Tähtitieteellinen yhdistys Ursa
Avaruustekniikka
27.9.2021: Raketin polttoainepilvet
Havainto: Syyskuun 27.päivän iltana eri puolilla Suomea nähtiin kaksi erikoista valoilmiötä, jotka liittyvät toisiinsa. Noin kello 22.36 pohjoistaivaalla näkyi aluksi alaspäin liikkuva kirkkaampi valokartio. Pian se muuttui utuisemmaksi ja sen ympärille muodostui sinertävä heikko hehku. Valo liikkui hitaasti alaspäin kasvattaen kokoaan samalla. Suuremman kehän sisällä oli kaksi pienempää palloa. Valoilmiö näkyi muutamien minuuttien ajan. Havaintoja ilmiöstä tehtiin etelärannikkoa myöten selkeän sään ansiosta.
Toinen ilmiö näkyi puolenyön jälkeen kello 00.10, jolloin pohjoisen suunnalla nähtiin matalalla horisontissa kirkas valokartio ja sen alapuolella sumumainen kaari. Ilmiö liikkui kaari edellä hitaasti horisonttia kohden. Tästäkin tehtiin havaintoja laajoilla alueilla Suomessa.
Selitys ilmiölle: Kummatkin ilmiöt liittyvät Yhdysvaltain Kalifornian Vandenbergin avaruuskeskuksesta laukaistuun Atlas V Centaur -kantorakettiin, joka vei avaruuteen Landsat 9 -kaukokartoitussatelliitin. Laukaisu tehtiin lounaan suunnalle ja sen ensimmäisen kierros kulki Euroopan yli siten, että Landsat 9 -satelliitin irtautuminen tapahtui Valko-Venäjän yläpuolella. Siitä raketin matka jatkui Itämeren yli kohti Pohjois-Norjaa ja Grönlantia. Ensimmäinen havaittu valoilmiö liittyy raketin polttoainepäästöön, jonka yhteydessä se teki ilmeisesti ratakorjauksen, sillä seuraavaksi raketin oli tarkoitus vapauttaa Tyynen Valtameren yläpuolella neljä piensatelliittia.
Toinen kierros tapahtui myös Europan yläpuolella ja kulki enemmän Englannin ylitse. Tässä kohtaa tapahtui jarrutus, jonka yhteydessä polttoainetta vapautui ilmakehään. Suomen taivaalla näkynyt ilmiö liittyy tähän tapahtumaan.
Lähteet: Taivaanvahti.
- Avaruusasema ISS näkyy iltataivaalla 19.3.2026
- Avaruusasema ISS näkyy iltataivaalla 11.1.2026
- Avaruusasema ISS näkyy iltataivaalla 13.11.2025
- Geostationaariset satelliitit kirkastuvat 30.8.2021
- Artemis-ohjelma, eli ihmisen paluu Kuun kamaralle 27.3.2026
- Avaruusasema ISS näkyy iltataivaalla 19.3.2026
- Raketit värittivät syyskuun taivasta 15.11.2021
- Geostationaariset satelliitit kirkastuvat 30.8.2021
-
satelliittijono III 23.4.2026 klo 22.46-22.48, Kirkkonummi, Vilho Kukko -
satelliittijono III 23.4.2026 klo 22.46-22.48, Turku, Anonyymi -
Cosmos 2228 V 20.4.2026 klo 0.37, Hankasalmi, Arto Oksanen -
Starlink-36199 19.4.2026 klo 23.42-23.44, Kauhava, Jari Kankaanpää
-
Starlink-36588, Starlink-34938 I 19.4.2026 klo 22.33, Lohja, Jari Virtanen
- Vs: Vera Rubin -observatorion kuvia voi selata 16.7.2025
- Vera Rubin -observatorion kuvia voi selata 25.6.2025
- Vs: Vanhan Venera-luotaimen laskeutumisalus putoaa Maahan 2.5.2025
- Vs: Vanhan Venera-luotaimen laskeutumisalus putoaa Maahan 2.5.2025
- Vanhan Venera-luotaimen laskeutumisalus putoaa Maahan 30.4.2025
