Tähtitieteellinen yhdistys Ursa

Avaruustekniikka

Satelliittikatsaus - Elokuu 2015

Japanin avaruusrahtialus ISS-avaruusasemalle

Japanin HTV 5 -avaruusrahtialus laukaistiin matkalleen kohti ISS-avaruusasemaa elokuun 19. päivänä. Aluksen mukana oli noin 3600 kg:n edestä tarviketäydennyksiä avaruusaseman miehistölle. Tähän lastiin kuului mm. ruokatarvikkeita ja vaatteita, erilaisia painottomuuden mittalaitteita, tietokoneita ja tulostimia. Tutkimuslaitteiden joukossa on mm. Japanin avaruusjärjestön CALET-kaukoputki (the Calorimetric Electron Telescope), joka etsii galaksimme kosmisen säteilyn lähteitä.

HTV-alus irtautuu avaruusasemasta syyskuun lopulla, jolloin se pakataan täyteen avaruusaseman jätteitä. Seuraava japanilainen HTV -alus laukaistaan ISS-avaruusasemalle vuoden kuluttua.

HTV 5 -aluksen laukaisu tehtiin Japanin Tanegashiman avaruuskeskuksesta H-IIB -kantoraketilla.

40 vuotta sitten: COS B -satelliitti tutki galaksimme gammasäteilyn kohteita

Noin 40 vuotta sitten Maata kiertävälle radalle laukaistiin Euroopan avaruusjärjestön COS B -satelliitti (Cosmic ray Satellite, Option B). Se oli ensimmäinen eurooppalainen satelliitti, joka tutki avaruuden gammasäteilyn kohteita. Yli kuuden vuoden mittaisen toimintajaksonsa aikana se ehti kartoittamaan lukuisia Linnunradan gammakohteita, joista syntyi ns. 2CG -luettelo.

COS B -laukaistiin avaruuteen elokuun 9. päivänä vuonna 1975 amerikkalaisella Delta 2913 -kantoraketilla Yhdysvaltain Vandenbergin avaruuskeskuksesta. Satelliitin rata oli hyvin elliptinen, sillä sen etäisin piste sijaitsi noin 100 000 km etäisyydellä kun taas Maata lähin piste oli vain 350 km korkeudessa. Ajan myötä aurinkotuuli muokkasi satelliitin rataa ja se tuhoutui ilmakehässä tammikuun 18. päivänä vuonna 1986 eli kymmenkunta vuotta laukaisunsa jälkeen.

Tämän laukaisun kantoraketti COS B rkt (1975-072B) on edelleen Maata kiertävällä radalla. Sen ratakorkeus on 278 x 854 km. Tämä kohde löytyy taivaalta paljain silminkin, sillä varsin usein sen kirkkaus nousee ylityksensä aikana +1 tai +2 suuruusluokan tienoille.

Elokuun satelliitteja

Kaksi tietoliikennesatelliittia Eutelsat 8 West B ja Intelsat IS-34 laukaistiin avaruuteen Kouroun avaruuskeskuksesta elokuun 20.päivänä. Laukaisu tehtiin Ariane 5 -raketilla.

Yaogan Weixing 27 -satelliitti laukaistiin avaruuteen Kiinan Taijuanin avaruuskeskuksesta elokuun 27. päivänä. Kyseessä on kiinalainen tiedustelusatelliitti ja sen laukaisu tehtiin Chang Zheng 4C -raketilla.

GSAT 6 -tietoliikennesatelliitti laukaistiin avaruuteen Intian Sriharikotan avaruuskeskuksesta elokuun 27. päivänä. Satelliitin käyttötarkoitus on pääosin sotilaallinen. Laukaisu tehtiin GSLV -raketilla.

Satelliittilaukaisuja

PvmSatelliittiDesignaatioLaukaisupaikkaTarkoitusPerigeum (km)Apogeum (km)InklinaatioMuuta
19.8. HTV 52015-038ATanegashimaAvaruusrahtialus
20.8. Eutelsat 8 West B2015-039BKourouTietoliikenne
20.8. Intelsat IS-342015-039AKourouTietoliikenne
27.8. Yaogan Weixing 272015-040ATaiyuanSotilaallinen
27.8. GSAT 62016-041ASriharikotaTietoliikenne

Satelliittihavaintoja

Satelliitti COSPAR Designaatio Pvm Kello Havaitsija Huomioita
COS B rkt1975-072B2015-08-2222:50LWmag +1
Kosmos 2058 rkt204661990-010B2015-08-2322:21LWmag +3
Secor 1 Rocket7271964-001A2015-08-1623:31HKmag 4 kiikareilla sattumalta
Transit 5B-6 rocket14281965-048B2015-08-2023:51HKmag 6 kiikareilla sattumalta
Cosmos 422 Rocket52391971-046B2015-08-1800:04HKmag 5 kiikareilla sattumalta
COS B Rocket80631975-072B2015-08-0800:07:24HKmag 2
COS B Rocket80631975-072B2015-08-2422:50:52HKmag 2
Cosmos 841 Rocket90231976-069B2015-08-0723:40:29HKmag 2.5 kiikareilla
Cosmos 84690611976-078A2015-08-1323:41HKmag 4 kiikareilla sattumalta
COSMOS 88696341976-126A2015-08-2522:26:13HKmag 5 kiikareilla
SeaSat 1109671978-064A2015-08-1323:19:16HKmag 4 kiikareilla
SeaSat 1109671978-064A2015-08-1523:33:16HKmag 2 sattumalta
Cosmos 1067 rocket111701978-122B2015-08-2423:27HKmag 6.5 kiikareilla
Cosmos 1110 Rocket114271979-060B2015-08-2423:15:52HKmag 5 kiikareilla
Cosmos 1340 Rocket130681982-013B2015-08-0723:48:41HKmag 2
Cosmos 1357 rocket131681982-040J 2015-08-1800:03HKmag 6 kiikareilla sattumalta
LANDSAT 4133671982-072A2015-08-1000:35:19HKmag 2 sattumalta
Meteor 2-9 Rocket137191982-116B2015-08-2023:40:41HKmag 4.5 kiikareilla sattumalta
Cosmos 1461140641983-044A2015-08-1800:05HKmag 2 sattumalta
COSMOS 1506-R144511983-108B2015-08-1800:16HKmag 5 kiikareilla sattumalta
DMSP B5D2-2145061983-113A2015-08-0823:50:19HKmag 4.5 kiikareilla
Cosmos 1633155921985-020A2015-08-0723:41:09HKmag 2.5 kiikareilla
Cosmos 1666158891985-058A2015-08-2423:42:13HKmag 2 sattumalta
Cosmos 1666158891985-058A2015-08-2523:28:31HKmag 1 sattumalta
Cosmos 1743167191986-034A2015-08-1000:36:11HKmag 2 sattumalta
Cosmos 1818173691987-011A2015-08-1622:47:08HKmag 3.5 kiikareilla sattumalta
Cosmos 1833 Rocket175901987-027B2015-08-0723:22:43HKmag 3 kiikareilla
Cosmos 1844 Rocket179741987-041B2015-08-0400:13:43HKmag 2 kiikareilla
Cosmos 2082 Rocket206251990-046B2015-08-0423:31:18HKmag 3 kiikareilla
Cosmos 2084 Rocket206661990-055D2015-08-1600:17:25HKmag 3 sattumalta
Cosmos 2227 Rocket222851992-093B2015-08-3022:18:46HKmag 1 sattumalta
Cosmos 2228222861992-094A2015-08-0900:31:00HKmag 2
Cosmos 2297 Rocket234051994-077B2015-08-2323:46:45HKmag 2 sattumalta
ERS-2235601995-021A2015-08-1800:14:07HKmag 2 sattumalta
Iridium 10248391997-030D2015-08-0823:58HKmag -1
Iridium 43250391997-069A2015-08-2500:14:54HKmag -5
Iridium 41250401997-069B2015-08-1800:39:02HKmag -8
Iridium 39250421997-069D2015-08-2023:42HKmag 4.5 kiikareilla sattumalta
Iridium 52251691998-010A2015-08-0500:03:53HKmag 0
Iridium 52251691998-010A2015-08-0800:04:06HKmag 0
Iridium 56251701998-010B2015-08-0723:54:55HKmag -6
Iridium 86255281998-066B2015-08-0400:09:58HKmag -3
ISS255441998-067A2015-08-0423:39:01HKmag -1
ISS255441998-067A2015-08-0823:18:52HKmag 1 kiikareilla
ARGOS256341999-008A2015-08-3022:21:05HKmag -2 sattumalta Ir-tyypin kirkastuminen
Iridium 21257781999-032B2015-08-1723:22:50HKmag -3
Iridium 21257781999-032B2015-08-2422:50:58HKmag 2
Terra259941999-068A2015-08-1722:50:49HKmag 2.5 kiikareilla
Terra259941999-068A2015-08-2422:56:51HKmag 1.5
Cosmos 2369 Rocket260702000-006B2015-08-2023:44:22HKmag 2.5
Lacrosse 4 Rocket264742000-047B2015-08-1623:13:35HKmag 1.5
Lacrosse 4 Rocket264742000-047B2015-08-1723:19:32HKmag 2.5
Lacrosse 4 Rocket264742000-047B2015-08-2422:22:41HKmag 3 kiikareilla
TES269572001-049A2015-08-2523:23HKmag 5 kiikareilla sattumalta
Cosmos 2390 rocket274662002-036C2015-08-2423:46HKmag 7 kiikareilla
Adeos 2 rocket276012002-056E2015-08-1722:44:21HKmag 2.5 kiikareilla
NOSS 3-2 (A)280952003-054A2015-08-1623:25:55HKmag 4 kiikareilla
NOSS 3-2 (C)280972003-054C2015-08-1623:11:12HKmag -6 sattumalta Ir-tyypin kirkastuminen
USA 182 rocket286472005-016B2015-08-1323:43:07HKmag 2
USA 182 rocket286472005-016B2015-08-1623:33:59HKmag 1.5
USA 182 rocket286472005-016B2015-08-1723:30:59HKmag 2
Cosmos 2416 rocket289102005-048C2015-08-2423:29HKmag 6 kiikareilla
Yaogan 1 rocket290932006-015B2015-08-2123:49:37HKmag 2.5
Yaogan 1 rocket290932006-015B2015-08-2523:25:49HKmag 2
Kompsat 2 rocket292692006-031B2015-08-2423:04HKmag 3 kiikareilla
Yaogan 3 rocket322902007-055B2015-08-1623:23:42HKmag 2 sattumalta
COSMOS 2455360952009-063A2015-08-0800:06:18HKmag 4 kiikareilla
USA 229373862011-014A2015-08-1800:17:01HKmag 4.5 kiikareilla
USA 229373862011-014A2015-08-2023:53:10HKmag 4 kiikareilla
USA 229373862011-014A2015-08-2422:46:04HKmag 4 kiikareilla
USA 229373862011-014A2015-08-2523:51:54HKmag 4 kiikareilla
USA 229373862011-014A2015-08-3023:50:24HKmag 4 kiikareilla
USA 229373862011-014A2015-08-3123:05:40HKmag 4 kiikareilla
USA 229-D373912011-014B2015-08-1800:16:55HKmag 4.5 kiikareilla
USA 229-D373912011-014B2015-08-2023:53:03HKmag 4 kiikareilla
USA 229-D373912011-014B2015-08-2422:45:58HKmag 4 kiikareilla
USA 229-D373912011-014B2015-08-2523:51:48HKmag 4 kiikareilla
USA 229-D373912011-014B2015-08-3023:50:17HKmag 4 kiikareilla
USA 229-D373912011-014B2015-08-3123:05:34HKmag 4 kiikareilla
USA 238387582012-048A2015-08-0500:19:31HKmag 4.5 kiikareilla
USA 238387582012-048A2015-08-1323:10:20HKmag 4 kiikareilla
USA 238387582012-048A2015-08-1523:32:05HKmag 4.5 kiikareilla
USA 238387582012-048A2015-08-1622:47:17HKmag 5 kiikareilla
USA 238387582012-048A2015-08-2023:30:41HKmag 4.5 kiikareilla
USA 238387582012-048A2015-08-2422:22:58HKmag 4 kiikareilla
USA 238387582012-048A2015-08-2500:13:54HKmag 4 kiikareilla
USA 238387582012-048A2015-08-2523:29:18HKmag 4 kiikareilla
USA 238387582012-048A2015-08-3023:27:30HKmag 4 kiikareilla
USA 238-D387732012-048P2015-08-0500:19:25HKmag 4.5 kiikareilla
USA 238-D387732012-048P2015-08-1323:10:13HKmag 4 kiikareilla
USA 238-D387732012-048P2015-08-1523:31:59HKmag 4.5 kiikareilla
USA 238-D387732012-048P2015-08-1622:47:11HKmag 5 kiikareilla
USA 238-D387732012-048P2015-08-2023:30:35HKmag 4.5 kiikareilla
USA 238-D387732012-048P2015-08-2422:22:52HKmag 4 kiikareilla
USA 238-D387732012-048P2015-08-2500:13:47HKmag 4 kiikareilla
USA 238-D387732012-048P2015-08-2523:29:11HKmag 4 kiikareilla
USA 238-D387732012-048P2015-08-3023:27:22HKmag 4 kiikareilla
COSMOS 2486391772013-028A2015-08-2522:25HKmag 6 kiikareilla sattumalta
Yaogan 17A392392013-046A2015-08-1523:49HKmag 6 kiikareilla
Yaogan 17A392392013-046A2015-08-1800:01HKmag 5.5 kiikareilla
Yaogan 17A392392013-046A2015-08-2023:23HKmag 6 kiikareilla
Yaogan 17A392392013-046A2015-08-2423:48HKmag 6 kiikareilla
Yaogan 17B392402013-046B2015-08-1523:49HKmag 6 kiikareilla
Yaogan 17B392402013-046B2015-08-1800:01HKmag 5.5 kiikareilla
Yaogan 17B392402013-046B2015-08-2023:23HKmag 6 kiikareilla sattumalta
Yaogan 17B392402013-046B2015-08-2423:48HKmag 6 kiikareilla
Yaogan 17C392412013-046C2015-08-1523:49HKmag 6 kiikareilla
Yaogan 17C392412013-046C2015-08-1800:01HKmag 5.5 kiikareilla
Yaogan 17C392412013-046C2015-08-2023:23HKmag 6 kiikareilla sattumalta
Yaogan 17C392412013-046C2015-08-2423:48HKmag 6 kiikareilla
Fengyun 3 rocket392612013-052B2015-08-2423:06HKmag 3 kiikareilla
SJ-11-06 rocket396252014-014B2015-08-1523:34HKmag 2 sattumalta
SJ-11-06 rocket396252014-014B2015-08-1623:35HKmag 1 sattumalta
SJ-11-06 rocket396252014-014B2015-08-2023:49HKmag 1 sattumalta
SJ-11-08 rocket402872014-066B2015-08-1000:20HKmag 2.5 sattumalta
Cosmos 2502403582014-086A2015-08-1523:52HKmag 3 kiikareilla sattumalta
Resurs P2403602014-087A2015-08-1800:00HKmag 2 sattumalta

Havaitsijat

Lyhenne Nimi Paikka
HK Heikki Kauppinen Espoo
LW Leo Wikholm Vantaa