia “Kosmologiakurssi”
-
Anne Liljeström sanoo:
Se on itse asiassa ihan vain ”Kosmologiakurssi”, ”la” viittaa lauantaihin. 🙂
-
Syksy Räsänen sanoo:
Luentani eipä ollutkaan typäkkä. Kiitos, korjasin.
-
-
Sari sanoo:
Toivottavasti kurssi järjestetään uudestaan esimerkiksi syksyllä (pun intended) tai seuraavana keväänä, kiinnostusta olisi epäilemättä!
-
Kurssin tulevaisuus riippuu siitä, millaisia muita opetusvelvollisuuksia minulla on. Jos minulla on sen luennoimiseen aikaa muilta kursseilta, niin varmaan luennnoin kurssin vielä.
-
-
Cargo sanoo:
Miten keskustelevaan sävyyn tuota kurssia tullaan käymään? Saattaa nimittäin olla, että Suomen johtavat crackpot-fyysikot ilmaantuvat sankoin joukoin paikalle 🙂
-
Yleisön kysymykset ovat tärkeä osa niin ammatillisia kuin populaareja luentoja fysiikasta.
-
-
Jyri T. sanoo:
Olisiko se mahdollista striimata?
Kysyy nimimerkki Epätietoinen Lapista
-
Tuota täytyy kysyä Ursalta.
-
-
Jari Toivanen sanoo:
Käytkö luennoimassa ”beyond the border of wolves”?
-
Olen luennoinut mm. seuraavissa paikoissa Suomessa (järjestys sattumanvarainen): Luopioinen, Utsjoki, Rovaniemi, Oulu, Turku, Tampere, Kajaani, Mikkeli, Kuopio, Mänttä, Joensuu, Lappeenranta, Pori, Porvoo, ja muuallakin, kaikkia en muista.
-
-
Sari Salminen sanoo:
Hei,
Olisiko mahdollista järjestää/siirtää luento isompaan saliin, jotta me ulkopuolelle jääneet saisimme mahdollisuuden osallistua?
Sari-
Minulla ei ole järjestelyihin osaa eikä arpaa, tällaiset kysymykset sopii suunnata Ursalle.
-
Vastaa
Tutkimushankkeen umpikuja
Galleria Duetossa aukesi keskiviikkona Metta Savolaisen taidenäyttely Ympyrän neliöiminen. Kaksi vuotta sitten samassa tilassa oli näyttely Solar Eclipse, jossa Savolainen maalasi alkeishiukkasten muotokuvia, pelkisti tähtitieteen ilmiöitä ja asetti lintuja symmetrian maailmaan.
Uusi näyttely juontaa juurensa siihen, kun Savolainen löysi veljensä jäämistöstä Wilbur Richard Knorrin antiikin ajan matematiikkaa käsittelevän kirjan The Ancient Tradition of Geometric Problems ja rupesi käymään sen todistuksia läpi. Näyttelyn geometrinen osa on rajattu tiukasti sen nimen mukaiseen ongelmaan: miten rakennetaan harpilla ja viivaimella neliö, jolla on sama pinta-ala kuin annetulla ympyrällä, eli miten neliöidään ympyrä?
Ensimmäinen askel on Pythagoraan lause, joka yhdistää suorakulmaisten kolmioiden sivujen pituudet toisiinsa neliöiden avulla. Yhtälön z2=x2+y2 kuvallinen ilmentymä on sopusuhtainen asetelma, jossa mieli lepää.
Matematiikka, kuten fysiikka, rakentuu aiempien tulosten päälle, ja Pythagoraan lause on kauskantoisten löytöjen pohjana. Mutta haaroja versoaa moneen suuntaan, eivätkä kaikki kanna hedelmää. Näyttely onkin erityisen koskettava siksi, että se kuvallisen myötätuntoisesti esittelee epäonnistuneen tutkimusohjelman.
Pythagoraan jälkeen tulee Antifon, joka yritti täyttää ympyrän yhä pienemmillä kolmioilla. Rakennelmaa pitäisi kuitenkin jatkaa yhä pienempiin kolmioihin, aina nollakokoon ja äärettömään lukumäärään asti. Siihen eivät harppi ja viivain riitä. Tarvittava matematiikka ymmärrettiin vasta 2000 vuotta myöhemmin, mutta jo antiikin kreikkalaiset hahmottivat, että Antifonen yritys ei mene perille.
Kolmas tutkija, jonka työtä näyttelyssä popularisoidaan, on Hippokrates Khioslainen, joka löysi entistä hienostuneempia geometrisia yhteyksiä. Hän sai ilmaistua kolmioiden pinta-alan ympyrän ja kuunsirpin pinta-alan summana. Kun tietyt kulmikkaat muodot oli saatu osoitettua yhtä suuriksi kuin tietyt kaarevat muodot, olisi tarvittu vain menetelmän yleistys kaikkiin kuunsirppeihin ja tulos olisi valmis.
Hippokrateen reitti johti kuitenkin umpikujaan. Koska ympyrän pinta-alassa esiintyy luku 𝞹, ei ole mahdollista harpilla ja viivaimella piirtää neliötä, jolla olisi sama pinta-ala, kuten Ferdinand von Lindemann osoitti vuonna 1882.
Vastaava vuosituhansien ajan tutkijoita riivannut ongelma oli todistaa, että yhdensuuntaiset suorat eivät risteä. 1800-luvulla ymmärrettiin, että todistus on mahdoton, koska väite ei ole yleisesti totta. Kyseessä on vain Eukleideen määrittelemän geometrian erityispiirre, joka ei päde kaikille geometrioille (erityisesti se ei päde todellisessa maailmassa).
Gallerian seinällä roikkuvat kuvalliset ratkaisut matemaattisiin ongelmiin ovat kauneudessaan pahaenteisiä, muistuttaen kirkkaista poluista jotka eivät vieneet mihinkään ja herättäen epäilyksiä nykyisten matkojen päätepisteestä.
Edellistä Solar Eclipse -näyttelyä tiukempi rajaus on kiinnostava. Aiemmin taiteilija kehitti muualta muotoja muodottomille hiukkasille, nyt matematiikkaa määrää viivat, kaaret ja pinnat, vain lauseiden valinta ja sävyjen poiminta jää taiteilijan tulkintaan. Matemaattiset todistukset ovat tulleet paperille kuviksi ja seinälle konkreettisiksi esineiksi, joiden edessä on miellyttävä seisoa ja siirrellä mielessään värillisiä palikoita.
Savolaisen töiden terävät linjat ja selvät värit (joskus ne ovat turhan sameita) tuovat mieleen matemaatikko Oliver Byrnen vuonna 1847 julkaiseman version Eukleideen klassikkoteos Alkeiden ensimmäisestä kuudesta kirjasta. Byrnen tarkoitus oli tehdä geometrian perusteet helpommin lähestyttäviksi, ja samassa hengessä Savolaisen maalaukset ovat lähempänä taiteen ja tieteen risteystä kuin edellisen näyttelyn hiukkaskuvitukset. Teoksia voi katsoa kauniina kuvina, jotka oppikirjoista puuttuivat.
Matematiikan ja fysiikan tutkimuksessa käytetään sekä geometrista että algebrallista ajattelua, karkeasti sanottuna sekä kuvia että yhtälöitä, eri ongelmissa ja eri tutkijoilla eri suhteissa. Kouluopetuksessa saattaa kuitenkin korostua algebrallinen puoli, vaikka kuvallinen esitys voisi avata joillekin helpommin ovia. Savolaisen näyttelyn avajaisissa kuuluikin hermostuneena nauruna yleisön lapsuudesta kantama matematiikan pelko hänen kertoessaan, miten kuvien geometriaa luetaan.
Todistusten kuvallinen tarkastelu voisi myös nivoa yhteen matematiikan ja kuvataiteen opetuksen koulussa. Aalto-yliopistossa matemaatikko Kirsi Peltonen on järjestänyt kursseja, jotka tuovat yhteen niin sisällön kuin kurssilaisten osalta matematiikkaa, taidetta ja arkkitehtuuria. Aallossa on elokuussa 2020 Bridges-konferenssi näiltä tiimoilta.
Tarkan geometristen teosten ohella on näyttelyn toisessa huoneessa jatkoa Solar Eclipsen symmetrialinnuille. Tällä kertaa valon ja varjon linnut ikävöivät viestejä tai muistoja kantavien aaltojen ja valkoisen kohinan seassa, Fibonaccin lukujen, taivaan kyynelten ja kirsikankukkien keskellä. Abstraktien asioiden konkreettinen esittäminen ja inhimillisten tunteiden abstrakti ylentäminen nivoutuvat kuvallisiksi runoiksi, joiden sanaton ymmärrys ei tyhjenny algebran keinoin.
Näyttely on auki sunnuntaihin 22.12. asti.
4 kommenttia “Tutkimushankkeen umpikuja”
-
Erkki Kolehmainen sanoo:
Kuvataiteen geometrisista säännöistä ehkä tunnetuin on kultainen leikkaus, joka saadaan, kun jana jaetaan kahteen osaan niin, että lyhyemmän osan suhde pidempään osaan on sama kuin pidemmän osan suhde koko janaan. https://fi.wikipedia.org/wiki/Kultainen_leikkaus
Jos kvanttimekaniikkaa tai suhteellisuusteoriaa halutaan visualisoida kuvataiteen keinoin, niin luultavasti surrealismi olisi siihen sopivin suuntaus. Salvador Dalin Muiston pysyvyys kuvaa hyvin myös ajan suhteellisuutta.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Muiston_pysyvyys -
Lentotaidoton sanoo:
Kun me kaikki emme asu Helsingissä niin olisiko edes yksi pieni esimerkkikuva laittaa meillekin
-
Kuvia löytyy tekstissä olevien linkkien takaa (gallerian sivuilta eniten).
-
-
Jos näyttelyn nimi on Ympyrän neliöiminen, niin miksi esillä on toimivia geometrisia todistuksia? (retorinen kysymys.)
Veikkaanpa vain, että jos tämä samainen taiteija sattuu googlettamaan fraktaaleista, niin seuraavassa näyttelyssä keskittyneen oloinen kutsuvieraskunta saa kuulla jotakin seuraavaa: ”Katsokaapas! Jos aloitan tämän värisestä alueesta, niin loputtomien iteraatioiden jälkeen päädyn aina samaan pisteeseen.” Tosin jos kyse on akvarelleista, niin mukaan voi sotkea kvanttifysiikan epämääräisyyttä ja päätyä yhdestä suttuisesta kohdasta moneen pisteesee yhtä aikaa.
Kirjoituksessa ilmaistu huoli jaetaan niin tiedeyhteisössä kuin tiedeyhteisön ulkopuolellakin, mutta teoreettiset fyysikot voivat syyttää osittain itseään siitä, että alunperin pilkkanimeksi tarkoitettu ”Big Bang” vakiintui kuvaamaan maailmankaikkeuden alkuhetkiä ja alkutilaa.
Voi olla, että ”myyvä” nimi houkuttelee juuri epätarkkaan kielenkäyttöön eli ainakin termejä käsitteistön piirissä pitäisi kehittää väärien mielikuvien synnyttämisen vaikeuttamiseksi, niin vähän kuin yleisön käsityksillä on tekemistä varsinaisen tutkimuksen ja opetuksen kanssa.
Taitaa olla myytti, että termi big bang olisi tarkoitettu pilkkaavaksi. Termin historiasta ks. https://academic.oup.com/astrogeo/article/54/2/2.28/302975
Luin tuon artikkelin. Osoittautui että termiä on käytetty (siitä huolimatta mitä alunperin oli tarkoitettu) eri henkilöiden taholta todella asiallisessa että pilkkaavassa hengessä. Tietysti. Koska edes tiedeyhteisö (saati sitten raportteja lukeva yleisö) ei edes tänä päivänä pysty selkeästi ilmaisemaan terminologiaa. Tämä kävi selvästi ilmi myös aiemmin Tenkasen tutkimuksen otsikoinnissa ja lehdistötiedotteissa ja niistä kumpuavasta keskustelusta.
Räsäsen linkki päättyy näin:
When Sky and Telescope ran a competition in 1993 to find a more suitable name, the judges received no less than 13 099 responses. None of them were found worthy of supplanting Hoyle’s “inappropriately bellicose” name (Beatty and Fienberg 1994). It had stuck – like a harpoon.
Siis NONE OF THEM. Tämä vuonna 1993, siis lähes 30 vuotta sitten. Tutkimus siitä eteenpäin on ollut kosmologiassa valtavaa. Myös tulokset. Ainut mikä kuitenkin näkyy vain vahvistavan otettaan on surkea tiedottaminen. En todella tiedä mikä ratkaisu olisi. Ei liene toivottavaa, että ylivoimaisesti suurin osa taviksista edelleen pitää ”alkuräjähdystä” nimenomaan hyvin hypoteettisen singulariteetin (yhden pisteen) ”räjähtämisenä”. Onko törkeä väite tämä: tiedeyhteisön oma syy?
Ihan hyvä teksti. Tämä muutamia kuukausia jatkunut keskustelu on saanut minutkin ajattelemaan, että selkeintä olisi välttää koko alkuräjähdys-sanan käyttöä, jos sen määritelmästä ei päästä yksimielisyyteen. Ja vaikka Suomessa pääsisimmekin, englanninkielisen termin ”Big Bang” epämääräisyys ei siitä tietysti miksikään muutu.
Vaihtoehdoissakin pitää kuitenkin ”valita valheensa” – kuten olet aiemmin fysiikan muuhun popularisointiin liittyen kirjoittanut -, sillä niin maailmankaikkeuden alku kuin aineen syntykin ovat paitsi epämääräisiä, myös varmana pidettävän tiedon tuolla puolen, ainakin mitä alkuun tulee. Termi ”inflaation jälkeinen aika” on sekin hieman ongelmallinen niin kauan kuin kaikki edes kosmologiayhteisössä eivät pidä inflaatiota varmennettuna (vaikka en oikein ymmärräkään miksi!). Enkä tiedä olisiko se hyvä termi yleiskieleen muutenkaan, ensinhän pitäisi saada kaikki ymmärtämään mistä kosmisessa inflaatiossa on kysymys.
Ongelmallisinta tässä terminologian määrittelyssä lienee se, että päättämättömyys erikielisten määritelmien äärellä hämärtänee yleisön kuvaa siitä, mitä asioista oikeasti tiedämme. Sanottakoon siis tämän lukijoille selkeästi, että itse fysiikasta tässä ei ole ollut epäselvyyttä tai erimielisyyttä. Haasteita viestinnässä kuitenkin riittänee.
Niinpä.
Mika Viljakainen: ”Voi olla, että ”myyvä” nimi houkuttelee juuri epätarkkaan kielenkäyttöön eli ainakin termejä käsitteistön piirissä pitäisi kehittää väärien mielikuvien synnyttämisen vaikeuttamiseksi, niin vähän kuin yleisön käsityksillä on tekemistä varsinaisen tutkimuksen ja opetuksen kanssa.”
Tutkijat tutkii ja journalistit valeh…tarkoitan tekevät työtään eli myyvät laidasta laitaan mikä myytäväksi kelpaa. Tulee mieleen esim. Higgsin bosoni. Ledermanin 1993 kirjasta piti tulla ”The Goddamn Particle” (koska sitä oli PIRUN vaikea metsästää), mutta tulikin The God Particle. Raaka business ja joidenkin laajojen piirien kosiskelu haistoi rahan. Sillä nimellä sitten ratsastettiin vuosikausia. Sitkeällä työllä ja selittämisellä on tuo nimi saatu lähes 100 prosenttisesti kuitenkin muuttettua myös yleisön tajunnassa Higgsin bosoniksi.
Eli ilmeisesti samat lääkkeet: sitkeä työ ja selittäminen. Mutta tämä tietysti edellyttää että tiedeyhteisö itse pääsee asiasta yksimielisyyteen. Asian tekee supervaikeaksi termin (tai oikeastaan sloganin) Big Bang monikymmenvuotinen käyttö. Toki jokainen käsittää, että fysiikka itsessään on kosmologien tajunnassa kristallinkirkas.
Lederman kuitenkin suostui kirjansa harhaanjohtavaan nimeen, niin että siitä ei voi syyttää vain kustantajaa (tai kanssakirjoittajaa).
…ylivoimaisesti suurin osa taviksista edelleen pitää ”alkuräjähdystä” nimenomaan hyvin hypoteettisen singulariteetin (yhden pisteen) ”räjähtämisenä”…
Mielestäni, jos taviksista ylivoimaisesti suurin osa kaikkien arkihuoliensa keskellä pohtii maailmankaikkeuden alkua singulariteetin räjähtämisenä, voimme olla tyytyväisiä tavisten kognitiiviseen kapasiteettiin, vaikka kontemplaatio vähän pieleen menisikin, ja olla iloisia heidän kosmologiaa kohtaan osoittamastaan mielenkiinnosta.
Eivät humanistit saata ymmärtää, miten pienetkin semanttiset ristiriidat voivat saada neuroottisten luonnontieteilijöiden aivot solmuun.
Tässä ei ole kysymys semanttisesta ristiriidasta.
Luin tässä yhtä tutkimusta (Failure of standard thermodynamics in planck scale black hole system; Kourosh Nozari, S. Mehdipour), jossa sanottiin että jokin kvanttimekaaninen ilmiö saattaa mahdollisesti estää n. Planckin massan suuruisen mustan aukon höyrystymisen loppuun asti. Ilmiö olisi luonteeltaan sama kuin mikä estää atomin elektroneja ”putoamasta ytimeen asti” eli liittyisi jotenklin alimpaan mahdolliseen energiatilaan.
Onko tällaisia Planckin massan kokoisia mustia aukkoja ehdotettu pimeän aineen lähteeksi?
Tämä on aika kaukana merkinnän aiheesta, mutta vastaus on kyllä, jo 1980-luvulla. Mustien aukkojen kohtalosta tosin ei varmasti tiedetä mitään.
Itsekin hiljattain puuhailin aiheen parissa: https://arxiv.org/abs/1810.12608