Tähtitieteellinen yhdistys Ursa

Avaruustekniikka

Satelliittikatsaus - Joulukuu 2013


Kiinalainen kuukulkija laskeutui Kuun pinnalle

Kiina teki merkittävän avaruusteknisen askeleen joulukuun 1. päivänä laukaisemalla avaruuteen Chang'e 3 -kuuluotaimen, jonka mukana on Kuun pinnalle laskeutuva Yutu-kulkija.

Chang'e saapui Kuuta kiertävälle radalle joulukuun 6. päivänä. Laskeutuminen tapahtui Sinus Iridumin -alueelle joulukuun 14. päivänä kello 15.10 Suomen aikaa. Myöhemmin saman päivän iltana kello 23.18 Yutu-kulkija rullasi ulos laskeutumisaluksesta.

Noin 140 kg:n painoisen Yutu-kulkijan (suom. Jadekaniini) matkassa on tutkia ja spektrometrejä, joilla tutkitaan Kuun pintaa. Mönkijän pohjassa oleva tutka pystyy kartoittamaan Kuun pintaa jopa 100 metrin syvyyteen. Lisäksi kulkijassa on neljä kameraa ympäristön kuvausta ja navigointia varten. Varustukseen kuuluu myös pieni kaukoputki, jolla tehdään tähtitieteellisiä havaintoja. Kulkijan on tarkoitus liikkua ainakin 10 km pituinen matka kolmen kuukauden kuluessa.

Kiinan Chang'e -avaruusohjelma käynnistyi vuonna 2007, kun avaruuteen laukaistiin Chang'e 1 -luotain lokakuun lopulla. Myöhemmin marraskuussa se asettui Kuuta kiertämään ja sen lento päättyi maaliskuun 1. päivänä vuonna 2009, jolloin se ohjattiin iskeytymään Kuun pintaan. Sarjan toinen luotain Chang'e 2 laukaistiin radalleen lokakuussa 2010. Tämä luotain kiersi Kuuta samalla tavoin kuin edeltäjänsä, mutta ohjattiin vuonna 2012 keräämään tietoja myös pikkuplaneetta Toutatiksesta.

Tapaninpäivänä Yutu-kulkija asetettiin virransäästötilaan Kuun kaksi viikkoa kestävää yötä varten. Tuona aikana ympäristön lämpötila putoaa noin -180 asteeseen. Ydinparistoilla toimivat lämmittimet auttavat kulkijaa säilymään toimintakuntoisena pitkän yön yli. Myös laskeutumisalus on asetettu virransäästötilaan. Kummatkin palaavat normaaliin tilaan tammikuun 12. päivänä. (Spaceflight.Com)

Lue lisää tästä aiheesta Planetary Societyn blogista

 

Kaukokartoitussatelliitin laukaisu epäonnistui

Kiinalais-brasilialaisen CBERS 3 -satelliitin (China-Brazil Earth Resources Satellite) laukaisu epäonnistui joulukuun 9. päivänä. Laukaisu tehtiin Kiinan Taijuanin avaruuskeskuksesta Chang Zheng 4B -raketilla (Long March), mutta raketti lasteineen ei päässyt kiertoradalle.

CBERS-sarjan ensimmäinen satelliitti laukaistiin avaruuteen vuonna 1999. CBERS 2 oli vuorossa vuonna 2003 ja CBERS 2B -satelliitti pääsi kiertoradalleen syyskuussa 2007.

Lue lisää CBERS-satelliittiohjelmasta


Gaia tutkimaan Linnunradan tähtiä

Euroopan avarusjärjestön Gaia-satelliitti laukaistiin onnistuneesti avaruuteen joulukuun 19. päivänä. Tämä tähtitieteellinen satelliitti alkaa kartoittamaan Linnunradan tähtiä tutkien niiden liikettä, sijaintia, etäisyyttä ja muita ominaisuuksia. Viiden vuoden toimintakautensa aikana satelliitti kartoittaa miljardi tähteä, tutkien niitä jakson aikana useampaan kertaan. Satelliitin odotetaan paljastavan uusia eksoplaneettoja ja asteroideja, ruskeita kääpiötähtiä, kaukaisia supernovia ja kvasaareja varsinaisen kartoitustyönsä ohella.

Kiekkomainen Gaia-satelliitti asettuu ns. Lagrangen pisteeseen (L2), joka sijaitsee 1,5 miljoonan kilometrin etäisyydellä Maasta. Tuolla radalla se kiertää Maata yhden kierroksen vuosivauhtia. Samalla satelliitti pyörii hitaasti kartoittaen taivasta.

Pian laukaisunsa jälkeen Gaia onnistuttiin havaitsemaan myös Maasta käsin satelliittiharrastajien voimin. Havaintoja tehtiin hetkellä jolloin Gaia oli noin 210 000 km etäisyydellä ja näkyi tuolloin hyvin hitaasti liikkuvana noin 10.4 magnitudin kohteena. Havainnon teki mm. Arto Oksanen Chilen San Pedro de Atacaman observatoriossa.

Lue lisää Gaia-satelliitista (ESA)

Katso Arto Oksasen havainto Ursan Taivaanvahdissa.


Avaruusasemalla tapahtuu

Kansainvälisellä ISS-avaruusasemalla on kaksi miehistöä. Sojuz TMA-10M -miehistöaluksen mukana avaruusasemalle saapuivat Oleg Kotov, Sergei Ryazanskiy ja Michael Hopkins syyskuun 25. päivänä. He palaavat Maahan maaliskuussa. Sojuz TMA-11M -alus toi kolme uutta miehistön jäsentä marraskuun 7. päivänä: Richard Mastracchio, Koichi Wakata ja Mikhail Turin. Tämä kolmikko palaa Maahan toukokuussa.

Joulukuun 21. päivänä astronautit Richard Mastracchio ja Michael Hopkins tekivät viisi tuntia ja 28 minuuttia kestäneen avaruuskävelyn avaruusaseman vioittuneen jäähdytyspumpun vaihtamiseksi, joka vioittui joulukuun 12. päivänä. Avaruuskävelyn aikana pumppu sammutettiin ja irroitettiin vaihtoa varten. Uuden jäähdytyspumpun asennustyö tehtiin joulukuun 23. päivänä 7 tuntia ja 30 minuuttia kestäneen avaruuskävelyn aikana.

Kuukauden kolmas avaruuskävely tehtiin joulukuun 27. päivänä. Tällä kertaa kyseessä oli jo aikaisemmin suunniteltu tehtävä ja se liittyi kahden kaupallisen kameran asentamiseen avaruusaseman ulkopuolelle. Näillä kuvataan mm. maapalloa. Toinen kameroista on ns. High Resolution Camera (HRC), joka kykenee kuvaamaan maanpinnan kohteita yhden metrin erottelukyvyllä ja se kykenee välittämään Maahan UltraHD-tasoisia (4K) videolähetyksiä. Toinen kameroista on ns. Medium Resolution Camera (MRC), jonka erottelukyky on noin viisi metriä. Kameroita ei saatu kuitenkaan toimintakuntoon ja joudutaan asentamaan myöhemmin uudelleen.

Avaruuskävelyn tekivät tällä kertaa Oleg Kotov ja Sergei Ryazanskiy ja avaruuskävelyn kesto oli ennätykselliset 8 tuntia ja 7 minuuttia.

Avaruusasema ISS näkyy Suomen horisontissa iltataivaalla joulukuun 14. päivästä joulukuun 28. päivään saakka. ISS:ää voi tarkkailla parhaiten Etelä-Suomessa, jossa se nousee parhaimmillaan noin 19 asteen korkeuteen etelähorisonttiin.

 

Joulukuun satelliittilaukaisuja

SES-8 -tietoliikennesatelliitti laukaistiin avaruuteen joulukuun 3. päivänä. Tämän kaupallisen tietoliikennesatelliitin laukaisu tehtiin ensimmäistä kertaa SpaceX -yhtiön Falcon 9 -raketilla. Satelliitti aloittaa toimintansa geosynkrooniselta radaltaan tammikuussa ja asettuu 95. itäisen pituuspiirin kohdalle, josta se tarjoaa tietoliikennepalveluita Etelä-Aasian alueelle. Laukaisu tehtiin Yhdysvaltain Cape Canaveralin avaruuskeskuksesta.

Yhdysvaltain Vandenbergin avaruuskeskuksesta tehtiin sotilaallinen NROL-39 -laukaisu joulukuun 6. päivänä. Atlas-raketin lastina oli tiettävästi TOPAZ 3 -tutkakartoitus-satelliitti. Satelliitin mukana oli lisäksi 12 piensatelliittia. AeroCube 5a ja AeroCube 5b ovat teknologiasatelliitteja samoin kuin ALICE, Tacsat 6, SNAP, SMDC ONE C, IPEX, SMDC ONE D, MCubed 2. CUNYSAT 1 on opiskelijoiden teknologisatelliitti, joka tutkii mm. ionosfääriä. FIREBIRD 1a ja FIREBIRD 1b ovat tieteellisiä satelliitteja, jotka tutkivat mm. Van Allenin vyöhykkeitä Maan läheisyydessä.

Inmarsat 5-F1 -tietoliikennesatelliitti laukaistiin avaruuteen joulukuun 8. päivänä Baikonurin avaruuskeskuksesta Kazakstanista. Satelliitin laukaisu tehtiin Proton-M -kantoraketilla.

Tupac Katari 1 -tietoliikennesatelliitti laukaistiin avaruuteen Kiinan Xichangin avaruuskeskuksesta joulukuun 20. päivänä. Kyseessä on Bolivian ensimmäinen tietoliikennesatelliitti. Se asettuu geosynkrooniselle radalle 87.2 läntisen pituuspiirin kohdalle. Laukaisu tehtiin Long March 3B -raketilla.

Kosmos 2488-, Kosmos 2389- ja Kosmos 2390 -satelliitit laukaistiin avaruuteen Venäjän Plesetskin avaruuskeskuksesta joulukuun 25. päivänä. Rokot-raketilla laukaistut satelliitit ovat sotilaallisia tietoliikennesatelliitteja.

Express AM5 -tietoliikennesatelliitti laukaistiin avaruuteen joulukuun 26. päivänä. Tämä venäläinen noin 3400 kg:n painoinen tietoliikennesatelliitti asettuu geosynkrooniselle radalle 140. itäisen pituuspiirin yläpuolelle, josta se alkaa tarjoamaan tietoliikennepalveluita, kuten internet- ja videoneuvotteluliikennettä. Satelliitti laukaistiin Baikonurin avaruuskeskuksesta Proton-kantoraketilla.

Satelliittilaukaisuja

Pvm Satelliitti Designaatio Laukaisupaikka Tarkoitus Perigeum Apogeum Inklinaatio Muuta
1.12.
Chang'e 3
2013-070A Xichang Kuuluotain
3.12.
SES 8
2013-071A Cape Canaveral
Tietoliikenne
6.12.
Topaz 3
2013-072 Vandenberg
Sotilaallinen
6.12.
Aerocube 5A
2013-072 Vandenberg
Teknologia
6.12.
Aerocube 5B
2013-072 Vandenberg
Teknologia
6.12.
Tacsat 6
2013-072 Vandenberg
Teknologia
6.12.
SMDC ONE 2.3
2013-072 Vandenberg
Teknologia
6.12.
SMDC ONE 2.4
2013-072 Vandenberg
Teknologia
6.12.
ALICE
2013-072 Vandenberg
Teknologia
6.12.
SNAP 3
2013-072 Vandenberg
Teknologia
6.12.
Firebird A
2013-072 Vandenberg
Tieteellinen
6.12.
Firebird B
2013-072 Vandenberg
Tieteellinen
6.12.
MCubed 2
2013-072 Vandenberg
Teknologia
6.12.
IPEX
2013-072 Vandenberg
Teknologia
6.12.
CUNYSAT 1
2013-072 Vandenberg
Tieteellinen
8.12.
Inmarsat 5-F1
2013-073A Baikonur
Tietoliikenne
GEO GEO
60.3 E
19.12.
Gaia
2013-074A
Kourou
Tähtitieteellinen
20.12.
Tupac Katari 1
2013-075A
Xichang
Tietoliikenne
GEO GEO 87.2 W
25.12.
Kosmos 2488
2013-076A
Plesetsk
Sotilaallinen
1480
1508
82.5

25.12.
Kosmos 2489 2013-076B
Plesetsk Sotilaallinen
1480
1511
82.5

25.12.
Kosmos 2490 2013-076C
Plesetsk Sotilaallinen
1480
1512
82.5

26.12.
Express AM5
2013-077A
Baikonur Tietoliikenne
GEO
GEO
140 E

Satelliittihavaintoja

Satelliitti COSPAR Designaatio Pvm Kello Havaitsija Huomioita
GEOS 3 rkt 7735 1975-027B 2013-12-09 07:46:48 HK mag 4.5 kiikareilla
Kosmos 990 rkt 10677 1978-019B 2013-12-09 08:01:07 HK mag 4 kiikareilla sattumalta
Kosmos 1151 11671 1980-005A 2013-12-04 17:33:46 HK mag 2.5
Kosmos 1238 rkt 12139 1981-003B 2013-12-09 07:55:02 HK mag 4 kiikareilla sattumalta
Meteor 1-31 rkt 12586 1981-065B 2013-12-13 17:16:16 HK mag 3.5 kiikareilla
Kosmos 1315 12903 1981-103A 2013-12-09 07:32:44 HK mag 4 kiikareilla
Kosmos 1633 rkt 15593 1985-020B 2013-12-09 07:37:41 HK mag 4 kiikareilla
Kosmos 1666 15889 1985-058A 2013-12-13 18:02:17 HK mag 4 kiikareilla
USA 16 16624 1986-014E 2013-12-13 18:23:37 HK mag 4.5 kiikareilla
Kosmos 1825 rkt 17567 1987-024B 2013-12-13 17:11:26 HK mag 5 kiikareilla
Kosmos 1833 rkt 17590 1987-027B 2013-12-13 18:17:28 HK mag 2.5
SL-3 DEB 17755 1982-116D 2013-12-13 17:48:27 HK mag 5 kiikareilla
Kosmos 1943 rkt 19120 1988-039B 2013-12-17 07:27:04 HK mag 2
Kosmos 1943 rkt 19120 1988-039B 2013-12-04 16:49:21 HK mag 4 kiikareilla
NOSS 2-1 (C) 20691 1990-050C 2013-12-13 17:42:14 HK mag 4 kiikareilla, rinnakkain NOSS21D kanssa
NOSS 2-1 (C) 20691 1990-050C 2013-12-04 17:02:30 HK mag 3 kiikareilla
NOSS 2-1 (C) 20691 1990-050C 2013-12-03 17:47:02 HK mag 3
NOSS 2-1 (D) 20692 1990-050D 2013-12-03 17:47:07 HK mag 5 kiikareilla
NOSS 2-1 (D) 20692 1990-050D 2013-12-04 17:02:33 HK mag 5 kiikareilla
NOSS 2-1 (D) 20692 1990-050D 2013-12-13 17:42:14 HK mag 4 kiikareilla, rinnakkain NOSS21C kanssa
NOAA 12 21263 1991-032A 2013-12-13 17:34:08 HK mag 4 kiikareilla, vaihteli mag 4-5
NOAA 12 21263 1991-032A 2013-12-13 19:13:54 HK mag 5 kiikareilla, vaihteli epäs
Okean 3 rkt 21398 1991-039B 2013-12-13 19:31 HK mag 4 kiikareilla sattumalta
Kosmos 2151 21422 1991-042A 2013-12-17 07:26:27 HK mag 2.5 sattumalta
Kosmos 2158 21729 1991-068B 2013-12-13 17:33 HK mag 5 kiikareilla sattumalta
Iridium 7 24793 1997-020B 2013-12-03 17:09:34 HK mag -2
Iridium 37 24968 1997-056D 2013-12-04 17:03:22 HK mag 0
Iridium 61 25263 1998-018B 2013-12-04 17:12:54 HK mag -1
Iridium 66 25289 1998-021E 2013-12-17 07:47:58 HK mag -8
Kosmos 2360 rkt 25407 1998-045B 2013-12-13 18:03:09 HK mag 2.5
ISS 25544
1998-067A 2013-12-13 19:15
ANO mag 0.2, oranssi
ISS 25544 1998-067A 2013-12-18 18:23
ANO mag -0.3, alussa oranssi
Lacrosse 4 26473 2000-047A 2013-12-03 17:33:55 HK mag 3
Lacrosse 4 rkt 26474 2000-047B 2013-12-09 07:59:54 HK mag 4 kiikareilla
Coronas F rkt 26874 2001-032B 2013-12-17 07:20:57 HK mag 2
Kosmos 2406 28352 2004-021A 2013-12-04 17:03:17 HK mag 4 kiikareilla sattumalta
SJ-6B 28415 2004-035C 2013-12-04 17:03:05 HK mag 4 kiikareilla sattumalta
NOSS 3-3 (A) 28537 2005-004A 2013-12-13 17:42:20 HK mag 5 kiikareilla
NOSS 3-3 (A) 28537 2005-004A 2013-12-03 17:44:15 HK mag 4.5 kiikareilla
NOSS 3-3 (A) 28537 2005-004A 2013-12-04 16:59:27 HK mag 4 kiikareilla
NOSS 3-3 (A) 28537 2005-004A 2013-12-04 20:40:56 HK mag 4.5 kiikareilla
USA 181 rkt 28538 2005-004B 2013-12-13 21:52:00 HK mag 4 kiikareilla, nopea kirkastuminen n 8s välein, muuten mag7
NOSS 3-3 (C) 28541 2005-004C 2013-12-03 17:44:21 HK mag 4.5 kiikareilla
NOSS 3-3 (C) 28541 2005-004C 2013-12-04 16:59:33 HK mag 5 kiikareilla
NOSS 3-3 (C) 28541 2005-004C 2013-12-13 17:42:26 HK mag 3.5 kiikareilla
NOSS 3-3 (C) 28541 2005-004C 2013-12-04 20:41:01 HK mag 4.5 kiikareilla
Lacrosse 5 28646 2005-016A 2013-12-04 18:15:03 HK mag 1
DELTA 2 DEB (DPAF) 29110 2006-016D 2013-12-04 18:21:20 HK mag 3 kiikareilla
USA 238 38758 2012-048A 2013-12-13 18:52:55 HK mag 4 kiikareilla
USA 238 DEB 38773 2012-048P 2013-12-13 18:52:49 HK mag 4 kiikareilla
HJ-1C-R 39000 2012-064D 2013-12-01 17:23:48 HK mag 1.5
HJ-1C-R 39000 2012-064D 2013-12-13 17:29:16 HK mag 2.5

Havaitsijat

Lyhenne Nimi Paikka
HK Heikki Kauppinen Espoo
ANO
Antero Olkkonen
Heinniemi