Tähtitieteellinen yhdistys Ursa

Avaruustekniikka

Satelliittikatsaus - Tammikuu 2011

Nanosail-D avautui sittenkin

Marraskuussa avaruuteen laukaistu Nanosail-D -aurinkopurje vaikuttaa avautuneen sittenkin. Vielä marraskuun lopulla sen irtautuminen FASTSAT-piensatelliitista oli epävarmaa.

Satelliitista vastaanotetut signaalit osoittavat avautumisen tapahtuneen tammikuun 20. päivänä. Niiden perusteella taivaalla pitäisi olla 10 neliömetrin kokoinen ohuen ohut aurinkopurje, joka tiettävästi heijastaa myös tehokkaasti auringonvaloa Maahan ja näkyy kirkkaana.

Satelliittiharrastajat eri puolilla maailmaa ovat koettaneet löytää aurinkopurjeen taivaalta. Englantilainen Russel Eberst onnistui tässä tammikuun 24. päivänä, jolloin Nanosail-D näkyi hyvin heikkona ja välähtelevänä kohteena maksimissaan +7.3 magnitudissa. Välähdysjakso oli 3 sekuntia.

Tammikuun 30. päivän iltana Esko Lyytinen onnistui ikuistamaan Nanosail-D -aurinkopurjeen kamerallaan Helsingin taivaalla. Samaan aikaan kohdetta tarkkaili myös Arto Oksanen Nyrölän observatoriossa. Katso kuva!

Satelliittivuosi 2010

Menneen vuoden aikana tehtiin yhteensä 70 satelliitti- laukaisua, mikä edustaa melkolailla keskinkertaista satelliittivuotta laukaisujen määrän suhteen.

Epäonnistumisia koettiin kolmesti: Intian GSLV-raketin epäonnistuminen huhtikuun 15. päivänä, Proton-M -raketin laukaisun epäonnistuminen joulukuun 6. päivänä ja Intian GSLV-raketin epäonnistuminen Joulupäivänä. Epäonnistuneita laukaisuja on ollut viimeisen 20 vuoden aikana lähes jokaisena vuonna. Vuonna 2001 kaikki laukaisut onnistuivat. Oheinen diagrammi kertoo laukaisujen ja epäonnistumisten (vaaleampi punainen osuus) lukumäärät 20 vuden ajalta.

Virallisen tilaston mukaan vuodenvaihteessa Maata kiertävällä radalla oli yhteensä 16034 suurempaa keinotekoista kappaletta. Näistä varsinaisia satelliitteja oli vain 3506 kpl.

Japanin HTV-alus avaruusasemalle

Japanilainen HTV 2 -rahtialus laukaistiin avaruuteen kohti ISS-avaruusasemaa tammikuun 22. päivänä. Tämä kymmenmetrinen alus vei noin kuuden tonnin edestä tarviketäydennyksiä avaruusaseman miehistölle. Aluksen nimi on Kounotori, joka tarkoittaa japanin kielessä valkoista haikaraa.

HTV 2 -alus saapui avaruusaseman läheisyyteen tammikuun 27. päivänä, jolloin se noukittiin ISS:lle lastin purkua varten.

HTV 2 -alus onnistuttiin havaitsemaan myös Suomessa, sillä Antero Olkkonen Heinniemessä tarkkaili avaruus- asemaa tammikuun 27. päivän aamuna kello 6.57. "ISS erottui +1.5 magnitudin kohteena ja radan laskeutuvalla osalla se sai seurakseen magnitudin +4 kohteen, joka
seurasi ISS noin 5 asteen etäisyydellä ja 3 astetta alempana.", kertoo Antero Olkkonen.

Progress vei piensatelliitin avaruusasemalle

Venäläisen Progress-huoltoaluksen lasti oli hieman erikoinen tammikuun 28. päivänä, kun se laukaistiin kohti avaruusasemaa Baikonurin avaruuskeskuksesta. Sen mukana avaruusasemalle matkasi 30 kg:n painoinen Kedr-piensatelliitti (ARISSat-1). Uusi tulokas vapautetaan avaruuteen myöhemmin avaruuskävelyn yhteydessä todennäköisesti helmikuun 16. päivänä.

Tämä satelliitti välittää tervehdyksiä 25 maailman kielellä kiertoradalleen päästyään. Se välittää Maahan myös kuvia maapallosta. Satelliitti on toimintansa aikana kuultavissa taajuudella 145.95 MHz.

Tammikuun satelliitit

Elektro-L -sääsatelliitti laukaistiin geostationaariselle radalleen tammikuun 20. päivänä Baikonurin avaruuskeskuksesta. Kyseessä on venäläinen sääsatelliitti ja laukaisu tehtiin Zenit-raketilla.

USA 224 -satelliitti laukaistiin avaruuteen tammikuun 20. päivänä Yhdysvaltain Vandenbergin avaruuskeskuksesta. Kyseessä on sotilaallinen satelliitti ja sen laukaisu tehtiin Delta 4H -raketilla.

Progress M-09M -huoltoalus laukaistiin kohti avaruusasemaa tammikuun 28. päivänä aamuyöllä. Alus vei tarviketäydennyksiä avaruusaseman miehistölle.

 

Satelliittilaukaisuja

Pvm Satelliitti Designaatio Laukaisupaikka Tarkoitus Perigeum Apogeum Inklinaatio Muuta
20.01. Elektro-L 2011-001A Baikonur Meteorologia GEO GEO
20.01. USA 224 2011-002A Vandenberg Sotilaallinen
22.01. HTV 2 2011-003A Tanegashima Rahtialus
28.01. Progress M-09M 2011-004A Baikonur Huoltoalus

Satelliittihavaintoja

Satelliitti Designaatio Pvm Kello Havaitsija Huomioita
ISS 1998-067A 2011-01-27 04:57:00 ANO mag +1
Iridium 23 1997-043-D 2011-01-04 17:01:05 HK mag -4
Iridium 20 1998-074-B 2011-01-04 17:01:17 HK mag -1
Iridium 97 2002-031-A 2011-01-14 18:29:57 HK mag -6 pilvet haittasivat
Iridium 7 1997-020-B 2011-01-28 17:51:49 HK mag -5 ohutta pilveä
Kosmos 1867 1987-060-A 2011-01-30 17:58:18 HK mag +3.5 kiikareilla sattumalta
Meteor 1-18 rkt 1974-052-B 2011-01-30 18:24:40 HK mag +4.5 kiikareilla
Helios 1B 1999-064-A 2011-01-30 18:39:41 HK mag +3 kiikareilla

Havaitsijat

Lyhenne Nimi Paikka
ANO Antero Olkkonen Heiniemi
HK Heikki Kauppinen Espoo