Tähtitieteellinen yhdistys Ursa

Avaruustekniikka

Satelliittikatsaus - Syyskuu 2010

Uusi ATV-rahtialus avaruuteen joulukuussa

Euroopan avaruusjärjestö ESA aikoo laukaista avaruuteen uuden ATV-rahtialuksen joulukuussa. ATV 2 kuljettaa tarviketäydennyksiä ISS-avaruusasemalle.

Johannes Kepleriksi nimetty rahtialus matkustaa avaruuteen Ariane-kantoraketin mukana ja laukaisu tapahtuu Ranskan Guianan Kouroun avaruuskeskuksesta.

ESA:n ensimmäinen ATV-rahtialus oli Jules Verne, joka laukaistiin avaruuteen maaliskuussa 2008. Se teki lähestymiskokeita avaruusaseman läheisyydessä ja vei tarviketäydennyksiä avaruusaseman miehistölle.

ATV 2 -aluksen mukana on ainakin 860 kg polttoainetta ja 1600 kg muita tarvikkeita avaruusasemalle. Tämän jälkeen seuraava ATV-alus on tarkoitus laukaista avaruuteen helmikuussa 2012.

Uusi avaruuskeskus Venäjän itäosiin

Venäjä on hahmottelemassa uutta avaruuskeskusta, joka sijoittuisi kauas itään Amurin alueelle lähelle Kiinan rajaa. Vostochnyn avaruuskeskuksen rakennustyöt on tarkoitus aloittaa ensi vuonna ja valmista pitäisi olla vuonna 2018, jolloin Kazakstanissa sijaitsevan Baikonurin avaruuskeskuk- sen toiminta voidaan hiljalleen ajaa alas.

Vostochnystä on tarkoitus laukaista mm. Rus-M -raketteja, jotka on suunniteltu korvaamaan nykyiset miehitetyt Sojuz-lennot.

Vostochny sijaitsee Kaakkois-Venäjällä ja sitä lähin kaupunki on Uglegorsk. Samaisella Amurin alueella sijaitsee myös nykyinen Svobodnyn avaruuskeskus, josta on tehty laukaisuja Rockot-raketeilla vuodesta 1997 lähtien.

 

Tönivätkö satelliitit toisiaan?

Kiinalaissatelliitin epäillään mahdollisesti tönäiseen toista kiinalaista satelliittia Maata kiertävällä radalla. Vahingosta tuskin on kysymys vaan asiantuntijat arvelevat mahdollisen tönäisyn liittyvän lähestymistesteihin, sillä onhan Kiinalla suunnitteilla oma avaruusasemansakin.

Asiantuntijoiden mukaan SJ-12 -satelliitti lähestyi vuonna 2008 avaruuteen laukaistua SJ-06F -satelliittia ainakin kuudesti kesäkuun ja elokuun välisenä aikana. Havaintojen mukaan satelliittien välinen etäisyys on ollut ainakin alle 300 metriä. Lue lisää tästä aiheesta.

Venäjä tekee ohjuskokeita Barentsin meren alueella

Venäjä tekee jälleen ohjuskokeita Bulava-ohjuksellaan Barentsin meren alueella. Alunperin elokuun alkupuolelle suunniteltu Bulavan testilaukaisu siirtyi ensin syyskuun alkuun ja nyt edelleen kuun loppupuolelle. Venäjän puolustusministerin Anatoli Serdjukovin mukaan Bulavalla tullaan tekemään kolme koelaukaisua.

Bulava-ohjus laukaistaan sukellusveneestä. Se on tarkoitettu käytettäväksi Borei-luokan sukellusveneissä, joista ensimmäinen on Juri Dolgoruky. Kaksi muuta on parhaillaan rakenteilla. Borei-sukellusveneet ovat 170 metrin pituisia ja kykenevät olemaan sukelluksissa kolmen kuukauden ajan. Sukellusveneisiin sijoitetaan 16 Bulava-ohjusta.

Bulava-ohjusten koelaukaisut saattavat aiheuttaa taas erikoisia valoilmiöitä varsinkin Pohjois-Suomen taivaalla. Ohjuksen edellinen laukaisu epäonnistui ja tämä näkyi spiraalimaisena valoilmiönä laajoilla alueilla Pohjois-Norjaa joulukuussa 2009.

Syyskuun satelliittilaukaisuja

Kolme Glonass-navigointisatelliittia laukaistiin avaruuteen Proton-kantoraketilla syyskuun 2. päivänä. Laukaisu tehtiin Baikonurin avaruuskeskuksesta Kazakstanista. Uudet satelliitit kuuluvat Glonass-M -sarjaan, jossa yhden satelliitin toimintaikä on seitsemän vuotta.

Glonass on Venäjän vastine amerikkalaiselle GPS-navi- gointisatelliittien järjestelmälle. Sen operatiivinen toiminta alkoi jo vuonna 1982.  Aktiiviseen järjestelmään kuuluu 21 satelliittia kolmella eri ratatasolla. Ratatasojen välinen etäisyys on 120 astetta ja satelliittien välinen etäisyys samalla ratatasolla on 45 astetta. Satelliittien ratojen inklinaatio on 64,8 astetta. Näin noin 19 100 km korkeudessa ympyräradoilla kiertävät satelliitit kykenevät tarjoamaan paikannustietoa koko maapallon alueelle.

Venäjä haluaisi laajentaa Glonass-satelliittijärjestelmän käyttöä entisestään. Matkapuhelinvalmistajille on esitetty vaatimuksia puhelimien varustamisesta myös Glonass-siruilla. Venäjän suunnitelmissa on myös varustaa autoliikenne Glonass-paikantimilla. Glonass- ja GPS-järjestelmien yhteiskäyttö lisää paikantamisen kattavuutta ja tuo myös varmuutta, jos järjestelmien satelliitit vioittuvat.

Seuraavat kolme Glonass M -sarjan satelliittia on tarkoitus laukaista radalleen marraskuussa. Satelliitteja valmistava Reshetnev-yhtiö aikoo kokeilla joulukuussa uutta Glonass-K -sarjan satelliittia. Se laukaistaan avaruuteen Plesetskistä. Uuden sukupolven satelliiteilla toimintaikä on kymmenen vuotta.

Chinasat 6A -tietoliikennesatelliitti laukaistiin radalleen syyskuun 4. päivänä Xichangin avaruuskeskuksesta Kiinasta. Satelliitti alkaa tarjoamaan tietoliikennepalveluita Kiinan ja lähialueiden asukkaille. Laukaisu tehtiin Long March 3B -kantoraketilla. Laukaisun jälkeen satelliitissa todettiin helium-vuoto, mikä saattaa lyhentää satelliitin 10-vuotista toimintaikää.

Kolme Gonets-luokan venäläistä tietoliikennesatelliittia laukaistiin syyskuun 8. päivänä. Satelliitit Kosmos 2467, Kosmos 2468 ja Gonets-M ovat pääosin sotilaallisia. Satelliitit laukaistiin Plesetskin avaruuskeskuksesta Rokot-kantoraketilla.

Progress M-07M -huoltoalus laukaistiin kohti ISS-avaruusasemaa syyskuun 10. päivänä. Laukaisu tehtiin Sojuz-U -kantoraketilla Baikonurista. Alus vie tarviketäydennyksiä avaruusaseman miehistölle.

QZSS-1 eli Michibiki-satelliitti laukaistiin avaruuteen syyskuun 11. päivänä Tanegashiman avaruuskeskuksesta Japanista. Kyseessä on uudentyyppinen japanilainen tietoliikenne- ja navigointisatelliittin yhdistelmä. Laukaisu tehtiin H-IIA -kantoraketilla.

NROL-41 -satelliitti laukaistiin avaruuteen syyskuun 21. päivänä. Laukaisu tehtiin Atlas-kantoraketilla Yhdysvaltain Vandenbergin avaruuskeskuksesta. NROL on sotilaallinen tiedustelusatelliitti.

Kiina laukaisi kolme satelliittia avaruuteen syyskuun 22. päivänä Jiuquanin avaruuskeskuksesta Chang Zheng 2D -kantoraketillaan. Näistä Yaogan Weixing 11 on sotilaallinen tiedustelusatelliitti. Kaksi muuta Zheda Pixing 1A-1 ja Zheda Pixing 1A-2 ovat Zhejiangin yliopiston teknologiasatelliitteja.

SBSS-satelliitti eli Space Based Space Surveillance mission laukaistiin avaruuteen Minotaur-raketilla syyskuun 26. päivänä Vandenbergin avaruuskeskuksesta Yhdysvalloista. SBSS-satelliitti jäljittää Maata kiertäviä avaruusromun kappaleita ja varsinkin niiden uhkaa Yhdysvaltain sotilaallisille satelliiteille. SBSS-satelliitin mukana on 11,8 tuuman kaukoputki.

Kosmos 2469 -satelliitti laukaistiin avaruuteen syyskuun 30. päivänä Plesetskin avaruuskeskuksesta Molnija-M -kantoraketilla. Kyseessä on ns. Oko-luokan sotilaallinen varhaisvaroitussatelliitti.

Satelliittilaukaisuja

Pvm Satelliitti Designaatio Laukaisupaikka Tarkoitus Perigeum Apogeum Inklinaatio Muuta
02.09. Kosmos 2464 2010-041A Baikonur Navigointi 19128 18903 64,8
02.09. Kosmos 2465 2010-041B Baikonur Navigointi 19371 19125 64,9
02.09. Kosmos 2466 2010-041C Baikonur Navigointi 19177 19081 64,8
04.09. Chinasat 6A 2010-042A Xichang Tietoliikenne GEO GEO
08.09. Kosmos 2467 2010-043A Plesetsk Tietoliikenne
08.09. Kosmos 2468 2010-043B Plesetsk Tietoliikenne
08.09. Gonets-M 2010-043C Plesetsk Tietoliikenne
09.09. Progress M-07M 2010-044A Baikonur Huoltoalus 361 352 51,6
11.09. QZSS 1 2010-045A Tanegashima Tietoliikenne 38978 32069 41
21.09. NROL-41 2010-046A Vandenberg Sotilaallinen
22.09. Yaogan Weixing 11 2010-047A Jiuquan Sotilaallinen
22.09. Zheda Pixing 1A-1 2010-047B Jiuquan Teknologia
22.09. Zheda Pixing 1A-2 2010-047C Jiuquan Teknologia
26.09. SBSS 2010-048A Vandenberg Kartoitus
30.09. Kosmos 2469 2010-049A Plesetsk Sotilaallinen

Satelliittihavaintoja

Satelliitti Designaatio Pvm Kello Havaitsija Huomioita
Kosmos 1484 rkt 1983-075B 09.09.2010 21.36 LW mag +4.5
Kosmos 1470 1983-061A 09.09.2010 21.44 LW mag +5
Kosmos 1263 rkt 1981-033B 09.09.2010 21.50 LW mag +3
IDEFIX/ARIANE 42P 2002-021-B 2010-09-01 22:10:25 HK mag +3 kiikareilla sattumalta
CARTOSAT-1 2005-017-A 2010-09-01 22:10:22 HK mag +4 kiikareilla
Kosmos 968 rkt 1977-119-B 2010-09-01 22:37:01 HK mag +4 kiikareilla
NOSS 1 (C) 1976-038-C 2010-09-01 22:38:42 HK mag +4.5 kiikareilla
UARS 1991-063-B 2010-09-01 22:49:55 HK mag +1
DMSP B5D2-2 1983-113-A 2010-09-01 22:53:20 HK mag +4 kiikareilla
In-Kosmos 22 1981-075-A 2010-09-01 23:20:30 HK mag +5 kiikareilla
RESURS DK-1 2006-021-A 2010-09-01 23:24:33 HK mag +2 sattumalta
ALOS 2006-002-A 2010-09-01 23:25:56 HK mag +3.5
Kosmos 1375 rkt 1982-055-B 2010-09-02 00:05:41 HK mag +5 kiikareilla
NOSS 3-4 (A) 2007-027-A 2010-09-02 00:04:47 HK mag +4 kiikareilla
NOSS 3-4 (C) 2007-027-C 2010-09-02 00:04:53 HK mag +4 kiikareilla
Geosat 1985-021-A 2010-09-02 00:07:04 HK mag +4 kiikareilla
Kosmos 2378 rkt 2001-023-B 2010-09-02 00:21:35 HK mag +5 kiikareilla
Kosmos 2082 rkt 1990-046-B 2010-09-02 00:21:30 HK mag +4 kiikareilla läheltä Kuuta
Kosmos 724 1975-025-A 2010-09-01 23:41:34 HK mag +4 kiikareilla
IGS 1B 2003-009-B 2010-09-04 21:56:30 HK mag +1 himmeni mag 3:een
ERS-2 1995-021-A 2010-09-04 22:10:03 HK mag +3 sattumalta
MSX 1996-024-A 2010-09-04 22:12:09 HK mag +4 kiikareilla
ALOS 2006-002-A 2010-09-04 22:11:30 HK mag +3
Kosmos 422 rkt 1971-046-B 2010-09-04 22:19:33 HK mag +4 kiikareilla
USA 186 2005-042-A 2010-09-04 22:18:45 HK mag +3
FENGYUN 3A 2008-026-A 2010-09-04 22:23:56 HK mag +4 kiikareilla
Kosmos 192 1967-116-A 2010-09-04 22:45:51 HK mag +4.5 kiikareilla
Kosmos 1980 rkt 1988-102-B 2010-09-04 22:49:42 HK mag +2
Terra 1999-068-A 2010-09-04 22:49:31 HK mag +2
YAOGAN 6 2009-021-A 2010-09-04 22:55:20 HK mag +3
M-5 R/B 2006-005-D 2010-09-04 23:04:12 HK mag +3
CZ-3A R/B 2007-011-B 2010-09-04 23:29:04 HK mag +3 hidas
NOAA 14 1994-089-A 2010-09-04 23:13:41 HK mag +4 kiikareilla
OPS 6431 1976-038-A 2010-09-04 23:13:39 HK mag +5 kiikareilla
Kosmos 1378 rkt 1982-059-B 2010-09-04 23:13:33 HK mag +3 sattumalta
Kosmos 2322 1995-058-A 2010-09-04 23:38:28 HK mag +4 kiikareilla
NOSS 3-4 (A) 2007-027-A 2010-09-04 23:42:00 HK mag +4 kiikareilla
NOSS 3-4 (C) 2007-027-C 2010-09-04 23:42:06 HK mag +4 kiikareilla
H-2A R/B 2009-066-B 2010-09-06 21:59:41 HK mag +2
Kosmos 1513 rkt 1983-120-B 2010-09-06 22:06:26 HK mag +4.5 kiikareilla
Kosmos 1447 rkt 1983-021-B 2010-09-06 22:07:05 HK mag +4.5 kiikareilla
IGS 1A 2003-009-A 2010-09-06 22:05:37 HK mag +3
Kosmos 1980 rkt 1988-102-B 2010-09-06 22:18:47 HK mag +3
SL-16 R/B 2007-029-B 2010-09-06 22:22:52 HK mag +4 kiikareilla
Kosmos 1703 1985-108-A 2010-09-06 22:39:16 HK mag +3 sattumalta
UME 1 1976-019-A 2010-09-06 22:41:49 HK mag +4 välähteli n 2-3 s välein
deb Kosmos 1763 1986-052-C 2010-09-06 22:43:31 HK mag +6 kiikareilla
Kosmos 2142 rkt 1991-029-B 2010-09-06 22:53:28 HK mag +5 kiikareilla
GEOEYE 1 2008-042-A 2010-09-06 22:52:50 HK mag +3
Kosmos 971 rkt 1977-122-B 2010-09-06 23:14:05 HK mag +5 kiikareilla
Meteor 2-11 rkt 1984-072-B 2010-09-06 23:18:41 HK mag +5 kiikareilla
Kosmos 1340 rkt 1982-013-B 2010-09-06 23:23:36 HK mag +4
NOSS 3-1 (C) 2001-040-C 2010-09-06 23:36:19 HK mag +4 kiikareilla sattumalta
NOSS 3-1 (A) 2001-040-A 2010-09-06 23:36:25 HK mag +4 kiikareilla sattumalta
In-Kosmos 22 1981-075-A 2010-09-06 23:35:34 HK mag +5 kiikareilla sattumalta
Kosmos 2180 rkt 1992-008-B 2010-09-06 23:37:53 HK mag +7 kiikareilla
NOSS 1 (D) 1976-038-D 2010-09-06 23:35:37 HK mag +4 kiikareilla
TIMED 2001-055-B 2010-09-06 23:53:36 HK mag +4.5 kiikareilla
Kosmos 972 rkt 1977-123-B 2010-09-06 23:54:59 HK mag +5 kiikareilla
Kosmos 972 1977-123-A 2010-09-06 23:56:10 HK mag +5 kiikareilla
Kosmos 1980 rkt 1988-102-B 2010-09-07 00:03:02 HK mag +2 sattumalta
NOSS 2-3 (C) 1996-029-C 2010-09-07 00:04:13 HK mag +5 kiikareilla
Kosmos 1816 rkt 1987-009-B 2010-09-07 00:04:06 HK mag +5 kiikareilla sattumalta
NOSS 2-3 (E) 1996-029-E 2010-09-07 00:06:52 HK mag +5 kiikareilla
Solrad 6B rkt 1965-016-J 2010-09-07 21:50:28 HK mag +3
Kosmos 1470 1983-061-A 2010-09-07 21:48:33 HK mag +3
RESURS DK-1 2006-021-A 2010-09-07 21:50:43 HK mag +2 sattumalta
IGS 1B 2003-009-B 2010-09-07 22:02:09 HK mag +1 kirkkaus vaihteli mag 1-4 epäsäännöllisesti
Landsat 5 1984-021-A 2010-09-07 22:04:12 HK mag +5 kiikareilla
CENTAUR R/B 2001-040-B 2010-09-07 22:18:26 HK mag +3.5
Kosmos 1607 1984-112-A 2010-09-07 22:25:16 HK mag +4 kiikareilla
Tsikada rkt 1995-002-D 2010-09-07 22:27:10 HK mag +5 kiikareilla
SAR-Lupe-2 2007-030-A 2010-09-07 22:33:11 HK mag +4 kiikareilla
Meteor 1-12 1972-049-A 2010-09-07 22:47:02 HK mag +5 kiikareilla
Kosmos 1975 rkt 1988-093-B 2010-09-07 22:48:57 HK mag +2.5
CBERS 2B 2007-042-A 2010-09-07 22:51:08 HK mag +1 voimakas kirkastuminen Denebin vieressä
TITAN 4B R/B 2005-016-B 2010-09-07 22:55:01 HK mag +3
Kosmos 1697 rkt 1985-097-B 2010-09-07 23:01:48 HK mag +1.5
Kosmos 521 rkt 1972-074-B 2010-09-07 23:04:30 HK mag +4 kiikareilla
H-2A R/B 2002-056-E 2010-09-07 23:04:28 HK mag +3
Kosmos 304 1969-091-A 2010-09-07 23:31:54 HK mag +5 kiikareilla
Meteor 2-11 rkt 1984-072-B 2010-09-07 23:35:54 HK mag +5 kiikareilla
Meteor 2-11 1984-072-A 2010-09-07 23:36:41 HK mag +5 kiikareilla
Kosmos 991 rkt 1978-022-B 2010-09-07 23:40:06 HK mag +4 kiikareilla
MOZ.5/SAFIR/RUBIN 5/SL-8 2005-043-G 2010-09-07 23:39:18 HK mag +3 sattumalta
NOSS 2-3 (D) 1996-029-D 2010-09-07 23:41:34 HK mag +4 kiikareilla
Meteor 2-13 rkt 1985-119-B 2010-09-07 23:44:41 HK mag +5 kiikareilla
Kosmos 1437 rkt 1983-003-B 2010-09-07 23:44:22 HK mag +2 sattumalta
S3M 1981-053-B 2010-09-07 23:52:49 HK mag +7 kiikareilla
Kosmos 1417 rkt 1982-102-B 2010-09-07 23:59:45 HK mag +4.5 kiikareilla
Kosmos 1697 rkt 1985-097-B 2010-09-08 22:45:55 HK mag +2
Kosmos 1378 rkt 1982-059-B 2010-09-08 22:45:38 HK mag +3
ASTEX 1 1971-089-A 2010-09-08 22:49:41 HK mag +4.5 kiikareilla
TITAN 4B R/B 2005-016-B 2010-09-08 23:02:02 HK mag +3.5
Radcat 1972-076-A 2010-09-08 23:01:37 HK mag +3
Kosmos 1027 rkt 1978-074-B 2010-09-08 23:05:01 HK mag +6 kiikareilla
Kosmos 858 rkt 1976-098-B 2010-09-08 23:14:13 HK mag +5 kiikareilla sattumalta
Kosmos 1151 1980-005-A 2010-09-08 23:11:29 HK mag +2
Kosmos 1455 rkt 1983-037-B 2010-09-08 23:14:53 HK mag +3
Kosmos 1814 rkt 1987-006-B 2010-09-08 23:49:11 HK mag +5 kiikareilla
Kosmos 1908 1988-001-A 2010-09-09 00:04:25 HK mag +3
Meteor 1-27 1977-024-A 2010-09-09 00:18:36 HK mag +5 kiikareilla
ADEOS II 2002-056-A 2010-09-09 21:49:34 HK mag +4 kiikareilla
Kosmos 1378 1982-059-A 2010-09-09 21:49:35 HK mag +4 kiikareilla
SPOT 5 2002-021-A 2010-09-09 21:56:19 HK mag +4 kiikareilla
SL-8 R/B 2007-030-B 2010-09-09 22:06:01 HK mag +3
Kosmos 1689 rkt 1985-090-B 2010-09-09 22:08:51 HK mag +2
UNK 2003-042-B 2010-09-09 22:17:18 HK mag +4 kiikareilla
Kosmos 968 rkt 1977-119-B 2010-09-09 22:26:02 HK mag +6 kiikareilla
Okean 1-7 rkt 1994-066-B 2010-09-09 22:46:33 HK mag +3
Kosmos 292 rkt 1969-070-B 2010-09-09 22:49:28 HK mag +4.5 kiikareilla
Lacrosse 2 1991-017-A 2010-09-09 22:53:12 HK mag +1.5
Kosmos 1937 rkt 1988-029-B 2010-09-09 23:22:10 HK mag +4 kiikareilla
Kosmos 1125 rkt 1979-078-B 2010-09-09 23:25:58 HK mag +6 kiikareilla
Kosmos 2058 rkt 1990-010-B 2010-09-09 23:27:37 HK mag +4 kiikareilla
Kosmos 1092 rkt 1979-030-B 2010-09-09 23:32:29 HK mag +5 kiikareilla
Kosmos 1544 1984-027-A 2010-09-09 23:31:53 HK mag +4
Iridium 73 1998-032-C 2010-09-09 23:30:30 HK mag +2 sattumalta
Topex rkt 1992-052-D 2010-09-10 00:04:18 HK mag +5 kiikareilla
Kosmos 985 rkt 1978-007-B 2010-09-10 00:05:46 HK mag +5 kiikareilla
Iridium 70 1998-032-A 2010-09-19 22:36:42 HK mag -2
Kosmos 1655 rkt 1985-041-B 2010-09-19 22:52:07 HK mag +4.5 kiikareilla
Kosmos 1933 1988-020-A 2010-09-19 22:53:07 HK mag +4 kiikareilla
deb Ariane 1986-019-Z 2010-09-28 20:35:44 HK mag +4.5 kiikareilla
Kosmos 1939 rkt 1988-032-B 2010-09-28 20:42:11 HK mag +3
Kosmos 1508 rkt 1983-111-B 2010-09-28 20:48:47 HK mag +3
SL-24 R/B - RUBIN 2 2002-058-F 2010-09-28 21:03:27 HK mag +4 kiikareilla
FREGAT/IRIS 2009-049-C 2010-09-28 21:12:05 HK mag +3
JB-3 2004-044-A 2010-09-28 21:14:56 HK mag +4 kiikareilla
Okean 3 1991-039-A 2010-09-28 21:20:10 HK mag +4 kiikareilla
Kosmos 1862 1987-055-A 2010-09-28 21:29:48 HK mag +3.5 kiikareilla
Thor Agena rkt 1964-002-A 2010-09-28 21:32:52 HK mag +3
Transit 2A rkt 1960-007-C 2010-09-28 21:34:54 HK mag +4 kiikareilla
SWAS 1998-071-A 2010-09-28 21:41:57 HK mag +4 kiikareilla
Kosmos 1606 rkt 1984-111-B 2010-09-28 21:46:30 HK mag +3 sattumalta
TSX-5 2000-030-A 2010-09-28 21:48:04 HK mag +5 kiikareilla
Kosmos 1553 rkt 1984-046-B 2010-09-28 22:46:15 HK mag +6 kiikareilla
Meteor 2-16 rkt 1987-068-B 2010-09-28 22:51:12 HK mag +5 kiikareilla
GEOEYE 1 2008-042-A 2010-09-28 22:54:12 HK mag +4.5 kiikareilla sattumalta
ERS-2 1995-021-A 2010-09-28 22:55:15 HK mag +3.5 kiikareilla sattumalta
Kosmos 2004 rkt 1989-017-B 2010-09-28 23:03:19 HK mag +5 kiikareilla
Meteor 2-21 rkt 1993-055-C 2010-09-28 23:09:51 HK mag +4.5 kiikareilla
ADEOS rkt 1996-046-C 2010-09-28 23:10:42 HK mag +4 kiikareilla
ATLAS CENTAUR R/B 2004-034-B 2010-09-28 23:46:42 HK mag +5 kiikareilla
Kosmos 1809 1986-101-A 2010-09-28 23:26:39 HK mag +5 kiikareilla
Kosmos 1809 rkt 1986-101-B 2010-09-28 23:30:33 HK mag +4 kiikareilla
Meteor 2-14 1986-039-A 2010-09-28 23:32:13 HK mag +5 kiikareilla
Kosmos 1574 rkt 1984-062-B 2010-09-28 23:28:11 HK mag +5 kiikareilla
Iridium 13 1997-030-E 2010-09-29 21:00:56 HK mag -7
Kosmos 1939 1988-032-A 2010-09-29 20:48:55 HK mag +2
FREGAT/IRIS 2009-049-C 2010-09-29 20:51:14 HK mag +3.5 kiikareilla
PAYLOAD A 2003-031-A 2010-09-29 21:06:35 HK mag +4.5 kiikareilla
SJ-11-01 2009-061-A 2010-09-29 21:04:59 HK mag +4 kiikareilla
Freja 1992-064-A 2010-09-29 21:11:35 HK mag +5 kiikareilla
Kosmos 1222 rkt 1980-093-B 2010-09-29 21:15:09 HK mag +3.5
Coronas F rkt 2001-032-B 2010-09-29 21:25:53 HK mag +3
Kosmos 836 rkt 1976-061-B 2010-09-29 21:31:34 HK mag +4 kiikareilla
CZ-4B R/B 2006-015-B 2010-09-29 21:30:50 HK mag +3.5
CZ-2D R/B 2008-056-C 2010-09-29 21:33:53 HK mag +2.5
Kosmos 1220 1980-089-A 2010-09-29 21:40:51 HK mag +4 kiikareilla
ADEOS II 2002-056-A 2010-09-29 21:40:54 HK mag +3 kirkkaus vaihteli epäsäännöllisesti
Kosmos 2219 rkt 1992-076-B 2010-09-29 21:49:28 HK mag +4 kiikareilla
USA 81 1992-023-A 2010-09-29 21:52:21 HK mag +4 kiikareilla sattumalta
METEOR-M 2009-049-A 2010-09-29 21:55:38 HK mag +4.5 kiikareilla
MONITOR-E 2005-032-A 2010-09-29 21:53:32 HK mag +4 kiikareilla
Meteor 1-20 1974-099-A 2010-09-30 22:00:32 HK mag +4 kiikareilla
Kosmos 1626 1985-009-A 2010-09-30 22:05:11 HK mag +3
Meteor 1-23 1975-124-A 2010-09-30 22:10:38 HK mag +5 kiikareilla
Kosmos 1627 rkt 1985-011-B 2010-09-30 22:11:29 HK mag +6 kiikareilla
Kosmos 2228 1992-094-A 2010-09-30 22:19:37 HK mag +3
Kosmos 2346 rkt 1997-052-C 2010-09-30 22:25:41 HK mag +6 kiikareilla
FENGYUN 3A 2008-026-A 2010-09-30 22:34:10 HK mag +4 kiikareilla
Meteor 2-21 1993-055-A 2010-09-30 22:41:40 HK mag +5 kiikareilla
Kosmos 2026 rkt 1989-042-B 2010-09-30 22:41:23 HK mag +5.5 kiikareilla
ATEX 1998-055-C 2010-09-30 22:46:54 HK mag +5 kiikareilla
Kosmos 2195 rkt 1992-036-B 2010-09-30 23:12:18 HK mag +5 kiikareilla

Havaitsijat

Lyhenne Nimi Paikka
ANO Antero Olkkonen Heiniemi
HK Heikki Kauppinen Espoo