Tähtitieteellinen yhdistys Ursa
Avaruustekniikka

23.4.1982: Kirkas valo koillistaivaalla ja hohtava pilvi
Havainto: Eri puolilla Suomea havaittiin kirkas valoilmiö huhtikuun 22.- ja 23. päivien välisenä yönä vuonna 1982. Koillistaivaalla nähtiin puoli yhden aikaan yöllä kirkas etenevä piste, kirjoittaa Ilta-Sanomat 23.4.1982. Pisteen yhteydessä nähtiin kolmiomainen laahus. Kirkas valoilmiö oli havaittavissa kahden minuutin ajan kello 0.32 - 0.34. Tämän jälkeen valo katosi. Sen jäljiltä jäi vain sinivihreä vana, joka oli taivaalla näkyvissä puolen tunnin ajan. Aamulla auringon nousun yhteydessä näkyi taivaalla myös renkaan muotoinen yläpilvi, kertoo Ilta-Sanomat. Ilmiö on nähty tiettävästi Joensuussa, Mikkelissä, Tampereella, Jyväskylässä ja Helsingin seudulla.
Helsingin Sanomat uutisoi ilmiöstä 24.4.1982 otsikolla "Neuvostoraketti ilmeinen syy outoon valoilmiöön". Lehden mukaan hyvinkääläisrouva oli nähnyt ilmiön ja kertoi, että taivaalta näyttivät laskeutuvan kuin sumupilvestä tulevat valokiilat ja valojen kadottua nopeasti näytti Hyvinkään ylle muodostuneen sininen pilvi. Tampereelta taas kerrottiin valon keltaisesta kärkiosasta, jonka vihertävä huntu muuttui siniseksi ja hävisi noin kello 1.15.
Helsingin Sanomien mukaan Juhani Salmi Lahdesta tarkkaili valoilmiötä yli kaksi tuntia tähtitornistaan. Hänen mukaansa taivaalla näkyi tieteellisiin ilmakehäkokeisiin liittynyt barium-pilvi. Lehti kertoo, että Juhani Salmi havaitsi pallomaisen pilven noin 10 asteen korkeudella koillistaivaalla kello 0.45. Turkoosi ja reunoiltaan violetti pallo kasvoi vähitellen, mutta pysyi tähtiin nähden paikoillaan.
Selitys ilmiölle: Todennäköinen ilmakehän yläosien tutkimiseen tarkoitettu barium-koe, joka tehtiin Neuvostoliitosta.
Lähteet: Ilta-Sanomat (23.4.1982), Helsingin Sanomat (24.4.1982)
- Avaruusasema ISS näkyy aamulla 16.10.2023
- Avaruusasema ISS näkyy aamutaivaalla 17.12.2022
- Avaruusasema ISS iltataivaalla 16.9.2022
- Avaruusasema ISS näkyy iltataivaalla 22.1.2022
- Vilkas rakettikevät 26.6.2023
- Avaruusasema ISS iltataivaalla 16.9.2022
- Avaruusasema ISS näkyy iltataivaalla 22.1.2022
- Satelliittikolmioita iltataivaalla 31.12.2021
-
Rakettilaukaisu I 25.11.2023 klo 23.00, Ulvila, Vesa Puistovaara
-
Starlink-, Iridium-, NOSS- ja Yaogan-setelliitteja III 22.11.2023 klo 2.22-2.28, Kouvola, Tero Sipinen
-
Cosmos 1461 III 11.11.2023 klo 19.39, Kokkola, Pentti Ketola
-
Cosmos 1953 ja STARLINK-4349. III 24.10.2023 klo 20.06, Kokkola, Pentti Ketola
-
Cosmos 1844 Rocket III 24.10.2023 klo 6.03, Kokkola, Pentti Ketola
- Vs: Starship 20.11.2023
- Vs: Starship 19.11.2023
- Vs: Starship 19.11.2023
- Vs: Starship 18.11.2023
- Vs: Starship 18.11.2023