Tähtitieteellinen yhdistys Ursa
Avaruustekniikka

7.9.1984: Kirkas valoilmiö sinertävine savuineen itätaivaalla
Havainto: Kirkas valoilmiö kummastutti öisiä taivaan tarkkailijoita syyskuun 6. ja 7. päivien välisenä yönä vuonna 1984. Helsingin Sanomat uutisoi ilmiöstä 8.9.1984 otsikolla "Neuvostoliitosta laukaistu kantoraketti valoilmiön syy". Lehti kertoo lehdenjakajan kello 3 yöllä tekemästään havainnosta Helsingissä. Tuolloin itäiselle taivaalle oli noussut kuin kirkas valonheitin. Valo liikkui ylöspäin, katosi pimeyteen ja jätti taivaalle sinisen savun. Lehdenjakajan mukaan savun ympäröimä valopiste oli noin 200 litran tynnyrin kokoinen.
Helsingin Sanomien mukaan valoilmiö nähtiin myös Porvoossa, jossa valoilmiö näkyi kymmenisen sekuntia ja sen jäljeltä jäi sinivihreä kenttä. Havaintoja ilmiöstä tehtiin Etelä- ja Keski-Suomessa.
Eräissä lehtileikkeissä ja kirjeissä kuvataan valon ympärillä olleen loimotusta, jossa oli punaista, vihreää, keltaista, violettia ja turkoosia. Valoilmiön jäänteitä oli näkynyt aina auringonnousuun saakka. Ilmiön näkymisaika on ollut klo 3 - 5.
Valoilmiö nähtiin myös Valko-Venäjän Minskin läheisyydessä lentokoneesta. Taivaalla oli nähty kirkas valo, josta erkani valokiila. Kohteen muoto myös muuttui pallomaisesta soikioksi ja lopulta se muistutti enemmän sirppiä. Valokiilassa oli häikäissyt lentokonetta ja se oli väriltään vihertävä. Sama ilmiö nähtiin myös toisesta lentokoneesta.
Selitys ilmiölle: Rakettikoe Neuvostoliitossa.
Lähteet: Helsingin Sanomat (8.9.1984), lehtileikkeitä, Archives for ufo research, Sceptical Inquirer (James Oberg) volume 33.1.
- Geostationaariset satelliitit kirkastuvat 30.8.2021
- Internet-satelliitit valloittavat taivasta 27.8.2021
- ATV-5:n huoltolento ISS:lle 10.8.2014
- Vilkas rakettikevät 26.6.2023
- Raketit värittivät syyskuun taivasta 15.11.2021
- Geostationaariset satelliitit kirkastuvat 30.8.2021
- Internet-satelliitit valloittavat taivasta 27.8.2021
-
ISS III 10.7.2025 klo 0.43, Helsinki, Pekka Saastamoinen
-
ISS III 8.7.2025 klo 19.18-19.22, Port Barton, Mika Latvala
-
Tulivuori- tai metsäpalorusko II 5.6.2025 klo 21.00-22.45, Kerava, Ville Bröijer
-
Satelliitti III 3.6.2025 klo 1.08, Eura, Anonyymi
-
ISS III 17.5.2025 klo 23.17, Helsinki, Pekka Saastamoinen
- Vera Rubin -observatorion kuvia voi selata 25.6.2025
- Vs: Vanhan Venera-luotaimen laskeutumisalus putoaa Maahan 2.5.2025
- Vs: Vanhan Venera-luotaimen laskeutumisalus putoaa Maahan 2.5.2025
- Vanhan Venera-luotaimen laskeutumisalus putoaa Maahan 30.4.2025
- Vs: Gaia-luotain jonkin aikaa havainnoitavissa 15.3.2025