Oppitunteja näkymättömästä maailmasta
Kirjoitin Helsingin opettajien ammattiyhdistyksen lehden Rihveli numeroon 2/2018 artikkelin otsikolla Oppitunteja näkymättömästä maailmasta. Aiheena on pimeä aine esimerkkinä ymmärryksen hitaasta kasautumisesta fysiikassa. Viimeinen kappale on tämä:
Jos pimeän aineen tarinasta kirjoittaisi puhtaaksi vain lopulta oikeaksi osoittautuvan suunnan, tämä antaisi harhaanjohtavan kuvan siitä, miten tiede toimii. Ei ole viitoitettua polkua totuuteen, eikä yhtä tieteellistä metodia, joka kertoo miten edetä. Monet vihjeet osoittautuvat vesiperäksi, jotkut havainnot virheellisiksi ja useimmat teoreettiset ideat vääriksi. Tuntematonta kartoittaessa ei voi välttyä harharetkiltä.
Voisiko olla jopa niin, että pimeä aine on kuin flogiston? Siitä luopuminen olisi todellinen paradigman muutos, joka on tunnetusti vaikeaa kuten Thomas Kuhn on ansiokkaasti pohdiskellut.
Aivan, mikään ei ole ennalta varmaa, ei edes se että jokin ongelma kuten pimeän aineen kysymys ylipäätään on ratkeava. Toki tiedekysymyksen ratkeavuus kannattaa ottaa työhypoteesiksi, koska päinvastainen työhypoteesi ei olisi hedelmällinen.