Tähtitieteellinen yhdistys Ursa
Avaruustekniikka
24.3.2014: Hohtava pilvimuodostelma aamutaivaalla
Havainto: Varhain maaliskuun 24. päivän aamuna havaittiin eri puolilla Suomea selkeällä taivaalla hohtanut pilvimuodostelma. Ilmiö oli havaittavissa mm. Aki Taavitsaisen tulipallokameran kuvissa Mikkelissä kello 4.40. Arja-Sisko Airila näki pilvimuodostelman Sysmässä itätaivaalla: "Katsoin aikaisin aamulla ikkunasta ulos, kellonaikaa en katsonut. Ihmettelin vanojen muotoa ja ajattelin jopa kuvata ne. Totesin kuitenkin niiden olevan kenties yläilmakehään levinneitä lentokoneen jättövanoja. Hohtivat vaalean sinertävinä", hän kuvailee Ursan Taivaanvahtiin jättämässä kommentissaan.
Kello 4.45 valoilmiö nähtiin Vilppulassa. Ursan Taivaanvahtiin jätetyssä havainnossa kerrotaan: "Noin klo 4.35 käväisin pihalla ja huomasin jotain kirkasta puiden takana. Lähdin paremmalle paikalle ottamaan ilmiöstä kuvaa mutta siinä ajassa pilvi ehti jo haalistua ja venyä huomattavasti. Viiteen mennessä oli jo lähes kadonnut. Ensimmäisenä tuli mieleen että voisiko olla johonkin rakettilaukaisuun liittyvää?"
Kello 4.49 Pentti Arpalahti näki ilmiön Helsingissä. Koillisen suunnalla näkyi oudon valkoisia pilviä kuin valaisevia yöpilviä.
Selitys ilmiölle: Valoilmiö liittyy mitä todennäköisimmin Glonass M-54 -navigointisatelliitin laukaisuun, joka tehtiin Venäjän Plesetskin avaruuskeskuksesta kello 0.54 Suomen aikaa. Satelliitti laukaistiin avaruuteen Sojuz 2-1b -kantoraketilla.
Lähteet: Taivaanvahti (Ursa)
- Avaruusasema ISS näkyy iltataivaalla 14.9.2025
- Geostationaariset satelliitit kirkastuvat 30.8.2021
- Internet-satelliitit valloittavat taivasta 27.8.2021
- ATV-5:n huoltolento ISS:lle 10.8.2014
- Vilkas rakettikevät 26.6.2023
- Raketit värittivät syyskuun taivasta 15.11.2021
- Geostationaariset satelliitit kirkastuvat 30.8.2021
- Internet-satelliitit valloittavat taivasta 27.8.2021
-
Satelliitti IV 29.10.2025 klo 20.01, Jyväskylä, Petri Tikkanen
-
Satelliitti III 29.10.2025 klo 20.01, Kuhmoinen, Ilkka Taponen
-
UK-DMC III 19.10.2025 klo 21.22, Parkano, Soili Jalava
-
Microcarb IV 17.10.2025 klo 23.31, Jyväskylä, Petri Tikkanen -
SPOT 5 III 17.10.2025 klo 21.45-21.45, Ylivieska, Pertti Vääräkoski
- Vs: Vera Rubin -observatorion kuvia voi selata 16.7.2025
- Vera Rubin -observatorion kuvia voi selata 25.6.2025
- Vs: Vanhan Venera-luotaimen laskeutumisalus putoaa Maahan 2.5.2025
- Vs: Vanhan Venera-luotaimen laskeutumisalus putoaa Maahan 2.5.2025
- Vanhan Venera-luotaimen laskeutumisalus putoaa Maahan 30.4.2025
