Tähtitieteellinen yhdistys Ursa

Avaruustekniikka

Satelliittikatsaus - Maaliskuu 2008

Uusia satelliitteja maaliskuussa

Eurooppalainen ATV-avaruusrahtialus (2008-008A) (Automated Transfer Vehicle) laukaistiin Ranskan Guianasta Kouroun avaruuskeskuksesta maaliskuun 9. päivän aamuna. Tämä Jules Verneksi ristitty alus kuljettaa lähes 8000 kg:n edestä täydennystarvikkeita Kansainväliselle avaruusasemalle.

ATV telakoituu ISS-avaruusasemaan huhtikuussa koelentovaiheen jälkeen. Tämä noin 10,2 x 4,5 metrin kokoinen alus jää avaruusaseman Zvezda-moduuliin jopa puolen vuoden ajaksi. Lopulta se täytetään avaruusaseman jätteillä ja irrotetaan avaruuteen. ATV tuhoutuu myöhemmin ilmakehässä.

ATV on syntynyt Euroopan avaruusjärjestön, venäläisten ja amerikkalaisten yritysten ja organisaatioiden yhteistyönä. ESA on suunnitellut rakentavansa viisi ATV-alusta avaruusrahdin kuljetustehtäviin.

Yhdysvaltain avaruussukkula Endeavour (2008-009A) laukaistiin kohti kansainvälistä avaruusasemaa maaliskuun 11. päivänä. Sukkulan mukana on mm. kanadalainen robottivarsi Canadarm-2 sekä japanilainen Kibo-tiedemoduuli, jotka on tarkoitus liittää avaruusasema ISS:ään.

Sotilaallinen tiedustelusatelliitti NROL-28 eli USA 200 (2008-010A)  laukaistiin Vandenbergin avaruuskeskuksesta maaliskuun 13. päivänä. Laukaisu tehtiin Atlas-kantoraketilla. Laukaisu tehtiin elliptiselle kiertoradalle.

AMC 14 -tietoliikennesatelliitin (2008-011A) laukaisu epäonnistui maaliskuun 15. päivänä. Laukaisu tehtiin Proton-kantoraketilla Baikonurin avaruuskeskuksesta. Satelliitti joutui liian alhaiselle kiertoradalle ja jäi näin käyttökelvottomaksi. 

GPS 48 -navigointisatelliitti (2008-012A) laukaistiin avaruuteen Cape Canaveralin avaruuskeskuksesta maaliskuun 15. päivänä. 

DirecTV-tietoliikennesatelliitti (2008-013A) laukaistiin Zenit-kantoraketilla Tyyneltä mereltä Sea Launch -alustalta maaliskuun 19. päivänä. Satelliitti asettuu geostationaariselle radalle 99,2 läntisen pituuspiirin yläpuolelle ja sen tehtäviin kuuluu mm. HDTV-lähetysten välittäminen Yhdysvaltain alueelle.

SAR-Lupe 4 -satelliitti laukaistiin Venäjältä Plesetskin avaruuskeskuksesta maaliskuun 27. päivänä. Kyseessä on saksalainen sotilaallinen tutkakartoitussatelliitti. Laukaisu tehtiin Kosmos 3M -kantoraketilla.

Avaruudessa on jo kolme muutakin SAR-Lupe -satelliittia, jollaisia on laukaistu joulukuusta 2006 lähtien. Satelliitit sijaitsevat noin 480 km korkeudessa aurinkosynkroonisilla polaariradoilla, joiden inklinaatio on noin 98,2 astetta. Satelliittien ratatasot sijaitsevat toisiinsa nähden 66 asteen etäisyyksillä.

Satelliittihavaintoja

Satelliitti Designaatio Pvm Kello Havaitsija Huomioita
NOSS 2-3 1996-029E 06.03.2008 00.44 ANO mag +4.7
NOSS 2-3 1996-029E 06.03.2008 02.31 ANO mag +5.3
NOSS 2-3 1996-029E 06.03.2008 03.15 ANO mag +3.5
NOSS 2-3 1996-029E 06.03.2008 04.21 ANO mag +6.4
NOSS 2-3 1996-029E 06.03.2008 05.03 ANO mag +7.2
NOSS 2-3 1996-029E 20.03.2008 20.56 ANO mag +5.2
NOSS 2-2 1991-076E 21.03.2008 03.12 ANO mag +4.7
NOSS 2-2 1991-076E 22.03.2008 02.27 ANO mag +5.8, matalalla idässä
NOSS 3-3 2005-004A 21.03.2008 03.12 ANO mag +4.7
NOSS 3-3 2005-004A 21.03.2008 05.07 ANO mag +4.5
NOSS 3-3 2005-004A 22.03.2008 02.35 ANO mag +5.8, matalalla idässä
Lacrosse 3 1997-064A 10.03.2008 19.52 ANO mag +2.2
ISS 1998-067A 29.03.2008 20.59 ANO mag -0.5, oranssi väri
ISS 1998-067A 30.03.2008 21.20 AK mag +0
ISS 1998-067A 30.03.2008 21.20 LW mag +0
ISS 1998-067A 30.03.2008 21.20 VM mag +1, oranssinkeltainen
ISS 1998-067A 31.03.2008 21.41 LW mag +0, kellertävä
ISS 1998-067A 31.03.2008 21.42 VM mag +0, oranssinkeltainen
ISS 1998-067A 31.03.2008 21.42 ANO mag -1.2, oranssi väri
ISS 1998-067A 31.03.2008 21.40 MK mag +0, kellertävä
ISS 1998-067A 31.03.2008 21.41 JK mag +0
ATV 2008-008A 29.03.2008 20.59 ANO mag +2.5, 2 astetta ISS alap.
ATV 2008-008A 30.03.2008 21.22 AK mag +3
ATV 2008-008A 30.03.2008 21.22 LW mag +3
ATV 2008-008A 30.03.2008 21.21 VM mag +4
ATV 2008-008A 30.03.2008 21.41 LW mag +4.5, ISS:n lähellä
ATV 2008-008A 30.03.2008 21.42 VM mag +4.5
ATV 2008-008A 31.03.2008 21.42 ANO mag +3.3, 5 astetta ISS etupuol.
Genesis 1 2001-034A 24.03.2008 20.30 ANO mag +3.4
Lacrosse 4 r 2000-047B 24.03.2008 19.58 ANO mag +2.5
MetOp-A 2006-044A 20.03.2008 19.56 ANO mag +2.1
MetOp-A 2006-044A 28.03.2008 20.30 ANO mag +3.5
Kosmos 1626 1985-009A 29.03.2008 20.25 ANO mag +4.6
Resurs 1-4 r 1998-043G 24.03.2008 19.59 ANO mag +2.2
Resurs 1-4 r 1998-043G 27.03.2008 20.26 ANO mag +2.4
Resurs 1-4 rkt 1998-043G 30.03.2008 21.55 LW mag +1, tasainen kirkkaus
Kosmos 1220 1980-089A 30.03.2008 03.02 ANO mag +4.3

Havaitsijat

Lyhenne Nimi Paikka
ANO Antero Olkkonen Heiniemi
AK Antti Kuosmanen
Espoo
JK
Jorma Koski
Helsinki
LW
Leo Wikholm
Helsinki
MK
Marko Kämäräinen
Lahti
VM
Veikko Mäkelä
Helsinki