Tähtitieteellinen yhdistys Ursa

Avaruustekniikka

5.4.1977: Outo valoilmiö itätaivaalla

Havainto: Varhain huhtikuun 5. päivän aamuna vuonna 1977 nähtiin Raippaluodossa erikoinen valoilmiö kello 4.20. Itäisellä taivaalla noin parinkymmenen asteen korkeudella näkyi Venuksen kirkkausluokkaa oleva valo, joka kulki pohjoista kohden. Se jätti jälkeensä vaaleansinertäviä vanoja. Parin minuutin kuluttua etenevä liike pysähtyi. Valo näkyi paikallaan pysyttelevänä pisteenä. Se alkoi laajeta ja samalla myös himmentyä kadoten pian kokonaan. 

Hetken kuluttua samaan paikkaan ilmestyi uusi valo, joka alkoi laajeta ja himmentyä lopulta kokonaan. Ilmiö toistui kolme kertaa. Horisonttiin jäi ilmiöstä heikosti auringon valaisema kaasumuodostelma.

Sama valoilmiö aiheutti runsaasti havaintoja eri puolilla Hämettä. Helsingin Sanomien (7.4.1977) mukaan taivaalla nähtiin kirkas ja hidasliikkeinen valopallo, joka oli näkynyt kymmenkunta minuuttia noin kello 4.15 tienoilla.

Koillis-Sanomien (6.4.1977) mukaan Pudasjärven itäisellä taivaalla nähtiin erikoinen, outo valoilmiö huhtikuun 5. päivän aamuna kello 4.15. Valo näytti tulevan aluksi kohti. Hetken kuluttua valo oli räjähtänyt ja muuttanut suuntaansa.  Ilmiön pyrstö oli kirkas ja sen keskeltä lähti suihku molempiin suuntiin. Ilmiö näkyi taivaalla viitisen minuuttia.

Myös huhtikuun 5. päivän Aamulehdessä tapaus noteerattiin otsikoin "Ufo vai ei? Valopallo piipahti Hämeen taivaalla". Uutinen kertoo Puolustusvoimien vartiomiehen havainnosta Ylöjärvellä pian aamuneljän jälkeen. Taivaalla oli näkynyt kirkas nouseva valo, joka oli muuttanut pian suuntaansa ja jättänyt taivaalle harsomaisen verhon. Tampereen lentoasemalta saapunut pariskunta puolestaan ihmetteli itäisen taivaan sinertävyyttä ja sinne äkkiä ilmestynyttä kirkasta valoa, joka jättu jälkeensä sinisen valon. Ilmiö herätti kummastusta myös Mouhijärvellä, jossa nähtiin kirkkaan valon tulevan idästä ja liikkuen länteen. Se jätti jälkeensä auramaisen valon.

Keskisuomalainen uutisoi tapahtumaa 7.4.1977 otsikolla "Valopallo Jämsässäkin" ja kertoo ilmiön näkyneen Tampereella ja muualla Pohjois-Hämeessä ja Keski-Suomessa. Lehden haastattelema Sanni Liperi kertoo lehdessä ilmiön olleen lähes Kuun kokoinen ja värinen. Sen nähtiin lentävän etelästä pohjoiseen ja liikkuen suhteellisen hitaasti usvamaisen pilven seassa.

Selitys ilmiölle: Valoilmiö liittyy Meteor 1-27 -sääsatelliitin (1977-024A) laukaisuun Plesetskin avaruuskeskuksesta Arkangelin eteläpuolelta. Laukaisu tehtiin Vostok-raketilla kello 4.05 Suomen aikaa.

Lähteet: alkuperäinen havainto ja lehtileikkeet.

RSS Zeniitti

RSS Taivaanvahti

  • Aurinkokunta COSMO-SKYMED 1 V 5.10.2024 klo 5.57, Kokkola, Pentti Ketola 2
  • Aurinkokunta ALOS V 5.10.2024 klo 5.49, Vaasa, Timo Alanko 1
  • Aurinkokunta Cosmos 1980 III 4.10.2024 klo 21.19, Kurikka, Marko Myllyniemi
  • Aurinkokunta Helios 1A IV 4.10.2024 klo 21.14, Kurikka, Marko Myllyniemi
  • Aurinkokunta Okean O rocket III 4.10.2024 klo 20.54, Kurikka, Marko Myllyniemi

RSS Avaruus.fi-foorumi