Perintö lukkojen takana

11.1.2022 klo 00.34, kirjoittaja
Kategoriat: Kosmokseen kirjoitettua

Tänään tulee kuluneeksi yhdeksän vuotta Aaron Swartzin kuolemasta. Swartzilla oli merkittävä rooli RSS-syötteiden, Creative Commons -lisenssin ja Reddit-sivuston kehittämisessä, sekä Yhdysvaltojen internet-sensuurilakialoitteen SOPA kaatamisessa. Swartz muistetaan kuitenkin parhaiten työstä, joka koitui hänelle kuolemaksi: tieteellisten artikkelien saatavuuden parantamisesta.

Swartz latasi vuosina 2010-11 JSTOR-tietokannasta koneelleen miljoonia tieteellisiä artikkeleita MIT-yliopiston kirjaston verkon kautta, johon hänellä oli pääsy ja josta ne olivat saatavissa. Ei tiedetä, mitä Swartz aikoi artikkeleilla tehdä: oliko tarkoituksena tutkia niitä vai tuoda ne avoimesti saataville. Swartz oli aiemmin käyttänyt toista artikkelitietokantaa tilastolliseen tutkimukseen, ja oli toisaalta laittanut miljoonia oikeusasiakirjoja avoimesti verkkoon. FBI oli tutkinut Swartzia jälkimmäisen takia, ja lopettanut todettuaan, että toiminnassa ei ollut mitään laitonta.

Swartz oli mukana kirjoittamassa vuonna 2008 julkaistua Guerrilla Open Access Manifestoa, missä arvosteltiin ihmiskunnan tieteellisen perinnön pitämistä suuryritysten omaisuutena ja kehotettiin tuomaan artikkeleita julkisesti saataville:

There is no justice in following unjust laws. It’s time to come into the light and, in the grand tradition of civil disobedience, declare our opposition to this private theft of public culture.

JSTOR ja MIT eivät lopulta halunneet viedä Swartzia oikeuteen, mutta MIT ei myöskään tukenut häntä. Yhdysvaltojen viranomaiset uhkasivat laittaa Swartzin vuosikymmeniksi vankilaan tehdäkseen hänestä varoittavan esimerkin, samaan tapaan kuin Julian Assangesta, joka on hänkin edistänyt demokratiaa parantamalla dokumenttien saatavuutta.

Kamppailu syytteitä vastaan kulutti loppuun Swartzin taloudelliset ja henkiset varat, ja hän teki itsemurhan. Swartzin elämästä on vapaasti katsottavissa kelpo dokumentti The Internet’s Own Boy: The Story of Aaron Swartz.

Tällä hetkellä vapaan julkaisemisen sissimanifestin ajatuksia toteuttaa kazakstanilaisen Alexandra Elbakyanin perustama tietokanta Sci-Hub. Sivusto aloitti toimintansa alkuvuodesta 2011, muutama kuukausi sen jälkeen, kun Swartz oli ladannut JSTOR-artikkeleita. Nyt Sci-Hubissa on yli 88 miljoonaa tieteellistä artikkelia vapaasti saatavilla. Suurin osa on otettu kustantajien sivuilta ja laitettu avoimesti esille vastoin heidän tahtoaan.

Sci-Hubissa on saatavilla niin uusia kuin vanhoja artikkeleita avoimesti ja helposti, ja laajemmin kuin missään muualla. Vauraiden maiden yliopistojen tutkijat pääsisivät osaan artikkeleista käsiksi myös kirjastonsa kautta, mutta silloinkin kun se on mahdollista, artikkelien etsiminen on usein vaivalloista, kirjastojen ja kustantajien käyttöliittymät monasti kömpelöitä, ja käytetyt formaatit toisinaan epäkäytännöllisiä.

Sci-Hubista löytyy kaikki suoraan yhden hakurivin kautta kätevässä pdf-formaatissa. Sci-Hub on käytännöllinen varsinkin, kun tekee töitä yliopiston verkon ulkopuolella, mikä on viime aikoina yleistynyt. Monille ympäri maailmaa Sci-Hub on kätevän sijaan korvaamaton, koska heidän instituuteillaan ei ole varaa kustantajien kohtuuttomiin hintoihin – tai he eivät ole osa mitään instituutiota.

Elbakyan on Sci-Hubilla tehnyt avoimen tieteen eteen enemmän kuin kukaan muu 2000-luvulla. Tämän takia hänkin on oikeusjuttujen kohteena.

Elbakyanin henkilökohtaista vapautta on suojannut se, että hän ei asu Yhdysvaltojen eikä sen liittolaisten alueella. Elbakyan on Yhdysvalloissa määrätty maksamaan 19.8 miljoonaa dollaria korvauksia, mutta hän ei ole osallistunut oikeudenkäynteihin, eikä hänen ole tarvinnut välittää tuomioista.

Vaikka pääsy Sci-Hub-tietokantaan on estetty monissa maissa, jotka pyrkivät turvaamaan suuryritysten voittoja tieteellisen tiedon saatavuuden kustannuksella, tätä on helppo kiertää, koska sillä on monta eri osoitetta. Artikkelien varastointia ollaan varmuuden vuoksi siirtämässä myös hajautettuun muotoon.

Tieteelliset kustantajat American Chemical Society, Elsevier ja Wiley ovat nostaneet uuden oikeusjutun, jossa ne vaativat Intiaakin estämään pääsyn Sci-Hubiin. Elsevier on sattumoisin erityisen pahamaineinen tieteellisten instituutioiden hyväksikäyttäjä.

Elsevier ja kumpp. ovat ryydittäneet kannettaan perättömillä väitteillä siitä, miten Sci-Hub uhkaa tieteellisen tiedon luotettavuutta, yksittäisten ihmisten henkilökohtaisten tietojen turvallisuutta sekä kirjastojen turvallisuutta – laittamalla avoimesti saataville julkisesti julkaistuja tieteellisiä artikkeleita alkuperäisessä muodossaan. Tällaisten tarinoiden keksiminen osoittaa, että kustantajat eivät itsekään luota asiansa oikeutukseen.

Poikkeuksellisesti Elbakyan on Intiassa osallistunut oikeuskäsittelyyn. Syynä on se, että maan lainsäädäntö tunnustaa opetuskäyttöön liittyvän rajoituksen tekijänoikeuksiin. Intian tuomioistuinten päätöksellä saattaa olla esimerkillisiä seurauksia tieteelle tekijänoikeuksien uudelleen arvioinnin kautta.

Tieteellisten artikkelien tekijänoikeudet ovatkin omituinen tapaus. Niiden kohdalla termi tekijänoikeus on harhaanjohtava, englannin sana copyright –kopiointioikeus– on oikeampi. Tieteelliset kustantajat eivät ole artikkelien tekijöitä, tilaajia tai maksajia. Ne eivät nykyään tee niiden eteen muuta kuin yhdistävät kirjoittajan, editorin ja vertaisarvioijat, joista ketkään (paitsi joskus editorit) eivät edes saa kustantajalta maksua työstään.

Nykyinen tieteellinen julkaisujärjestelmä on tuhoisa, se syö miljardeja euroja tieteestä joka vuosi. Olen kirjoittanut tieteellisen julkaisemisen ongelmista aiemmin suomeksi täällä, täällä, täällä, täällä, täällä, täällä ja täällä. Viimeisin katsaukseni on julkaistu englanniksi avoimen ja ilmaisen tieteellisen edelläkävijälehden Open Journal of Astrophysics blogissa.

Tekijänoikeusjärjestelmää tarvitaan taiteellisen, teknologisen, ja journalistisen työn tekijöiden toimeentulon turvaksi, mutta nykyisen tieteellisen julkaisemisen saralle sitä ei ole tarkoitettu, eikä se palvele siinä yhteistä etua.

Järjestelmä on luotu aikana, jolloin lehtiä julkaistiin vain paperilla. Tieteelliset artikkelit olivat saatavilla kirjastojen hyllyillä, missä niitä saattoi kuka tahansa käydä lukemassa. Jos kirjastossa ei ollut jotain artikkelia, sen valokopion saattoi tilata toisesta kirjastosta.

Nyt tieteellisten kirjastojen hyllyvalikoimia karsitaan, ja artikkelit etsitään pääsääntöisesti verkosta. Koska kustantajilla on oikeus artikkeleihin, ne vaativat maksua niistä joka vuosi uudelleen, vanhan kertamaksun sijaan. Niinpä vaikka kaupalliset kustantajat lopettaisivat julkaisemisen tänään, tiedeyhteisö joutuisi maksamaan omien kättensä hedelmistä suuryrityksille hamaan ikuisuuteen.

Ongelmaa voi ratkoa monesta suunnasta. On oleellista tukea avoimia verkkoarkistoja kuten arXivia ja niitä käyttäviä avoimia lehtiä. On myös aiheellista kysyä, miksi tutkijat tekevät vertaisarvioijina ja editoreina ilmaista työtä suuryrityksille, joiden voitot menevät muiden taskuihin.

Julkaisemisjärjestelmää uudistava open access -liike on toistaiseksi painottanut yhteistyötä ja neuvotteluita suuryritysten kanssa, ja tulokset ovat jääneet vaatimattomiksi. Miksi yritykset vapaaehtoisesti siirtyisivätkään vähemmän voittoja tuottavaan käytäntöön, saati edistäisivät toimintamalleja, jotka tekevät ne tarpeettomiksi?

Mutta vaikka julkaisutapa uudistettaisiin, vanhojen artikkelien saatavuuden voi taata vain siirtämällä ne yritysten holveista julkiseksi omaisuudeksi. Tämä edellyttää suoraa toimintaa, tai lakimuutosten ajamista kansalaistottelemattomuuden keinoin. Aaron Swartzin sanoin, tieteellisen perintömme pitäisi kuulua kaikille, ei olla suuryritysten lukkojen takana.

2 kommenttia “Perintö lukkojen takana”

    1. Syksy Räsänen sanoo:

      Sabine Hossenfelder on kirjoittanut aiheesta selventävästi.

      http://backreaction.blogspot.com/2020/11/the-black-hole-information-loss-problem.html

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *