Kohti monimuotoisuutta
Tällä viikolla Helsingissä järjestettiin 4.-5.11. NORNDiPin toinen konferenssi. NORNDiP eli Nordic Network for Diversity in Physics on naispuolisten pohjoismaisten fyysikoiden vuonna 2017 perustama ja NordForskin rahoittama projekti naisten näkyvyyden, tasa-arvon ja diversiteetin edistämiseksi fysiikassa.
Konferenssissa oli naispuolisten fyysikoiden kiinnostavia puheita fysiikan eri alueilta, kuten neutriinoiden astrofysiikasta, kaupunkien mikrometeorologiasta, maanjäristyksistä, rakenteiden vaikutuksesta maailmankaikkeuden laajenemiseen, ja aurinkoenergiaa keräävien liuosten valmistamisesta molekyylifysiikan keinoin. Lisäksi oli sukupuolikysymyksiin, tasa-arvoon ja diversiteettiin keskittyviä puheita.
Konferenssin avasi Helsingin yliopiston vararehtori (ja hiukkasfyysikko) Paula Eerola. Matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa yleisesti ja fysiikassa erityisesti on pitkään ollut ongelmana naisten pieni osuus sekä opiskelijoista että tutkijoista. Aloittavien opiskelijoiden osalta tilanne on parantunut huomattavasti. Matemaattis-luonnontieteellisessä on itse asiassa nykyään kaikista tiedekunnista kaikkein tasaisin aloittavien opiskelijoiden sukupuolijakauma: naisia on 45%. Kaikissa muissa tiedekunnissa valtaosa opintonsa aloittavista on naisia. Seuraavaksi vähiten epätasainen tilanne on oikeustieteellisessä ja teologisessa, missä 63% aloittavista opiskelijoista on naisia.
Matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan osastoista paras tasapaino on fysiikassa, missä aloittavista opiskelijoista naisia on 43%. Epätasaisimmat luvut ovat tietojenkäsittelytieteessä (31% naisia) ja kemiassa (65% naisia), mutta edellisen tilanne muuttuu nopeasti: naisten osuus on yli kaksinkertaistunut viimeisten neljän vuoden aikana.
Viime vuosikymmenellä aloittavista fysiikan opiskelijoista vain kolmannes oli naisia. On vaikea sanoa varmasti, mistä muutos johtuu, mutta siihen lienee vaikuttanut se, että fysiikan osasto on panostanut siihen, miten fysiikkaa esitetään kouluille ja tuonut esille naispuolisia roolimalleja. Uusien alojen kuten ilmakehätieteen kasvu on myös saattanut vaikuttaa.
Henkilökunnan tilanne on paljon epätasaisempi: matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa henkilökunnasta 29% on naisia; professorien kohdalla osuus on 13% (tilastoissa on muuten vain kaksi sukupuolta). Eija Tuominen esitteli keräämiään lukuja fysiikan osalta Suomen yliopistoista. Helsingissä naisten osuus professoreista on isoin, 8/38 (21%). Huonoin tilanne on Itä-Suomen yliopistossa, missä 12 fysiikan professorin joukossa ei ole ainuttakaan naista (0%). Seuraavaksi epätasaisin tilanne on Aalto-yliopistossa, missä 22 professorista yksi on nainen (5%) ja Jyväskylän yliopistossa, missä 18 professorista yksi on nainen (6%). (Näissä luvuissa ovat mukana apulaisprofessorit, täysprofessorien kohdalla tilanne olisi luultavasti vieläkin karumpi.)
Tilanne on samanlainen muissa pohjoismaissa: mitä korkeammalle mennään, sitä vähemmän naisia on, eikä ongelma korjaannu itsekseen ajan myötä. Yleinen yhteiskunnallinen tasa-arvo ei myöskään takaa naisten tasapuolista edustusta, vaan siihen vaikuttavat monet tekijät. (Esimerkiksi Birzeitin yliopistossa Miehitetyillä palestiinalaisalueilla noin 80% fysiikan opiskelijoista on naisia, vaikka yleinen tasa-arvon tilanne on siellä heikompi kuin Suomessa.)
Naisten vähäiseen osuuteen vaikuttavat ainakin tiedostamattomat ennakkoluulot, lasten hankkimisen vaikea yhdistäminen tutkimustyöhön (missä vaikuttaa myös lapsenhoidon ja kotitöiden epätasainen jakautuminen), naispuolisten roolimallien ja ohjaajien puute, naispuolisten kollegoiden puute, avoin syrjintä sekä seksuaalinen ja sukupuoleen perustuva häirintä.
Jadranka Gvozdanovic kertoi, että Euroopan unionin ylenpalttisen arvostettujen aloittavien tutkijoiden ERC-tutkimusrahoituksen hakijoista naisia on 31% ja saajista 27%. Naisten tutkimussuunnitelmat arvioidaan yhtä hyväksi kuin kuin miesten, mutta heidän tutkijan potentiaalinsa saa huonommat arviot. Jälkimmäinen on epämääräisempi ja vaikeammin punnittava asia, ja arviot siitä saattavat siksi olla helpommin ennakkoluulojen vietävissä. Tätä on yksittäisissä tapauksissa vaikea osoittaa, mutta asiasta on yleisesti ottaen tutkimusnäyttöä. Esimerkiksi on todettu, että täysin identtisistä hakemuksista, joista toisessa on miehen ja toisessa naisen nimi miehen nimellä varustettu arvioidaan korkeammalle. Gvozdanovicin mukaan arvioihin vaikuttaa myös se, että miehet herkemmin liioittelevat ja naiset vähättelevät saavutuksiaan.
Mutta kuten olen aiemmin kirjoittanut, ei ole selvää, miksi tilanne on erityisen huono fysiikassa. Aikoinaan kaikki yliopistojen alat olivat vain miehille, ja kaikissa oli aluksi samat ongelmat. Miksi fysiikassa ja läheisillä aloilla edistys on ollut muita hitaampaa? Osa syistä liittyy ennakkokäsityksiin fysiikasta, koska naisia on jo aloittavissa opiskelijoissa vähemmän, osa siihen mitä yliopistoissa tapahtuu, koska naisten osuus laskee korkeammalle noustessa.
Tomas Brage tarjosi yhdeksi selitykseksi fyysikoille ominaista kognitiivista harhaa. Fysiikan teorioiden muotoilussa ja ongelmien ratkaisemisessa sosiaalisten tekijöiden ja yhteiskunnallisten ennakkoluulojen vaikutus on vähäinen. (Niillä on kyllä iso vaikutus siihen, mitä teorioita arvostetaan ja mitä ongelmia lähdetään ratkaisemaan.) Niinpä on helppo kuvitella, että fyysikkona tekee päätöksiä opiskelijoiden ja tutkijoiden valinnasta yhtä lailla ilman ennakkoluuloja. Ennakkoluuloja on vaikeinta ottaa huomioon silloin kun kuvittelee, että niitä ei ole. Koulutus ja kokemus analyyttisestä ajattelusta auttaa päätösten tekemisessä rationaalisesti vain silloin kun tuntee oman ajattelun lähtökohdat. Jotkut myös esittivät, että erityisesti fysiikassa ja matematiikassa vaalitaan sankarimyyttiä yksinäisestä nerosta, joka yleensä mielletään mieheksi.
Usea puhuja korosti sitä, että ongelman korjaamiseen ei riitä lukujen mittaaminen tai ohjeiden laatiminen, vaikka niistä on hyvä aloittaa. On tärkeää tiedottaa tasa-arvosta ja kouluttaa sen toteuttamiseksi kaikilla tasoilla, alkaen johdosta. On oleellista saada johdolta selvä viesti tasa-arvon ja diversiteetin merkityksestä, joka auttaa konkreettisten toimien saamisessa läpi.
Läpinäkyvyyden lisääminen valintojen ja palkkauksen kaikilla tasoilla on keskeistä: tasapuolisuutta on vaikea varmistaa, jos ei ole tietoa siitä, mitä tapahtuu. Prosesseissa olisi syytä olla mukana ulkopuolinen tarkkailija, joka voi varmistaa tasapuolisuuden toteutumisen. Pitää myös olla mahdollisuus katkaista prosessi, jos tasapuolisuus ei toteudu, vaikkapa sen takia että paikasta on tiedotettu valikoivasti. Esimerkkinä mainittiin tapaus, jossa haku laitettiin uusiksi, kun kaikki ehdokkaat olivat miehiä. Tasapuolisuus on tärkeä ottaa huomioon alusta alkaen, ei vain lopullisia valintoja tehdessä. Omat ongelmansa on paikoissa, jotka täytetään suoraan kutsumalla, ilman avointa hakua. (Mainittakoon, että minut nimitettiin sekä viisivuotiseen yliopistonlehtorin tehtävään että nykyiseen pysyvään yliopistotutkijan paikkaan ilman hakua.) Kannustimien luomisen merkitystä korostettiin: jos rahoitus riippuu diversiteettitavoitteiden saavuttamisesta, tilanne muuttuu nopeasti.
Tanskassa on paikkoja, joita saavat hakea vain naiset ja muuta vain naisille tarkoitettua rahoitusta. Yksi tällaisten järjestelyjen ongelma on se, että jos naisille on korvamerkittyä rahaa, niin tätä pidetään syynä olla antamatta heille sellaista rahoitusta, jota kaikki voivat hakea. Sukupuolikiintiöt ovat toinen joskus käytetty väline, mutta avoimien ja ennakkoluulot huomioon ottavien, tasapuolisten prosessien ja käytäntöjen luominen esitettiin tehokkaampana keinona tasa-arvon ja diversiteetin toteutumiseen. Kiintiöt voivat korjata lukumäärien vinoumia, mutta sivuuttavat niihin johtavat syyt.
Kiintiöiden käyttämisessä esimerkiksi arviointilautakunnissa ja muissa päättävissä tai neuvovissa elimissä on myös se ongelma, että kun naiset ovat vähemmistössä, heille tulee suhteettoman paljon tällaista hallinnollista työtä. Tämä vie aikaa pois tutkimukselta, opetukselta ja muulta arvostetummalta (ja kiinnostavammalta) työltä.
Yritysmaailmaan siirtynyt Vala Hjörleifsdóttir kertoi, että hänen kokemuksensa mukaan yliopistoissa fysiikassa halutaan palkata yksittäisiä supertähtiä, kun taas yrityksissä mietitään, kuka on ryhmän kokonaisuuden kannalta paras ehdokas. Hän totesi, että koska jälkimmäisessä tapauksessa ajatellaan tutkimuksen tekemisen kokonaisuutta eikä vain yksilöä, diversiteettikysymys nousee automaattisesti osaksi päätöksentekoa.
NORNDiP-verkoston nimessä esiintyy sana diversiteetti eli monimuotoisuus, jota nykyään käytetään ennemmin kuin naisten edustusta tai tasa-arvoa. Käsitteillä on suuri merkitys ajattelun ohjaamisessa, ja termi diversiteetti auttaa hahmottamaan sitä, että sukupuolia on useampia kuin kaksi ja tasa-arvossa on muitakin akseleita kuin sukupuoli. Usein etniseen taustaan liittyvään syrjintään on kiinnitetty vähemmän huomiota kuin sukupuoleen liittyvään.
Esimerkiksi CERNin diversiteetti- ja inkluusio-ohjelman johtaja Louisa Carvalho puhui CERNissä otetuista askeleista tasa-arvon suhteen mitä tulee sukupuoleen ja seksuaaliseen orientaatioon. Sitä ei kuitenkaan pidetä mainitsemisen arvoisena, että CERNin ainoa Euroopan ulkopuolinen jäsenvaltio Israel perustuu sekä laillisesti että käytännössä yhden etnisen ryhmän ylivaltaan ja rotusortoon. Sitä, että Israelin akateemiset instituutiot osallistuvat rotuerottelun ylläpitämiseen ei katsota diversiteettikysymykseksi – lähitulevaisuudessa tämä nähtäneen aikamme omituisuutena.
NORNDiPin konferenssi on hyvä esimerkki ruohonjuuritasolta nousevasta toiminnasta. Osallistujat olivat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta fyysikoita, joten he tuntevat alan käytännöt hyvin, ja olivat itse keränneet datan ja käyneet sitä läpi. (Data-analyysi on tietysti fyysikoille tuttua, ja esityksissä oli paljon lukuja.)
Samalla täytyy sanoa, että tällainen ruohonjuuritason konferenssi on itsessään osoitus ongelmasta. Jos tasa-arvo ja diversiteetti otettaisiin vakavasti, yliopistoilla olisi palkattuja ammattilaisia, jotka järjestelmällisesti keräisivät aiheesta tarkkaa dataa; analysoisivat sitä; auttaisivat diversiteettitavoitteiden muotoilemisessa; ja seuraisivat tavoitteiden saavuttamista ja raportoisivat siitä suositusten kera. Nyt tutkijat joutuvat tekemään tätä oman alansa osalta vapaaehtoisesti työnsä ohella. Kun kyseiset tutkijat ovat ylivoimaisesti naisia, niin diversiteetin edistäminen itsessään osaltaan lisää epätasa-arvoa, se kun vie naispuolisten fyysikoiden aikaa.
Niin luvuilla mitatun tasa-arvon edistäminen kuin häirintätapauksiin puuttuminen koetaan liian usein niiden ongelmaksi, josta tilanteesta kärsivät. Yliopistojen johto on helposti passiivinen ja sysää ratkaisujen keksimisen ongelmia esille tuovien vastuulle (joilla ei kuitenkaan ole valtaa muuttaa asioita), sen sijaan että ryhtyisi toimeen.
Luvut ja ylätason analyysi eivät yksin välitä ongelman laajuutta. Naisfyysikoiden kertomukset omista kokemuksista epäasiallisesta kohtelusta valaisevat ongelmien konkreettisuutta, sekä siltä kannalta että asioissa on edetty että myös siinä, että on vielä paljon korjattavaa.
Yksi tällaisten tapaamisten hyöty on se, että tasa-arvosta kiinnostuneet tapaavat ja verkostoituvat. Usein ihmiset eivät uskalla kertoa häirinnästä tai kiinnittää huomiota rakenteellisiin vääristymiin tiedeyhteisössä, koska pelkäävät, että heidät leimataan ongelmalliseksi.
NORNDiPiin voi liittyä lähettämällä viestin osoitteeseen norndip@gmail.com. Helsingin yliopiston Kumpulan kampuksella toimii naisverkosto, joka on avoin kaikille sukupuolille. Fysiikan osastolla ongelmista sopii raportoida hyvinvointiryhmälle, joka luotsasi viime vuonna kampukselle menettelyohjeen (Code of Conduct).
”Matemaattis-luonnontieteellisessä on itse asiassa nykyään kaikista tiedekunnista kaikkein tasaisin aloittavien opiskelijoiden sukupuolijakauma: naisia on 45%.”
Monien tasa-arvoaktivistien mielessähän tavoite ei ylipäänsä ole tasapuolinen sukupuolijakauma, vaan naisten aliedustukse korjaus. Naisten yliedustusta taas ei yleensä nähdä ongelmana, vrt. tasa-arvolautakunnat.
Kovin vähän on äänekkäitä puheenvuoroja ja toimia näkynyt miesoletettujen opiskelijoiden lisäämisen puolesta yliopistoissa, vaan yleensä nämä seminaarit ja muut keskittyvät naisoletettujen vähyyteen, vaikka tilanne – kuten tuot esiin – taitaakin olla jo päinvastoin suurimmassa osassa tiedekuntia.
Missä vaiheessa tarvitaan erityistoimenpiteitä ja -kohtelua miesopiskelijoiden määrän kasvattamiseksi?
Onko sitten tasan 50/50 (mihin muunsukupuoliset lasketaan?) menevä jako opiskelijoissa ja työntekijöissä tavoiteltava tila? Voidaanko olettaa, että koko populaation tasolla kiinnostus kaikkia aloja kohtaan jakautuu tasaisesti? Vai millä perusteella opiskelu- tai työpaikat pitäisi jakaa, eikö kiinnostus ja kompetenssi olekaan hyvä mittari?
Hyvin kuvaavaa nykyiselle tasa-arvokeskustelulle on, että yliopistossa toimii ”kaikille sukupuolille avoin” naisverkosto. Tasa-arvon ajajat ovat enimmäkseen kiinnostuneita lähinnä naisten asemasta ja sen parantamisesta, mikä näkyy ihan jo tällaisten verkostojen nimeämisessä, vaikka juhlapuheissa muuta väitettäisiinkin.
Kuten mainitsen, opiskelijoiden osuus kertoo vain osan. Naisten edustus pienenee mitä korkeammilla paikoille mennään, ei vain fysiikassa vaan myös yliopistossa kokonaisuutena.
Aloittavien miesopiskelijoiden pieni osuus on mielestäni monilla aloilla oleellinen kysymys, mutta tunnen lähinnä fysiikan tilannetta, jossa tätä ongelmaa ei ole.
Oleellista on se, että työpaikat eivät jakaudu vain kiinnostuksen ja kompetenssin mukaan, vaan on olemassa naisia syrjiviä tekijöitä.
Näiden syrjivien tekijöiden takia on fysiikassa aiheellista kiinnittää huomiota erityisesti naisten osuuteen ja ongelmiin. Diversiteetti ja tasa-arvo voi olla parempi kehys kuin vain naisten edustus (mistä kirjoitankin yllä), mutta tämä ei muuta sitä, että on olemassa sukupuolittunut ongelma.
Kirjoituksesi on hyvä ja monimuotoinen katsaus konferenssin sisältöihin. Tiedostamattomien ennakkoluulojen tiedostaminen on tosiaan tärkeää. Osa ennakkoluuloista voi olla myös tiedostettuja, mutta niitä ei kyseenalaisteta. Tieteen kuten monen muunkin alan historiassa on kerrottu paljon miehistä ja naiset ovat jääneet marginaaliin. Tämä saattaa johtaa siihen, ettei naisten panokseen huomata kiinnittää huomiota riittävässä määrin. Tämä on onneksi muuttumassa tai ainakin ollaan tietoisempia asiasta, mistä tämä konferenssi naisten näkyvyyden, tasa-arvon ja diversiteetin edistämiseksi fysiikassa on yksi esimerkki. Faktojen perusteella voi tarkastella, missä kohdin on vääristymiä, selvittää, mistä ne johtuvat ja sitten tehdä asioille jotain.
Ja sitten se taas ei ole ongelma että naisia on enemmän hampaalla, lääkiksessä, psykalla, kemialla, yleensäkkään yliopistossa tai lukiossa, mutta se on iso ongelma, että naisia ei ole tarpeeksi fysiikalla, joten he saavat sieltä ensimmäisenä tai toisena vuonna työpaikan – ohi kolmannen ja neljännen vuoden pätevimpien miesopiskelijoiden.
Nykyään fyysikan työpaikka hauissa suositaan jopa naisia. Jos kaksi yhtä pätevää henkilöä hakee työpaikkaa, joista toinen on nainen ja toinen on mies, niin valitaan huomattavasti useammin nainen.
Ks. vastaukseni Tasa Arvoisen kommenttiin yllä.
Millaisiin työpaikkoihin ensimmäisen ja toisen vuoden opiskelijoille viittaat?
Yleistä ohjeistusta tai käytäntöä naisten suosimisesta yhtä pätevien henkilöiden tapauksessa ei ole.
Toinen tyttäristäni opiskeli yliopistossa tietotekniikkaa ja toinen matemaattisia tieteitä. Käsittääkseni varsinainen mahdollinen eriarvoinen kohtelu on tullut vastaan vasta työelämässä.
Mielipiteeni on, että ok silloin tällöin voi herätellä erityiskonferenssilla, mutta siitä ei saisi tulla tapaa. Ainakin kiintiöiden ajan kuulusi olla jo ohi. Kun pidämme itsestäänselvänä, ettei ulkoisiin seikkoihin kiinnitetä huomiota, on se itseään ruokkiva kulttuuri ja tasavertaisuus kukoistaa kaikissa näkökulmissa.
Kiintiöiden aikaa ei ole Suomessa koskaan ollutkaan.
Todellisuudessa sukupuoleen kiinnitetään huomiota, kuten tutkimukset osoittavat. Asioiden tuominen esille ja niihin liittyvän kulttuurin kehittäminen on välttämätöntä ongelmien korjaamiselle.
Tasa-arvolaissa on mainittu kiintiöt ja tasapuolisuussääntö. Muistaakseni lain esitöissä mm. kiintiöt oli tarkoitettu nimenomaan siirtymävaiheen herätteeksi / tasa-arvon edistämiseksi, tasapuolisuussääntö pitkäksi linjaksi, kun kulttuuri on vakiintunut.
Et ehkä pysty muistamaan 1980-lukua, jolloin yliopistopaikoille oli ihan yleisesti sukupuolikiintiöitä ja muitakin kiintiöitä – mitä nyt sitten pitäisikään kutsua ”kiintiöiden ajaksi”?…
Millaisia kiintiöitä väität yliopistoissa fyysikoille olleen 1980-luvulla?
Ei luonnontieteisiin ollut tosiaan muita kuin ”negatiivisia kiintiöitä” eli sinne päätyi opiskelemaan melkein hakematta, niin minäkin. 🙂
Kirjoitin yleisestä näkökulmasta. Esim. matematiikka ja fysiikka eivät olleet taloudellisesti menestyksellisen uran näköaloja ja ehkei siksi asenteellisen kulttuurin muuttamiselle ollut tarvetta.
Erityisesti tulee tunnistaa yhdyskunnan arvoihin kytkeytyvä eriarvoisuus. Jos johtavana arvona olisi ollut kunnia olla tekemässä tieteellistä tutkimusta, varmastikin tasa-arvotyö olisi nähty tärkeäksi ”kiintiöiden ajankin” muodossa.