Arkisto

• joulukuu 2023
• marraskuu 2023
• lokakuu 2023
• syyskuu 2023
• elokuu 2023
• kesäkuu 2023
• toukokuu 2023
• huhtikuu 2023
• maaliskuu 2023
• helmikuu 2023
• tammikuu 2023
• joulukuu 2022
• marraskuu 2022
• lokakuu 2022
• syyskuu 2022
• elokuu 2022
• kesäkuu 2022
• toukokuu 2022
• huhtikuu 2022
• maaliskuu 2022
• helmikuu 2022
• tammikuu 2022
• joulukuu 2021
• marraskuu 2021
• lokakuu 2021
• syyskuu 2021
• elokuu 2021
• kesäkuu 2021
• toukokuu 2021
• huhtikuu 2021
• maaliskuu 2021
• helmikuu 2021
• tammikuu 2021
• joulukuu 2020
• marraskuu 2020
• lokakuu 2020
• syyskuu 2020
• elokuu 2020
• kesäkuu 2020
• toukokuu 2020
• huhtikuu 2020
• maaliskuu 2020
• helmikuu 2020
• tammikuu 2020
• joulukuu 2019
• marraskuu 2019
• lokakuu 2019
• syyskuu 2019
• elokuu 2019
• heinäkuu 2019
• kesäkuu 2019
• toukokuu 2019
• huhtikuu 2019
• maaliskuu 2019
• helmikuu 2019
• tammikuu 2019
• joulukuu 2018
• marraskuu 2018
• lokakuu 2018
• syyskuu 2018
• elokuu 2018
• kesäkuu 2018
• toukokuu 2018
• huhtikuu 2018
• maaliskuu 2018
• helmikuu 2018
• tammikuu 2018
• joulukuu 2017
• marraskuu 2017
• lokakuu 2017
• syyskuu 2017
• elokuu 2017
• kesäkuu 2017
• toukokuu 2017
• huhtikuu 2017
• maaliskuu 2017
• helmikuu 2017
• tammikuu 2017
• joulukuu 2016
• marraskuu 2016
• lokakuu 2016
• syyskuu 2016
• elokuu 2016
• kesäkuu 2016
• toukokuu 2016
• huhtikuu 2016
• maaliskuu 2016
• helmikuu 2016
• tammikuu 2016
• joulukuu 2015
• marraskuu 2015
• lokakuu 2015
• syyskuu 2015
• elokuu 2015
• kesäkuu 2015
• toukokuu 2015
• huhtikuu 2015
• maaliskuu 2015
• helmikuu 2015
• tammikuu 2015
• joulukuu 2014
• marraskuu 2014
• lokakuu 2014
• syyskuu 2014
• elokuu 2014
• kesäkuu 2014
• toukokuu 2014
• maaliskuu 2014
• helmikuu 2014
• tammikuu 2014
• joulukuu 2013
• marraskuu 2013
• lokakuu 2013
• syyskuu 2013

---

Portaat muinaiseen maailmaan: askelma 3

14.4.2014 klo 10.57, kirjoittaja Syksy Räsänen
Kategoriat: Kosmokseen kirjoitettua , Kosmologia

BICEP2-koeryhmä ilmoitti maaliskuun 17. päivä havainneensa B-moodeina tunnetun pyörrekuvion kosmisen mikroaaltotaustan polarisaatiossa. Se saattaa aiheutua maailmankaikkeuden ensihetkien kosmisessa inflaatiossasyntyneistä gravitaatioaalloista. Matkalla BICEP2:n havainnoista inflaatioon on viisi askelmaa:

1) Onko BICEP2 havainnut B-moodeja?

2) Voivatko havaitut B-moodit selittyä tunnetuilla ilmiöillä?

3) Voivatko havaitut B-moodit selittyä muilla uusilla ilmiöillä kuin gravitaatioaalloilla?

4) Voivatko havaitut gravitaatioaallot olla peräisin muualta kuin inflaatiosta?

5) Mitä havaitut gravitaatioaallot kertovat inflaatiosta?

Kirjoitin edellisessä merkinnässä, että vastaus ensimmäiseen kysymykseen on ”erittäin luultavasti” ja toiseen ”ei vaikuta siltä, mutta varmuuden saamiseksi pitää odottaa Planck-satelliitin havaintoja”. Mainitsin myös, että melkein kaikissa silloin ilmestyneistä 88:sta asiaa käsittelevästä artikkeleista (nyt, viikkoa myöhemmin, niitä on noin 116) oli oletettu, että BICEP2:n havainnot pitävät paikkansa. Nyt on ilmestynyt ainakin yksi piristävä poikkeus, jossa on esitetty, että Linnunradassa saattaisi olla supernovien jäänteisiin liittyvä merkittävä B-moodien lähde, jota ei ole otettu huomioon. Ehdotuksessa on useita epävarmoja kohtia, mutta se on seuraamisen arvoinen, ja palaan asiaan tilanteen tarkentuessa. Aiheesta enemmän Physics Worldissa ja Peter Colesin blogissa (myös kommentit ovat kiinnostavia).

Oletan tässä, että B-moodeja on havaittu ja että niiden alkuperä on Linnunradan ulkopuolella, eli jatkan askelmalle 3.

3) Voivatko havaitut B-moodit selittyä muilla uusilla ilmiöillä kuin gravitaatioaalloilla?

Gravitaatioaallot eivät ole ainoita asioita, jotka synnyttävät B-moodeja. Kuten edellisessä merkinnässä mainittiin, gravitaatiolinssit saavat aikaan samanlaisia pyörrekuvioita kuin gravitaatioaallot. B-moodien alkuperän voi päätellä siitä, minkä kokoisia ne ovat. Gravitaatiolinssien aikaan saamat pyörteet ovat liian pieniä selittääkseen BICEP2:n havainnot, koska linsseinä toimivien galaksien ja galaksiryppäiden koko taivaalla on liian pieni. Tarvitaan siis jotain isompaa. Kahta mahdollisuutta on ehdotettu: galaksien välisiä magneettikenttiä ja kosmisia säikeitä.

Galaksien väliset magneettikentät olisivat luonteva vaihtoehto. Tiedetään, että galakseissa on magneettikenttiä. Linnunradan magneettikentissä liikkuvien hiukkasten lähettämät polarisoidut mikroaallot ovat tärkeä mahdollinen virhelähde BICEP2:lle, joskin luultavasti ne ovat liian heikkoja selittääkseen havainnot.

Mutta magneettikenttiä on myös isompia: suurimmat havaitut magneettikentät ovat noin miljoonan valovuoden laajuisia, mikä on tyypillisen galaksiryppään kokoluokkaa, eli tällaiset kentät saavat aikaan liian pieniä pyörteitä. Ei ole varmuutta siitä, mistä nämä magneettikentät ovat saaneet alkunsa. Uskottavia vaihtoehtoja on kaksi: joko ne ovat syntyneet kosmisten rakenteiden kuten galaksien ja galaksiryppäiden muodostuessa satojen miljoonien vuosien aikana, tai sitten ne ovat peräisin kosmisesta inflaatiosta.

Jos magneettikentät syntyvät galaksien ja muiden rakenteiden mukana, niiden maksimikoko on suunnilleen sama kuin noiden rakenteiden, eivätkä ne aiheuta tarpeeksi isoja pyörteitä. Mutta jos magneettikentät ovat syntyneet inflaatiossa, niin ne ovat alun perin olleet äärimmäisen lyhyitä, hiukkasfysiikan kokoluokkaa, ja venyneet sitten kosmisiin mittasuhteisiin maailmankaikkeuden laajentuessa. Tällöin ei ole mitään estettä sille, etteivätkö ne voisi olla galaksiryppäitä isompia, se on jopa luultavaa.

Miljoonaa valovuotta isompia magneettikenttiä ei ole havaittu, mikä tarkoittaa, että jos niitä on olemassa, niin ne ovat aika heikkoja. Jos oletetaan, että isot magneettikentät ovat suunnilleen niin voimakkaita kuin on mahdollista ilman että niitä olisi havaittu, ja niiden kokojakauma on sellainen mitä inflaatiolta odottaisi, niin voidaan laskea, millaisia B-moodeja ne aiheuttavat.

Tulos näyttää juuri oikealta: BICEP2:n näkemät B-moodit voisi selittää magneettikentillä ilman ainuttakaan gravitaatioaaltoa. Selitys on houkutteleva, koska ainakin pienempiä kosmisia magneettikenttiä on olemassa.

Sekä magneettikentät että gravitaatioaallot selittävät BICEP2:n havainnot hyvin, joten eron tekemiseksi niiden välillä pitää verrata lisäksi joihinkin muihin havaintoihin. Planck-satelliitin äärimmäisen tarkat kosmisen mikroaaltotaustan mittaukset ratkaisevat kiistan. Magneettikentät eivät muuta vain kosmisen mikroaaltotaustan polarisaatiota, ne myös vaikuttavat sen lämpötilaan. Toisin sanoen sen lisäksi, että magneettikentät muuttavat eri suunnista tulevan valon polarisaatiota, ne myös muuttavat sen kirkkautta, niin että taivaalle syntyy tietynlainen kuvio. Mikroaaltotaivaalle BICEP2:n havainnot selittävistä magneettikentistä syntyvä kuvio on erittäin heikko, lämpötilan muutos on alle sadasmiljoonasosan suuruinen. Planckin mittaukset ovat juuri ja juuri tarpeeksi tarkkoja, että se pystyisi tällaisen kuvion erottamaan, mutta sitä ei näkynyt. Magneettikentät eivät siis voi olla BICEP2:n B-moodeista vastuussa, ainakaan yksinään.

Eksoottisempi tapa saada aikaan B-moodeja ilman gravitaatioaaltoja on kosmiset säikeet. Kosmiset säikeet ovat kappaleita, jotka ovat lähes kaksiulotteisia: ne ovat tyypillisesti paljon protonin läpimittaa ohuempia, mutta niiden pituus voi olla miljardeja valovuosia. Ei tiedetä, onko kosmisia säikeitä olemassa. Mutta jos niitä on, niin niiden valtava tiheys vaikuttaa sekä kosmisen mikroaaltotaustan polarisaatioon että lämpötilaan.

1980-luvulla kosmiset säikeet olivat kosmisen inflaation kilpailija. Inflaatioidean mukaan galaksien siemeninä toimivat pienet tiheysvaihtelut ovat syntyneet kvanttivärähtelyistä maailmankaikkeuden ensimmäisen sekunnin alkuhetkinä. Säieidean mukaan epätasaisuudet syntyvät kosmisten säikeiden sivaltaessa maailmankaikkeuden aineen halki: galaksit syntyvät kosmisten säikeiden vanavedessä. Mikroaaltotaustan havainnot 1990-luvulla ja viimeistään 2000-luvun alussa osoittivat kuitenkin, että kosmisen mikroaaltotaustan epätasaisuudet näyttävät siltä, mitä inflaatio ennustaa, ei siltä, mitä kosmiset säikeet ennustaisivat.

Nykyään tiedetään, että kosmisen mikroaaltotaustan lämpötilan epätasaisuuksista vähintään 97% tulee inflaatiosta ja korkeintaan 3% voi olla peräisin säikeistä. Monet hiukkasfysiikan mallien mukaan kosmisia säikeitä kuitenkin syntyy varhaisessa maailmankaikkeudessa, joten mielenkiinto niihin on säilynyt.

Säikeet synnyttävät kuitenkin polarisaatiota tehokkaasti: vaikka niiden vaikutus lämpötilan vaihteluihin olisi pieni, ne voisivat saada aikaan havaittavia määriä B-moodeja. Toisin kuin gravitaatiolinssit, kosmiset säikeet voivat valtavan pituutensa ansiosta saada aikaan tarpeeksi isoja pyörteitä.

Ajatus on hyvä, mutta ei riitä se, että saa aikaan pyörteitä polarisaatiossa, vaan niiden pitää olla juuri oikean kokoisia ja vahvuisia, mutta ilman, että vaikutus lämpötilaan on isompi kuin 3%. Pelkästään BICEP2:n polarisaatiodatan kohdalla kosmiset säikeet menestyvät joten kuten. Mutta tarpeeksi vahvojen pyörteiden aikaan saaminen vaatii hyvin raskaita kosmisia säikeitä: sata metriä sopivaa säiettä painaisi saman verran kuin Kuu. Vaikka näitä säikeitä olisi hyvin harvassa, vain muutama koko näkemässämme maailmankaikkeudessa, niin ne vaikuttaisivat kosmisen mikroaaltotaustan lämpötilaan enemmän kuin tuo sallitut 3%.

1990-luvun loppupuolella ja 2000-luvun alussa tuli muotiin puhua ”täsmäkosmologiasta” ja mainostaa, että kosmologiasta on tullut tarkkoja mittauksia ja kehittynyttä teoriaa yhdistävä tieteenala. Tuolloin ilo oli kenties ennenaikaista, mutta nykyään tähän on päästy. B-moodien tarkastelussa on keskeistä polarisaatiolle omistautuneen BICEP2:n ja äärimmäisen tarkkoja yleismittauksia tehneen Planckin tulosten yhdistäminen. Usein apuna käytetään vielä muita havaintoja, joista en ole tässä maininnut, kuten taivaalla näkyvää galaksien jakaumaa, josta voi päätellä, miten maailmankaikkeus on laajentunut.

Tiettävästi kukaan ei ole keksinyt muita Linnunradan ulkopuolisia sopivia B-moodien lähteitä kuin gravitaatioaallot, magneettikentät ja kosmiset säikeet. Koska kumpikaan kahdesta jälkimmäisestä ei sovi havaintoihin, voidaan päätellä, että joko kosmologit ovat mielikuvituksettomia tai BICEP2 on nähnyt gravitaatioaaltoja.

On myös mahdollista, että kuvio syntyy osittain gravitaatioaalloista ja osittain kosmisista säikeistä ja magneettikentistä. Tämä voisi olla jopa suotavaa, koska vaikka havaitut pyörteet ovat juuri sopivan kokoisia gravitaatioaaltojen tuottamaksi, ne ovat hiukan odotettua vahvempia – tästä lisää seuraavilla askelmilla! (Voi tosin olla, että väliin tulee keventäviä ohjelmanumeroita, eli että seuraava merkintä ei koske BICEP2:ta.)

---

Portaat muinaiseen maailmaan: askelmat 1 ja 2

7.4.2014 klo 17.27, kirjoittaja Syksy Räsänen
Kategoriat: Kosmokseen kirjoitettua , Kosmologia

Kolme viikkoa sitten BICEP2-koeryhmä ilmoitti havainneensa kosmisen inflaation synnyttämiä gravitaatioaaltoja. Jos tämä pitää paikkansa, niin kyseessä on vuosituhannen toistaiseksi tärkein hiukkasfysiikan/kosmologian löytö, viesti maailmankaikkeuden alkuhetkiltä ja ensimmäinen kiistaton kokeellinen todiste kvanttigravitaatiosta. Tämä olisi merkkipaalu maailmankaikkeuden perustavanlaatuisessa ymmärtämisessä. Tutkijat ovatkin rynnänneet tutkimaan BICEP2:n mittausten seurauksia. Kolmen viikon aikana on ilmestynyt ainakin 88 julkaisua, joissa käytetään BICEP2:n mittauksia.

Tuloksen suuren merkityksen takia täytyy tarkastella erityisen huolella sitä, pitääkö se paikkansa. BICEP2 ei näe gravitaatioaaltoja suoraan, se voi vain havaita niiden vaikutuksen varhaisesta maailmankaikkeudesta peräisin olevaan kosmiseen mikroaaltotaustaan, tarkemmin sanottuna sen polarisaatioon. Aloitetaan siis siitä, mistä polarisaatiossa on kyse.

Mikroaallot ovat aaltoja, jotka koostuvat sähkö- ja magneettikentistä. Koska ”sähkömagneettinen aalto” on pitkähkö ilmaisu, käytän jatkossa sanaa ”valo”, joka tarkoittaa samaa asiaa. Arkikielessä valo viittaa vain sellaiseen sähkömagneettiseen säteilyyn, jonka aallonpituus on sopiva, että silmämme havaitsevat sen, mutta fysiikassa sanaa valo käytetään aallonpituudesta riippumatta. Mikroaallot ovat siis näkymätöntä valoa.

Valo aaltoilee kohtisuoraan kulkusuuntaansa nähden. Vedenpinnan aallot käyttäytyvät samalla tapaa: aallot matkaavat vedenpinnan suunnassa, mutta aaltoilu tapahtuu ylös ja alas. Valo sen sijaan ei värähtele vain yhteen suuntaan, vaan mihin tahansa suuntiin tasossa, joka on kohtisuorassa niiden kulkusuuntaa vastaan. Tätä värähtelyä sanotaan polarisaatioksi. Eri valoaallot voivat värähdellä eri tavalla: jotkut värähtelevät vain ylös ja alas tiettyyn suuntaan, toiset värähtelevät monimutkaisemmin. Jos valo värähtelee yhtä paljon kaikkiin suuntiin, sanotaan, että se on polarisoitumatonta, muussa tapauksessa sitä kutsutaan polarisoituneeksi.

BICEP2 ilmoitti havainneensa taivaalta tulevien mikroaaltojen polarisaatio vaihtelevan eri suunnissa tietyllä tavalla. BICEP2:n löytämä polarisaatiokuvio on sellainen, joka syntyy inflaation synnyttämien gravitaatioaaltojen vaikutuksesta. Kyseinen polarisaatiokuvio on pyörteinen, ja se tunnetaan nimellä B-moodi. Kosmisessa mikroaaltotaustassa on toisenkinlainen polarisaatiokuvio, nimeltään E-moodi, joka ei kuitenkaan ole gravitaatioaaltojen kannalta kovin kiinnostava. E-moodeja havaittiin jo vuonna 2002.

Päättelyssä, joka johtaa BICEP2:n havainnoista kosmiseen inflaatioon voi erottaa viisi askelmaa:

1) Onko BICEP2 havainnut B-moodeja?

2) Voivatko havaitut B-moodit selittyä tunnetuilla ilmiöillä?

3) Voivatko havaitut B-moodit selittyä muilla uusilla ilmiöillä kuin gravitaatioaalloilla?

4) Voivatko havaitut gravitaatioaallot olla peräisin muualta kuin inflaatiosta?

5) Mitä havaitut gravitaatioaallot kertovat inflaatiosta?

Käsittelen tässä kahta ensimmäistä kysymystä ja kirjoitan kolmesta viimeisestä seuraavassa merkinnässä tai parissa. Joka kohdassa oletetaan, että edelliseen kysymykseen on vastattu tyydyttävästi, muuten ei voi jatkaa päättelyä kohti muinaisen maailmankaikkeuden tapahtumia.

1) Onko BICEP2 havainnut B-moodeja?

Toisin kuin mitä juuri sanoin, suurin osa teoreettisista fyysikoista on hypännyt ensimmäisten askelmien yli: BICEP2:sta ilmestyneissä papereissa valtaosasta (ellei peräti kaikissa) on oletettu, että havainnot pitävät paikkansa. Tämä on ymmärrettävää, koska on nopeampaa sanoa, miten valmiit teoreettiset mallit sopivat yhteen uusien havaintojen kanssa kuin ruveta syynäämään sitä, onko havainnot tehty oikein. BICEP2:n datan kriittistä tarkastelua tulee kuitenkin varmasti vielä julki, erityisesti Planck-satelliitin tutkijaryhmältä.

On kuitenkin erittäin luultavaa, että BICEP2 on todella havainnut B-moodeja. BICEP2 on suunniteltu nimenomaan B-moodeja silmälläpitäen ja väitetty signaali on selvästi laitteen mittaustarkkuuden rajoissa. Itse asiassa BICEP2 ei edes ole ensimmäinen koe, joka kertoo B-moodeja nähneensä. Samantyyppinen laite South Pole Telescope (SPT) Etelämantereella ilmoitti viime heinäkuussa havainneensa niitä. POLARBEAR, joka nimestään huolimatta sijaitsee Chilessä, seurasi perästä joulukuussa. Näiden kahden kokeen näkemät B-moodit eivät kuitenkaan ole peräisin gravitaatioaalloista, mikä johtaa seuraavaan kysymykseen.

2) Voivatko havaitut B-moodit selittyä tunnetuilla ilmiöillä?

B-moodeja synnyttävät muutkin asiat kuin gravitaatioaallot. SPT:n ja POLARBEARin havaitsemat B-moodit ovat syntyneet sen seurauksena, että kosminen mikroaaltotausta on kulkenut gravitaatiolinssien läpi. Kun eri kohdissa taivasta mikroaallot kulkevat hieman erilaisten linssien ohitse, niin syntyy pyörrekuvio. (Olisi houkuttelevaa selittää tämä suoraan siihen vedoten, että gravitaatiolinssit synnyttävät rengasmaisia kuvioita, mutta yhteys linssien ja B-moodien välillä on oikeasti monimutkaisempi.)

Gravitaatiolinssien ja gravitaatioaaltojen synnyttämät B-moodit voi erottaa siitä, että niihin liittyvät mikroaaltotaivaalla näkyvät pyörteet ovat erikokoisia. Gravitaatiolinsseinä toimivien galaksien ja galaksiryppäiden koko on pieni verrattuna koko taivaaseen, joten niistä syntyvät pyörteet ovat pieniä. Niiden tyypillinen maksimikoko taivaalla on alle yhden asteen, ja suurin osa niistä on paljon pienempiä. Inflaatiossa syntyvien gravitaatioaaltojen aallonpituus sen sijaan on iso: inflaation aikana ne venyvät valtaviin mittoihin. Niinpä ne saavat aikaan isompia pyörteitä. Inflaation synnyttämien gravitaatioaaltojen aiheuttamia pyörteitä on kahta tyypillistä kokoa, jotka ovat noin kaksi astetta ja noin 20 astetta. (En mene nyt siihen, miksi näin on!)

BICEP2 katsoo tarpeeksi isoa osaa taivaasta, että nuo kahden asteen pyörteet mahtuvat siihen, mutta tarpeeksi pientä, että voidaan valita puhdas osa taivasta, jossa Linnunradasta tulevaa polarisoitunutta mikroaaltosäteilyä on mahdollisimman vähän.

SPT ja Polarbear olivat myös polarisaatiokokeita, mutta niiden näkemä pala taivasta oli liian pieni gravitaatioaalloista aiheutuvien B-moodien hahmottamiseen. Planck katsoo koko taivaankantta, mutta sitä ei ole optimoitu polarisaatiota ajatellen: Planck on yleiskoe, se ei keskity vain yhteen asiaan. Planck on kuitenkin tärkeässä asemassa BICEP2:n tulosten tarkistamisessa.

Eräs mahdollisuus on nimittäin se, että BICEP2:n näkemät polarisoituneet mikroaallot eivät olekaan matkanneet Maapallolle kaukaa varhaisesta maailmankaikkeudesta, vaan ne ovat peräisin kodistamme Linnunradasta. Linnunradan magneettikentissä liikkuvista hiukkasista syntyy pyörteisiä polarisaatiokuvioita, eli B-moodeja. Vaikka BICEP2-ryhmä valitsi sellaisen taivaankannen osan, josta Linnunradasta tulee säteilyä mahdollisimman vähän, ja sen osuuden odotetaan olevan havaittua signaalia pienemmän, asian selvittämiseksi varmasti tarvitaan Planckin uusia havaintoja.

Yksi tähän liittyvä BICEP2:n heikkous on se, että se mittasi mikroaaltoja vain yhdellä aallonpituudella. Jos polarisaatiokuvio aiheutuu gravitaatioaalloista, niin se on hieman erilainen, kun katsotaan taivasta eri aallonpituuksilla, ja tiedetään miten kuvion pitäisi muuttua. Näin ollen mittaus eri aallonpituudella tarjoaisi tärkeän varmistuksen siitä, että kyseessä ei ole Linnunradasta tuleva säteily, jolla on erilainen riippuvuus aallonpituudesta. BICEP2-koeryhmä tekeekin paraikaa mittauksia Keck-nimisellä BICEP2:n seuraajalla, jossa on kaksi taajuutta.

Toinen mahdollinen ongelma on se, että kosmisten mikroaaltojen polarisaatio on hyvin heikkoa. Polarisaation vaihtelut eri suunnissa taivaalla ovat noin sata kertaa pienempiä kuin mikroaaltotaustan kirkkauden vaihtelut. Kirkkauden vaihtelut vaikuttavat polarisaation erottelemiseen datasta, joten niistä pitää olla varma yli prosentin tarkkuudella, jos haluaa olla polarisaatiosignaalista varma. BICEP on tarkastellut asiaa huolella, mutta riippumaton analyysi olisi silti tarpeen.

Katseet kohdistuvat Planck-ryhmään. Tarkasteltuaan asiaa ryhmä on ilmoittanut viralliseksi kannakseen sen, että jos BICEP2:n signaali on todellinen, niin Planckin mittaukset ovat tarpeeksi tarkkoja sen näkemiseksi. Ryhmä kuitenkin sanoo myös, että ei ole selvää, onnistuvatko he puhdistamaan Linnunradasta tulevan signaalin havainnoistaan ja ottamaan systemaattiset virheet huomioon tarpeeksi hyvin. Planckin polarisaatiodatan julkistusajankohdaksi on ilmoitettu lokakuu.

Toistaiseksi ei siis ole varmuutta siitä, onko BICEP2:n signaali todella kosmologista alkuperää, eikä selity Linnunradasta tulevalla säteilyllä. Toisaalta analyysissä ei ole mitään ilmeisiä virheitä eikä vakavia puutteita. Lisäksi mitattujen pyörteiden koko taivaalla on juuri se, mitä gravitaatioaalloilta odottaisikin, vaikka niiden voimakkuus onkin hieman odotettua isompi.

Jatkan seuraavassa merkinnässä siitä, voisivat B-moodit kertoa jostain muusta uudesta fysiikasta kuin gravitaatioaalloista, voisivatko gravitaatioaallot olla peräisin jostain muualta kuin muinaisten aikojen kosmisesta inflaatiosta, ja mitä ne kertovat maailmankaikkeuden alkuhetkistä.