Tähtitieteellinen yhdistys Ursa

Avaruustekniikka

Satelliittikatsaus - Maaliskuu 2013

Eurooppalainen avaruusrahtialus taas avaruusasemalle

Eurooppalainen ATV 3 -avaruusrahtialus laukaistiin kohti avaruusasemaa maaliskuun 23. päivänä Ranskan Guianan Kouroun avaruuskeskuksesta Ariane-raketilla. Kolmas ATV-alus vei tarviketäydennyksiä avaruusaseman miehistölle.

ATV 3 -alus eli Edoaldo Amaldi on nimetty italialaisen fyysikon mukaan. Kyseessä on edeltäjiensä kaltainen, tiloiltaan hieman kookkaampi, sylinterimäinen rahtialus, jolla on pituutta vajaat 10 metriä ja leveyttä 4,5 metrin verran. Aurinkopaneeleineen se levittäytyy kuitenkin yli 22 metriin saakka. ATV-aluksen mukana on kuivatarvikkeita noin 2400 kg:n edestä. Lisäksi sen mukana on polttoainetta, happea ja vettä avaruusaseman tarpeisiin. Alus kykenee kuljettamaan lastia noin 7400 kg:n edestä.

ATV 3 telakoitui avaruusasemaan maaliskuun 29. päivänä kello 1.33 Suomen aikaa. Ennen irtautumistaan elokuun lopulla, se pakataan täyteen avaruusaseman jätteitä.

ESA:n aikaisempia ATV-aluksia ovat olleet ATV 1 eli Jules Verne, joka laukaistiin avaruuteen maaliskuussa 2008. ATV 2 eli Johannes Kepler laukaistiin avaruuteen helmikuussa 2011.

Ensimmäinen Meteor-satelliitti palasi ilmakehään

Ensimmäinen venäläisen Meteor-sarjan satelliitti Meteor 1-1 tuhoutui ilmakehässä maaliskuun 26./27. päivän välisenä yönä. Satelliitti laukaistiin radalleen lähes tarkalleen 43 vuotta sitten maaliskuun 26. päivänä vuonna 1969.

Meteor 1-1 oli ensimmäinen toimiva yksilö silloisen Neuvostoliiton uutta sääsatelliittijärjestelmää. Näitä ensimmäisen sukupolven sääsatelliitteja laukaistiin peräti 32 kpl. aina vuoteen 1981 saakka. Sen rinnalle kehittyivät 1970-luvulta lähtien myös Meteor 2- ja Meteor 3- sarjan sääsatelliitit.

Explorer 8 -satelliittivanhus palasi ilmakehään

Eräs vanhimmista Maata kiertävistä satelliiteista Explorer 8 palasi ilmakehään maaliskuun 28. päivänä. Se laukaistiin avaruuteen marraskuussa 1960. Tämän amerikkalaisen tiedesatelliitin tehtävänä oli mm. Maan ilmakehän tutkiminen. Yhdysvaltain Explorer -ohjelmaan kuului 59 satelliittia joiden laukaisut aloitettiin vuonna 1958. Sarjan viimeinen satelliitti Explorer 59 eli Solar Mesosphere Explorer (SME) laukaistiin avaruuteen lokakuussa 1981.

Maaliskuun satelliitteja

Intelsat IS-22 -tietoliikennesatelliitti laukaistiin avaruuteen maaliskuun 25. päivänä. Laukaisu tehtiin venäläisellä Proton-raketilla Baikonurin avaruuskeskuksesta Kazakstanista. Noin 6900 kg:n painoinen satelliitti asettuu Päiväntasaajan yläpuolelle 72. itäisen pituuspiirin kohdalle geostationaarisella radallaan.

Kosmos 2479 -satelliitti laukaistiin avaruuteen Baikonurin avaruuskeskuksesta maaliskuun 30. päivänä Proton-raketilla. Kyseessä on sotilaallinen varhaisvaroitussatelliitti.

Apstar 7 -tietoliikennesatelliitti laukaistiin avaruuteen Kiinan Xichangin avaruuskeskuksesta maaliskuun 31. päivänä.

PvmSatelliittiDesignaatioLaukaisupaikkaTarkoitusPerigeumApogeumInklinaatioMuuta
23.3.ATV 32012-010AKourouRahtialus
25.3.Intelsat IS-222012-011ABaikonurTietoliikenneGEOGEO72 E
30.3.Kosmos 24792012-012ABaikonurSotilaallinen
31.3.Apstar 72012-013AXichangTietoliikenneGEOGEO76.5 E

Satelliittihavaintoja

SatelliittiDesignaatioPvm KelloHavaitsijaHuomioita
Alouette 2 Rocket1965-098C2012-03-2521:02:58HKmag 3 kiikareilla
Kosmos 371 Rocket1970-083B2012-03-2923:30:22HKmag 3.5
Kosmos 494 Rocket1972-043B2012-03-2221:45:51HKmag 4.5 kiikareilla
ATLAS CENTAUR R/B1972-065B2012-03-1220:15:53HKmag 3.5 kiikareilla
SL-8 R/B1976-051B2012-03-3121:44HKmag 5 kiikareilla sattumalta
SL-8 R/B1976-067B2012-03-0303:37HKmag 7 kiikareilla
SL-8 R/B1976-067B2012-03-3122:22:50HKmag 5 kiikareilla
Kosmos 841 Rocket1976-069B2012-03-0219:17:58HKmag 4 kiikareilla
Kosmos 841 Rocket1976-069B2012-03-0303:53HKmag 3.5
SL-8 R/B1976-108B2012-03-3100:18:00HKmag 4 kiikareilla
Kosmos 923 rkt1977-059B2012-03-0319.05LWmag +4
SL-8 R/B1977-107B2012-03-3122:59:35HKmag 5 kiikareilla
Seasat 11978-064A2012-03-0319.40LWmag +2
Seasat 11978-064A2012-03-0319:37LHmag+4
Kosmos 1140 Rocket1979-089B2012-03-3123:00:40HKmag 2 sattumalta
Kosmos 12201980-089A2012-03-0219:29:13HKmag 4.5 kiikareilla
Kosmos 12201980-089A2012-03-0318:53:58HKmag 3 kiikareilla
Kosmos 1238 Rocket1981-003B2012-03-2120:34:48HKmag 3 kiikareilla
Kosmos 1242 Rocket1981-008B2012-03-2923:47:24HKmag 3.5 kiikareilla
Kosmos 1263 Rocket1981-033B2012-03-3123:15:44HKmag 5 kiikareilla
Kosmos 13001981-082A2012-03-3122:35:36HKmag 3
Kosmos 14001982-079A2012-03-3122:26LHmag+4 sattumalta
DMSP 5D-2/F061982-118A2012-03-0319.07LWmag +6, kiikarilla
Kosmos 1486 Rocket1983-079B2012-03-0304:14HKmag 5 kiikareilla
ERBS1984-108B2012-03-0319.20LWmag +5, kiikarilla
SL-8 R/B1984-109B2012-03-0303:45HKmag 6.5 kiikareilla
Kosmos 1674 Rocket1985-069B2012-03-3121:32:45HKmag 4 kiikareilla sattumalta
Kosmos 1689 Rocket1985-090B2012-03-2222:11:10HKmag 3
Kosmos 16971985-097A2012-03-0303:40HKmag 4 kiikareilla sattumalta
Kosmos 1703 rkt1985-108B2012-03-1420:36LHmag+3.5 sattumalta
Kosmos 18181987-011A2012-03-1220:50LHmag+2.5 sattumalta
Kosmos 1862 rkt1987-055B2012-03-1220:58LHmag+3.5
Kosmos 19391988-032A2012-03-0320:06LHmag+3
Kosmos 1939 Rocket1988-032B2012-03-3121:33:09HKmag 4 kiikareilla sattumalta
Kosmos 1954 Rocket1988-053B2012-03-3122:02:09HKmag 4 kiikareilla
Kosmos 1975 Rocket1988-093B2012-03-2221:38:46HKmag 3.5 kiikareilla
Kosmos 1980 rkt1988-102B2012-03-1419:33LHmag+3 sattumalta
DELTA 2 R/B1989-085B2012-03-1520:12:45HKmag 4.5 kiikareilla
MOS 1B (MOMO 1B)1990-013A2012-03-0303:31HKmag 5 kiikareilla
Kosmos 2074 Rocket1990-036B2012-03-2221:44:54HKmag 5 kiikareilla
Kosmos 2098 Rocket1990-078B2012-03-2923:43:41HKmag 3.5
ARIANE 44P R/B1991-067B2012-03-1519:15:10HKmag 5 kiikareilla
Kosmos 2219 rkt1992-076B2012-03-3103:57LHmag+2 sattumalta kirkastui välillä
DELTA 2 R/B(1)1992-089B2012-03-1519:42:10HKmag 4 kiikareilla
Kosmos 2227 rkt1992-093B2012-03-0220:35LHmag+4
Kosmos 2227 rkt1992-093B2012-03-0320:15LHmag+3
Kosmos 2263 rkt1993-059B2012-03-1320:37LHmag+4
Kosmos 2263 rkt1993-059B2012-03-1420:19LHmag+2 sattumalta
ARIANE 40 R/B1993-061H2012-03-0304:04HKmag 4.5 kiikareilla
Kosmos 2297 Rocket1994-077B2012-03-0219:13:32HKmag 3
ARIANE 40+ R/B1995-021B2012-03-0304:14HKmag 4 kiikareilla
Sich 1 Rocket1995-046C2012-03-0220:00LHmag+3
SL-6 R/B1995-072C2012-03-0303:23HKmag 5 kiikareilla
IRS B31996-017A2012-03-0303:00HKmag 4 kiikareilla, vaihteli epäs mag 4-7
ADEOS1996-046A2012-03-0303:59HKmag 4 kiikareilla
Kosmos 2333 Rocket1996-051B2012-03-3100:10:59HKmag 4.5 kiikareilla
USA 1291996-072A2012-03-1319:50LHmag+2
USA 1291996-072A2012-03-2120:07:34HKmag 2.5 kiikareilla
Iridium 101997-030D2012-03-0506:03LHmag-1
Iridium 251997-043B2012-03-3122:24HKmag 5 kiikareilla sattumalta
Iridium 231997-043D2012-03-0621:36LHmag-2
Iridium 231997-043D2012-03-2522:06:06HKmag -7
Iridium 421997-077A2012-03-1420:20LHmag-8
Iridium 531998-010E2012-03-0518:51LHmag-1
Iridium 621998-021A2012-03-1220:22LHmag-1
Iridium 681998-021G2012-03-0720:43LHmag-4
Iridium 721998-032B2012-03-1120:27LHmag-8
Iridium 751998-032E2012-03-0820:37LHmag-2
ARIANE 44L R/B1998-056C2012-03-1519:52:22HKmag 4 kiikareilla
ISS1998-067A2012-03-2905:41ANOmag -1.8
ISS1998-067A2012-03-3004:46ANOmag -1
Iridium 211999-032B2012-03-0421:42LHmag-6
Iridium 211999-032B2012-03-1420:19LHmag-1
Okean O Rocket1999-039B2012-03-0403:57:32HKmag 2
CZ-4 R/B1999-057C2012-03-0303:40HKmag 4.5 kiikareilla
Terra1999-068A2012-03-2923:13:30HKmag 0.5 sattumalta
Terra1999-068A2012-03-3123:01:13HKmag 2
Lacrosse 4 rkt2000-047B2012-03-3122:39LHsattumalta
Coronas F rocket2001-032B2012-03-2120:32:14HKmag 3 kiikareilla
Envisat2002-009A2012-03-1220:54LHmag+3
IDEFIX/ARIANE 42P2002-021B2012-03-0320:01LHmag+4
IDEFIX/ARIANE 42P2002-021B2012-03-1220:50LHmag+2
Icesat rocket2003-002C2012-03-2119:35:45HKmag 4 kiikareilla
NOSS 3-2 (A)2003-054A2012-03-2923:24:55HKmag 4.5 kiikareilla
NOSS 3-2 (A)2003-054A2012-03-3123:46:09HKmag 4 kiikareilla
NOSS 3-2 (C)2003-054C2012-03-2923:25:04HKmag 4.5 kiikareilla
NOSS 3-2 (C)2003-054C2012-03-3123:46:15HKmag 4 kiikareilla
SL-16 R/B2004-021B2012-03-3122:53:27HKmag 5 kiikareilla
CZ-2C R/B2004-046B2012-03-3122:43LHsattumalta
Lacrosse 52005-016A2012-03-2522:42:47HKmag 1
Lacrosse 52005-016A2012-03-3122:22:59HKmag 0.5
ALOS2006-002A2012-03-3122:10LHmag+3.5 sattumalta
ALOS2006-002A2012-03-3122:14:54HKmag 0
Yaogan 1 rocket2006-015B2012-03-2221:51:15HKmag 4 kiikareilla
MetOp-A2006-044A2012-03-3121:46:19HKmag 4 kiikareilla
SL-8 R/B2006-060B2012-03-1320:49LHmag+3.5
SL-8 R/B2006-060B2012-03-1420:14LHmag+2.5
ARIANE 5 DEB (SYLDA)2007-007D2012-03-1519:30:00HKmag 4 kiikareilla
ATLAS 5 CENTAUR R/B2007-027B2012-03-1319:42LHmag +3.5
Kosmos 24282007-029A2012-03-2120:49:47HKmag 4 kiikareilla
H-2A R/B2008-007B2012-03-1519:57:13HKmag 4 kiikareilla
SL-8 R/B2008-014B2012-03-0320:08LHmag+4
SL-8 R/B2008-014B2012-03-2120:51:24HKmag 3 kiikareilla
BREEZE-M DEB (TANK)2008-057B2012-03-2923:11:04HKmag 4 kiikareilla
FREGAT/IRIS2009-049C2012-03-0219:41:07HKmag 3
CZ-2C R/B2009-061B2012-03-0320:17LHmag+3
CZ-2C R/B2009-061B2012-03-1419:50LHmag+3 sattumalta
IGS-5A rocket2009-066B2012-03-3122:22:58HKmag 0.5 sattumalta

Havaitsijat

LyhenneNimiPaikka
ANOAntero OlkkonenHeiniemi
LWLeo WikholmHelsinki
HKHeikki KauppinenEspoo
LHLeo HolmbergHelsinki, Karjaa