Kirjaudu tai rekisteröidy

Yhteystiedot

Tähtitieteellinen
yhdistys Ursa ry /
Avaruustekniikkaryhmä

Yhteyshenkilö:
Antti Kuosmanen
puhelin 050 483 7642
tekokuut @ ursa.fi

Mediavastaava:
Mikko Suominen
puhelin 050 596 3912
mikko.suominen @ ursa.fi

Muut vastuuhenkilöt »

Kanavat

Facebook YouTube RSS

Taivaalla näkyy Sputnik!

Lauri Anttilan ottama kuva Sputnik 2 -satelliitin ylityksestä huhtikuun 4. päivänä vuonna 1958.

Lokakuussa 1957 ihmiskunta oli avaruusaikakauden alkumetreillä, kun Sputnik maailman ensimmäisenä satelliittina laukaistiin avaruuteen. Taivaan tarkkailijoille tämä oli jotain epätavallista. Illan hämärryttyä taivaalle ilmestyi liikkuva valo, joka ei ollutkaan enää lentokone vaan kaukana lähiavaruudessa kiertävä keinotekoinen kappale. Kaikki halusivat nähdä Sputnikin!

Lauri Anttila oli eräs suomalaisista Sputnikin tarkkailusta innostuneista harrastajista. Hän seurasi avaruustekniikan kehitystä jo 1940-luvun lopulta, jolloin rakettitekniikka kehittyi huimaa vauhtia mm. saksalaisen Werner von Braunin ansiosta. Satelliitin laukaisua saattoi jo enteillä 1940-luvun lopulla, sillä tehokkaista raketeista oli äärimmäisen lyhyt askel satelliittien maailmaan.

"Sputnik oli varsin kirkas, eikä tuolloin heti tiedetty, että katsotaan kantorakettia", Lauri Anttila kertoo ensimmäisistä havainnoista. Ja näin asia todellakin oli. Se kirkas taivaalle ilmestynyt liikkuva valo oli satelliitin laukaisussa käytetyn kantoraketin osa. Itse Sputnik seurasi tätä muutamaa minuuttia myöhemmin himmeämpänä pisteenä. Useimmat "Sputnikin" havaitsijat lienevät kuitenkin nähneet kantoraketin eikä itse satelliittia. Mutta kyseessä oli jokatapauksessa taivaan ensimmäisiä keinotekoisia kiertolaisia!

Anttila tunnustautuu varhaisen avaruusajan taivaan innokkaaksi tarkkailijaksi. Satelliitteja oli ensimmäisinä vuosina vain vähän taivaalla, eikä niitä siten voinut sekoittaa toisiinsa, kuten tänä päivänä, jolloin taivaalta löytyy paljain silminkin reilut toistasataa vaeltavaa valoa. Sputnikien jälkeen hän tarkkaili lukuisia pienempiä satelliitteja sekä amerikkalaisia vakoilusatelliitteja, joiden radat hänellä oli tiedossaan ja niiden ilmestymiseen taivaalle saattoi varautua.

Sputnik-havainto lokakuun 14. päivän aamulta vuonna 1957. Tässä Lauri Anttilan havainnossa kohde nousi noin 20 asteen korkeudelle horisonttiin ja loisti +1 magnitudissa.

"Totesin omin silmin Sputnikin olemassaolon 14.10.1957 aamulla. Se ilmestyi läntisellle taivaalle ja pysytteli noin 20 asteen korkeudessa", kuvailee Lauri Anttila havaintoaan Sputnikista, joka näkyi taivaalla noin kahden minuutin ajan. "Ratansa keskiosissa sen kirkkaus oli jopa 1 magnitudia (Rigel). Se katosi huimaa vauhtia Orionin tähtikuvioon", jatkaa Anttila. Kyseessä oli kuitenkin kantoraketin jäännös.

Lauri Anttila tarkkaili taivaan ensimmäistä satelliittia useina peräkkäisinä aamuina. Lokakuun 30. päivänä se ilmestyi horisonttiin illalla. "Ensimmäisen kerran näin 'Sputnikin' illalla auringonlaskun jälkeen. Se kulki lounaasta koilliseen aika hyvää vauhtia ja melko korkealla (27 astetta)", kertoo Anttila muistiinpanoissaan. "Se oli alussa sinertävä, tuli äkkiä melko kirkkaan valkoiseksi ja +1 magnitudin kirkkauteen ja vaaleni tai oikeammin tuli sinertäväksi vähitellen ja katosi 2 minuutin kuluttua", Anttila jatkaa.

Lauri Anttila oli myös toimittajana Lahti-lehdessä, jonne hän kirjoitti tähtitaivaan tapahtumista ja myös ensimmäisten satelliittien näkymisistä. Lehdessä julkaistut kaaviokuvat ja ns. ennusteet huokuvat varhaisen avaruusajan jännittävää aikaa.

Vasemmalla: Sputnik-havainto lokakuun 14. päivän aamulta vuonna 1957. Tässä Lauri Anttilan havainnossa kohde nousi noin 20 asteen korkeudelle horisonttiin ja loisti +1 magnitudissa.Oikealla: Lauri Anttilan Sputnik-havainto seuraavalta aamulta eli 16.10.1957 kello 5.36. Jälleen kohde ilmestyi taivaalla muutamaksi minuutiksi Orionin tähdistön liepeille.


Harrastuksen ensikipinät

Sputnikin laukaisu taivaalle keräsi kiinnostusta avaruustekniikkaa ja avaruutta kohtaan ja käynnisti varmasti monien alan harrastuksen, kuten kävi joensuulaiselle Hannu Hakoselle. "Varsinkin alku-vuosikymmenenä katselin hyvin usein pimeälle taivaalle etsien liikkuvia pisteitä, sekä luin kaikki asiaan liittyvät artikkelit", Hannu kuvailee harrastuksen alkumetrejä.

Radiot ja lehdet viestittivät ensimmäisinä viikkoina näkymistietoja Sputnikille, jotta jokainen taivaalle tähyäjä saattoi nähdä satelliitin kiertävän maapalloa. Tiedot herättivät jopa epäilyksiä, kukapa nyt Maata kiertävän satelliitin voisi nähdä? "Päätimme kuitenkin koko perhe mennä illalla ulos talon nurkalle katsomaan näkyisikö taivaalla mitään. Mieliala kaikilla oli epäilevä. Eihän tämmöistä ollut aikaisemmin tapahtunut ja tämäkin Sputnik-juttu tuli ns. puskasta.", Hannu kirjoittaa.

Hieno historiallinen hetki

Ensimmäinen kokemus satelliitin näkemisestä oli monille hieno hetki. "Tuijotimme kaikki kuusi hetken niskat kenossa ylös mustuneelle iltataivaalle, odottaen jotain tapahtuvaksi. Pimeydessä liikkui vain muutama vesihöyryriekale, joten se lupasi hyvää. Muutama taivaankiertäjä loisti kirkkaana tähtipisteenä, mutta mitään liikkuvaa ei näkynyt. Minuutit kuluivat..", Hannu muistelee ensimmäistä hetkeä Sputnikia odotellessa.

- Tuolla! huusin innoissani ja tökkäsin etusormen kohti pientä liikkuvaa, mutta yllättävän kirkasta pistettä kohti.
- Siellä se Sputnik nyt menee,
vahvisti äitikin. Kaikki kuusi näimme mitä avaruudessa sillä hetkellä tapahtui. Se oli hieno hetki! Piste liikkui poikki taivaankannen, kunnes katosi. Tuli iloinen olo siitä, että oli nähnyt jotain historiallista, mutta toisalta oli pakko sanoa, että aika nopeasti se liikkui. Jonkinlainen pettymys iski, sillä Sputnik oli kadonnut. Sitä olisi ollut mukava katsoa pidempäänkin.

Ensimmäinen havainto ei jäänyt ainoaksi, sillä Sputnikia tarkkailtiin useina iltoina peräkkäin aina, kun sää sen näkemisen salli. Tieto Sputnikin näkemisestä saattoi tuntua tosiaankin oudolta. "Kun sitten seuraavana päivänä kerroin kansakoulussa kavereille näkemäämme, vastaanotto oli pettymys. Kukaan ei uskonut. Naureskelivat koko jutulle.", Hannu Hakonen kuvailee havaintokertomuksensa vastaanottoa.

Ensimmäinen Sputnik ja sen seuraajat olivat tiiviisti taivaantarkkailijoiden valvonnassa. Saman vuoden marraskuussa avaruuteen lähettettiin ensimmäinen elävä olento, Laika-koira.

- Siellä se Laika-koira menee, huokaisi äiti ääni vähän haikeana. Kirkas valo liikkui jälleen mustalla taivaalla.
- Onkohan se koira elossa?,
kysyi sisareni, mutta kukaan meistä ei osannut vastata tuohon esitettyyn kysymykseen.
Tosiasiassa Laika-koira oli kuollut neljän päivän lennon jälkeen kuumuuteen ja stressiin, joten pimentyneellä iltataivaalla liikkui venäläinen - ruumisarkku. Avaruudenvalloitus tulisi vaatimaan lisää uhreja, niin koiria kuin ihmisiä. Ja tässä Hannu Hakonen olikin oikeassa.

Otsakkeen kuvat: Nasa, ESA, N. Smith (Kalifornian yliopisto, Berkeley), ja The Hubble Heritage Team (STScI/AURA)