Arkisto

• syyskuu 2023
• elokuu 2023
• kesäkuu 2023
• toukokuu 2023
• huhtikuu 2023
• maaliskuu 2023
• helmikuu 2023
• tammikuu 2023
• joulukuu 2022
• marraskuu 2022
• lokakuu 2022
• syyskuu 2022
• elokuu 2022
• kesäkuu 2022
• toukokuu 2022
• huhtikuu 2022
• maaliskuu 2022
• helmikuu 2022
• tammikuu 2022
• joulukuu 2021
• marraskuu 2021
• lokakuu 2021
• syyskuu 2021
• elokuu 2021
• kesäkuu 2021
• toukokuu 2021
• huhtikuu 2021
• maaliskuu 2021
• helmikuu 2021
• tammikuu 2021
• joulukuu 2020
• marraskuu 2020
• lokakuu 2020
• syyskuu 2020
• elokuu 2020
• kesäkuu 2020
• toukokuu 2020
• huhtikuu 2020
• maaliskuu 2020
• helmikuu 2020
• tammikuu 2020
• joulukuu 2019
• marraskuu 2019
• lokakuu 2019
• syyskuu 2019
• elokuu 2019
• heinäkuu 2019
• kesäkuu 2019
• toukokuu 2019
• huhtikuu 2019
• maaliskuu 2019
• helmikuu 2019
• tammikuu 2019
• joulukuu 2018
• marraskuu 2018
• lokakuu 2018
• syyskuu 2018
• elokuu 2018
• kesäkuu 2018
• toukokuu 2018
• huhtikuu 2018
• maaliskuu 2018
• helmikuu 2018
• tammikuu 2018
• joulukuu 2017
• marraskuu 2017
• lokakuu 2017
• syyskuu 2017
• elokuu 2017
• kesäkuu 2017
• huhtikuu 2017
• maaliskuu 2017
• helmikuu 2017
• tammikuu 2017
• joulukuu 2016
• marraskuu 2016
• lokakuu 2016
• syyskuu 2016
• elokuu 2016
• kesäkuu 2016
• toukokuu 2016
• huhtikuu 2016
• maaliskuu 2016
• helmikuu 2016
• tammikuu 2016
• joulukuu 2015
• marraskuu 2015
• lokakuu 2015
• syyskuu 2015
• elokuu 2015
• kesäkuu 2015
• toukokuu 2015
• huhtikuu 2015
• maaliskuu 2015
• helmikuu 2015
• tammikuu 2015
• joulukuu 2014
• marraskuu 2014
• lokakuu 2014
• syyskuu 2014
• elokuu 2014
• kesäkuu 2014
• toukokuu 2014
• huhtikuu 2014
• maaliskuu 2014
• helmikuu 2014
• tammikuu 2014
• joulukuu 2013
• marraskuu 2013
• lokakuu 2013
• syyskuu 2013

---

Tieteilijän etiikasta

26.5.2017 klo 15.28, kirjoittaja Syksy Räsänen
Kategoriat: Kosmokseen kirjoitettua

Pidin tänään Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan promootion tunnustuksettomassa tilaisuudessa puheen. Se meni jokseenkin näin.

Minua pyydettiin lausumaan muutama sana etiikasta. Helsingin yliopiston eettisten ohjeiden mukaan hyvän tieteellisen käytännön lähtökohtana ovat ”tiedeyhteisön tunnustamat toimintatavat”.

Onkin tavallista, että tieteen etiikan pohdinta rajoitetaan siihen, miten toimitaan tiedeyhteisön hyväksymällä tavalla. Tiedeyhteisön normien tarkoituksena on varmistaa, että kukin tekee tiedettä oikein.

On kuitenkin olemassa myös laajempi eettinen kysymys: tekeekö tieteellä oikein, tekeekö tieteellisellä koulutuksella oikein. Tämä kysymys on oleellinen myös niille, jotka eivät jatka tiedeyhteisössä, vaan hyödyntävät tieteellistä osaamistaan muualla.

Te promovoidut tiedätte, millaista on työskennellä epävarmuuden kanssa; millaista on selvittää pitääkö jokin asia paikkansa; millaista on huomata, että onkin väärässä; millaista on joutua myöntämään olevansa väärässä; te tiedätte mitä tarkoittaa asioiden tarkasteleminen analyyttisesti ja kriittisesti.

Nämä taidot, jotka te olette hankkineet vuosien työllä, ovat yhteiskunnalle tärkeitä. Ilman teidänlaistenne ihmisten kykyä ongelmanratkaisuun ja analyyttiseen ajatteluun nykyaikainen, teknologinen, sosiaalisesti monimuotoinen yhteiskunta ei voisi toimia eikä kehittyä.

Tämä tarkoittaa myös sitä, että teillä on vastuuta. Tieteilijän opinnot opettavat paljon, miten ajattelun työkaluja käytetään, mutta vähän sitä, mihin niitä pitäisi käyttää ja mihin niitä ei pitäisi käyttää.

Yhdysvaltojen suurin matemaatikkojen työnantaja on NSA. Yhdessä CIA:n ja Yhdysvaltojen armeijan kanssa se työllistää kymmeniä tuhansia ihmisiä tiedustelun ja tarkkailun parissa, monet heistä korkeasti koulutettuja. Onko sattumaa, että näistä kymmenistä tuhansista niillä kahdella, jotka ovat eniten tuoneet julki näiden tahojen väärinkäytöksiä ja rikoksia -viime viikolla vapautuneella Chelsea Manningilla ja maanpaossa olevalla Edward Snowdenilla– ei kummallakaan ollut korkeakoulututkintoa?

Otetaan laajempi esimerkki, joka ei liity henkilökohtaiseen toimintaan. Yhdysvaltalaisten tuki sille, että heidän hallituksensa tappaa ihmisiä miehittämättömillä lentokoneilla ympäri maailmaa korreloi positiivisesti koulutustason kanssa. Samoin tuki Israelin pommitukselle Gazassa kesällä 2014. Mitä korkeammin koulutettu ihminen on, sitä todennäköisemmin hän kannattaa -ainakin näissä tapauksissa- laitonta ja tuhoisaa väkivaltaa, josta on vastuussa valtio, johon identifioidutaan kollektiivisesti.

Mainitsen nämä esimerkit havainnollistaakseni sitä, että analyyttisen ajattelun taidosta ei ole moraalisten arvioiden tekemisessä mitään hyötyä, jos ajattelua ei osaa suunnata niiden tekemiseen. Arvioinnin kohdistaminen yhteisön normeihin edellyttää sitä, että pystyy katsomaan asioita yhteisön ulkopuolelta.

Tieteellisissä opinnoissa tätä ei juuri opi. Päinvastoin, niiden myötä oppii ajattelun työkalujen lisäksi sen, miten toimitaan yhteisön osana, sen sääntöjen mukaisesti.

On sanottava, että ilman yhteisön toimintaan ja normeihin sitoutumista nykyaikainen yhteiskunta ei olisi mahdollinen. Ihmisten kyky asettua osaksi isoa kokonaisuutta mahdollistaa kaikki saavutukset yli sen, mihin pieni ihmisjoukko kykenee, sanalla sanoen sivilisaation.

Mutta inhimillinen sivilisaatio vaatii myös yhteisön toiminnan yksilöllistä arvioimista.

Esimerkki Suomesta: Nokia myi vuonna 2008 Iraniin teknologiaa matkaviestinten tarkkailuun. Seuraavana vuonna Iranin hallinto käytti sitä demokratiapyrkimysten väkivaltaiseen tukahduttamiseen. Nokia myönsi, että sen ”olisi pitänyt paremmin ymmärtää mahdolliset seuraukset ihmisoikeuksille Iranissa”.

Nokian projektissa on varmasti ollut mukana useita korkeasti koulutettuja ammattilaisia. Ja ilmeisesti kukaan heistä ei tullut ajatelleeksi, että viestinnän tarkkailuun tarkoitetun teknologian myyminen viranomaisille, jotka järjestelmällisesti loukkaavat ihmisoikeuksia, johtaisi siihen, että nämä käyttävät sitä viestinnän tarkkailemiseen ihmisoikeusloukkausten avittamiseksi. Tai jos tuli, ei pitänyt sitä ongelmana. Tai jos piti, ei tuonut asiaa esille. Tai jos toi, ei ryhtynyt toimiin. Kukaan nokialaisista tuskin halusi, että ihmisiä kidutetaan koska he tavoittelevat demokratiaa, mutta kukaan ei puhaltanut peliä poikki. Dokumentit aiheesta tosin myöhemmin vuodettiin, joten me tiedämme asian yksityiskohdista.

Toinen Nokiaan liittyvä tapaus. Eräässä puheessa mainitsin siitä, miten moraalitonta on se, että puhelintemme raaka-aineita tulee maista, joissa näiden raaka-aineiden kontrolloimisesta käydään sotia. Puheen jälkeen kaksi henkilöä tuli luokseni ja kertoi olevansa Nokian työntekijöitä. He kiittivät minua siitä, että toin tätä tärkeää asiaa esille ja kertoivat, miten he ovat vaikuttaneet yrityksen sisällä siihen, että raaka-aineiden alkuperään saadaan selvyyttä ja osallisuutta ihmisoikeusloukkauksiin voidaan pienentää.

Voisin mainita yhteisön moraalisia ongelmia myös tiedeyhteisöstä. Mainitsin nämä kaksi esimerkkiä havainnollistaakseni sitä, että kun todella kohtaa eettisiä ongelmia, ei yleensä ole selvää, mikä on oikea ratkaisu. Milloin pitäisi toimia yhteisön sisällä yrittäen muuttaa sen toimintatapoja? Milloin pitäisi lopettaa osallisuus ja viedä asia yhteisön ulkopuolelle? Milloin ollaan siinä pisteessä, että pitäisi sabotoida yhteisön toimintaa?

Tällaisiin kysymyksiin ei ole valmiita vastauksia, aivan kuten ei ole yhtä tieteellistä metodia, jota seuraamalla aina löytäisi oikean ratkaisun tutkimusongelmiin. Mutta teillä, jotka olette oppineet tieteellisen ajattelun välineet, on hyvät valmiudet arvioida tällaisia monimutkaisia kysymyksiä ja tehdä johtopäätöksiä.

Tämä edellyttää sen tunnistamista, että on tarpeen kriittisesti arvioida ei vain sitä, miten yhteisön käytäntöjä noudatetaan, vaan sitä, millaisia nämä käytännöt ovat. Vain tällaisesta ulkopuolisesta  näkökulmasta voi kammeta analyyttisen ymmärryksen inhimillisyyden palvelukseen, niin että toiminta ei noudata vain tiedeyhteisön etiikkaa, vaan myös tieteilijän etiikkaa.

---

Muotoja muodottomasta, yksinkertaista monimutkaisesta

8.5.2017 klo 20.44, kirjoittaja Syksy Räsänen
Kategoriat: Kosmokseen kirjoitettua , Kosmologia

Galleria Duetossa Helsingissä aukesi viime torstaina Metta Savolaisen näyttely Solar Eclipse. Sen kahdesta huoneesta yksi on omistettu hiukkasfysiikalle ja toinen kosmologialle. Savolainen opiskeli Helsingin yliopistossa 1980-luvulla fysiikkaa viisi vuotta ennen siirtymistään kuvataiteen pariin.

Hiukkasfysiikan teoksissa käydään läpi Standardimallin hiukkaset yksi kerrallaan: kuusi kvarkkia, kuusi leptonia, W- ja Z-bosoni, fotoni ja gluoni sekä Higgsin hiukkanen, josta on peräti neljä muotokuvaa. Huoneeseen kävellessä on kuin astuisi sisään hiukkasfysiikan oppikirjaan. Sadoista teoreetikkojen ehdottamista hiukkasista (joista ei ole toistaiseksi kokeissa näkynyt jälkeäkään) on mukaan päässyt X-bosoni, joka on 80-luvulla suosittujen suurten yhtenäisteorioiden kalustoa.

Alkeishiukkaset eivät kuulu meille tutun klassisen fysiikan piiriin: niillä ei ole muotoa, väriä eikä koostumusta. Savolaisen abstrakti ja symbolinen ilmaisu sopii hyvin arkitodellisuuden tuonpuoleiseen maailmaan, jota hallitsee samanaikainen erillisyys ja kytkeytyneisyys, äärimmäinen pelkistäminen ja yksinkertaisista osista kasautuva monimutkaisuus.

Hiukkaset on kuvattu ympyröinä neliön sisällä, kuin erillisinä muusta maailmasta mutta luonteeltaan siitä leikattuina. Joissakin töissä on käytetty rinnakkaisia tai vastakkaisia muotoja ja värejä. Siinä missä fotoni aaltoilee vaaleana sivusuunnassa horisontaalisten tummien viivojen taustalla, gluonin tummien vertikaalisten viivojen ympäristönä on vaalea aaltoliike alhaalta ylös. Tämä on visuaalisesti kaunista, mutta useimmiten nämä visuaaliset temput eivät liity hiukkasten ominaisuuksiin. Esimerkiksi fotonin ja gluonin välillä ei oikeasti ole mitään vastakkaisuutta eikä niitä saa toisistaan mitään vaihtamalla. Edellinen välittää sähkömagneettista vuorovaikutusta ja jälkimmäinen värivuorovaikutusta, joilla ei ole mitään tekemistä keskenään.

Olisin toivonut kuvien olevan hiukkasten todellisten ominaisuuksien (varausten, massojen, spinien ja vuorovaikutusten) esityksiä, nyt hiukkaset määrittäviä tekijöitä on käytetty vain inspiraationa.

Massiivisten bosonien (W, Z, X, Higgs) kuvaelementtinä on käytetty kirjaimia W, Z, X ja H, jotka ovat inhimillisen historian kulttuurillisia sattumia, eivätkä kerro meistä riippumattomasta maailmasta mitään. W-, Z- ja X-bosonien kuvissa on muita hiukkasia läheisempi suhde hiukkasen ympyrän ja taustan välillä, mikä tavoittaa jotain niiden lyhyestä eliniästä ja siitä, miten niiden rooli on välittää ohimenevästi vuorovaikutuksia. Mutta miksi Higgs on osa tätä sarjaa? Sen elinikä on toki lyhyt, mutta ominaisuuksiltaan ja osuudeltaan se on tyystin erilainen kuin W, Z ja X. Jäin myös kaipaamaan yhteyttä fotoneihin ja gluoneihin. Ne ovat ikuisia ja siksi erilaisia kuin W, Z ja X, mutta niiden rooli on hyvin samanlainen. W ja Z välittävät heikkoa vuorovaikutusta, X spekulatiivista yhtenäisvuorovaikutusta. Oleellisesti Z on vain raskas fotoni, ja W siitä vähän sähkövarauksen puoleen kallellaan. On sääli, että bosonit on eroteltu kahteen ryhmään, joiden välillä ei ole dialogia.

Hiukkaspotreteista pidin eniten elektronista, joka näyttää samaan aikaan hajaantuneelta ja keskittyneeltä, sekavalta ja järjestäytyneeltä. Yhdessä myonin ja taun kanssa se muodostaa eheän sisarussarjan. Niitä vastaavista neutriinoista oli kustakin yhdessä kaksi kuvaa, joissa ympyrän ja taustan ilme on vastakkainen. Tämä on kaunis esitys neutriinoiden oskillaatioista, mutta jää vajaaksi maalista. Neutriinot eivät sekoitu yksikseen, vaan keskenään, ja oikeastaan niiden luonnetta kuvaisi parhaiten kolme kertaa kolme kuvaa, missä kukin liittyy ominaisuuksiltaan jokaiseen muuhun, jotkut enemmän ja toiset vähemmän.

Kvarkit olivat puhtaan kuvallisesti hiukkasista kenties onnistuneimpia, ja kuvien kahtia jakautuneisuus tuo mieleen kvarkkien kaksi spin-tilaa. (Samanlainen rakenne olisi ollut poikaa leptoneillekin.) Niiden ripustus havainnollistaa kvarkkien (ja leptonien) kolmea perhettä ja jakoa pareihin, joista toinen osapuoli on ylhäällä ja toinen alhaalla. Kuten neutriinojen kohdalla, tässä on tosin jääty puolitiehen; ripustus rikkoo rakenteen sijoittamalla top (tai totuus)-kvarkin alas ja bottom (tai kauneus)-kvarkin ylös. Kuvien ripustamisella sivusuunnassa olisi voinut viestiä perheiden massaeroista, mutta nyt tuntuu siltä, että yhden parin sijoittaminen kauemmas muista ei ole harkittua.

Kosmologia-osuudessa on esillä Aurinkokunnan ilmiöitä ja lintuja, fysiikan kannalta siis lähialueen tähtitiedettä. Nämä kuvat eivät ole sidottuja silmän saavuttamattomiin ilmiöihin: niiden ei tarvitse kehittää muotoa muodottomuudelle, vaan tehdä konkreettisesta abstraktia, yksinkertaistaa monimuotoisuutta. Ilmiöt eivät muodosta samanlaista tarkkaan rajattua kokonaisuutta kuin hiukkaset, mukaan on valittu tunnelmallisia kohtauksia Auringon, Kuun ja lintujen elämästä.

Lempiteokseni oli Lunar Eclipse, jossa päällekkäiset taivaankappaleiden ympyrät kohtaavat, ja sekä eroaminen että yhtyminen jäävät näytettäväksi valittujen hetkien ulkopuolelle. Toisiaan katsovat ja omissa ympyröissään alkeishiukkasten arvokkuudella peilaavat Puutarhan linnut ovat viehättävä symmetrian sovellus lähes inhimilliseen maailmaan.

Näyttely on auki 21.5., ensi viikon loppuun, asti.