Tähtitieteellinen yhdistys Ursa

Avaruustekniikka

Satelliittikatsaus - Heinäkuu 2014

Nasan hiilidioksisatelliitti avaruuteen

OCO 2 eli Orbiting Carbon Observatory pääsi onnistuneesti avaruuteen Maata kiertävälle radalleen heinäkuun 2. päivänä. Tämän tutkimussatelliitin tavoitteena on kartoittaa maapallon hiilidioksidin määrää ja sitä kautta tutkia ns. kasvihuoneilmiötä, ilmaston lämpenemistä. OCO 2 liittyy ilmakehäsatelliittien ns. A-Train -muodostelmaan, johon kuuluvat mm. Aura-satelliitti, CloudSat, CALIPSO, Aqua jne. Ne kiertävät maapalloa samalla radalla peräkkäin ja täydentävät toistensa mittaustuloksia samasta alueesta. Aikaisempi OCO 1 -satelliitin laukaisu helmikuussa 2009 epäonnistui. Uusi OCO -satelliitti laukaistiin Yhdysvaltain Vandenbergin avaruuskeskuksesta Delta 2 -kantoraketilla.

OCO Satellite Home Page (NASA)

Tarviketäydennyksiä avaruusasemalle

Amerikkalaisen Orbital Sciences Corporationin Cygnus -avaruusrahtialus (Orb 2) laukaistiin kohti ISS-avaruusasemaa heinäkuun 13. päivänä. Aluksen lastina oli rahtia noin 1500 kg:n edestä. Ruoan ja veden lisäksi mukaan mahtui myös 29 piensatelliittia, jotka vapautetaan myöhemmin avaruusasemalta. Alus laukaistiin avaruuteen Antares-raketilla Yhdysvaltain Virginian Wallopsin avaruuskeskuksesta.

Progress M-024M -huoltoalus laukaistiin kohti ISS-avaruusasemaa heinäkuun 23. päivänä. Alus telakoitui avaruusasemaan heinäkuun 24. päivänä tuoden sen miehistölle tarviketäydennyksiä. Progress-alus laukaistiin Baikonurin avaruuskeskuksesta.

Euroopan avaruusjärjestön viides avaruusrahtialus ATV 5 eli Georges Lemaitre laukaistiin kohti ISS-avaruusasemaa heinäkuun 29. päivänä. Tämä alus vei avaruusasemalle tarviketäydennyksiä noin 6600 kg:n edestä.

Heinäkuun satelliittilaukaisuja

Kolme Gonets-tietoliikennesatelliittia laukaistiin avaruuteen heinäkuun 3. päivänä Venäjän Plesetskin avaruuskeskuksesta. Gonets M-18, Gonets M-19 ja Gonets M-20 ovat siviilikäyttöön tarkoitettuja tietoliikennesatelliitteja, jotka on aikoinaan kehitetty sotilaallisista ns. Strela-satelliiteista. Erikoista näille satelliiteille on matala polaarirata, mikä mahdollistaakin tietoliikenneyhteyksien muodostamisen myös maapallon napa-alueiden läheisyydestä. Tyypillisiä tällaisia paikkoja löytyy mm. Siperiasta ja miksei myös kaukaisilta merialueilta. Satelliitteja käytetään myös autojen, kuten rekkojen paikantamiseen. Harvassa tukiasemaverkostossa satelliitti vastaanottaa sanoman, taltioi sen hetkeksi ja välittää sen seuraavalle tukiasemalle. Satelliitit laukaistiin avaruuteen Rockot-kantoraketilla.

Venäläinen Meteor M2 -sääsatelliitti laukaistiin avaruuteen heinäkuun 8. päivänä. Satelliitti kartoittaa maapallon pilvipeitettä, myrskyjä, kosteusolosuhteita ja lämpötilaa. Sen tehtäviin kuuluu myös maapallon otsonikerroksen mittaukset, merien pintalämpötilan mittaaminen, jääpeitteen kartoittaminen. Satelliitin suunniteltu toimintaikä on viisi vuotta.

Lue lisää Meteor M2 -satelliitista (Russian Space Web)

Meteor-laukaisun yhteydessä avaruuteen pääsi myös englantilainen TechDemoSat 1. Se tutkii mm. satelliitin ympäristön säteilyolosuhteita ja radioaaltojen heijastumista merien pinnasta. UKube 1 on puolestaan skotlantilaista alkuperää ja kyseessä on pieni teknologiasatelliitti, joka kuvaa mm. maanpintaa ja tekee tietoliikenteeseen liittyviä kokeita. Mukaan mahtui myös piensatelliitti SkySat 2, joka kuvaa maanpintaa. DX1 on puolestaan kuutiomainen satelliitti, joka seuraa laivaliikennettä. Samaan tarkoitukseen on suunnattu myös matkaan päässyt Norjan AISsat 2. Relek on venäläinen satelliitti, joka tutkii Maan magnetosfääriä. Satelliitit laukaistiin Kazakstanin Baikonurin avaruuskeskuksesta Sojuz 2 -raketilla.

Neljä internet-satelliittia laukaistiin radalleen heinäkuun 10. päivänä. Satelliitit O3b-3, O3b-6, O3b-7 ja O3b-8 tarjoavat tietoliikennepalveluita 45. pohjoisen ja eteläisen leveyspiirien väliselle alueelle noin 8000 km korkuiselta kiertoradaltaan. Ne välittävät tukiasemien välistä tietoliikennettä. Nämä englantilaissatelliitit laukaistiin Ranskan Guianan Kouroun avaruuskeskuksesta Sojuz-raketilla.

Kuusi OrbComm-tietoliikennesatelliittia laukaistiin Maata kiertämään heinäkuun 14. päivänä Yhdysvaltain Cape Canaveralin avaruuskeskuksesta Falcon 9 -raketilla. Kiertoradoille pääsivät OrbComm OG2-3, OrbComm OG2-4, OrbComm OG2-6, OrbComm OG2-7, OrbComm OG2-9 ja OrbComm OG2-11. Satelliitteja käytetään mm. laivojen ja rekkojen seuranta- ja tietoliikennepalveluihin erityisesti syrjäisillä seuduilla, joissa tietoliikenneyhteydet ovat heikkoja. OrbComm-satelliitti välittää viestin lähimmälle tukiasemalle ja toimii näin "taivaallisena" tukiasemana. Nyt avaruuteen laukaistut satelliitit edustavat OrbComm-satelliittien toista sukupolvea. Ensimmäisen sukupolven satelliitit laukaistiin avaruuteen jo 15 vuotta sitten ja niitä on toiminnassa 25 kpl. Uuden sukupolven satelliitit täydentävät olemassaolevaa järjestelmää ja toisaalta myös korvaavat sen satelliitteja.

Lue lisää OrbComm-satelliiteista (OrbComm)

Foton M4 -satelliitti laukaistiin avaruuteen heinäkuun 18. päivänä Kazakstanin Baikonurin avaruuskeskuksesta. Tämän venäläis-saksalaisen avaruuslennon tavoitteena on tutkia erilaisia asioita painottomuudessa ja Fotonin mukana on erilaisia materiaaleja, siemeniä ja gekko-liskoja. Foton moduuli kiertää maapalloa 60 päivän ajan, jonka jälkeen tutkimusmoduuli palaa maanpinnalle laskuvarjon avulla. Satelliitin laukaisu tehtiin Sojuz 2 -raketilla.

Heinäkuun 24. päivänä alus lakkasi vastaanottamassa komentoja maa-asemalta. Aluksen telemetriatiedot kuitenkin toimivat normaalisti, mutta ohjausyhteys alukseen on menetetty.

GSSAP 1 -ja GSSAP 2 -satelliitit laukaistiin avaruuteen Yhdysvaltain Cape Canaveralin avaruuskeskuksesta heinäkuun 28. päivänä. Nämä kaksi satelliittia kartoittavat satelliittien ja avaruusromujen määrää geostationaarisella radalla. Atlas 5 -raketti vei avaruuteen myös ANGELS -satelliitin, joka tutkii myös avaruusromujen liikkeitä.

Satelliittilaukaisuja

Pvm Satelliitti Designaatio Laukaisupaikka Tarkoitus Perigeum Apogeum Inklinaatio Muuta
2.7. OCO 2
2014-035A
Vandenberg
Ilmakehätutkimus
687
691
98.5
3.7. Gonets M-18
2014-036A
Plesetsk
Tietoliikenne
1478
1510
82.5
3.7. Gonets M-19
2014-036B
Plesetsk
Tietoliikenne



3.7. Gonets M-20
2014-036C
Plesetsk
Tietoliikenne



8.7.
Meteor M2
2014-037A
Baikonur
Meteorologia
818
828
101.4
8.7.
TechDemoSat 1
2014-037
Baikonur
Teknologia



8.7.
Relek
2014-037B
Baikonur
Tieteellinen
623
819
99.2
8.7.
SkySat 2
2014-037
Baikonur
Kartoitus
626
634
98.4
8.7.
DX-1
2014-037
Baikonur
Teknologia
626
636
97.3
8.7.
AISSat 2
2014-037
Baikonur
Tietoliikenne



8.7.
UKube 1
2014-037
Baikonur
Teknologia



10.7.
O3b-3
2014-038D Kourou
Tietoliikenne



10.7.
O3b-6 2014-038C Kourou Tietoliikenne


10.7.
O3b-7 2014-038B Kourou Tietoliikenne


10.7.
O3b-8 2014-038A Kourou Tietoliikenne


13.7.
Orb-2 (Cygnus)
2014-039A
Wallops
Avaruusrahti



14.7.
OrbComm OG2-3
2014-040
Cape Canaveral
Tietoliikenne



14.7.
OrbComm OG2-4 2014-040 Cape Canaveral Tietoliikenne


14.7.
OrbComm OG2-6 2014-040 Cape Canaveral Tietoliikenne


14.7.
OrbComm OG2-7 2014-040 Cape Canaveral Tietoliikenne


14.7.
OrbComm OG2-9 2014-040 Cape Canaveral Tietoliikenne


14.7.
OrbComm OG2-11 2014-040 Cape Canaveral Tietoliikenne


18.7.
Foton M4
2014-041A
Baikonur
Tieteellinen
252
552
64.9
23.7.
Progress M-024M
2014-042A
Baikonur
Avaruusrahtialus



28.7.
GSSAP 1
2014-043A
Cape Canaveral
Teknologia



28.7.
GSSAP 2
2014-043B
Cape Canaveral Teknologia


28.7.
ANGELS
2014-043C
Cape Canaveral Teknologia


29.7.
ATV 5
2014-044A
Kourou
Avaruusrahtialus











Satelliittihavaintoja

Satelliitti COSPAR Designaatio Pvm Kello Havaitsija Huomioita
Kosmos 1680 rkt 16012 1985-079B 2014-07-30 00:12:11 HK mag 3 kiikareilla
USA 32 19460 1988-078A 2014-07-24 00:05:29 HK mag 4 kiikareilla
USA 32 19460 1988-078A 2014-07-23 00:38:05 HK mag 3 kiikareilla
Kosmos 2297 rkt
23405 1994-077B 2014-07-30 00:13:00 HK mag 2.5 kiikareilla
Kosmos 2333 rkt
24298 1996-051B 2014-07-16 00:47:41 HK mag 2 kiikareilla
Iridium 40 25041 1997-069C 2014-07-21 23:07 HK mag -5
Iridium 77 25471 1998-051E 2014-07-15 23:34 HK mag -4
Lacrosse 4 rkt
26474 2000-047B 2014-07-22 00:22:27 HK mag 1.5 kiikareilla
Lacrosse 4 rkt
26474 2000-047B 2014-07-21 00:14:53 HK mag 1.5 kiikareilla
Kosmos 2487 39194 2013-032A 2014-07-21 00:50:03 HK mag 3 kiikareilla
Alos 2 39766 2014-029A 2014-07-21 00:13 HK mag 2 kiikareilla sattumalta

Havaitsijat

Lyhenne Nimi Paikka
HK Heikki Kauppinen Kangasniemi