Operaatio tuulimylly
Luonnonilmiökyttääjän päiväkirjasta
16.-17.7.2026
Mistä ihmeen vypeistä tai yökkösistä se tulee höpöttämään?
Valaisevat yöpilvet ovat parhaimmillaan luonnon tarjoama spektaakkeli, joiden valo voi komeimmillaan luoda jopa varjoja,-niin kirkkaita ne voivat olla. Valaisevat yöpilvet eli yökköset eli vypit (englanniksi Noctilucent clouds eli NLC’s) esiintyvät 80-100km korkeudessa eli samalla korkeudella kuin ilmahehkun vihreä osa tai revontulidyynit! Vypit esiintyvät vain kesäisin, jolloin aurinko on 4-16° horisontin alapuolella eli aurinko saa nämä pienistä jääkiteistä koostuvat pilvet hohtamaan. On olemassa myös rakettilaukaisujen aiheuttamia yöpilviä, mutta toistaiseksi havaintoja niihin liittyen on vain muutama.
Yöpilvien jääkiteet ovat kotoisin mm. meteorejen pölystä, mahdollisia tulivuorista ja niiden purkauksista lähtöisin olevia hiukkasia tai nykypäivänä rakettien laukaisuista eli vypit koostuvat siis erilaisista epäpuhtauksista,- joita on siis ollut aina, eli nämä pilvet eivät ole puhtaasti pelkästään nykypäivän tuotoksia. Yöpilviin liitetään usein nykypäivänä salaliittoteorioita, mutta ne ovat kaikki enemmän tai vähemmän turhakkeita eivätkä peilaa tietojaan tutkimuksesta tai tieteellisestä paperista saatua informaatiopläjäystä. Allekirjoittanut on saanut osan kesää korjata (tai yrittää korjata, koska harvoin henkilön kanta kuitenkaan muuttuu) osan ihmisien pinttyneitä käsityksiä yökkösistä, että ne koostuisivat kemikaalivanoista ja että ”hei, meitä myrkytetään taas”. Kyse on nyt puhtaasti luonnollisesta ilmiötä, ei siis mistään muusta ihmeellisestä.
Toki aiemmasta kaavasta poiketen valaisevat yöpilvet ovat levittäytyneet viime vuosina jopa etelän puolelle palloa ja runsastuneet muutenkin. On tutkittu, että yöpilviä aiheuttavat jääkiteet voivat saada siipeensä auringolta, jos mollukka päättää alkaa pöhisemään kesällä eli revontuliarvot pysyvät kovina, esimerkiksi olen huomannut että G1 riittää kadottamaan/vähentämään yökkösiä kesätaivaalta. Kovat nopeudet ja tiheydet nostavat ilmeisesti lämpötilaa juuri sen verran, että yökkökiteet pyöristyvät. Suurta ja radikaalia muutosta ei tarvita. Tuolloin jääkiteet teorian mukaan pyöristyisivät, jolloin valo ei pääsisi taittumaan ja yökköset näkymään. Ehkä tulevina vuosina saamme tieteellisen paperin aiheesta. Siihen asti voimme vaan osin arvailla sekä päätellä asioiden oikeaa laitaa sekä yrittää dumpata uskomuksia vailla totuuspohjaa.
Lähdin mökille istumaan iltaa ja ottamaan ensimmäistä yökkökytistä sieltä käsin. Laitoin kahvinkeittimen porisemaan ja majotuin verannalle. Päätin tehdä pienen kuvankäsittelyn eli sanalla sanoen sivuta työasioita vielä klo 23 yöllä, odottaessani mahdollisia yöpilviä. Samassa havahduin pääskysien outoon ääntelyyn, nostin katseeni ja huomasin haukan, joka yritti saavuttaa kahta edellä lentänyttä pääskystä syöksymällä alas taivaalta niiden perässä kuin kivi. Samassa kolme pääskystä ilmaantui haukan sivulle lentäen ristiin rastiin sen ympäriltä niin, että haukalla sekosi pasmat ja se mätkähti vähemmän sulokkaasti tien toisella puolella olevaan korkeaan kuuseen pääskysien jatkaessa matkaansa hitto soikoon,- voisimpa melkein sanoa, että voitonriemuisesti kiljuen. Haukka keräili itseään seuraavaksi kuusesta ja katsoi ympärilleen “näkikö kukaan”? Ja voin kertoa, että nauroin sitä ääneen. Niinpä haukka poistui paikalta vähin äänin. Olisin poistunut itsekin tuossa tilanteessa. Haukan katu-uskottavuus koki ehkä pienen kolauksen? Katsoessani taivaalle uudestaan näin vypit. Missä välissä nuo ilmaantuivat? Nämä kaverit ilmaantuivat todella aikasin näkyen selvästi jo klo 23.16.
Ja miten voi ilta mennä ylipäänsä näin putkeen? Siis kerrankin?
Ensinnäkin kuvauspaikasta: valtavan kaunis Valko ja oma mökki, sommitelmat onnistuivat, uutta tuli kokeiltua ja nekin onnistuivat, taivas pysyi vapaana normipilvistä ja seuraavana päivänä ei ollut herätystä. Tekniikka toimi täysin, kuvaaja oli virkeä ja tarkka (ei nuokkunut eikä juuri koheltanut lukuunottamatta yhtä oja ja kivi episodia, josta ollaan ihan hyst-hiljaa :D) ja lämmintä piisasi läpi yön +16. Tuuletonta, ei öhtiäisiä. Ja kerrankin oli ihan aito kuvaussuunnitelma, jossa pysyin melko hyvin, muutamaa sooloilua lukuunottamatta. Ne annettaneen anteeksi, koska maisema oli pakko ikuistaa kuviin.
Yökköset alkoivat etelän ja idän ilmansuunnilta leviten todella nopeasti koko taivaan näytelmäksi.
Aloitin kuvaamisen mökin pihalta. Uskomatonta, mutta nyt saisin sommitella kesällä saadun vanhan mööpelin eli perunannostokoneen yökkösien kanssa samaan kuvaan, jes! Hain mökin jääkaapista pullon vissyä ja heittäydyin kuvaamisen maailmaan. Aloitin perunakoneesta, siirryin siitä eteenpäin sinkoillen pitkin mökin pihamaata ja mökkiä ympäri. Onneksi kukaan ei ollut näkemässä (tai niihän minä siis luulin. Todellisuus oli se, että mökin valvontakameran vidoille tuli repeiltyä seuraavana päivänä ja urakalla) eli riistakamerassa näkyi selittämätön karmea viuhahdus useampaan kertaan…Hieman yllättäen mökin pihamaa oli yllättävä sommittelukeidas. Kokeilin kaikkea hassua sekä uusia kuvakulmia. Lehtokurpat lentelivät väliin ylitse ja pitivät seuraa, samoin tervapääskyset näkyivät aika ajoin. Yön aikana syntyi myös uusia jakauksia, kun pääskyset suorittivat ohilentojaan kuvaajan korvan vierestä.
Lopulta yökkösien kirkastuminen kauan kaivatulla pohjoisen ilmansuunnalla sai aikaseksi sen, että pakkasin tavarat, hyvästelin mökin hetkeksi ja ajoin kylätielle rypsipellon laitaan ensimmäiselle pysähdykselle. Näkymä oli todella kaunis. Kullankeltainen rypsipelto yllään kevyt kosteus, joka väreilee kukkien yllä sumuna ja näiden yläpuolella infernaalisen kirkkaat valaisevat yöpilvet. Fiilis oli tässä kohtaa jo avaruuden puolella. Perunannostokone, kukkaistutukseni, mökkimme, mökkitien kelo ja vimmatun komeat yökköset. Kaikki nuo oli ikuistettu! Yhtenä yönä!
Puolenyön jälkeen huomasi selvästi, että yökkö ”ovaali” kiertyi niin, että pilvet tulivat idästä ja levisivät siitä ympäri taivasta, eri suuntiin. Mielestäni taivaalla saattoi olla kaksi yöpilvi lauttaa, jotka yhdistyivät ja tavallaan ristesivät. Tätä on kuitenkin melko mahdotonta sanoa faktaksi ilman videota. En kertakaikkiaan ehtinyt panostaa enää siihen, ammuin parhaimmillaan kolmella kameralla kuvia ja piti omistaa viisitoista kättä ja kahdeksantoista jalkaa sekä kymmenkunta silmää. Samalla mietin sommitteluja, ja kuten aina paikan ollessa vieras piti todellakin muistella, missä sijaitsivat makeimmat kukkaset etualaa ajatellen. Vaikka ne päiväsaikaan katsoisi valmiiksi, niin eivät ne ole kovin helppoja löytää hämärässä.
Taivaalla näkyi todella kirkkaita muotoja, aaltokuviota, pitsireunusta, anti-mammatuksia- itseasiassa huomasin, että eräs tarkkailemani laineryhmä n.klo 01.30 jälkeen kaakon taivaalla muotoutui pikkuhiljaa yön edetessä antimammatuksiksi. Aiemmin en ole vastaavaa huomannut, että antihässäkät olisivat syntyneet laineista, mutta tänä yönä niin kävi ainakin kerran. Itseasiassa kuvaavin sana ”antimammatuksille” on Lacunatis-pilvet, joita näkee päivätaivaalla. Pilvitieteessä (meteorologiassa) käytetään termiä lacunosus (lyhenne la), joka tulee latinan kielestä ja tarkoittaa ”aukkoja tai kuoppia”. Lacunosus-pilvimuoto on suhteellisen harvinainen ja lyhytikäinen pilvien alalaji. Sen tunnistaa taivaalla olevasta pilvikerroksesta, jossa on säännöllisiä pyöreitä reikiä, jolloin pilvi muistuttaa ulkonäöltään hunajakennoa tai verkkoa. (lähde: Wikipedia-pilvet) Reunoiltaan nämä reiät ovat usein hieman risaisia.
Tavalliset vyöt olivat huiman kirkkaita ja pyörteet meinasivat suoraan sanoen räjäyttää tajunnan. Siihen päälle superkaunis kesäyö ja ihan järjetön kuvausfiilis. Pyörteet olivat paikoin niin kirkkaita, että meinasivat palaa puhki. Alkoi muuten näyttämään sille, että mahdanko keritä tuulimyllylle asti, kun tallennettavaa maisemaa oli vaikka miten! Tähän väliin ennen tuulimyllyä mahtui upea, idän puolelta noussut enkelinsiipimäinen kuvio painajaismaisenine etualoineen jossa oli maisemassa ns. horisonttivinouma mikä piti ottaa huomioon sommitellessa ja pohjoisen puolella näkynyt huikean terävälinjainen vyörykelmä. Olihan ne aivan pakko kopata talteen, tuulimyllyn kohta on kuitenkin aika pahasti puuston ympäröimä. Lopulta, kolmen tunnin jälkeen ja yhden kilometrin matkan jälkeen olin perillä. Laskekaapa huima tuntinopeus autolla….“Muutaman” otoksen kautta pääsin lopultakin tuulimyllylle saakka. Yöpilvet alkoivat juuri kirkastumaan samalla ilmansuunnalla, minne mylly maisemineen on kesällä parhaiten auki. Myllyllä pyörin hetken ympyrää ja kuvat saatuani jatkoin matkaa sillalle, jotta maisema vähän taas vaihtuisi. Seuraavaksi jumitin totaalisesti sommittelemaan siltaa, mäkeä ja peltoja kuviin. Ihan aamuyöllä pilvet peittivät ”enää” ⅞ taivasta. Kolmen maissa yöllä treffasin polkupyöräilijän Valkon sillalla ja toivottelin luonnollisesti ”oikein kaunista yötä” jolloin vastapuoli hätääntyi niin paljon, että meinasi ajaa ojaan. Eivät ole kyläläiset vielä tottuneet siihen, että joku hilluu edes takaisin kameran kanssa aamuyön tunteina. Tilanne korjaantunee vuosien mittaan 😉
Mietin yöllä paikoitellen, miltä homma mahtaa näyttää ulkopuolisen silmään, todennäköisesti kajahtaneelta 😀 Eukko heilui ja huojui ja sommitteli kuin viimeistä päivää hihkuen väliin ääneen, mutta nyt oli todellakin syytä hihkumiseen 🙂 Nämä olivat ehkä koko urani (12 vuotta) kirkkaimpia näytelmiä ikinä. Kannatti todellakin valvoa. Aamulla vessan peilistä tuijotti onnellinen panda, hoteista hotein luonnonilmiö-kesälook on siis taas täällä!
-Pike jolla on ikävä yökkösöitä, trendikkaitä pandasilmiä ja kesää
Asetuksia ja varusteita: Canon EOS 6D Mark II & Irix Blackstone 15mm ISO 100-400, f7.1-11, 2.5-10s
Illan ja yön muhkeaa kuvasaldoa 🙂
