Tähtitieteellinen yhdistys Ursa

Avaruustekniikka

Satelliittikatsaus - Heinäkuu 2012

Japanilainen avaruusrahtialus taas avaruusasemalle

Japanin HTV 3 -avaruusrahtialus laukaistiin ISS -avaruusasemalle heinäkuun 21. päivän aamuna. Alus vie tarviketäydennyksiä avaruusaseman miehistölle noin 4600 kg:n edestä joukossa uusia mittalaitteita, joiden mukana on myös kaloja. Alus ohjattiin avaruusasemaan ISS:n robottikäsivarren avulla heinäkuun 27. päivänä.

Japanin ensimmäinen HTV 1 -alus laukaistiin avaruusemalle syyskuun 10. päivänä vuonna 2009. Noin 52 päivää kestäneen lennon lopuksi alus irtautui avaruuasemasta ja tuhoutui Tyynen Valtameren yläpuolella marraskuun 1. päivänä. Sarjan toinen HTV 2 -alus laukaistiin avaruuteen 22. tammikuuta vuonna 2011. Se vei tarviketäydennyksiä ja mittalaitteita avaruusasemalle noin 5300 kg:n edestä. Alus irtautui maaliskuun 30. päivänä vuonna 2011.

Avaruusaseman miehistöä vaihtui

Kolme avaruusasema ISS:n miehistön jäsentä palasivat onnistuneesti takaisin Maahan heinäkuun 1. päivänä. Sojuz TMA-03M -aluksen mukana olivat kosmonautti Oleg Kononenko, Nasan astronautti Donald Pettit sekä ESA:n astronautti Andre Kuipers.

Oleg Kononenkolla (48) on takanaan nyt 392 päivää avaruudessa. Hän osallistui myös vuonna 2008 järjestettyyn avaruuslentoon ISS:llä. Nasan Don Pettit (57) on takanaan 369 päivää avaruudessa. Tämä oli hänen kolmas lentonsa. ESA:n Andre Kuipers (53) on ollut avaruudessa 204 päivää. Tämä oli hollantilaisen astronautin toinen lento.

Sojuz TMA-05M -miehistöalus laukaistiin avaruuteen heinäkuun 14. päivänä Baikonurin avaruuskeskuksesta. Alus vei ISS -avaruusasemalle uutta miehistöä, johon kuuluivat Venäjän Juri Malenchenko, amerikkalainen Sunita Williams sekä japanilainen Akihiko Hoshide. Telakointi tapahtui heinäkuun 17. päivänä. Tämä miehistö palaa takaisin Maahan 120 päivän kuluttua marraskuussa.

Kosmos 44

Kosmos 44 (1964-053A) oli Neuvostoliiton kokeellinen sää- satelliitti, joka laukaistiin avaruuteen Tjuratamin avaruus- keskuksesta elokuun 28. päivänä vuonna 1964.

Tämä satelliitti edusti Meteor-sääsatelliittien prototyyppiä. Tuon järjestelmän ensimmäinen virallinen kokeellinen satelliitti oli Kosmos 122. Kosmos 44 jatkoi toimintaansa vuoteen 1972 saakka.

Kosmos 44 -satelliitti kiertää edelleen maapalloa noin 600 km korkeudessa. Se on pienen henkilöauton kokoinen kappale (noin 3x1 m) ja näkyy meille noin +4...+6 suuruusluokan kohteena eli helposti pienen kiikarin avulla.

Tästä satelliitista tehtiin joitakin suomalaisia havaintoja huhtikuussa. Sen laukaisuun käytetty Vostok 2 -raketin viimeinen vaihe (1964-053B) kiertää myös edelleen maapalloa ja erottuu ajoittain hyvin paljain silmin näkyvänä kohteena.

Progress-alus teki telakointikokeita

Avaruusaseman Pirs-moduulissa telakoituneena ollut Progress M15-M -huoltoalus irtatui heinäkuun 22. päivän iltana. Alus yritti automaattista telakointia Kurs-NA -järjestelmällä heinäkuun 24. päivän aamuna Suomen aikaa, mutta telakointi keskeytyi häiriön vuoksi ja alus jäi odottamaan avaruusaseman ulkopuolelle.

Uusi ja onnistunut telakointi tapahtui heinäkuun 29. päivän aamuyöllä Suomen aikaa. Alus irtautui avaruusasemasta jälleen heinäkuun 30. päivänä. Kurs-NA -telakointijärjestelmää hyödynnetään tulevaisuuden huoltolennoilla.

Heinäkuun satelliittilaukaisuja

Echostar 17 -tietoliikennesatelliitti ja MSG 3 -sääsatelliitti laukaistiin avaruuteen Kouroun avaruuskeskuksesta heinäluun 5. päivänä. Näistä Echostar tarjoaa tietoliikenne- palveluita Pohjois-Amerikan alueelle. MSG 3 on eurooppalainen Eumetsat -järjestön geostationaarinen sääsatelliitti, jonka nimi tulee olemaan myös Meteosat 10. Laukaisut tehtiin Ariane 5 -kantoraketilla.

SES 5 -tietoliikennesatelliitti laukaistiin avaruuteen heinäkuun 9. päivänä Baikonurin avaruuskeskuksesta. Satelliitti välittää mm. TV-lähetyksiä Pohjoismaihin, Balttiaan ja Pohjois-Afrikkaan. Laukaisu tehtiin Proton-raketilla.

Viisi tiedesatelliittia laukaistiin avaruuteen Baikonurin avaruuskeskuksesta heinäkuun 22. päivän aamuna. Näistä BelKA 2 on valkovenäläinen kaukokartoitussatelliitti. Canopus-Vulcan 1 on luonnontuhoja, sääilmiöitä ja saateita tutkiva kaukokartoitussatelliitti. TET 1 on saksalainen teknologiasatelliitti. Zond-PP on merentutkimussatelliitti. ExactView 1 on kanadalainen laivojen sijainteja tarkkaileva satelliitti.

Tianlian 1-3 -tietoliikennesatelliitti laukaistiin avaruuteen heinäkuun 25. päivänä Kiinan Xichangin avaruuskeskuksesta. Laukaisu tehtiin Chang Zheng 3C -raketilla.

Heinäkuun 28. päivänä laukaistiin avaruuteen neljä uutta satelliittia Venäjän Plesetskin avaruuskeskuksesta Rokot-raketilla. Näistä Kosmos 2481 on Strela-3M -luokan sotilaallinen tietoliikennesatelliitti. Gonets-M1- ja Gonets-M2 ovat Strela-3M -luokan siviilikäyttöön tarkoitettuja tietoliikennesatelliitteja. MiR on pieni teknologiasatelliitti.

Satelliittilaukaisut

Pvm Satelliitti Designaatio Laukaisupaikka Tarkoitus Perigeum Apogeum Inklinaatio Muuta
05.07. Echostar 17 2012-035 Kourou Tietoliikenne GEO GEO
05.07. MSG 3 2012-035 Kourou Meteorologia GEO GEO
09.07. SES 5 2012-036A Baikonur Tietoliikenne GEO GEO
14.07. Sojuz TMA-05M 2012-037A Baikonur Miehistöalus
21.07. HTV 3 2012-038A Tanegashima Huoltoalus
22.07. BelKA 1 2012-039A Baikonur Kaukokartoitus 509 501 94.72
22.07. Canopus-Vulcan 1 2012-039B Baikonur Kaukokartoitus 510 505 94.77
22.07. TET 1 2012-039D Baikonur Teknologia 510 504 94.75
22.07. Zond PP 2012-039C Baikonur Merentutkimus 821 806 98.95
22.07. ExactView 2012-039E Baikonur Laivojen seuranta 822 804 98.95
25.07. Tianlian 1-3 2012-040A Xichang Tietoliikenne GEO GEO
28.07. Kosmos 2481 2012-041 Plesetsk Sotilaallinen 1506 1485 82.47
28.07. Gonets M1 2012-041 Plesetsk Tietoliikenne 1507 1484 82.47
28.07. Gonets M2 2012-041 Plesetsk Tietoliikenne 1507 1482 82.47
28.07 MiR 2012-041 Plesetsk Teknologia 1509 1474 82.49

Satelliittihavaintoja

Satelliitti Designaatio Pvm Kello Havaitsija Huomioita
THOR AGENA B R/B 1966-040B 2012-07-21 00:54 HK mag 4 kiikareilla sattumalta
Cosmos 676 Rocket 1974-071B 2012-07-22 00:42:17 HK mag 4 kiikareilla sattumalta
Cosmos 1220 1980-089A 2012-07-21 00:14:24 HK mag 2 kiikareilla
Cosmos 1220 1980-089A 2012-07-27 00:55:06 HK mag 2 kiikareilla
Cosmos 1271 Rocket 1981-046B 2012-07-22 00:24:16 HK mag 2 kiikareilla
Cosmos 1500 Rocket 1983-099B 2012-07-21 00:07:53 HK mag 3 kiikareilla sattumalta
SL-8 R/B 1984-010B 2012-07-27 00:22 HK mag 4.5 kiikareilla sattumalta
Cosmos 1666 Rocket 1985-058B 2012-07-27 00:28:44 HK mag 3 kiikareilla
Cosmos 1814 Rocket 1987-006B 2012-07-22 00:42:09 HK mag 2.5 kiikareilla
Cosmos 1842 Rocket 1987-038B 2012-07-27 00:37:54 HK mag 3.5 kiikareilla
Cosmos 1850 Rocket 1987-049B 2012-07-26 23:46 HK mag 4 kiikareilla sattumalta
Cosmos 1943 1988-039A 2012-07-22 00:57:55 HK mag 4 kiikareilla
Cosmos 1943 Rocket 1988-039B 2012-07-21 00:37:25 HK mag 2 kiikareilla
USA 81 1992-023A 2012-07-21 00:48:37 HK mag 4 kiikareilla sattumalta
Cosmos 2278 1994-023A 2012-07-22 00:29:06 HK mag 4 kiikareilla
Iridium 4 Rocket 1997-020F 2012-07-21 00:54:46 HK mag 4 kiikareilla sattumalta
Iridium 4 Rocket 1997-020F 2012-07-27 00:06:49 HK mag 3 kiikareilla
Iridium 25 1997-043B 2012-07-22 00:58:34 HK mag -8
Iridium 22 1997-043E 2012-07-21 01:04:37 HK mag -7
Iridium 49 1997-082E 2012-07-27 00:37:24 HK mag 0
Iridium 66 1998-021E 2012-07-06 00:32:14 HK mag -6
Iridium 67 1998-021F 2012-07-13 00:08:12 HK mag -3 pilvien läpi
Iridium 70 1998-032A 2012-07-20 23:47:24 HK mag -4
Lacrosse 4 2000-047A 2012-07-21 23:55:16 HK mag 2.5 kiikareilla
EO 1 Del DPAF 2000-075E 2012-07-27 00:15:35 HK mag 3 kiikareilla
Iridium 91 2002-005A 2012-07-06 03:35:36 HK mag -6
Shiyuan 3 (SY-3) rocket 2008-056C 2012-07-21 00:25:30 HK mag 1
USA 215 2010-046A 2012-07-22 00:11:35 HK mag 3 kiikareilla
USA 215 2010-046A 2012-07-21 00:54:41 HK mag 2 kiikareilla
USA 229 2011-014A 2012-07-21 00:45:44 HK mag 4 kiikareilla
USA 229 2011-014A 2012-07-28 01:06:04 HK mag 4 kiikareilla
USA 229 DEB 2011-014B 2012-07-21 00:45:38 HK mag 4 kiikareilla
USA 229 DEB 2011-014B 2012-07-28 01:05:58 HK mag 4 kiikareilla

Havaitsijat

Lyhenne Nimi Paikka
HK Heikki Kauppinen Espoo