Arkisto

Kauneus kosmologiassa

31.8.2015 klo 00.01, kirjoittaja Syksy Räsänen
Kategoriat: Kosmokseen kirjoitettua , Kosmologia

Edellisessä merkinnässä kirjoitin tilasta kosmologiassa, Mäntän museo Gustafissa Antero Toikan näyttelyn Visio 2015 yhteydessä 26.8. pitämäni puheen tiimoilta. Jatkan tässä kauneudesta: luistin otsikosta sen verran, että puheeni käsitteli kauneutta fysiikassa yleisesti, ei vain kosmologiassa. (Aiempia hahmotelmia aiheesta täällä.)

Edellisessä merkinnässä tuli esille jo yksi fysiikan ja kauneuden yhteys. Vaikka fysiikan kuvaamilla tosiseikoilla ei ole inhimillistä kosketuspintaa, niistä kerrotut tarinat vetoavat tunteisiin, ja voivat olla kauniita tai rumia, koskettavia ja kauhistuttavia.

Ilmeisin yhteys fysiikan ja kauneuden välillä lienee kuitenkin se, että jotkut fysikaaliset ilmiöt ovat hyvännäköisiä. Esimerkiksi tällä Planck-satelliitin tutkimusryhmän Linnunradan magneettikentästä tekemää kartalla on nähty taiteellista arvoa (täällä on siitä toinen kuva):

Ainakin kosmologien mielestä tämä WMAP-satelliitin havaintojen perusteella tehty kartta kosmisen mikroaaltotaustan kirkkausvaihteluista on erittäin kaunis sekin:

Näiden kahden kuvan esteettisten arvojen välillä on sellainen ero, että ensimmäistä on kehuttu enimmäkseen sen ulkonäön perusteella, kun taas jälkimmäiseen tutkijat ovat ihastuneita myös siksi, että sen laikut kertovat maailmankaikkeuden varhaisista ajoista, ja niiden jakaumalla on viehättävä matemaattinen lainalaisuus. Tässä lähestytään syvempää kauneuden muotoa: fysiikassa kauniita eivät vain ole ilmiöt, vaan myös säännöt niiden taustalla.

Nämä säännöt, fysiikan lait, yhdistävät erilaisia ilmiöitä. Alla olevat kuvat vedestä ja pilvistä eivät vain näytä kauniilta, ne myös osoittavat, millaisia ratkaisuja nesteiden ja kaasujen virtauksia käsittelevillä Navier-Stokes –yhtälöillä voi olla.

Molemmat kuvat ovat siten esittävät, paitsi vettä ja pilviä, myös tietynlaisen matemaattisen rakenteen mahdollisia ilmentymiä. Asiasta voi ottaa yksinkertaisemman, ja siksi kenties vaikeammin ymmärrettävän, esimerkin.

Vasemmanpuoleisessa kuvassa on galakseja, oikeanpuoleisessa omenoita. Vaikka näillä kuvissa olevilla kappaleilla on monia eroja, niillä on ainakin yksi yhteinen ominaisuus: molempia on kolme. Voidaan sanoa, että ne ovat esimerkkejä kokonaislukujen rakenteeseen liittyvän matemaattisen käsitteen ’kolme’ ilmenemisestä maailmassa. (Kokonaisluvut eivät ole niin yksinkertainen asia kuin luulisi, niitä koskeva lukuteoriana tunnettu matematiikan haara on aktiivinen tutkimuskohde.)

Fysiikassa on kauneutta, joka ei liity matemaattisten rakenteiden yksittäisiin ilmentymiin, vaan rakenteisiin itseensä; ei esineisiin eikä tapahtumiin, vaan esineiden ja tapahtumien säännönmukaisuuteen eli lakeihin. Fysiikan lait kuvaavat samaan aikaan kaikkia mahdollisia esineitä ja tapahtumia, ne ovat sääntöjä mahdollisuuksille, muotojen muotoja.

Fysiikan laeilla on oma kauneutensa, joka on niiden ilmentymien kauneutta yleisempi ja abstraktimpi. Niin lakeja kuin niiden ilmentymiä kuvataan yhtälöillä. Yksittäistä tapahtumaa kuvaavan yhtälön suhde tapahtumaan on kuin nuottien suhde kappaleeseen. Jos musiikkia ei voisi kuulla, niin vain nuottikirjoituksen hallitsevat pystyisivät arvostamaan sen kauneutta. Fysiikan kuvaamien ilmiöiden kauneuden pystyy tuntemaan aistein, mutta lakien kauneuden voi kokea vain sisäisesti. Fysiikan lait ovat kuin nuottikirjoituksen sääntöjä, jotka kertovat millaisia kappaleita voi olla olemassa.

On eri tasojen fysiikan lakeja, joilla on oma kauneutensa. On perustavanlaatuisia lakeja, joita ei toistaiseksi voi johtaa mistään, tällä hetkellä näitä ovat yleinen suhteellisuusteoria ja kvanttikenttäteoria (tarkemmin sanottuna sen sovellus Standardimalli). Sitten on emergenttejä lakeja, jotka on periaatteessa johdettavissa perustavanlaatuisemmista laeista ja jotka kuvaavat karkeampia asioita: kvarkkien sijaan atomiytimiä, tai kaasun ja tähtien sijaan galakseja. Perustavanlaatuisemmat lait ovat yleensä periaatteiltaan yksinkertaisempia ja rakenteeltaan kauniimpia, mutta joskus vaakakuppi on toisin päin.

Eräs kauneuteen liittyvä asia on yksinkertaisuus, mikä on helppo hahmottaa peleihin vertaamalla. Shakin säännöt ovat yksinkertaiset, vaikka niistä rakentuu lukemattomia monimutkaisia otteluita. Ei olisi kummoinenkaan suoritus keksiä kymmenen uutta sääntöä, jotka tekisivät pelistä helpomman tai vaikeamman, mutta sellaisten lisäysten keksiminen, jotka tekisivät siitä kauniimman on paljon haastavampaa. Yksinkertaisuuden estetiikka näkyy myös nykyaikaisten lautapelien ja korttipelien suunnittelussa: osa siitä on satunnaiselle pelaajallekin selvää, jotakin arvostanevat kunnolla vain toiset suunnittelijat. Kuten pelien tapauksessa, ei fysiikassakaan kauneus kuitenkaan pelkisty yksinkertaisuuteen. Eräs toinen keskeinen käsite on symmetria.

Symmetria tarkoittaa fysiikassa sitä, että lait pysyvät samana jonkin asian muuttuessa. (Tarkemmin symmetriasta täällä.) Esimerkiksi fysiikan lait eivät muutu, jos avaruus kierretään uuteen asentoon, eli mikään suunta ei ole erityisasemassa. Symmetriat voivat olla huomattavasti hienostuneempia, ja nykyfysiikassa lakien symmetrioita pidetään niiden keskeisimpänä ominaisuutena. Mitä enemmän symmetriaa laeilla on, sitä ainutlaatuisempi niiden rakenne on, vaikka symmetrian ilmenemismuodot voivat olla hyvin moninaisia, aivan kuten yksinkertaisen lakien kuvaamat ilmiöt voivat olla monimutkaisia.

Symmetria on sääntö, joka rajoittaa sitä, millaisia fysiikan lait voivat olla, sääntö säännöille. Näilläkin periaatteilla, joilla lakeja rakennetaan, on oma estetiikkansa: jotkut symmetriat ovat kauniimpia kun toiset. Tästä estetiikasta on kuitenkin epämääräisempi taju kuin lakien estetiikasta. Pelivertauksessa kyse olisi säännöistä, joiden mukaan peleille kehitetään sääntöjä. Kuten pelien kehittämiselle, myös fysiikan lakien etsimiselle on hyödyllisiä ohjenuoria, mutta ei juuri ehdottomia sääntöjä. Fysiikassa on erona se, että ei ole vain elegantteja ja kömpelöitä sääntöjä, on myös oikeita ja vääriä lakeja, eli jotkut niistä kuvaavat todellisuutta ja toiset eivät. Näiden kahden erottamisessa, ja siten maailmankaikkeutemme ymmärtämisessä, on harjaantunut kauneuden taju osoittautunut tärkeäksi.

6 kommenttia “Kauneus kosmologiassa”

Eusa sanoo:

3.9.2015 10:38

Näetkö mahdolliseksi, että MOG/STVG-teoriasta voisi kehittyä jotain yksinkertaisempaa ja kauniimpaa?

https://en.wikipedia.org/wiki/Scalar%E2%80%93tensor%E2%80%93vector_gravity

Onko näköpiirissä ajankohtaa milloin voisi sanoa jotain varmempaa onko pimeä aine löydettävissä hiukkasina vai inertia-/gravitaatiokentän geometriana?

Kiitos artikkelista! Esteettinen näkökulma on omiaan kertomaan siitä kuinka matematiikka on osa fysikaalista todellisuutta ja osa meitä ihmisiäkin.

Vastaa
Syksy Räsänen sanoo:

3.9.2015 15:15

Eusa:

Vastaavanlaisia vaihtoehtoja pimeälle aineelle on kehitetty muutamia, tunnetuin kenties on Jacob Bekensteinin (joka kuoli hiljattain ollessaan vierailulla Helsingissä) Tensor-Vector-Scalar theory (TeVeS).

Kaikkia niistä pidetään aika rumina: niissä on enemmän liikkuvia osia kuin pimeän aineen yksinkertaisessa hypoteesissa, ja niitä on säädetty havaintojen jälkeen, toisin kuin pimeän aineen tapauksessa, jossa hypoteesi on ennustanut havaintoja etukäteen.

Suurempi ongelma on kuitenkin se, että yksikään vaihtoehdoista ei pysty selittämään kaikkia havaintoja. Erityisesti kosmisen mikroaaltotaustan epätasaisuudet ovat osoittautuneet pimeän aineen ennusteen mukaisiksi, ei muokattujen gravitaatioteorioiden ennusteen mukaisiksi
(tältä osin tuo Wikipedia-sivu ei ole paikkansapitävä).

On tietysti mahdollista, että huomenna joku kehittää muokatun gravitaatioteorian, joka on yksinkertainen, kaunis ja sopii havaintoihin. En itse pidä sitä kovin luultavana.

On mahdotonta sanoa, koska pimeän aineen hiukkanen löydetään. On satoja erilaisia vaihtoehtoja sille, millainen se on, ja niissä havaitsemismahdollisuudet ovat erilaiset. Voi olla, että se löytyy tänä vuonna, voi olla, että sitä ei koskaan löydetä.

Pimeästä aineesta lisää:

http://www.tiede.fi/artikkeli/blogit/maailmankaikkeutta_etsimassa/merkkeja_nakyvan_tuolta_puolen

http://www.tiede.fi/artikkeli/blogit/maailmankaikkeutta_etsimassa/pimeyden_henkilollisyys

http://www.tiede.fi/artikkeli/blogit/maailmankaikkeutta_etsimassa/monta_tieta_varjoihin

Vastaa
Viljami sanoo:

10.9.2015 17:04

Nyt kun tuli pimeä aine puheeksi,ja kyllä kauneuteenkin liittyy. Niin mitäs mieltä Syksy oot tästä superfluid dark matter teoriasta? http://arxiv.org/abs/1507.01019
http://arxiv.org/abs/1507.03013
http://backreaction.blogspot.fi/2015/08/superfluid-dark-matter.html?m=1
1

Vastaa
Syksy Räsänen sanoo:

10.9.2015 17:31

Viljami:

Sen verta etäälle merkinnän aiheesta mennään, että en kommentoi asiaa.

Vastaa
1. Viljami sanoo:
  
  12.9.2015 16:00
  
  Onhan toi nyt sentään kaunein pimeän aineen teoria vähään aikaan. 🙂
  
  Vastaa
Paluuviite: Kosmokseen kirjoitettua | Muodot muotojen takana

Vastaa Peruuta vastaus

Tila kosmologiassa

28.8.2015 klo 20.12, kirjoittaja Syksy Räsänen
Kategoriat: Kosmokseen kirjoitettua , Kosmologia

Minua oli pyydetty puhumaan 26.8. Mäntän museo Gustafissa Antero Toikan näyttelyn Visio 2015 yhteydessä. Toikan töihin ilmeisesti liittyvien käsitteiden mukaisesti puhuin otsikolla ”Tila ja kauneus kosmologiassa”. Kirjoitan tässä esityksestä, rönsyjä karsien; tarjolla on hahmotelmia aiheen tiimoilta, ei hiottu kokonaisuus. Pituuden vuoksi jaan tekstin kahteen osaan, joista tämä ensimmäinen käsittelee tilaa ja maanantaina ilmestyvä kauneutta.

Käsityksemme tilasta ja koosta perustuu arkisiin pituuksiin. Evoluution myötä olemme kehittyneet hahmottamaan sellaisia pituusskaaloja, joiden ilmiöt ovat oleellisia henkiinjäämiselle ja joihin voimme tietoisesti vaikuttaa. Maailmankaikkeuden tutkimus on lähtenyt liikkeelle tutuista mitoista kohti laajemman maailmankaikkeuden ja pienemmän sisäavaruuden salaisuuksia.

On saatu selville, että meidän kokoluokkamme tapahtumien taustalla ovat pienessä mittakaavassa kvanttiteorian ja isossa yleisen suhteellisuusteorian lait. Molempien paljastama kuva maailmasta on tyystin erilainen kuin se, joka arkiskaalojen perusteella luultiin todeksi. Niinpä emme voi ankkuroitua arvioimaan lyhyempiä ja isompia mittakaavoja pelkästään arkisten käsitysten pohjalta, täytyy myös arvioida uudelleen oman kokoluokkamme tapahtumia.

Näillä periaatteellisilla muutoksilla maailmankuvaan ei kuitenkaan ole juuri merkitystä käytännön toiminnan kannalta (paitsi mitä tulee niiden hyödyntämiseen teknologiassa – kvanttimekaniikka on mullistanut arkemme). Syynä on se, että maailmankaikkeus on rakentunut hierarkisesti: kokonaisuudet muodostuvat pienemmistä osista palikka palikalta, mutta isot rakenteet eivät ole herkkiä pienten yksityiskohdille. Tiilitaloja voi rakentaa kvanttiteoriasta välittämättä, eikä ilmastonmuutos heilauta planeettoja suuntaan tai toiseen.

Me koostumme soluista, joiden osaset kasautuvat molekyyleistä, jotka puolestaan ovat atomien kokoelmia; atomit koostuvat ytimistä ja elektroneista, ja ytimet ovat rakentuneet protoneista ja neutroneista, jotka ovat toisiinsa sitoutuneiden kvarkkien säkkejä. Yhtä lailla ylöspäin: Linnunrata koostuu pienistä yksiköistä, aurinkokunnista ja kaasupilvistä, galaksit muodostavat ryppäitä, jotka ovat sitoutuneet superryppäiksi jopa miljardin valovuoden pituuteen, eikä Aurinkokunnan tapahtumilla ole niiden mittakaavassa sen vertaa merkitystä kuin yhdellä molekyylillä ihmiselle. Kosmologisten rakenteiden mittakaavoja voi tutkailla Millennium-simulaatiosta (paremman resoluution versioita löytyy täältä).

Näiden tasojen luetteleminen muistuttaa mittakaavojen äärimmäisyydestä, mikä saattaakin olla ensimmäinen ajatus hiukkasfysiikan ja kosmologian tilaa miettiessä. Atomin koko suhteessa ihmiseen on sama kuin ihmisen koko suhteessa Aurinkoon, tai kirpun koko suhteessa Maahan. Atomiytimen koko suhteessa atomiin taas on sama kuin ihmisen koko suhteessa pölyhiukkaseen. Pienin luodattu pituusskaala, jota LHC nuohoaa 40 miljoonaa kertaa sekunnissa, on kymmenentuhatta kertaa tätä pienempi.

Suunnattaessa katse ulos avaruuteen mittakaavaerot ovat vielä isompia. Ihmisen koko suhteessa Aurinkokuntaan on kuin atomin koko suhteessa vuoreen. Suhteessa Linnunrataan Aurinkokunta on kuitenkin vain pölyhiukkanen vuoressa. Tällaisia eroja on vaikea käsittää.

Kun siirrytään tähtitieteen mitoista kosmologiaan, suhteista tulee helpommin hahmotettavia. Koska kosmologiassa ollaan kiinnostuneita maailmankaikkeudesta kokonaisuutena, ei sen sisältämistä kappaleista, on galaksien koko pienin kiinnostava pituus. Galaksien sisällä on nimittäin tapahtunut niin suuri myllerrys, että on vaikea saada selkoa siitä, millainen aineen jakauma oli ennen galaksin muodostumista. Siinä, miten galaksit ovat jakautuneet avaruuteen näkyy sen sijaan vieläkin muinaisten aikojen kvanttivärähtelyjen jalanjälki.

Galaksien välinen tyypillinen etäisyys on noin 10-100 kertaa niiden halkaisijaa isompi. Jos galakseja ajattelee taloiksi ja tiluksiksi, joiden koko vaihtelee kymmenestä sataan metriin, niin ne olisivat noin kilometrin päässä toisistaan. Näkemämme osa maailmankaikkeudesta, joka on horisonttimme sisällä, on noin 10 000 kertaa galaksien välisen etäisyyden suuruinen. Eli jos talot on siroteltu kilometrin päähän toisistaan, niin näkyvä maailmankaikkeus olisi Maapallon kokoinen.

Tällä tapaa ilmaistuna kosmologian mittakaavat eivät tunnu kummoisilta. Tämä havainnollistaa sitä, että käsitteet ’iso’ ja ’pieni’ ovat merkityksellisiä vain jos kerrotaan, mikä on vertailukohta. Koko on itse asiassa aina suhteellista: kun sanomme, että vuoteen pituus kaksi metriä, tarkoitamme, että se on kaksi kertaa niin pitkä kuin sellainen asia, jonka on sovittu olevan metrin pituinen. (Aiemmin metri olikin määritelty mallikappaleen avulla, nykyään se perustuu valon nopeuteen.) Sama pätee kaikkiin yksiköihin: jos pituudet ja ajanjaksot kaksinkertaistetaan ja energiat puolitetaan, niin mikään ei muutu. Ainoastaan yksiköttömillä suhteilla on merkitystä.

Kuten käsityksemme luonnonlaeista, myös se, miten hahmotamme mittakaavoja on sidottu arjessa esiintyviin pituuksiin, lukuihin ja suhteisiin. Esimerkiksi 70 puuta tuntuu olevan paljon enemmän kuin 7 puuta, mutta ero 70 000 ja 7 000 puun välillä näyttää pienemmältä, vaikka erotus on isompi ja suhde sama. Lukujen kasvaessa niiden väli tuntuu lyhenevän. Evoluution kannalta tämä on ymmärrettävää: on tärkeää hahmottaa ero kolmen ja kolmenkymmenen hyeenan välillä, mutta on yksi lysti onko niitä satoja vai tuhansia, ja sen selvittäminen on varmaankin myös laskennallisesti vaativampi tehtävä aivoille. Käsitys suhteista kosmologiassa ja hiukkasfysiikassa tiivistyy samalla tavalla mentäessä isoihin tai pieniin mittakaavoihin: samansuuruiset suhteet tuntuvat yhä pienemmiltä.

Kosmologian tilakäsitys ei ole erityinen siksi, että mittakaava olisi iso, vaan siksi, että se kehittyy ajassa. Maailmankaikkeus laajenee ja sen rakenteet kasvavat, eikä ole pysyvää paikan tai ajan mittatikkua. Muuttumaton nopeuden mitta sen sijaan on: valonnopeus, c = 300 000 km/s, joka nivoo ajan ja paikan yhteen.

Jos valitaan ajan ja paikan yksiköt siten, että c = 1, eli 1 s = 300 000 km, niin molempia voi mitata metreissä (tai sekunneissa, oman maun mukaan). Voidaan myös mitata ei vain suuntia ajassa ja avaruudessa erikseen, vaan myös etäisyyksiä yli sellaisten välien, joissa alku- ja loppupisteellä sekä aika että paikka ovat erilaiset. Esimerkiksi voi mitata, mikä on etäisyys siitä, kun tulee aamulla työhuoneelle siihen, kun palaa illalla kotiin. Käsitys erillisistä ajasta ja avaruudesta muuttui suppean suhteellisuusteorian myötä ymmärrykseksi aika-avaruudesta, joka puhkesi täyteen kukkaan sata vuotta sitten yleisessä suhteellisuusteoriassa. Käsitys tilasta ja muodoista laajenee suhteellisuusteorian myötä kolmiulotteisesta avaruudesta neliulotteiseen aika-avaruuteen.

Yksinkertainen sovellus ajan ja paikan vertaamisesta toisiinsa on valovuosien ja vuosien samaistaminen. Aurinkokunnan koko on noin 10 valotuntia, Linnunradan 100 000 valovuotta ja näkyvän maailmankaikkeuden 100 miljardia valovuotta. Kymmenessä tunnissa Aurinkokunta ei juuri ehdi muuttua. Linnunradan kiertoaika on 200 miljoonan vuoden luokkaa, eli se kiertyy vain tuhannesosan verran sinä aikana, kun valo kulkee sen läpi. Koska informaatio kulkee korkeintaan valonnopeudella, näitä lukuja vertaamalla voi lukea, että Aurinkokunnan ja Linnunradan osat pysyvät tiiviissä yhteydessä: kun massajakauma jossain muuttuu, niin tieto siitä kantautuu pikaisesti muualle.

Maailmankaikkeus on noin 14 miljardin vuoden ikäinen, eivätkä kaikki näkemämme alueet ole ehtineet olla lainkaan yhteydessä. Aikaskaala sille, että maailmankaikkeudessa kokonaisuutena tapahtuu merkittäviä muutoksia on aina suunnilleen maailmankaikkeuden ikä, nykyään siis kymmenen miljardin vuoden luokkaa. Maailmankaikkeus muuttuu hitaasti, eivätkä eri osat liiku yhdessä. Isomman mittakaavan tapahtumat ovat enemmän erillään toisistaan kuin pienen, suurissa liikkeissä on väistämätön hitaus.

Tapahtumat myös hidastuvat maailmankaikkeuden vanhetessa. Mikrosekunnin aikaan neutroneiden ja protonien muodostuminen kesti joitakin mikrosekunteja, minuuttien iässä ydinten muodostuminen kesti minuutteja, nykyään rakenteiden kehitystä mitataan miljardeissa vuosissa.

Rakenteita ja tapahtumia kuvaava pituusskaalakin kasvaa ajan myötä. Varhaisina aikoina maailmankaikkeuden aine oli tasaista puuroa: kaikki paikat olivat jokseenkin samanlaisia. Maailmankaikkeuden laajentuessa aineen tiheys laskee, ja muodostuu monimutkaisia rakenteita, kuten galakseja, tähtiä, planeettoja ja ihmisiä. Kehitystä havainnollistaa tämä simulaatio (paremman resoluution versio löytyy täältä). Rakenteet muodostuvat hierarkisesti, pienestä isoon, samalla kun kosketuksissa olevan alueen, horisontin, koko kasvaa. Käsitys tilasta muuttuu, maailmankaikkeudesta tulee iän myötä monimutkaisempi.

Yksi kommentti “Tila kosmologiassa”

Paluuviite: Kosmokseen kirjoitettua | Kauneus kosmologiassa

Vastaa Peruuta vastaus

Vieraus, kauneus, universumi ja vastuu

5.8.2015 klo 15.02, kirjoittaja Syksy Räsänen
Kategoriat: Kosmokseen kirjoitettua , Kosmologia

Alla joitakin tietoja tämän syksyn julkisista esiintymisistä. Päivitän niitä kun uusia ilmenee; mainitsen esiintymisistä myös twitterissä.

Keskiviikkona 12.8. kello 18 puhun Turun biennaalissa aiheesta ”Vieras todellisuus”. Puheen kuvaus on seuraava: ”Viime vuosisadan alkupuolella moderni fysiikka teki odottamattoman paljastuksen: käsityksemme todellisuudesta on perustavanlaatuisella tavalla virheellinen. Itsestään selviltä tuntuvat käsitykset ajasta, avaruudesta, aineesta ja olemisesta ovat väärin. Toisaalta moderni fysiikka on myös johtanut kasvavaan ymmärrykseen siitä, mistä olemme peräisin.” Tilaisuus on maksuton.

Keskiviikkona 26.8. kello 18.00 puhun Mäntässä museo Gustafissa Antero Toikan näyttelyn Visio 2015 yhteydessä aiheesta ”Tila ja kauneus kosmologiassa”. Tilaisuus on maksuton.

Lauantaina 12.9. kello 9.00 puhun Rovaniemen Tieteen päivillä Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan Esko ja Asko –salissa aiheesta ”Universumin synty”. Samassa yhteydessä Karri Muinonen puhuu aiheesta ”Aurinkokunnan synty – eksoplaneetat” ja Kirsi Lehto aiheesta ”Elämän synty”. Puheeni kuvaus on seuraava: ”Miten maailmankaikkeus on syntynyt? Kosmisen inflaation mukaan kaikki näkemämme on peräisin ensimmäisen sekunnin murto-osan kvanttivärähtelyistä.” Tilaisuus on maksuton.

Torstaina 1.10. kello 13.30 puhun Edistyksen Päivillä Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun SOK-salissa A 301 (3. krs, Runeberginkatu 14–16) aiheesta ”Tiedettä apartheidin aikaan”. Puheen kuvaus on seuraava: ”Tiede, erityisesti luonnontiede, on mullistanut maailman. Samalla kun tieteen vaikutus on kasvanut, tieteilijöiden tutkimusalat ovat erikoistuneet. Mikä on erikoistuneiden tieteilijöiden vastuu maailmassa, jossa tutkimustulosten käyttöä ei voi ennustaa eikä hallita?”. Edistyksen päivien osallistumismaksu on 70 euroa kahdelta päivältä, 50 euroa yhdeltä, opiskelijoille 30/20 euroa. Ilmoittautuminen 25.9. mennessä lomakkeella.

Lauantaina 10.10. sanon kello 13.00 Käpylän kirjakalaasissa Käpylän kirjastossa jokusen sanan runoudesta ja kosmologiasta.

Tiistaina 13.10. kello 17.00 osallistun Helsingin yliopiston Tiedekulmassa Helsingin yliopiston 375-vuotisjuhlaan liittyvään paneelikeskusteluun akatemiasta ja ihmisoikeuksista jonka otsikko on ”Human rights discourse in different cultural contexts”. Alustan aiheesta ”Academic freedom, academic boycott, indoctrination and apartheid”. Muina osallistujina ovat Päivi Mattila, Reetta Toivanen ja Jukka Kekkonen. Keskustelu käydään englanniksi. Tilaisuus on maksuton.

Perjantaina 16.10. puhun Turun B-galleriassa aiheesta ”Kvanttitodellisuus”. Puheen kuvaus on seuraava: ”Kvanttimekaniikka on 1900-luvun myllertänyt fysiikan teoria, johon perustuu jokseenkin kaikki nykyteknologia. Se on myös mullistanut käsityksemme siitä, millainen maailma pohjimmiltaan on. Hahmottelen esityksessä sitä, miten kvanttimekaniikan paljastama kuva todellisuudesta eroaa arkikuvitelmistamme.”

Keskiviikkona 21.10. kello 9.30 puhun Kirjastoverkkopäivillä Helsingissä Metsätalolla avoimen julkaisemisen välttämättömyydestä ja ongelmista otsikolla ”Open publishing: lessons from particle physics”. Puhe on englanniksi.

Perjantaina 23.10. puhun Joensuun Skepsiksen ja LUMA-keskuksen tilaisuudessa pimeästä aineesta otsikolla ”Näkymätön luuranko: pimeä aine maailmankaikkeudessa”. Puheen kuvaus on seuraava: ”Silmin ja teleskoopein näkyvät kappaleet ovat vain pieni osa maailmankaikkeuden aineesta. Suurin osa on pimeää ainetta, jota ei voi nähdä eikä koskea. Sen gravitaatio kuitenkin määrää maailmankaikkeuden rakenteiden muodon. Pimeä aine luultavasti koostuu toistaiseksi tuntemattomista hiukkasista, joita etsitään monin tavoin.”

Keskiviikkona 18.11. kello 17 puhun Kuopiossa Itä-Suomen yliopiston tilaisuudessa ”Vesi, ilma, avaruus” aiheesta ”Avaruuden ääriltä Maapallolle”. Puheen kuvaus on seuraava: ”Kauas katsomalla näemme menneisyyteen. Varhaisin meille tuleva valo, kosminen mikroaaltotausta, näyttää millainen maailmankaikkeus oli yli 13 miljardia vuotta sitten. Seuraan siitä lähtenyttä kehitystä Maapallon syntyyn, ja tuon muinaisen valon alkuperää.” Samassa tilaisuudessa puhuvat Simo Pehkonen ja Markku Kulmala. Lisätietoja myöhemmin.

Torstaina 19.11. kello 19 alustan Helsingin yliopiston Tiedekulmassa nuorten filosofiatapahtuma Nufitin Pop up –tapahtumassa aiheesta ”Tuhoutuuko kaikki?”.

Keskiviikkona 25.11., yleisen suhteellisuusteorian satavuotispäivänä, kello 14.15 puhun Helsingin yliopiston Physicum-rakennuksen salissa D101 otsikolla yleisen suhteellisuusteorian historiasta ”Kauneudella Merkuriuksesta maailmankaikkeuteen”. Hannu Kurki-Suonio puhuu samassa tilaisuudessa yleisen suhteellisuusteorian kokeellisista testeistä.

Puhun tiistaina 15.12. kello 10.00 Helsingin yliopistolla avoimesta julkaisemisesta (ilmoittautuminen 8.12. mennessä).

Päivitys 1 (10/08/15): Lisätty puheiden kuvauksia.

Päivitys 2 (09/09/15): Lisätty linkkejä, tietoja ja puheita.

Päivitys 3 (21/09/15): Lisätty linkkejä ja kuvauksia.

Päivitys 4 (28/09/15): Lisätty esiintyminen.

Päivitys 5 (05/10/15): Lisätty linkki.

Päivitys 6 (06/10/15): Lisätty linkkejä.

Päivitys 7 (06/11/15): Lisätty Nuorten filosofiatapahtuma Nufitin pop-up -keskustelu.

Päivitys 8 (17/11/15): Taas on päivitelty.

2 kommenttia “Vieraus, kauneus, universumi ja vastuu”

Paluuviite: Kosmokseen kirjoitettua | Ennustamisen osumat ja harhat
Paluuviite: Kosmokseen kirjoitettua | Yleinen suhteellisuusteoria sata vuotta