Millainen loppu on ahneudella?

18.9.2017 klo 20.42, kirjoittaja
Kategoriat: Astrobiologia

Tänä(kin) kesänä ihmiset eri puolilla planeettaa ovat kärvistelleet poikkeuksellisen ankarien luonnonilmiöiden armoilla. Suurinta näkyvyyttä uutisissa ovat saaneet Väli-Amerikassa riehuneet hurrikaanit: Harvey ja Irma aiheuttivat miljardien dollareiden vahinkoja Texasissa ja Miamissa, mutta ihmimillisesti paljon mittavammat tuhot köyhillä Karibian saarilla. Seuraava suuri pyörremyrsky Maria riehuu jo merellä ja lähestyy rannikkoa. Samalla tavalla taifuunit ovat pyyhkineet Japanin ja Etelä-Kiinan rantoja.

Enemmän kuolonuhreja on kuitenkin koitunut monsuunisateiden aiheuttamissa tulvissa Bangladeshissä ja Intiassa; nämä eivät vain ole yhtä innostavia uutisaiheita. Kuolonuhreja ovat aiheuttaneet myös samoilla leveysasteilla vallinneet poikkeuksellisen kuumat Lucifer helteet. Helteiden seurauksena riehuneiden metsäpalojen seurauksena myös ennätysmäärät metsää on haihtunut savuna ilmaan. Eniten kuivasta ja kuumasta  ilmastosta kuitenkin kärsivät ihmiset köyhimmissä maissa lähellä päiväntasaajaa. Nigeriassa, Etiopissa, Etelä-Sudanissa, Somalliassa  ja Jemenissä peräti 30 miljoonaa ihmistä kärsii nyt nälänhädästä. Vuosia jatkunut kuivuus  ja siihen liityvät puhtaan veden ja ruuan puute, taudit  ja sisällissodat ovat heidän todellisuuttaan (https://www.oxfam.org/en/emergencies/famine-and-hunger-crisis).

Eri puolilla maailmaa on huomattu että tilanteelle pitää ehkä tehdä jotakin. Kiinassakin ollaan kokonaan kieltämässä polttomoottoriautot, ja USAssakin alkaa nousta keskustelu siitä että ilmaston muutos taitaa sittenkin olla totta, ja se voi jopa tulla aika kalliiksi. Mutta tietenkään nuo maailman huippumaat eivät suinkaan ole yksin vastuussa asiasta. Esimerkiksi meidän suomalaisten tuottama hiilijalanjälki on eurooppalaisessa vertailussa  ihan huippuluokkaa (http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005297618.html). Tähän valtavaan ympäristörasitukseen on eri seuduilla omat syynsä. Jonkinlainen selitys omaan suureen energiankulutukseemme on Suomen kylmä ilmasto, lämmitystä tarvitseva asuminen ja asutuksen pitkät välimatkat, mutta näillä perusteilla en vielä ymmärrä miten Norja ja Ruotsi selviytyvät merkittävästi pienemmillä päästötasoilla, ainakin tuossa HS:n uutisoimassa tilastossa.

Meidän kaikkien tuottamat ympäristöhaitat eivät tietenkään rajoitu vain lämmityksen, liikenteen ja teollisuuden päästöihin, vaan koko länsimaiseen elämäntapaan, ja muovin ja muiden halpahyödykkeiden päälle rakennettuun kertakäyttökulttuuriin. Tällä alalla olemme onnistuneet tulemaan todella globaaleiksi. Tuottavuuden nimissä rahtaamme nyt tavaraa maapallon puolelta toiselle, ja koko planeetan yli ja ympäri, osa osalta, paidat, housut, napit ja vetoketjut ja mutterit, kaikki koottavaksi sinne missä työ on kaikista halvinta, ja sitten taas myytäväksi sinne missä on rahaa. Ja tuo rahtaaminen on halpaa: mikä tahansa tuote saattaa matkata kokoamisensa eri vaiheissa konttirahtina ympäri maapalloa, mutta siitä tulee lopulliseen tuotteeseen hintaa lisää ehkä vain yksi tai kaksi euroa. Ja kun tuotteen raaka-aineista ja valmistamisesta ei tule juurikaan sen enempää hintaa, niin kyllähän kannattaa!! Kannattaa tuottaa, vaikka vain kerran käytettäväksi ja pois heitettäväksi. Siitä huolimatta että vaateteollisuus on energiateollisuuden jälkeen koko planeetan suurin saastuttaja, ja valtameriliikenne tuottaa neljänneksi koko planeetan hiilidioksidipäästöistä (https://areena.yle.fi/1-3383587). Ja koko toiminta tietenkin tapahtuu aidossa siirtomaa-politiikan hengessä: kehitysmaiden köyhät tekevät meille lähes ilmaista työtä, ja lähes ilmaisia tuotteita!

Tämä turhan tavaran hamstraaminen lienee välttämätön ominaisuus älykkäälle lajille. Nimittäin vahva ahneuden aatos, ja sisäänrakennettu ”kaikki minulle heti” ja ”ainakin enemmän kuin naapurille” -asenne on varmaankin se joka on ajanut lajimme nousua niin, että nyt olemme koko planeetan suvereeni hallitseva laji. Tämän saman vietin ajamina meidän nyt pitää haalia itsemme ”saalista”, tai kaikkea mahdollista kulutustavaraa, enemmän kuin pystymme syömään tai kuluttamaan.  Ongelma on vain se että menestymme liian hyvin: olemme lisääntyneet liikaa, saalistamme liian tehokkaasti. Maailman resurssit ja raaka-aineet eivät riitä,  nyt kun ne eivät enää kierrä luonnon suurissa kiertokuluissa vaan päätyvät hiilidioksidiksi ilmaan, tai roskalautoiksi valtamereen. Olemmme itse tukehtumassa roskaan, esimerkiksi ruokaketjuihin ja juomaveteen kertyviin muovihiukkasiin (https://www.theguardian.com/environment/2017/sep/06/plastic-fibres-found-tap-water-around-world-study-reveals)

Mikä siis avuksi? Kun ihminen kaikessa älykkyydessään  (ja ahneudessaan) on pystynyt tämän  ongelman tuottamaan, niin varmaan hänen pitäisi se pystyä myös ratkaisemaan. Tulisiko apu teknologian kehittämisestä ja automaation lisäämisestä, kuten äskettäisessä Docventures Lo and behold (https://areena.yle.fi/1-3905692) -dokkarissa ehdoteltiin. Olisihan se siistiä jos kaikki tuotteet tuotettaisiin automaattisesti, ja myös mahdollisimman lähellä; ei tarviis noita merirahteja maksaa. Lisäksi varmasti olisi edullista jos globalisaatio, ihmisten tasa-arvo ja hyvinvointi etenesivät myös sillä tavalla että maailmassa kaikkialla, kaikille ihmisille, maksettaisiin jotakuinkin vertailukelpoista palkkaa. Sitten rikkaampien yhteiskuntien ei enää kannattaisi riistää köyhempien maiden työn tuotoksia.

Mutta varjelkoon: toivottavasti tuo tasapalkkaisuus ei johtaisi siihen että kaikkien kulutustaso lisääntyy samalle tasolle. Tämä planeetta ei millään enää kestäisi sitä, kun ei meinaa kestää edes nykyistäkään kulutustasoa. Paremminkin pitäisi käydä niin että kaikkien kulutustaso, tai ainakin päästötaso, laskisi jonnekin kehittyvien maiden tasolle.

Mutta tuon kulutustason laskemisen ei välttämättä kuitenkaan tarvitse vähentää ihmisten osaamisen, tietämisen eikä ymmärtämisen tasoa, paremminkin päinvastoin. Sen ei pidä alentaa edes tekniikan tasoa; olisihan edullista  jos tehokas ja puhdas teknologia pyörittäisi kaikkia ihmisten aineellisia tarpeita. Kun koneet tekevät suuren osan ihmisten töistä niin aikamme riittää laadukkaampaan elämäntapaan, eli sellaisiin asioihin kuin yhteisöllisyys, kotoilu, kulttuurin ja luovuuden harrastaminen ja omasta kunnosta huolehtiminen. Jos riittävä ravinto, koulutus ja terveydenhuolto on turvattu, niin ehkä turvallisuuden tunteemme nousee niin korkealle tasolle että meidän ei enää tarvitse hamstrata, vaan voimme jakaa ja kierrättää.  Voimme innostua uusista ekologisista ruokalajeista kuten toukista, sirkoista, ja vaikkapa fusarium-homeesta tehdysta quorn-pihvistä ( https://fi.wikipedia.org/wiki/Quorn). Eikä sen todellakaan tarvitsisi vähentää onnellisuuden tasoa.

2 kommenttia “Millainen loppu on ahneudella?”

  1. Jorma Kilpi kirjoitti:

    Tulevaisuus on ennustamaton koska tulevaisuutta ei ole vielä tapahtunut. Tulevaisuuteen voi siksi vaikuttaa vaikkakin vain rajallisesti. Yksityishenkilönä omat vaikutusmahdollisuudet rajoittuvat ihmisen kokoisiin asioihin. Yhteisönä voimme vaikuttaa yhteisöjen kokoisiin asioihin. Teknologian avulla me voimme vaikuttaa joihinkin jopa koko maapallon kokoisiin asioihin, niin hyvässä kuin pahassa. Biosfäärin muokkaaminen ei ole hyvä ajatus koska kukaan ei pysty ennustamaan sellaisen vaikuttamisen seurauksia: ne ovat todennäköisemmin ihmisille epäedullisia. Niinpä, ainoa ihmisen kannalta kestävä vaihtoehto on yrittää olla vaikuttamatta biosfäärin ilmiöihin liikaa ja mukautua kaikenlaisiin biosfäärin muutoksiin. Se tarkoittaa saastuttamisen vähentämistä ja kierrätyksen lisäämistä. Tehokasta ruuantuotantoa jotta luonnolle jää mahdollisimman paljon tilaa olla. Tehokasta ja mahdollisimman päästötöntä energiantuotantoa eli nykyosaamisella ydinvoimaa, tuuli- ja aurinkovoimaa, biopolttoaineita. Työtä on enemmän edessä kuin takana; siksi en usko että tulevaisuudessa on enemmän aikaa laadukkaammalle elämälle kuin nytkään, pikemminkin vähemmän ainakin mikäli päästötaso ei laske.

    1. Kirsi Lehto kirjoitti:

      Perusteltu pointti!Kyllä tuo realiteetteihin sopeutuminen varmasti ottaa työtä ja vaivaa, ja on suurin muutos varmaan tulee vastaan asennetasolla: vähemmän matkustamista – eikä ollenkaan lentäen eikä bensamootoriautoilla; mutta miksi tarviiskaan, kun ihmiset voivat hyvin kokoustaa ja kommunikoida internetin välityksellä. Kaikki käyttätavarat pidempi-ikäisiä ja materiaalit kierrätettyjä. Ei punaista lihaa, uusia vaatteita…. Uusiutuvat energiamuodot, jees. Mutta sitä minä itse ihmettelen – voiskohan joku sitä selventää – mitä tämä tekee taloudelle, joka kuitenkin on näihin asti perustunut sille että tuotanto (ja siis myös kulutus) koko ajan kasvaa. Markkinat tietenkin uudistuvat ja siirtyvät aineettomien hyödykkeiden (kuten ihmisistä kerättävä metatieto ja mielipiteen muokkaus/mainonta) puolelle, mutta tuleeko meillä sitten kuitenkaan olemaan enää koko ajan enemmän myytävää ja ostettavaa? Samoin tuo tuolevaisuuden kulutustaso ei voine jakaantua yhtä epätasaisesti planeetan eri puolille kuin se jakaantuu nykyään. Siis jonkun pitää luopua, jostakin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *