Arkisto
- syyskuu 2023
- elokuu 2023
- kesäkuu 2023
- toukokuu 2023
- huhtikuu 2023
- maaliskuu 2023
- helmikuu 2023
- tammikuu 2023
- joulukuu 2022
- marraskuu 2022
- lokakuu 2022
- syyskuu 2022
- elokuu 2022
- kesäkuu 2022
- toukokuu 2022
- huhtikuu 2022
- maaliskuu 2022
- helmikuu 2022
- tammikuu 2022
- joulukuu 2021
- marraskuu 2021
- lokakuu 2021
- syyskuu 2021
- elokuu 2021
- kesäkuu 2021
- toukokuu 2021
- huhtikuu 2021
- maaliskuu 2021
- helmikuu 2021
- tammikuu 2021
- joulukuu 2020
- marraskuu 2020
- lokakuu 2020
- syyskuu 2020
- elokuu 2020
- kesäkuu 2020
- toukokuu 2020
- huhtikuu 2020
- maaliskuu 2020
- helmikuu 2020
- tammikuu 2020
- joulukuu 2019
- marraskuu 2019
- lokakuu 2019
- syyskuu 2019
- elokuu 2019
- heinäkuu 2019
- kesäkuu 2019
- toukokuu 2019
- huhtikuu 2019
- maaliskuu 2019
- helmikuu 2019
- tammikuu 2019
- joulukuu 2018
- marraskuu 2018
- lokakuu 2018
- syyskuu 2018
- elokuu 2018
- kesäkuu 2018
- toukokuu 2018
- huhtikuu 2018
- maaliskuu 2018
- helmikuu 2018
- tammikuu 2018
- joulukuu 2017
- marraskuu 2017
- lokakuu 2017
- syyskuu 2017
- elokuu 2017
- kesäkuu 2017
- toukokuu 2017
- huhtikuu 2017
- maaliskuu 2017
- helmikuu 2017
- tammikuu 2017
- joulukuu 2016
- marraskuu 2016
- lokakuu 2016
- syyskuu 2016
- elokuu 2016
- kesäkuu 2016
- toukokuu 2016
- huhtikuu 2016
- maaliskuu 2016
- helmikuu 2016
- tammikuu 2016
- joulukuu 2015
- marraskuu 2015
- lokakuu 2015
- syyskuu 2015
- elokuu 2015
- kesäkuu 2015
- toukokuu 2015
- huhtikuu 2015
- maaliskuu 2015
- helmikuu 2015
- tammikuu 2015
- joulukuu 2014
- marraskuu 2014
- lokakuu 2014
- syyskuu 2014
- elokuu 2014
- kesäkuu 2014
- huhtikuu 2014
- maaliskuu 2014
- helmikuu 2014
- tammikuu 2014
- joulukuu 2013
- marraskuu 2013
- lokakuu 2013
- syyskuu 2013
Denialismi, luonnontieteiden edistyksen oheisvahinko?
Kari Enqvist ja minä olemme kirjoittaneet Tieteessä tapahtuu –lehden uusimpaan numeroon artikkelin suhteellisuusteoriadenialismista. Juttu on luettavissa lehden sivuilta. Ingressi on tämä:
Suhteellisuusteoria ja muut nykyfysiikan teoriat ovat hienostuneita matemaattisia rakennelmia. Usein ne pyrkivät kuvaamaan maailmaa perustavimmalla tasolla, ja siksi ne kiehtovat myös alan ulkopuolisia. Niiden abstraktius ja etääntyminen välittömästä kokemuspiiristä aiheuttaa kuitenkin myös syvää epäuskoa.
9 kommenttia “Denialismi, luonnontieteiden edistyksen oheisvahinko?”
Vastaa
Miehityksen keskellä
Vierailin pääsiäisen aikoihin miehitetyillä palestiinalaisalueilla Länsirannalla Birzeitin yliopiston fysiikan laitoksella puhumassa BICEP2-kokeen tuloksista.
On tavallista, että ylivoimaisesti suurin osa yliopistojen luennoitsijoista ja professoreista on miehiä, erityisesti fysiikassa, syystä tai toisesta. Näin Birzeitissäkin: fysiikan laitoksen akateemisen henkilökunnan viidestätoista jäsenestä vain kaksi on naisia, toinen heistä on vierailuani emännöinyt laitoksen johtaja Wafaa Khater. Näin iso epäsuhta ei valitettavasti ole harvinainen: esimerkiksi Iso-Britannian tähtitieteen professoreista vain 3% on naisia (ainakin tämä oli tilanne jokunen vuosi sitten), ja Helsingin yliopistonkin fysiikan professoreiden joukossa on paljon enemmän miehiä kuin naisia.
Poikkeuksellista Birzeitissä sen sijaan on opiskelijoiden naisvaltaisuus. Wafaan mukaan 80% fysiikan opiskelijoista on naisia (tämä epätasapaino näkyy ennen seminaaria napsayttämässäni kuvassakin). Kuulemma fysiikan naisopiskelijat ovat myös tyypillisesti miehiä motivoituneempia.
Eräs syy naisopiskelijoiden suureen osuuteen fysiikassa on se, että suuri osa heistä tähtää opettajiksi. Helsingin yliopistonkin fysiikan laitoksella opettajalinjalla on enemmän naisia kuin fysiikan opiskelijoissa keskimäärin. Suomessa fyysikoksi valmistuvilla on erinomaiset työnäkymät ja useita erilaisia mahdollisia työtehtäviä. Miehitetyillä palestiinalaisalueilla ei ole palestiinalaista teollisuutta, joka työllistäisi tutkijoita, joten gradun tekemisen jälkeen vaihtoehtoina ovat lähinnä opettajan ammatti, yliopistotyö tai ulkomaille lähteminen.
Kaikilla Birzeitin yliopiston fysiikan laitoksen professoreilla ja luennoitsijoilla on tohtorin tutkinto ulkomailta, enimmäkseen Yhdysvalloista tai Euroopasta. Tapasin itse asiassa Wafaan ensimmäisen kerran vuonna 2007 CERNissä, ja hän on ollut myös Helsingin yliopistossa tutkimassa teoreettista hiukkasfysiikkaa. Erään toisen henkilökunnan jäsenen tutkimusaihe sattui olemaan toisen väitöskirjaohjaajani Esko Keski-Vakkurin erikoisalalta, mustien aukkojen käsittelemisestä säieteoriassa.
Surullista kyllä, Birzeitissa ei kuitenkaan ole juuri mahdollista tehdä fysiikan tutkimusta, kaikki aika menee opetukseen ja hallinnollisiin tehtäviin. Yliopistotutkijoilla menee yleensäkin paljon aikaa muuhun kuin tutkimukseen, mutta harvoissa paikoissa tilanne on näin hankala. Fyysikot ovatkin Birzeitin yliopiston hallinnossa yliedustettuina, kenties heitä pidetään jotenkin erityisen järjestelmällisinä. Byrokratian lisääntymisen ja korkeampien hallintoportaiden kontrollin illuusion päivittely yhdistääkin fyysikoita maasta ja instituutista riippumatta.
Birzeitin yliopiston taipaleesta kiinnostuneille suosittelen yliopiston pitkäaikaisen virkaatekevän johtajan, toissavuonna kuolleen Gabi Baramkin, kirjaa ”Peaceful Resistance: Building a Palestinian University Under Occupation”.
Kolumni. Maanantaina 5.5. ilmestyvä kuukausittainen Helsingin sanomien tiedekolumnini käsittelee taloustieteen ja poliittisten päätösten suhdetta, otsikoksi tuli jotain sentapaista kuin Talouspolitiikkamme perustuu uskomuksiin. Seuraava kolumni ilmestyy 2.6..
Päivitys (05/05/14): Kolumnini on luettavissa Helsingin Sanomien verkkosivuilla.
Kirjoitelma oli mustavalkoisuudessaan sangen provosoiva. Olisin kaivannut siihen aavistuksen pitempää kuvausta teorioiden pätevyysalueiden rajojen tarkastelusta ja ehkä itsekritiikkiäkin siinä mielessä, että osa denialisteiksi leimatuista saattaa ainakin osaltaan olla antamassa palautetta siitä, missä pätevyysalueen raja voisi kulkea – ainakin poikkitieteellisesti.
Varsin usein tieteellinen debatti suodattuu inhimillisen tunnekirjon kautta, jolloin kärjistetään, eikä halutakaan selittää asioita parhain päin.
Matematiikka on lahjomattomin tieteen kielistä. Kun popularisoidaan, joudutaan vääjäämättä kompromisseihin. Mutta osittain tieteentekijät itsekin näyttäytyvät malliensa kautta vertauksin saarnaavilta profeetoilta.
Saman matemaattisen tuloksen voi kuvata loputtomin vertauskuvin. On kunnioitettavaa ja rohkaisevaa, että osa tieteilijöistä asettuu yleisen mielipiteen kohteeksi pukemalla tutkimustuloksensa populaariin asuun, parhaimmillaan siten, että taustalla oleva matematiikka on tarkistettavissa ja kirjoittaja on itse asettanut kuvauksensa selitysvoimalle reunaehtoja. Kaikkein voimallisinta popularisointia on saman ilmiön kuvaaminen mahdollisimman erilaisilla arkiajattelua kutittelevilla mielikuvilla, jotka saattavat valistuneessa mielessä nopeuttaa paljonkin idean perusteiden ymmärryksen avautumista.
Imhimilliseen tulitukseen tieteen sektoreiden kesken on myös ihmisyyteen pohjautuva vaihtoehto: halaa uutisankat kuoliaaksi. Kun ensimmäiseksi toteaa vastustajan ansiot sekä ilmeisen osaamisen ja sen jälkeen toteaa perehtymättömyyden aiheuttaneen muutamia virheitä tai puutteellisuuksia, voi laajemman hyväksynnän piirissä käydä käsityksiä korjaamaan.
Kuten artikkelissakin viittasitte, fysiikassa on vielä paljon tuntematonta raivaamatonta korpimaata. Siispä pieni varoituksen sananen: voimassaolevien paradigmojen liian hillitön puolustaminen jopa leimakirveitä heilutellen voi äkkiäkin osoittautua eräänlaiseksi vastadenialismiksi. 🙂
Vaan läpi historianpa ollaan tasapainoteltu hedelmällisen ja hedelmättömän vastakkainasettelun kanssa…
Onpa huikean hieno puheenvuoro Syksyltä ja Kari Enqvistiltä tuo artikkeli denialismista! Juuri tuollaisia, oikeaan oivaltamiseen pohjautuvia tieteilijöiden puheenvuoroja tarvitaan nykyaikana, jolloin kaikenlaiset huuhailijat ovat saaneet sosiaalisessa mediassa kohtuuttoman paljon jalansijaa.
Taidanpa tulostaa artikkelin huoneentaulukseni! 😉
Tiedeaiheiset keskustelupalstat ovat liiankin täynnä ihmisiä, jotka uskovat milloin kaataneensa suhteellisuusteoriat, milloin luoneensa kaikenteorian. Heitä ei lainkaan askarruta se, ettei heillä ole minkäänlaisia opintoja alalta ja maallikotkin kykenevät kaatamaan heidän harhansa. Ainoana pohjana heillä on useimmiten juuri ne populistiset julkaisut, jotka ovat pakostakin ”Lie to children” tasoa. Niistä he sitten ovat löytävinään virheitä, jotka kaatavat minkä perusteorian milloinkin. Harmi.
Itselläni on enemmän tai vähemmän populistisia tiedekirjoja muutama hyllymetri eri tieteenaloilta. Minulle tieteiskirjallisuus on (osin muun kirjallisuuden ohella) ollut erittäin tärkeä elämää avartava ja rikastuttava lähde. Voisin sanoa olevani maailmankuvastani kiitollinen monillekin eturivin tieteentekijöille, jotka ovat kirjoittaneet alastaan populistisesti tai pitäneet yleisöluentoja. Iso kiitos ja hatunnosto heille (teille), jotka jaksatte vaivautua.
Sibiksen sinfonioistakin voi nauttia, vaikka itse ei kykene säveltämään mitään.
Pieni kyssäri. Onko näistä ”huuhareista” useinkin harmia nimeä saaneille tutkijoille? Kuinka usein sinulle pyritään esittelemään uutta mullistavaa kosmologiaa?
PekkaP:
Yhteydenottoja mielestään mullistavia teorioita kehittäneiltä tutkimusyhteisön ulkopuolisilta henkilöiltä tulee jonkun verran. Eipä niistä juuri haittaa ole, sellaisista viesteistä näkee päältä, että ne eivät ole kiinnostavia, joten deletoin ne lukematta tarkemmin.
Lehti kolahti postiluukusta tänään ja mielenkiinnolla luin Räsänen & Enqvist parivaljakon kommentit edellisissä numeroissa käynnissä olleeseen keskusteluun. Luonnontieteellisen maailmankuvan omaanava kallistun tietysti hyvin pitkälti samalle kannalle, vaikka en kompetenssia omaakaan ottaa itse kantaa ks. aiheeseen.
Sen sijaan saman numeron tätä juttua edeltävällä sivulla ollut diplomi-insinöörin kommentti Tuomo Suntolasta herätti mielenkiintoni, koska kyseessä vaikuttaisi päällisin puolin olevan ainakin omalla alallaan pätevöityneen fyysikon kehittelemä ”kaiken teoria”. Haluatko tai osaatko Syksy ottaa kantaa Suntolan tapaukseen?
Mika:
Se vähä, mitä olen Suntolan mallista saanut tietooni, ei ole houkutellut lähempään tutustumiseen.
On syytä ehkä mainita, että yleisen suhteellisuusteorian tuolle puolen meneviä malleja käsittelevää tutkimusta julkaistaan koko ajan, siinä ei ole mitään poikkeuksellista. Kirjoitin aiheesta hieman täällä:
http://www.tiede.fi/artikkeli/blogit/maailmankaikkeutta_etsimassa/kysymysten_juurella
Linkki taisi olla rikki, tämä toimii:
http://ojs.tsv.fi/index.php/tt/article/view/41570
Kiitos blogeista.
Ilkka Huotari:
Kiitos.