Tähtitieteellinen yhdistys Ursa

Avaruustekniikka

Satelliittikatsaus - Huhtikuu 2012

Avaruusromut ISS-avaruusaseman uhkana

Maata kiertävistä avaruusromuista on viime aikoina tullut melkoinen riesa ISS-avaruusasemalle, joka on miehistöi- neen joutunut väistelemään satelliitteja tai suojautumaan romujen iskuilta. Tilanne on pahentunut vuoden 2008 elokuun jälkeen.

Avaruusromun määrää kiertoradalla on merkittävästi nostanut mm. Kiinan ohjuskoe, jossa se tuhosi Maata kiertävän kiinalaisen Feng Yun 1C -sääsatelliitin tammikuun 11. päivänä vuonna 2007. Laskelmien mukaan räjähdyksestä syntyi 3200 uutta pienkappaletta, joista vain kuutisen prosenttia on palannut ilmakehään. Satelliitti tuhottiin Xichangin avaruuskeskuksen tuntumasta laukaistulla ohjuksella.

Eräs lisää avaruusromua synnyttänyt tapahtuma oli venäläisen Kosmos 2421 -satelliitin räjähdys vuonna 2008 noin 60 km avaruusaseman ratatason yläpuolella. Tästä syntyi viitisensataa kappaletta, joista kaikki ovat nyt palanneet ilmakehään.

Avaruusromua lisäsivät myös Iridium 33- ja Kosmos 2251 -satelliittien törmäys Siperian yläpuolella vuonna 2009. Tästä törmäyksestä syntyi ainakin 3000 uutta kappaletta ja lähes puolet näistä on ISS-avaruusaseman rata-alueella.

Avaruusaseman suurimpia riesoja ovat olleet juuri Feng Yun -satelliitin sekä Iridium 33 ja Kosmos 2251 -satelliittien risteilevät kappaleet. Tämänhetkisten laskelmien mukaan avaruudessa on hieman yli 22 000 suurempaa keinotekoista kappaletta ja satoja tuhansia pienempiä kappaleita. Vain 1100 näistä on toiminnassa olevia satelliitteja.

Avaruusaseman rataa voidaan muuttaa jos siihen uhkaa törmätä kappaleita. Näin tehdään kun todennäköisyys on suurempi kuin 1/10000. Äkillisissä tilanteissa avaruusaseman miehistö siirtyy suojaan Sojuz-alukseen.

Yhteys Envisat-satelliittiin katkesi

Yhteys vuonna 2002 laukaistuun Euroopan avaruusjärjestön Envisat-kaukokartoitussatelliittiin katkesi huhtikuun 8. päivänä. Syytä tietoliikennekatkokseen ei tiedetä. Satelliitin toiminta oli jo jatkoajalla ja sen arveltiin säilyvän vielä toimintakuntoisena vuoteen 2014 saakka. Envisat-satelliitti olisi tuon jälkeen tarkoitus korvata Sentinel-satelliittijärjestelmällä.

Huhtikuun 15. päivänä ranskalainen Pleiades-kartoitussatelliitti nappasi Envisat-satelliitista kuvan Maata kiertävällä radalla noin 100 km etäisyydeltä. Kuvien perusteella satelliitti näyttää olevan ainakin fyysisesti kunnossa. Lue lisää aiheesta.

Avaruusaseman miehistöä takaisin Maahan

Sojuz TMA-22 -alus laskeutui onnistuneesti Kazakstaniin huhtikuun 27. päivänä mukanaan kosmonautit Anton Shkaplerov ja Anatoli Ivanishin sekä Nasan astronautti Daniel Burbank. Avaruusasemalle jäi kolmihenkinen miehistö Oleg Kononenko, Andre Kuipers ja Donald Pettit. Seuraava miehistö laukaistaan ISS-avaruuasemalle toukokuun puolessa välissä ja tuolloin matkaan lähtevät venäläiset kosmonautit Gennadi Padalka ja Sergei Revin sekä Nasan astronautti Joe Acaba.

Huhtikuun satelliitteja

NROL 25 -satelliitti laukaistiin avaruuteen huhtikuun 3. päivänä Yhdysvaltain Vandenbergin avaruuskeskuksesta. Kyseessä on sotilaallinen tiedustelusatelliitti.

Progress M-15M -avaruusrahtialus laukaistiin Baikonurin avaruuskeskusesta huhtikuun 20. päivänä. Alus vei tarviketäydennyksiä ISS-avaruusasemalle ja se telakotui ISS-avaruusasemaan huhtikuun 22. päivänä.

Yahsat 1B -tietoliikennesatelliitti laukaistiin avaruuteen Baikonurin avaruuskeskuksesta huhtikuun 23. päivänä. Kyseessä on kaupallinen satelliitti, joka alkaa tarjoamaan palveluita mm. Lähi-Idän alueelle. Laukaisu tehtiin Proton-raketilla.

RISat 1 -kaukokartoitussatelliitti laukaistiin avaruuteen Intian Sriharikotan saarelta huhtikuun 26. päivänä.  Satelliitti on varustettu tutkalaitteistolla, minkä ansiosta se kykenee tarkkailemaan maanpinnan kohteita myös pilvien lävitse. Sotilaallisen käytön lisäksi satelliitilla on myös siviilitehtäviä, kuten luonnonkatastrofialueiden kartoittaminen. Laukaisu tehtiin PSLV -raketilla.

Beidou 2-12- ja Beidou 2-13 -navigointisatelliitit laukaistiin avaruuteen Kiinan Xichangin avaruuskeskuksesta huhtikuun 29. päivänä. Laukaisu tehtiin Chang Zheng 3B -raketilla-

Satelliittilaukaisuja

PvmSatelliittiDesignaatioLaukaisupaikkaTarkoitusPerigeumApogeumInklinaatioMuuta
03.04.NROL-252012-014AVandenbergSotilaallinen
20.04.Progress M-15M2012-015ABaikonurRahtialus
23.04.Yahsat 1B2012-016ABaikonurTietoliikenneGEOGEO
26.04.RISat 12012-017ASriharikotaSotilaallinen54953097.6
29.04.Beidou 2-122012-018AXichangNavigointi2157524355.03
29.04.Beidou 2-132012-018BXichangNavigointi2157524355.03

Satelliittihavaintoja

SatelliittiDesignaatioPvm KelloHavaitsijaHuomioita
ELEKTRON 31964-038A2012-04-0923:03:20HKmag 5.5 kiikareilla
ELEKTRON 31964-038A2012-04-0623:46:39HKmag 5 kiikareilla
Kosmos 441964-053A2012-04-1522:34:28HKmag 6 kiikareilla
Kosmos 441964-053A2012-04-0623:34:47HKmag 4 kiikareilla
Kosmos 441964-053A2012-04-0923:48:34HKmag 5 kiikareilla
Kosmos 44 rkt1964-053B2012-04-0622:24:23HKmag 3.5 kiikareilla
Kosmos 44 rkt1964-053B2012-04-1822:32LHmag -1.5
Kosmos 158 rkt1967-045B2012-04-2801:14:19HKmag 4.5 kiikareilla
Kosmos 494 rkt1972-043B2012-04-2800:30LHmag +4
METEOR 1-131972-085A2012-04-0422:12HKmag 5 kiikareilla sattumalta
Kosmos 660 rkt1974-044B2012-04-1822:23:37HKmag 1.5
Kosmos 660 rkt1974-044B2012-04-1722:04LHmag +3, hyvin nopea
Kosmos 676 rkt1974-071B2012-04-2800:57:58HKmag 6 kiikareilla
Meteor 1-28 rkt1977-057B2012-04-0923:17:13HKmag 3
Meteor 1-28 rkt1977-057B2012-04-2123:03LHmag +3.5
SeaSat 11978-064A2012-04-0923:04:14HKmag 4 kiikareilla
Seasat 11978-064A2012-04-2123:01LHmag +3 sattumalta
Kosmos 1025 rkt1978-067B2012-04-0923:41:11HKmag 2.5
Kosmos 11511980-005A2012-04-0804:02:31HKmag 3.5
Meteor 2-6 rkt1980-073B2012-04-1123:37:39HKmag 4 kiikareilla
Kosmos 12201980-089A2012-04-2923:00:00HKmag 4 kiikareilla
Kosmos 12421981-008A2012-04-1822:35:00HKmag 5 kiikareilla sattumalta
Kosmos 1263 rkt1981-033B2012-04-0422:05:00HKmag 2.5
Kosmos 1271 rkt1981-046B2012-04-2123:00LHmag +3.5 sattumalta
Aureole 3 rkt1981-094B2012-04-1523:26:01HKmag 4 kiikareilla
Kosmos 13401982-013A2012-04-0923:54:39HKmag 4
Kosmos 1371 rkt1982-051B2012-04-2801:01LHmag +4
Kosmos 14081982-092A2012-04-0623:13:46HKmag 4.5 kiikareilla
Kosmos 1441 rkt1983-010B2012-04-0703:01:51HKmag 4
Kosmos 1503 rkt1983-103B2012-04-0822:15:34HKmag 4 kiikareilla sattumalta
Kosmos 1508 rkt1983-111B2012-04-0922:16:43HKmag 2.5
DMSP B5D2-21983-113A2012-04-0923:30:08HKmag 4
Kosmos 16021984-105A2012-04-1522:28:49HKmag 4 kiikareilla
Kosmos 16031984-106A2012-04-0422:03:04HKmag 5 kiikareilla
SL-8 R/B1984-109B2012-04-0923:51:24HKmag 5 kiikareilla
Kosmos 1697 rkt1985-097B2012-04-0800:45LHmag +3
Kosmos 1707 rkt1985-113B2012-04-2801:09:27HKmag 3.5
Kosmos 17581986-046A2012-04-0804:05:43HKmag 4.5 kiikareilla
Kosmos 18121987-003A2012-04-2923:15:10HKmag 4 kiikareilla
Kosmos 1833 rkt1987-027B2012-04-2122:45LHmag +3
Kosmos 1850 rkt1987-049B2012-04-2801:05:50HKmag 5 kiikareilla
Kosmos 18921987-088A2012-04-0422:28:49HKmag 4.5 kiikareilla
Kosmos 19531988-050A2012-04-2800:35:51HKmag 4 kiikareilla
SL-8 R/B1988-062B2012-04-0822:14:50HKmag 6 kiikareilla
Kosmos 19751988-093A2012-04-1523:10:56HKmag 3
Kosmos 1980 rkt1988-102B2012-04-1123:45:28HKmag 2
Kosmos 20821990-046A2012-04-2800:28:37HKmag 4 kiikareilla
Kosmos 2112 rkt1990-111B2012-04-0622:50:35HKmag 4.5 kiikareilla
Kosmos 2219 rkt1992-076B2012-04-2923:20:09HKmag 3.5
Kosmos 22281992-094A2012-04-0922:26:29HKmag 3
Kosmos 2242 rkt1993-024B2012-04-2800:52:36HKmag 3.5 kiikareilla
Kosmos 2285 rkt1994-045B2012-04-0822:23:28HKmag 5.5 kiikareilla
Okean 1-7 rkt1994-066B2012-04-0421:46HKmag 5 kiikareilla sattumalta
ERS-21995-021A2012-04-2800:46:48HKmag 3 kiikareilla
Kosmos 2322 rkt1995-058B2012-04-2122:50LHmag +2.5 sattumalta
Kosmos 23331996-051A2012-04-0703:24:10HKmag 4.5 kiikareilla
Iridium 251997-043B2012-04-0521:17:35HKmag -4
Iridium 301997-051F2012-04-0922:28:04HKmag 0
Iridium 311997-051G2012-04-1522:20:13HKmag -5
Iridium 521998-010A2012-04-0804:20HKmag 1.5
Iridium 571998-019B2012-04-0322:55:11HKmag -6
Iridium 591998-019D2012-04-0722:40:06HKmag -0.5
Iridium 601998-019E2012-04-0623:24HKmag 5 kiikareilla sattumalta
Tubsat N rkt1998-042C2012-04-1523:24:32HKmag 4.5 kiikareilla sattumalta
Kosmos 2360 rkt1998-045B2012-04-2122:48LHmag +3
ISS1998-067A2012-04-0104:28ANOmag -1.8
ISS1998-067A2012-04-0106:00ANOmag +2.3 aluksi oranssi
ISS1998-067A2012-04-0304:10ANOmag -1.6
ISS1998-067A2012-04-0403:15ANOmag +2.7, oranssi
ISS1998-067A2012-04-0404:47ANOmag -0.3
ISS1998-067A2012-04-0503:53ANOmag -1.2
ISS1998-067A2012-04-1522:20ANOmag -2.1, aluksi oranssi
ISS1998-067A2012-04-1522:23:21HKmag -2
ISS1998-067A2012-04-1821:08ANOmag -1.8
ISS1998-067A2012-04-1822:46:28HKmag -2
ISS1998-067A2012-04-1722:07:00HKmag -2
ISS1998-067A2012-04-1921:47ANOmag -1.7, aluksi oranssi
ISS1998-067A2012-04-2121:31ANOmag -1.5
ISS1998-067A2012-04-2122:43LHmag +3.5
ISS1998-067A2012-04-2222:14ANOmag -1.7, aluksi oranssi
Landsat 71999-020A2012-04-0422:13:43HKmag 4.5 kiikareilla
OceanSat 1 rkt1999-029D2012-04-0623:44HKmag 5 kiikareilla sattumalta
Terra1999-068A2012-04-1822:49:07HKmag 3
Terra1999-068A2012-04-1522:18:34HKmag 4 kiikareilla
Terra1999-068A2012-04-0422:36:41HKmag 3.5 kiikareilla
Terra1999-068A2012-04-0922:55:30HKmag 1
Terra1999-068A2012-04-0622:24:50HKmag 2.5
Lacrosse 42000-047A2012-04-1823:13:48HKmag 2.5
Lacrosse 4 rkt2000-047B2012-04-0722:17:22HKmag 3
Lacrosse 4 rkt2000-047B2012-04-0421:46:23HKmag 3 kiikareilla
Iridium 952002-005D2012-04-0822:34:05HKmag -7
GRACE-12002-012A2012-04-0703:23:26HKmag 4.5 kiikareilla
GRACE-22002-012B2012-04-0703:23:00HKmag 4.5 kiikareilla
Iridium 972002-031A2012-04-2922:57:58HKmag -2
IGS 1B2003-009B2012-04-0822:09:51HKmag -2 sattumalta
NOSS 3-2 (A)2003-054A2012-04-1823:20:51HKmag 5 kiikareilla
NOSS 3-2 (A)2003-054A2012-04-1523:43:33HKmag 4.5 kiikareilla
NOSS 3-2 (A)2003-054A2012-04-0702:43:16HKmag 4.5 kiikareilla
NOSS 3-2 (A)2003-054A2012-04-0623:00:57HKmag 5 kiikareilla
NOSS 3-2 (A)2003-054A2012-04-0922:38:05HKmag 4.5 kiikareilla
NOSS 3-2 (A)2003-054A2012-04-0422:38:51HKmag 5 kiikareilla
NOSS 3-2 (C)2003-054C2012-04-0702:43:23HKmag 4.5 kiikareilla
NOSS 3-2 (C)2003-054C2012-04-1823:20:57HKmag 5 kiikareilla
NOSS 3-2 (C)2003-054C2012-04-0623:01:03HKmag 5 kiikareilla
NOSS 3-2 (C)2003-054C2012-04-0422:38:57HKmag 5 kiikareilla
NOSS 3-2 (C)2003-054C2012-04-0922:38:12HKmag 4.5 kiikareilla
NOSS 3-2 (C)2003-054C2012-04-1523:43:40HKmag 4.5 kiikareilla
BREEZE-M DEB (TANK)2004-008B2012-04-1822:37:12HKmag 4.5 kiikareilla
SL-16 R/B2004-021B2012-04-2923:12:22HKmag 5.5 kiikareilla
USA 1862005-042A2012-04-0622:08:52HKmag -3 Ir-tyypin kirkastuminen, muuten +1
Yaogan 1 rkt2006-015B2012-04-1522:20:03HKmag 4 kiikareilla
Yaogan 1 rkt2006-015B2012-04-0722:31:30HKmag 3.5 kiikareilla
Worldview 12007-041A2012-04-0622:48HKmag 4.5 kiikareilla sattumalta
SL-24 R/B2008-040H2012-04-3000:29:53HKmag 5.5 kiikareilla
Shiyuan 3 (SY-3) rkt2008-056C2012-04-0623:34:50HKmag 2
Shiyuan 3 (SY-3) rkt2008-056C2012-04-0923:08:07HKmag 2.5
Shiyuan 3 (SY-3) rkt2008-056C2012-04-1523:45:00HKmag 1.5
NOAA 192009-005A2012-04-0702:45:19HKmag 6 kiikareilla
Yaogan 62009-021A2012-04-0623:23:18HKmag 4 kiikareilla, stabiili
Yaogan 62009-021A2012-04-0822:40:58HKmag 4.5 kiikareilla
Yaogan 62009-021A2012-04-2122:51LHmag +2
CZ-2C R/B2009-021B2012-04-0923:18HKmag 2 sattumalta
IGS-5A rkt2009-066B2012-04-0422:21:59HKmag -0.5 Ir-tyypin kirkastuminen

Havaitsijat

LyhenneNimiPaikka
ANOAntero OlkkonenHeiniemi
HKHeikki KauppinenEspoo
LH
Leo Holmberg
Helsinki ja Karjaa