Arkisto

Paikan täyttäminen

28.10.2019 klo 00.12, kirjoittaja Syksy Räsänen
Kategoriat: Kosmokseen kirjoitettua , Kosmologia

Pari viikkoa sitten tutkijakollegani Tommi Tenkasen vieraillessa Helsingissä juttelimme työhuoneellani inflaatiosta, pimeästä aineesta ja pimeästä energiasta. Sitten kiistelimme hänen paljon huomiota saaneen artikkelinsa lehdistötiedotteesta ja termistä alkuräjähdys. Lopuksi Tommi antoi minulle käteen vasta ilmestyneen kirjansa Pimeän aineen arvoitus sanoen, että sen alussa on alkuräjähdykselle määritelmä, josta en pidä. Hän oli totisesti oikeassa, mutta kirjassa on myös paljon sellaista mistä pidän.

Ursan julkaisema kirja on kauniskantinen ja hyväntuoksuinen. Sen 12 luvussa ja noin 200 sivulla käydään läpi pimeän aineen perusteita niin teorian kuin havaintojen osalta. Kunkin luvun avaa viehättävän vanhakantainen yhden virkkeen tiivistelmä sisällöstä, ja jokaisen lopussa on kolmen pointin kertaus. Sellainen onkin hyödyllinen tällaisessa tietokirjassa, joka kulkee tarinallisesti ja jossa tietoa pitää pohjustaa huolella.

Tommi on teoreettinen fyysikko, mutta kertoo tarinan havainnot edellä. Tämä on asianmukaista, meillä kun on paljon pimeään aineeseen viittaavia havaintoja, mutta emme tarkalleen tiedä millainen teoria sitä kuvaa. Ensimmäinen luku on pikajuoksu kosmologian virstanpylväiden ohi, sen jälkeen käydään yksittäisiä aiheita tarkemmin läpi. Pimeän aineen tutkimus yhdistää astrofysiikkaa ja hiukkasfysiikkaa, ja kirjassa molemmat puolet ovat sopivalla painolla mukana.

Pimeä aine on yksi kosmologian keskeisiä kysymyksiä, avoin paikka maailmankaikkeuden kalusteluettelossa. Kirjassa käsitellään pimeää ainetta erittäin monipuolisesti, 1900-luvun alkupuolen havainnoista kosmiseen mikroaaltotaustaan, gravitaatiolinsseihin, galaksien ja ison mittakaavan rakenteen simulaatioihin, pimeän aineen hiukkasten suoraan ja epäsuoraan havaitsemiseen ja niiden tuottamiseen hiukkaskiihdyttimissä. Historiassa on kiinnostavia yksityiskohtia, joita en aiemmin tiennyt. Kokeiden historia tuo esille fyysikkojen kekseliäisyyden, ja mukaan ovat päässeet uusimmat hauskat ehdotukset pimeän aineen etsimisestä DNA-rihmoilla ja 12 kilometrin syvyydestä kaivetuilla mineraaleilla.

Lukuisista vaihtoehdoista pimeän aineen hiukkaselle kirjassa on käsitelty tarkimmin nynnyjä, aksioneja ja mustia aukkoja. Tommi mainitsee myös eksoottisen mahdollisuuden siitä, että pimeä aine olisikin monimutkaisempaa ja muodostaisi kenties jopa pimeän aineen planeettoja ja olentoja. Myös se vaihtoehto, että pimeää ainetta ei olisikaan olemassa käydään läpi.

Kirjassa esitellään Suomessa pimeän aineen tiimoilta tehtävää tutkimusta. Tommi on siinä mukana, ja kirjoittaa jonkin verran omasta työstään ja polustaan tutkijana. Tarina liikkuu Higgsin hiukkasen löytämisestä CERNin saleissa Planck-satelliitin tuloksen käsittelyyn Helsingin yliopiston fysiikan tutkimuslaitoksen seminaarihuoneessa, ja sieltä Johns Hopkinsin yliopiston käytäville.

Tieteen tekemisen ennalta-arvaamattomuus ja yhteisöllisyys tuodaan hyvin esille. Pimeällä aineella on ollut monta kokkia, mikä esitetään selitykseksi sille, että sen enempää Fritz Zwicky kuin Vera Rubin ei saanut Nobelin palkintoa. On tosin ironista, että selitystä on valaistu sitaatilla Jim Peeblesiltä, joka saa tänä vuonna Nobelin palkinnon osittain pimeästä aineesta.

Tällaisissa kirjoissa on vaikea välttää toistoa, koska asiat risteävät, mutta sitä olisi voinut karsia. Kerronnan selkeyttä minun on hankala arvioida ensinnäkin siksi, että olen kirjoittanut samoista aiheista ja toisekseen siksi, että tutun tekstiä on vaikea irrottaa henkilöstä. Minusta kuitenkin tuntuu, että selitykset liikkuvat turhan nopeasti ja jäävät joskus pintapuolisiksi. Ymmärrykselle olisi voinut tarjota enemmän tukea. On saman tien sanottava, että 200 sivussa käydään läpi paljon asiaa, ja syvyyden ja laajuuden välillä pitää tehdä valinta. Meno on myös välillä hieman poukkoilevaa: temaattista ja kronologista kerrontaa ei ole saatu sovitettua saumattomasti yhteen, ja tarina kulkee eri poluille, joilta palataan myöhemmin takaisin.

Teksti on positiivissävyistä ja kepeää. Kirjaan on haastateltu tutkijoita, mutta haastateltujen persoonallinen ääni ei juuri kuulu. Poikkeuksena on kenties tunnettu teoreetikko Nima Arkani-Hamed, jonka suureellisia ja osittain virheellisiä väitteitä esitellään kritiikittä. Arkani-Hamed esimerkiksi väittää, että ”edes yksinkertaisimpia wimpejä ei ole [kokeellisesti] suljettu pois, ei todellakaan”. Tätä väitettä voi kauniisti kutsua markkinapuheeksi: totta se ei ole. Havainnot ovat sulkeneet pois alkuperäiset yksinkertaiset wimpit jo aikapäiviä sitten, ja pimeän aineen hiukkasten pitää vuorovaikuttaa ainakin miljardi kertaa heikommin kuin mitä alun perin ajateltiin.

Harhaanjohtava on myös Arkani-Hamedin väite, että Higgsin hiukkasen ”olemus on täysin paradoksaalinen”. Todellisuudessa Higgsin LHC-kiihdyttimessä mitatut ominaisuudet vastaavat hiukkasfysiikan Standardimalliin ennusteita erinomaisen hyvin. Ne sopivat myös hyvin joihinkin sen laajennuksiin, kuten steriilejä neutriinoita sisältävään nuMSM:ään. On toki totta, että jotkut teoreetikoiden vaalimat mallit (kuten supersymmetrinen Standardimalli) sopivat havaintoihin huonosti. Tämä on paradoksaalista vain jos haluaa pitää kiinni teoreettisista ideoista silloinkin kun havainnot osoittavat toista. Tältä osin tiedeyhteisön käsittely jää kirjassa pinnalliseksi, kriittisiä sävyjä ei juuri ole.

Kirjassa on kuitenkin yleensä huolella eroteltu se, mitä tiedetään varmasti, mikä on luultavasti totta, mikä on villiä spekulaatiota ja mitä havainnot tästä kaikesta sanovat. Epävarmuudet on huomioitu hyvin myös lopun sanastossa, mikä onkin varmaan lukijoille hyödyllinen, sen verta paljon erikoistermejä tästä aiheesta kertoessa väistämättä tulee käyttäneeksi.

Tällaisissa kirjoissa pitää valita valheensa, koska usein lukija ymmärtää paremmin, jos asian selittää yksinkertaisesti ja väärin kuin monipolvisesti ja oikein. Kirjassa on kuitenkin useita yksinkertaistuksia ja huolimattomuuksia, joiden kanssa olisi mielestäni syytä olla tarkempi. Alla jokunen esimerkki.

Tekstissä sanotaan, että neutriinot kiitävät aina lähes valonnopeudella. Itse asiassa kosmiset neutriinot (eli lähes kaikki neutriinot) ovat maailmankaikkeuden laajenemisen takia pudonneet kauas valonnopeudesta.

Kosmisen mikroaaltotaustan polarisaatio on jo mitattu, ja sitä tuottavat muutkin tapahtumat kuin kosminen inflaatio.

Kirjassa useaan kertaan toistetaan yleistä harhakäsitystä siitä, että ”aine on energiaa ja energia ainetta”. Energia on aineen ominaisuus, aivan kuten liikemäärä, massa, nopeus tai sähkövaraus. Se ei ole erillinen olemisen muoto. Kun kirjassa käydään läpi pimeää ainetta ja pimeää energiaa, tämä muotoilu on erityisen hämmentävä.

Tommi kirjoittaa, että hiukkasfysiikan ja astrofysiikan välillä ei juuri ollut yhteyttä ennen pimeän aineen teorioiden nousua 1980-luvulla. Itse asiassa Yhdysvaltojen ydinaseprojektista tunnettu Robert Oppenheimer toi astrofyysikot ja suhteellisuusteoreetikot yhteen 1960-luvulla kvasaarien selittämiseksi, ja samalla muitakin hiukkasfyysikoita tuli mukaan kuvioihin, kuten esimerkiksi Pedro Ferreiran kirjassa Täydellinen teoria käydään läpi. Myös Neuvostoliitossa Lev Landaun ja Jakov Zeldovitšin ryhmissä siirryttiin sujuvasti hiukkasfysiikan ja astrofysiikan välillä 1960-luvulta asti.

Ei ole totta, että ”kukaan ei tiennyt miksi” maailmankaikkeuden laajeneminen kiihtyy, kun se vuonna 1998 havaittiin. Osa tämän vuoden Jim Peeblesin Nobelin palkinnosta myönnetään siitä, että hän vuonna 1984 palautti tyhjön energian (joka johtaa kiihtyvään laajenemiseen) kosmologian keskiöön. Tämä ei ole pieni yksityiskohta, vaan valaisee havaintojen ja teorian suhdetta: vuoden 1998 havainnoista on mahdollista lukea, että maailmankaikkeuden laajeneminen on kiihtynyt vain jos etukäteen olettaa, että tyhjön energiaa on olemassa. (Myöhemmät havainnot ovat varmentaneet asian ilman tätä ~~havaintoa~~ oletusta.) Kokeellisten ryhmien kysymyksenasettelu muotoutui nimenomaan teoreetikoiden työn päälle, ja tämä oli myös syy siihen, miksi teoreetikot hyväksyivät havainnot niin nopeasti. Eri asia on sitten se, onko selitys oikea. Pyrkimys dramatisointiin johtaa kirjassa harhaan myös LIGOn havaitsemista gravitaatioaalloista kerrottaessa.

Avaruuden ja aika-avaruuden kaarevuus menee selityksissä sekaisin: tuntuu tarpeettomalta yksinkertaistaa esimerkiksi valon taipumista puhumalla vain avaruuden kaarevuudesta, kun avaruuden ja aika-avaruuden kaarevuus kuitenkin myöhemmin esitellään erillisinä käsitteinä.

Entäpä se alkuräjähdys? Tutkijat käyttävät sanaa kolmessa eri merkityksessä: ajan ja avaruuden alku (alkuperäinen merkitys); aineen synty inflaation lopussa; tai aikakausi, jolloin aine oli nykyistä kuumempaa ja tiheämpää. Kirjassa on valittu viimeinen, epämääräisin vaihtoehto, vieläpä siten, että alkuräjähdys päättyy vasta atomien muodostumiseen, eli kestää 380 000 vuotta. Mutta tekstissä on tehty selväksi, miten termiä käytetään, mikä saattaa sentään lieventää väärinkäsityksiä.

Lopussa oleva kirjallisuusluettelo osoittaa, miten paljon hiukkaskosmologiasta suurelle yleisölle suunnattuja kirjoja onkaan suomeksi julkaistu. Joukossa ei kuitenkaan tätä ennen ollut ainuttakaan vain pimeälle aineelle omistettua teosta. Tämän paikan kirja täyttää, ja esittelee pimeästä aineesta kaiken oleellisen. Erityisen ajankohtainen kirja on niille, jotka haluavat syventää tietojaan tämän vuoden Nobelin palkinnon tiimoilta.

Päivitys (28/10/19): Korjattu havainto oletukseksi.

11 kommenttia “Paikan täyttäminen”

Jernau Gurgeh sanoo:

28.10.2019 10:00

Pimeälle aineelle on omistettu aiemminkin kokonainen kirja suomeksi:

Kosminen Cocktail – Kolme osaa pimeää ainetta, Terra Cognita 2015

Kirjoittaja on Katherine Freese

Kirja oli ihan ok, mutta olen lukenut paljon parempiakin tietokirjoja fysiikan saralta.

Vastaa
1. Syksy Räsänen sanoo:
  
  28.10.2019 12:09
  
  Luulin että kirja käsittelee sekä pimeää ainetta että pimeää energiaa?
  
  Vastaa
  1. Jernau Gurgeh sanoo:
    
    28.10.2019 16:10
    
    Olet varmaankin oikeassa. Täytyy tunnustaa, että en muista kirjan sisältöä kovin tarkasti, kun neljä vuotta on jo kulunut sen lukemisesta eikä se kerronnallisesti ollut kovin mieleenpainuva.
    
    Pääpaino oli muistaakseni pimeässä aineessa ja Freesen henkilökohtaisessa tarinassa, hänhän on nimenomaan profiloitunut merkittävänä pimeän aineen tutkijana. Toki mukana oli jonkin verran myös pimeää energiaa ja muutakin aihetta liippaavaa fysiikkaa.
    
    Vastaa
Mikko Väyrynen sanoo:

28.10.2019 12:47

eikös hiukkasfysiikan Standardimalli ennusta joitain asioita astronomisen epätarkasti

Vastaa
1. Syksy Räsänen sanoo:
  
  28.10.2019 13:02
  
  No siinä mielessä kyllä, että Standardimallissa ei ole pimeää ainetta.
  
  Vastaa
  1. Pertti Rautiainen sanoo:
    
    29.10.2019 11:25
    
    Tässä taidetaan viitata kosmologisen vakion suuruutta koskevaan arvioon, joka tuli kvanttikenttäteoriasta. Sehän oli pielessä tekijällä 10^120. Toki kyseessä oli ymmärtääkseni vain suuruusluokka-arvio.
    
    Vastaa
Erkki Kolehmainen sanoo:

29.10.2019 12:57

Sodassa, rakkaudessa ja pimeän aineen etsinnässä kaikki keinot ovat luvallisia. Siis ydinmagneettinen resonanssikin (NMR). Ao. linkissä esitetty prof. Dmitry Budkerin CASPEr (Cosmic Axion Spin Precession Experiment) tutkimushankkeen idea on, että pimeän aineen magneettikenttä vaikuttaa magneettisen hiili-13-isotoopin Larmor-prekessiotaajuuteen. Toistaiseksi tulos on ollut sama kuin muissa pimeän aineen etsinnöissä, mutta NMR-spesialistit uskovat, että menetelmän herkkyyden parantuessa jotain löydetään. Siitä voitaisiinkin antaa sitten kuudes NMR Nobel-palkinto Rabi’n, Bloch’in & Purcell’in, Ernst’in, Wuetrich’in ja MRI:n kehittäjien saamien palkintojen jälkeen.

https://phys.org/news/2019-10-piece-dark-puzzle.html

Vastaa
Mikko sanoo:

1.11.2019 21:40

”vuorovaikuttaa ainakin miljardi kertaa heikommin kuin mitä alun perin ajateltiin” on puhekielen ilmaisu ja aiheuttaa ongelmia tulkitessa tekstiä matemaattisessa mielessä. Parempi olisi ilmaista esim. ”vuorovaikuttaa heikommin kuin miljardisosalla siitä kuin mitä alun perin ajateltiin” tai ”vuorovaikuttaa ainakin 99.9999999% heikommin kuin mitä alun perin ajateltiin”.
Kiitos kirja-arvostelusta.

Vastaa
Jorma Kilpi sanoo:

10.11.2019 20:54

Ehdit jo kirjoittaa uuden blogimerkinnän mutta minulla olisi kysymys Tenkasen kirjaan liittyen joten laitan sen tänne. Primordiaaliset mustat aukot ovat yksi mahdollinen selitys pimeälle aineelle. Aineen ja antiaineen epätasapaino on tiedossa. Voiko antiaine muodostaa mustan aukon ja jos voi, niin eroaako sellainen musta aukko millään tavalla tavallisen aineen muodostamasta mustasta aukosta?

Vastaa
1. Syksy Räsänen sanoo:
  
  10.11.2019 20:58
  
  Kysymys on sen verta kaukana tämän merkinnän aiheesta, että en kommentoi.
  
  Vastaa
UK sanoo:

15.12.2019 18:23

Hyvä kirjoitus, jonka ansiosta odotan parempaa tai perusteellisesti korjattua / täydennettyä kirjaa tästä aiheesta.
Terv. kiinnostunut amatööri

Vastaa

Vastaa Peruuta vastaus

Spekulaatioista tieteeksi

9.10.2019 klo 01.30, kirjoittaja Syksy Räsänen
Kategoriat: Kosmokseen kirjoitettua , Kosmologia

Ruotsin kuninkaallinen tiedeakatemia ilmoitti tänään, että vuoden 2019 fysiikan Nobelin palkinnosta puolet saa James Peebles ja toisen puolen Michel Mayor ja Didier Queloz. Palkinto myönnetään ”ansioista maailmankaikkeuden kehityksen ja Maapallon paikan kosmoksessa ymmärtämisessä”. Peeblesin osuus annetaan ”teoreettisista löydöistä fysikaalisessa kosmologiassa”, Mayorin ja Quelozin ”auringonkaltaista tähteä kiertävän eksoplaneetan löytämisestä”.

Yleensä fysiikan Nobelin palkinnot annetaan yksittäisestä kokeellisesta tai teoreettisesta edistysaskeleesta, kuten maailmankaikkeuden kiihtyvän laajenemisen havaitsemisesta, alkeishiukkasten massojen alkuperän ymmärtämisestä, neutriinojen massojen löytämisestä tai törmäävien mustien aukkojen lähettämien gravitaatioaaltojen havaitsemisesta.

Mayorin ja Quelozin nobelinpuolikas sopii tähän kaavaan. Peeblesin kohdalla on sen sijaan kyse ennemmin elämäntyöpalkinnosta: palkinnon perusteluissa tuodaan esille työ usean aiheen parissa, nostamatta yhtä toisten ylitse. Lyhyen perustelun termi ”fysikaalinen kosmologia” kehystää tekstiä: Peeblesiä kuvaillaan avainhenkilöksi kosmologian siirtymässä ”spekulaatioista tieteeksi”. Tämä siirtymä ajoitetaan 1960-luvulle, tarkalleen Peeblesin vuoden 1965 tieteelliseen artikkeliin, jossa hän yhdisti kosmisen mikroaaltotaustan galaksien syntyyn. Myös fyysikko Jakov Zeldovitšin artikkeli samalta vuodelta mainitaan. Perustelujen mukaan näitä kahta artikkelia ”voidaan pitää alkupisteenä fysikaaliselle kosmologialle, missä fysiikan lakeja sovelletaan koko maailmankaikkeuteen”.

Tämä on liioiteltua. Kuten tekstissä mainitaan, koko maailmankaikkeuden käsittelyn yleisen suhteellisuusteorian keinoin aloitti jo Albert Einstein vuonna 1917, ja vuonna 1922 Aleksander Friedmann löysi mallin, jolla maailmankaikkeuden laajenemista kuvataan vielä nykyäänkin. Termillä ”fysikaalinen kosmologia” luultavasti haetaan sitä, että vasta muiden fysiikan haarojen yhdistäminen kosmologiaan teki siitä (ja yleisestä suhteellisuusteoriasta) todella hedelmällisen tieteenalan. Tämäkin kehitys tosin alkoi jo aiemmin: kuten taustamateriaalissa kerrotaan, vuonna 1948 Ralph Alpher, George Gamow ja (ainakin nimensä osalta) Hans Bethe yhdistivät ydinfysiikan ja kosmologian selittääkseen alkuaineiden synnyn.

Tämä ei muuta sitä, että Peebles todella on ollut keskeinen rooli monissa kosmologian tärkeimmissä oivalluksissa. Hän oli ensimmäisten joukossa ennustamassa kosmisen mikroaaltotaustan olemassaolon, selvittämässä kevyiden alkuaineiden syntyä, ja kehittämässä pimeän aineen malleja, joissa on kyse uudesta tuntemattomasta hiukkasesta. Peebles myös nosti nykyään pimeän energian nimellä tunnetun aineen kosmologian keskiöön yli 10 vuotta ennen kiihtyvän laajenemisen havaitsemista (jonka se selittää).

(Tiedeakatemian sekä suurelle yleisölle suunnatussa että tieteellisessä taustamateriaalissa on muuten selitetty väärin se, miten kosmisen mikroaaltotausta epätasaisuuksista voidaan päätellä avaruuden geometria. Edelliseen merkintään liittyen on huvittavaa huomata myös se, että ilmaisua big bang, alkuräjähdys, on käytetty näissä teksteissä eri tavalla: edellisessä termillä viitataan kaiken alkuun ja ja jälkimmäisessä aikakauteen, jolloin aine oli kuumaa ja tiheää.)

Kaikki nämä asiat ovat joko nykykosmologian varmennettuja menestyksiä tai tärkeitä avoimia kysymyksiä. Keskeisistä tutkimusaiheista vain aineen ja antiaineen välisen epäsuhdan synty ja kosminen inflaatio puuttuvat listasta; ne ovat hiukkasfysiikan puoleista kosmologiaa, ja Peebles on lähestynyt aihetta astrofysiikasta käsin. Peebles kyllä käytti inflaation ennusteita keskeisenä elementtinä pimeää ainetta ja pimeää energiaa koskevassa työssään. Joitakin kutkuttanee se, miten taustamateriaali esittelee (aivan oikein) inflaation muuhun kosmologiaan elimellisesti kytkeytyvänä tärkeänä osana, siitä kun ei ole vielä myönnetty Nobelin palkintoja, joita povataan ja janotaan.

Sattumoisin juuri tänään kurssilla Fysiikkaa runoilijoille sanoin, että pimeästä aineesta ei ole vielä annettu ainuttakaan Nobelin palkintoa, vaikka se havaittiin jo 86 vuotta sitten. Monet olivat toivoneet Vera Rubinille Nobelia pimeään aineeseen liittyvistä havainnoista, mutta hän kuoli 88-vuotiaana vuonna 2016 sitä saamatta.

Peeblesillä on ollut siinä määrin merkittävä rooli pimeän aineen muuttamisessa lähes varmaksi asiaksi, että lausuntoni voi katsoa kumotuksi: pimeä aine on tunnustettu Nobelilla. Taustaselityksissä pimeä aine esitetään jokseenkin varmennettuna tosiseikkana, josta on vain avoinna se, mistä hiukkasista on kyse. Erikseen mainitaan supersymmetriaan liittyvät nynnyt sekä aksionit, ja korostetaan tarvetta löytää pimeän aineen hiukkanen selvyyden saamiseksi.

Palkinto kunnioittaa paitsi Peeblesin monipuolista ja vuosikymmeniä uraa uurtanutta työtä, myös kosmologian kehittymistä rikkaaksi kokonaisuudeksi, jossa palaset ovat loksahtaneet paikoilleen hämmästyttävän saumattomasti. Mahdollisena särönä taustamateriaalissa mainitaan se, miten tällä hetkellä avaruuden avaruuden laajenemisnopeuden määrittäminen eri havainnoista antaa poikkeavia tuloksia, ja uskalletaan luvata että ”fysikaalisella kosmologialla on lisää yllätyksiä varastossa”.

13 kommenttia “Spekulaatioista tieteeksi”

Eusa sanoo:

9.10.2019 16:06

Onko esimerkkejä toiseen suuntaan niin, että jo tunnustettu tiede olisikin palannut spekulaatioksi? Eli kuinka jo järkevän epäilyn ulkopuolelle asetettu hypoteesi/teoria kokeekin kolauksen – itselle mieleen tulee absoluuttinen avaruus ja aika, jota klassisesti pidettiin itsestäänselvyytenä, mutta osoittautuikin sitten spekulaatioksi…

Vastaa
1. Syksy Räsänen sanoo:
  
  9.10.2019 16:16
  
  Ei. Monien teorioiden (kuten klassisen mekaniikan) pätevyysalue on toki tullut vastaan, mutta se on eri asia.
  
  Ks. https://www.ursa.fi/blogi/kosmokseen-kirjoitettua/rajankayntia/
  
  Vastaa
Eusa sanoo:

9.10.2019 20:40

https://iopscience.iop.org/article/10.3847/1538-4357/ab32da/pdf

Mustan aukon tapahtumahorisontti on vakiinnuttanut asemansa miltei ”järjellisen” epäilyksen ulkopuolella, mutta kun vahvoja todennuksia tai falsifiointia ei ole voitu saavuttaa, riittää yrityksiä osoittaa se spekulaatioksi. Tämä ei ole huono yrite.

Vastaa
1. Syksy Räsänen sanoo:
  
  9.10.2019 20:52
  
  Vaihtoehdot mustille aukoille eivät ole järkevän epäilyn ulkopuolella, niitä tutkitaan ja niistä julkaistaan tieteellisiä artikkeleita.
  
  Kirjoitin aiheesta joitakin vuosia sitten, nyttemmin gravitaatioaallot ja Einstein Horizon Telescopen havainnot ovat merkittävästi lisänneet tukea mustien aukkojen olemassaololle:
  
  https://www.tiede.fi/blogit/maailmankaikkeutta_etsimassa/rajapintojen_kosketuksia
  
  Vastaa
  1. Mika sanoo:
    
    10.10.2019 22:55
    
    Eilen katsomani Brian Coxin Universal esityksen – jossa myös sivuttiin Einstein Horizon Telescopen kuvaa – innoittamana haluaisin kysyä, että jos vaihtoehtoiset selitysmallit mustille aukoille osoittautuisivat oikeiksi, niin muuttaisiko se sitä miten teleskoopin tekemiä havaintoja pitäisi tulkita?
    
    Käsittääkseni kuuluisa ”ensimmäinen kuva mustasta aukosta” ei ole niinkään verrattavissa valokuvaan, vaan se on tehdyistä havainnoista signaalikäsittelyn ja datan prosessoinnin jälkeen luotu malli, joka nojaa ilmeisesti ainakin jonkin verran mustia aukkoja kuvaaviin fysiikan teorioihin? Onko siis mahdollista, että kuva ei vastaisikaan sitä, mitä näkisimme lähietäisyydeltä näkyvän valon aallonpituuksilla?
    
    Vastaa
    1. Syksy Räsänen sanoo:
      
      11.10.2019 12:21
      
      Kun havainto on tulkittu kuvaksi mustasta aukosta, niin jos tietysti tulkinta muuttuu, jos kyseessä ei olekaan musta aukko.
      
      Kuvan prosessointiin tällä ei varsinaisesti ole vaikutusta. Kuva on joka tapauksessa paljon suttuisempi kuin miltä galaksin M87 keskustan tienoot läheltä katsottuna näyttävät, resoluution puutteen takia.
      
      Siksi myös monet mustien aukkojen vaihtoehdot näyttävät nykyisellä resoluutiolla aika samoilta, eikä EHT:n kuva rajoita niitä paljoa.
      
      Vähän lisää täällä:
      
      https://www.ursa.fi/blogi/kosmokseen-kirjoitettua/aarimmaisyyden-reunalta/
      
      Vastaa
Sunnuntaikosmologi sanoo:

10.10.2019 13:15

En oikein ymmärrä miksi piti sekoittaa samaan Nobelin palkintoon kosmologiaan kuuluva aihe ja sitten eksoplaneetta-aihe ?
Eikö olisi ollut järkevämpää, kun kummatkin aiheet kai erikseenkin vaivatta ylittävät Nobel-riman, antaa palkinnot erillisinä vuosina ?

Vastaa
Jyri T. sanoo:

10.10.2019 15:57

Tällaisissa tapauksissa tulee sellainen olo, että yksin eivät olisi koko palkinnon arvoisia.

Vastaa
1. Syksy Räsänen sanoo:
  
  10.10.2019 16:00
  
  Fysiikan nobeleita on ennenkin myönnetty samana vuonna eri aiheista, jopa sellaisista, joilla ei ole mitään nimellistäkään tekemistä keskenään.
  
  Yksi syy voi olla se, että palkinnon arvoisia lienee enemmän kuin mahdollisuuksia niiden myöntämiseen.
  
  Vastaa
Jernau Gurgeh sanoo:

13.10.2019 11:17

Syksystä oli hieno henkilökuva Ylen verkkosivuilla, Kulttuuricocktailissa.

Koska en ole missään sosiaalisessa mediassa, en pysty niitä kanavia pitkin kysymään yhtä mieltäni askarruttavaa seikkaa haastatteluun liittyen. Toivottavasti kirjoittaisit jossain näkemyksestäsi lisää.

”Ihmiskuntakin vääjäämättä kuolee sukupuuttoon maailmankaikkeuden mittakaavassa ihan kohta.”

Tuo kohta kiinnostaa erityisen paljon. Oletko tuota mieltä sinä vai toimittaja, ja jos se on sinun kertomaa, niin mihin tämä mielestäsi perustuu?

Onko kyseessä ilmastonmuutos, ydinsota, evoluution vääjäämätön tulema, Auringon pääsarjavaiheen päättyminen vai maailmankaikkeuden lopullinen kohtalo? Vai joku muu?

P.S. Pahoittelut, että tämä ei liity merkintään mitenkään, mutta en keksinyt muutakaan keinoa kysyä asiasta.

Vastaa
1. Syksy Räsänen sanoo:
  
  13.10.2019 12:17
  
  Kaikki eläinlajit ovat kosmologisessa mittakaavassa lyhytikäisiä, kävipä mitä tahansa.
  
  Nyt tietty sukupuutto voi tulla vastaan nopeammin ennemmin kuin hitaammin. Siitä enemmään täällä:
  
  https://hybrislehti.net/syksy-rsnen-unelmia-itsemurhan-partaalla
  
  Vastaa
  1. Jernau Gurgeh sanoo:
    
    13.10.2019 13:51
    
    Kiitokset mainiosta kirjoituksesta linkkisi takana.
    
    Vastaa
    1. Syksy Räsänen sanoo:
      
      14.10.2019 15:33
      
      Kiitokset kiitoksista.
      
      Vastaa

Vastaa Peruuta vastaus

Kauneus, portti ja taide

4.10.2019 klo 13.32, kirjoittaja Syksy Räsänen
Kategoriat: Kosmokseen kirjoitettua , Kosmologia

Puhun tiistaina 22.10. kello 18.30 Kirkkonummen komeetan tilaisuudessa aiheesta Kauneus kosmologiassa. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

Puhun sunnuntaina 3.11. kello 15.45 Kauniaisten Uudessa Paviljongissa otsikolla Tiede porttina uuteen maailmaan. Puhe on osa Kauniaisten musiikkijuhlia, joiden teema on uusi maailma. Tiivistelmä on seuraavanlainen: ”Tiede on avannut oven arkitodellisuuden alle sekä ylle levittäytyvään tuntemattomaan maahan. Se on mullistanut niin kuvamme maailmasta ja ihmisestä kuin niiden monisyisestä suhteesta.” Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

Mainittakoon, että avoinna on haku kuukauden taiteilijaresidenssin CERNiin tieteeseen liittyvän taiteen tekemiselle. Haku on avoinna Suomen kansalaisille ja Suomessa pysyvästi asuville. Residenssi kestää kuukauden. Matkat, majoitus ja ruokailu korvataan, ja residenssiin liittyy 5000 Sveitsin frangin apuraha. Englanninkielinen hakuohje on täällä. Haun deadline on 4. marraskuuta 2019.