Operaatio pyrstötähti
Operaatio pyrstötähti eli komeetta C/2023 A3 Tsuchinshan-Atlas
15.10 ja 17.10.2024
Läntiselle taivaalle ilmaantunutta komeettaa mainostettiin “kerran elämässä” kokemukseksi ja sehän luonnollisesti kiinnosti ihan hirveästi. Komeetan monimutkainen nimi muodostuu kirjain-sekä numero-yhdistelmistä eli C /2023 tarkoittaa ei-periodista komeettaa, eli tämä ei enää palaa uudestaan nähtäväksi ja 2023 on vuosi, jolloin komeetta on löydetty. A3 ei ole paperikoko vaan merkitsee sitä, että komeetta on tarkemmin löydetty 1.-15.1. Tsuchinshan-ATLAS nimi tulee komeetan löytäneistä observatoriosta eli kyseiset tahot onnistuivat löytämään tämän komeetan samaan aikaan.
Komeettaa koetettiin ensin taivaalta suuremmalla porukalla 12.10, mutta illan pilvisyys kääntyi tukalaksi ja kuvauspaikkamme Raumalla meni tukkoon juuri ennen h-hetkeä. Jouduimme siis odottamaan komeetan kuvaamista vielä muutaman tuskastuttavan illan. Lopulta 15.10 sää näytti suotuisalta.
Pakkasimme Rikun kanssa tavarat ja suunnistimme Laitilan Särkijärvelle, missä länsitaivas on pimeämpi, kuin kotikylässä Salonkylässä, kohteen pitäisi näkyä valosaasteettomalta taivaalta paremmin. Ajatuksena oli saada kuvaan komeetta vesiheijastuksen kanssa, mutta aiemmin kiinteän laiturin vaihtuminen ponttoonilaituriksi oli lievä yllätys eikä se ollut hyvä asia. Alusta nimittäin oli kiikkerä eikä se näin ollen toimisi pitkissä valotuksissa. Lisäksi tuuli niin paljon, että järvi oli kareilla. Emme antaneet näiden seikkojen masentaa kuin hetkellisesti ja päätimme jäädä kytikseen, laiturin päässä oli hiekkarannalle jatkuva tukeva puinen kävelytie (paljastui kylläkin jälkikäteen, että sekin notkui jos toinen bongari yhtään liikahti eli osa kuvista epäonnistui). Tätä seikkaa emme huomanneet pimeässä eikä sitä tullut edes ajatelleeksi, koska alusta tuntui todella tukevalta. Näistä asioista oppii jatkoa ajatellen hurjasti. Lisäksi allekirjoittaneen Canon 100-400 lintuputki ei ole ihan valovoimaltaan (f5-5,5) suunnattu taivas ilmiöiden bongaamiseen, mutta niillä varusteilla mennään mitä on saatavilla ja kukin tekee aina parhaansa, näin minulle opetti monta vuotta sitten Juha Ojanperä. Stella Arcti-palkintorahoista nelisen vuotta sitten ostetut kiikarit saisivat tulikasteensa samalla, sillä nyt niitä todellakin tarvittaisiin. Vanhat kiikarini ovat niin kuluneet ja naarmuiset, että ne ovat kotona lähinnä koristeena ja eräänlaisena muistoesineenä.
Riku oli myös kätevänä ja osaavana tehnyt kaukoputkeen tarkoitettuun etsimeen kameran salamakenkään kiinni tulevan pään. Näin komeetan löytäminen kuviin olisi helpompaa. Kummallakaan ei tullut mieleen, että komeetan pyrstö oli huikaisevan pitkä eli 100-400mm olisi jopa ahdas ja lintuputken valovoimattomalla linssillä tarkennuksen vaikeus. Lisäksi luulimme lähtevämme bongaamaan jonkunsortin utupullaa, mutta komeetan näkyminen selkeästi iltataivaalla ilman kiikareita hämmensi pakkaa niin sanotusti ihan vietävästi ja lopulta rannalla oli kaksi paria hämmästyneitä ja hyvin, hyvin suuria silmiä.
Odotimme Särkijärvellä komeetan näkymistä, aika kului haravoidessa taivasta ja kertomalla taas luokattoman huonoja vitsejä. Taivas pysytteli vaaleana melko kauan-tai siltä se odottaessa tuntui! Ehdimme odottaessa näkemään nätit, vaaleanpunertavat hämäränsäteet. Ja sitten taas odotimme. Ja odotimme vähän lisää. Välillä täytyi käydä kävelyllä, että veri kiertäisi jaloissa, oli nimittäin ihan pahuksen kylmä ja pureva tuuli pahensi entisestään asioita. Yleensä Riku bongaa meillä himmeämmät kohteet ensin taivaalta, mutta nyt sen teki allekirjoittanut. Riku oli käymässä autolla ja haravoin taivasta vahtivuoroni ajan, kunnes yhtäkkiä taivaalta hahmottui utumainen ilmestys-,tuon oli pakko olla komeetta!
Samassa iski ajatuksiin kovan luokan muistoa, 13-vuotiaana olin säästänyt lapsilisistä kokonaisen vuoden rahaa kiikareihin, koska Halleyn komeetta oli tuolloin tulossa näkyville vuoden ollessa 1986. Sekunnissa palasin Särkijärveltä lapsuuteeni ja muistin elävästi tilanteen kaukaa vuosien takaa. Edessä oli silloinkin jännittävä ilta ja tuttu kolmikkomme oli lähdössä komeettajahtiin silloisessa asuinpaikassani eli Harjavallan Pirkkalassa. Bongausporukkaan kuuluivat allekirjoittaneen lisäksi tuolloin Kari Laihia ja edesmennyt isäni Rainer Koski. Käsissäni oli tuolloin itse ostamani tuliterät kiikarit ja niiden avulla pääsin näkemään ohitse kiitävän upean komeetan kookkainen pyrstöineen. Muistan aina hetken, kun komeetta tuli kiikarien avulla kunnolla näkyville. Tuijotin ilmestystä kädet jännittyneesti täristen. Koko pieni joukkiomme taputti ja hihkui. Nostin kiikarit uudestaan silmilleni ja ihailin komeettaa, se teki nuoreen tyttöön syvällisen vaikutuksen. Se näytti olevan ensin niin kovin kaukana ja seuraavaksi kiikarien avulla taas niin lähellä, että olisin voinut ojentamalla käteni koskea komeetan pyrstöön. Muisto oli niin elävä, että silmäkulma kostui. Ikävä iski täydellä voimalla ja tunsin miten itku alkoi olemaan lähellä. Voi isä, kumpa olisit täällä ja saisit jakaa tämän hetken kanssamme. Palasin viimein takaisin todellisuuteen, kun sormenpääni alkoivat nipistellä viimasta. Kädet väsyivät nytkin kiikareiden painoon ja niitä oli pakko lepuuttaa. Samalla huikkasin niin, että Särkijärvi kaikui Rikulle “komeetta näkyvissä!”
Komeetta sijaitsi korkeammalla taivaalla mitä odotin ja yritin hahmottaa, missä kohtaa se sitten taivaalla on, että löytäisin sen uudestaan kameralla. Riku tuli puolijuoksua autolta ja ojensin kiikarit hänelle, samalla yritin suunnata täpöille zoomattua objektiivia kohti komeettaa. Ei onnistunut, kompastuskivenä on ollut aina seikka nimeltä “huono avaruudellinen hahmotuskyky” joka tuli jälleen kivuliaasti eteeni. Vähän jo kieltämättä lannistuin, enkö saisi yhtään kuvaa kohutusta komeetasta? Vaimonsa hermostuneen ja edelleen hieman itkuisen fiiliksen aisti myös Riku, joka otti samassa päättäväisesti ohjat siirtyen kameran taakse ja minä jatkoin komeetan pälyilyä kiikareilla kädet edelleen tunnehyökyaallon jäljiltä täristen ja kyyneleitä nieleskellen. Yhteispelillä olemme hoitaneet aiemmatkin vaikeammat ilmiöt “kotiin” ja niin kävi nytkin. Riku sai etsimen avulla komeetan nätisti keskelle kuva-alaa, ja seuraavaksi sain alkaa säätämään kameran asetuksia. Kun takanäytöllä lepäsi ensimmäinen sielläpäin oleva kuva komeetasta seurasi juhlallinen hetki ja hymyilimme sekä hihkuimme kilvan, olotilan vaihtuessa tyytyväisyyteen ja nauruun. Seuraavaksi paiskattiin yläfemmat, kuten teemme aina hankalan kohteen ikuistamisen onnistuessa. Hyvä meidän dynaaminen, pieni kahden hengen joukkueemme! Ottipa Riku lopulta kännykälläkin kuvan taivasvieraasta- ja kaiken lisäksi käsivaralta!
Mitä pimeämpää tuli, sitä paremmin komeetta näkyi. Tämä komeetta oli jopa aavistuksen vaikuttavampi kuin Halley aikoinaan. Ja se näkyi todella yllättävän hyvin, kiikareilla komeetta oli suorastaan jumalattoman kaunis. Komeetan eteen ilmaantui vastapyrstö joka jäi jopa kuviin vaikka objektiivini on varsin valovoimaton! Komeetan vastapyrstö näkyy komeetan ollessa nk.ratatasossa ja se koostuu raskaammista pölyhiukkasista, jotka lilluvat komeetan radalla. Suuri hämmästys oli se, että miten hyvin silmä hahmotti taivaalta etenkin komeetan jättimäisen pölypyrstön, joka oli majesteetillisen näköinen. Ihailimme ja kuvasimme komeettaa reilun tunnin, kunnes oli niin kylmä, että ajatus lämpimästä autosta sai kannatuksen.
Paluumatkalla pysähdyimme ja otin vielä muutamat matkamuisto-kuvat omasta kotikylästä, missä komeetta näkyi paremmin kuin odotimme, valosaaste olikin yllättäen hieman vähäisempää kuin yleensä. Harkitsin hetken toisen objektiivin vaihtoa kameraan, mutta sormet olivat lähinnä nippu jäätyneitä makkaroita eikä mitään holttia objektiivin hiplaamiseen löytynyt, joten annoin asian olla, jos tuuri käy niin ehtisin ehkä saamaan myöhemmin kuvat komeetasta myös Canonin kittilinssillä ja Irixillä-ihan vertailun vuoksi. Hyvillä mielin palasimme kotiin takan lämpöön ja sormetkin sulivat kun oli hetken niitä sisätiloissa lämmitellyt. Seuraavan kerran kohdetta yritettiin 17.10. Miten paljon komeetta muuttuisi tässä ajassa ja miten täysikuu tulisi komeetan kirkkautta verottamaan? Se jäisi nähtäväksi.
17.10. Ilta saapui kirkkaana ja Kuu loisti täydellä kirkkaudellaan valaisten niin maiseman kuin komeetankin. Tällä kertaa komeetan bongasi ensimmäisenä Riku. Kohde löytyi kiikareilla hyvin, tarttui kuviinkin, mutta oli varjo aiemmin nähdystä. Ero oli todella iso. Ilmankosteus oli melkoinen ja tähdet tuikkivat levottomasti, näkyvyys ei ollut läheskään yhtä hyvä kuin 15.pvä vaikka sää oli pilvetön.
Hauska ja erilainen kuvauskohde komeetta silti oli ja muutama tunti kului lähes huomaamatta. Ruska oli edelleen nätti kuin possu pienenä ja sain haluamani kuvat, joten on syytä olla tyytyväinen! Muutama nätti sommittelu meni sen sijaan poskelleen, koska tuuli heilutteli etualan vaahteran sekä todella myöhään kukkivan ruusun epäselviksi yhtä kuvaa lukuunottamatta. Pelkäsin hieman myös korkeiden isojen tuottamaa kohinaa, mutta sitä oli kuvissa vähän. Korkeammat isot olivat käytössä sen vuoksi, että valovoimaa ei näillä objektiiveilla ole ja halusin etualan ruskan (ja ylipäänsä maiseman) näkyvän. Kun komeetta painui iltayhdeksän maissa alemmas, sen pyrstökin hävisi utuun ja kuutamon kovaan valotehoon. Täytyy sanoa, että kannatti ehdottomasti olla liikkeellä 15.pvä, 17.pvä komeetta oli paljon, paljon himmeämpi eikä läheskään niin vaikuttava ilmestys, mutta olihan tuo hauska ja erilainen ilta siitä huolimatta, kohde oli kerrankin jokin muu kuin Linnunrata tai revontulet 😉
Komeettoihin liittyvät asiat eivät ole vielä järin tuttuja, joten lopuksi kiitokset Matias Takalalle tekstin oikoluvusta ja korjauksista!
-Pike
Kuvia komeettajahdeista, ensimmäiset neljä kuvaa Canon 6D ja Canon 100-400mm
Canon EOS 6D, Canon 24-105mm 17.10.2024
Laajakulmalla (Irix Blackstone 15mm) 17.pvän illan komeetta jäi aavistuksen liian pieneksi
