Tähtitieteellinen yhdistys Ursa

Avaruustekniikka

Satelliittikatsaus - Lokakuu 2012

Proton-raketin viimeinen vaihe räjähti avaruudessa

Elokuussa laukaistu epäonninen Proton-raketti näyttää aiheuttaneen romuongelmaa avaruudessa. Raketin osittain käynnistymätön Briz-M viimeinen vaihe on räjähtänyt lokakuun 16. päivän tienoilla synnyttäen satoja pienempiä kappaleita.

Epäonnistunut laukaisu tehtiin elokuun 6. päivänä, jolloin Proton-raketin oli tarkoitus viedä avaruuteen kaksi tietoliikennesatelliittia indonesialaisen Telkom 3:n ja venäläisen Express MD2:n. Satelliitit pääsivät avaruuteen, mutta vääränlaiselle radalle, koska Proton-raketin viimeinen vaihe ei käynnistynyt suunnitellusti. Breeze-M jäi kiertoradalle polttoaineineen. Kyydissä olleet satelliitit irtautuivat automaattisesti.

Räjähdyksessä on syntynyt hieman yli 500 uutta kappaletta. Joidenkin asiantuntijoiden mukaan lukumäärä on tätä huomattavasti suurempi. Romualue osuu ikävästi myös avaruusasema ISS:n ratakorkeudelle, mikä aiheuttanee jälleen uusia ratakorjauksia avaruusasemalle ja romujen väistelyä.

Yhdysvaltain ilmavoimat kykenevät tarkkailemaan Maata kiertäviä avaruusromujen kappaleita maanpäällisten tutkien ja kaukoputkien ja kameralla varustettujen satelliittien avulla. Pienimmät havaittavat kappaleet ovat noin 10 cm kokoisia. Pienempiä kappaleita ei voida seurata ja tällaisia riittää runsaasti samankaltaisten räjähdysten lopputuloksina.

Vuodesta 1961 lähtien toiminutta tutka järjestelmää aiotaan nyt uudistaa paloittain. Uusi laitteisto kykenee havaitsemaan entistä pienikokoisempia kappaleita ja siten havaittavien kappaleiden määrän odotetaan nousevan 200 000 tienoille. Lue lisää aiheesta.

Dragon palasi Maahan

Lokakuun alkupuoliskolla avaruusasema ISS:lle laukaistu kaupallinen Dragon CRS-1 -avaruusrahtialus palasi Maahan lokakuun 28. päivänä.

Ennen irtautumistaan avaruusasemasta, se pakattiin täyteen lähes 1000 kg:n edestä erilaisia tieteellisiä kokeita ja näytteitä, kuten astronauttien veri- ja virtsanäytteitä, jotka pääsivät Maahan jatkotutkimuksia varten. Avaruussukkulalentojen loppumisen vuoksi Dragon on nyt ainoa keino palauttaa avaruudessa tehtäviä tutkimuksia maanpinnalle.

Dragon palasi laskuvarjojen avustamana Maahan ja sen laskeutumisalue oli Tyynellä Valtamerellä Kalifornian rannikon tuntumassa.

Geostationaariset satelliitit kulkivat Auringon editse

Lokakuun puolivälin tienoilla oli jälleen mahdollisuus tarkkailla geostationaaristen satelliittien kirkastumisia. Tuolloin satelliittien ratataso sijoittuu Auringon vastakkaiselle puolelle, jolloin ne ovat tehokkaasti Auringon valaisemia. Maan varjon rajamailla satelliittien kirkkaudessa saattoi havaita merkittäviä muutoksia.

Tuohon ajankohtaan ajoittui myös varsin erikoinen havainto. Arto Oksanen näet havaitsi geostationaariset satelliitit Auringon edessä Hankasalmen observatorion radioteles-koopilla. Satelliittien aiheuttama radiohäiriö erottuu selvästi radiohavainnossa. Arto Oksasen radiohavainnot Ursan Taivaanvahdissa.

Avaruusasema Kuun editse

Satelliitit kulkevat toisinaan Kuun tai Auringon editse. Kun kyseessä on hieman kookkaampi rakennelma, kuten avaruusasema ISS, kohde voidaan havaita joko kuvaamalla tai optisin apuvälinein.

Avaruusasema ISS kulki Kuun editse mm. lokakuun 22. päivän iltana kello 19.33. Ilmiö oli nähtävissä Leppävirran alueella Varkauden pohjoispuolella. Pilvinen sää esti tehokkaasti Kuun ylityksen havainnoinnin, mutta Kuun läheltä ISS kulki mm. Liedossa, jossa Matti Helin tarkkaili avaruusasemaa. Myös keväällä huhtikuun 9. päivänä avaruusasema ISS kulki Kuun editse. Tuolloin ilmiö oli nähtävissä Tampereen eteläpuolella.

Satelliittien ylityksiä voi käydä laskemassa oman horisontin mukaan mm. Calskyn sivustolla. Toinen vaihtoehto on etsiä niitä Heavensat-tietokoneohjelman avulla.

Uutta miehistöä avaruusasemalle

Sojuz TMA-06M -miehistöalus laukaistiin kohti ISS-avaruus- asemaa lokakuun 23. päivänä Baikonurin avaruuskeskuksesta. Aluksen mukana avaruuteen matkaavat Oleg Novitsky, Eugene Tarelkin ja Nasan astronautti Kevin Ford. Miehistöalus telakoitui avaruusasemaan torstaina lokakuun 25. päivänä.

Lokakuun satelliittilaukaisuja

Navstar GPS 2F-3 -navigointisatelliitti laukaistiin avaruuteen Yhdysvaltain Cape Canaveralin avaruuskeskuksesta lokakuun 4. päivänä. Laukaisu tehtiin Delta 4 -raketilla.

Viisi piensatelliittia vapautettiin avaruusasema ISS:ltä lokakuun 4. päivänä. Vapautettuja satelliiteja ovat RAIKO, joka välittää kuvia kalansilmäobjektiivilla varustetulla kamerallaan. We Wish ottaa kuvia maapallosta infrapuna- säteilyn aallonpituuksilla. F-1 on varustettu kokeellisella magnetometrillä ja sen valmistajiin kuuluu mm. Uppsalan yliopisto. Niwaka eli Fitsat 1 lähettää valopulsseja taivaalle led-valojensa avulla ja kuvaa maapalloa. TechEdSat on kokeellinen tietoliikennesatelliitti.

Dragon CRS-1 -avaruusrahtialus laukaistiin kohti avaruusasema ISS:ää lokakuun 9. päivänä Yhdysvaltain Cape Canaveralin avaruuskeskuksesta. Tämä kaupallinen alus vei tarviketäydennyksiä avaruusaseman miehistölle. Kyseessä on kolmas Dragon-aluksen avaruuslento. Tällä kertaa kyseessä on ensimmäinen operatiivinen avaruuslento. Laukaisu tehtiin SpaceX:n Falcon 9 -raketilla, joka vei avaruuteen myös Orbcomm OG2 -tietoliikennesatelliitin.

Dragon-alus saapui avaruusasemalle lokakuun 10. päivänä, jolloin se ohjattiin Harmony-moduuliin avaruus- aseman robottikäsivarren avulla.

Galileo IOV-3 ja Galileo IOV-4 -navigointisatelliitit laukaistiin avaruuteen lokakuun 12. päivänä. Kyseessä on eurooppalaisen navigointijärjestelmän satelliitteja. Laukaisu tehtiin Sojuz-raketilla Kouroun avaruuskeskuk- sesta Ranskan Guianasta.

Kiina laukaisi avaruuteen kaksi kokeellista satelliittia lokakuun 14. päivänä. Shi Jian 9A - ja Shi Jian 9B -satelliitit kiertävät maapalloa myös muodostelmana. Laukaisu tehtiin Taijuanin avaruuskeskuksesta Long March 2C -raketilla.

Intelsat IS-23 -tietoliikennesatelliitti laukaistiin avaruuteen lokakuun 14. päivänä Baikonurin avaruuskeskuksesta. Satelliitti asettuu geostationaariselle radalle 53. läntisen pituuspiirin kohdalle. Laukaisu tehtiin Proton-raketilla.

Beidou DW16 -navigointisatelliitti laukaistiin avaruuteen Kiinan Xichangin avaruuskeskuksesta lokakuun 25. päivänä. Laukaisu tehtiin Long March 3C -kantoraketilla.

Progress M-17M -avaruusrahtialus laukaistiin ISS-avaruusasemalle lokakuun 31. päivänä Baikonurin avaruuskeskuksesta. Alus vie tarviketäydennyksiä avaruusaseman miehistölle. Laukaisu tehtiin Sojuz-U -raketilla.

Satelliittilaukaisuja

Pvm Satelliitti Designaatio Laukaisupaikka Tarkoitus Perigeum Apogeum Inklinaatio Muuta
04.10. Navstar GPS 2F-3 2012-053A Cape Canaveral Navigointi
04.10. RAIKO 2012 ISS Kokeellinen
04.10. We Wish 2012 ISS Kokeellinen
04.10. F-1 2012 ISS Kokeellinen
04.10 Niwaka 2012 ISS Kokeellinen
04.10. TechEdSat 2012 ISS Kokeellinen
09.10. Dragon CRS-1 2012-054A Cape Canaveral Avaruusrahtialus
09.10. Orbcomm OG2 2012-054B Cape Canaveral Tietoliikenne
12.10. Galileo IOV-3 2012-055A Kourou Navigointi
12.10. Galileo IOV-4 2012-055B Kourou Navigointi
14.10. Shi Jian 9A 2012-056A Taijuan Kokeellinen 623 651 97.46
14.10. Shi Jian 9B 2012-056B Taijuan Kokeellinen 624 648 97.44
14.10. Intelsat IS-23 2012-057A Baikonur Tietoliikenne 53 W
23.10. Sojuz TMA-06M 2012-058A Baikonur Miehistöalus
25.10. Beidou DW16 2012-059A Xichang Navigointi
31.10. Progress  M-17M 2012-060A Baikonur Rahtialus

Satelliittihavaintoja

Satelliitti Designaatio Pvm Kello Havaitsija Huomioita
Okean 1 rkt 1988-056B 2012-10-07 20.06 LW mag +4
Kosmos 1844 1987-041A 2012-10-07 20.10 LW mag +5
Kosmos 1844 rkt 1987-041B 2012-10-07 20.10 LW mag +1.5
Kosmos 44 Rkt 1964-053B 2012-10-27 20:59:44 HK mag 4 kiikareilla
Kosmos 44 Rkt 1964-053B 2012-10-31 17:45:55 HK mag 4 kiikareilla
Kosmos 405 Rkt 1971-028B 2012-10-20 20:06:01 HK mag 4 kiikareilla
AUREOLE 1 1971-119A 2012-10-14 20:36:02 HK mag 4
Meteor 1-25 Rkt 1976-043B 2012-10-14 22:02:03 HK mag 4 kiikareilla
Meteor 1-27 1977-024A 2012-10-11 20:34:45 HK mag 5 kiikareilla
Kosmos 1220 1980-089A 2012-10-31 18:07:42 HK mag 3.5 kiikareilla
Kosmos 1238 Rkt 1981-003B 2012-10-24 20:08:48 HK mag 2
Kosmos 1263 Rkt 1981-033B 2012-10-31 18:20:52 HK mag 1.5
Kosmos 1315 1981-103A 2012-10-31 17:43:52 HK mag 3.5 kiikareilla
Kosmos 1437 Rkt 1983-003B 2012-10-31 17:43:24 HK mag 3 kiikareilla
Kosmos 1553 Rkt 1984-046B 2012-10-31 18:56:36 HK mag 5 kiikareilla
MOS 1A (MOMO 1) 1987-018A 2012-10-27 06:24:15 HK mag 4 kiikareilla
Kosmos 1825 1987-024A 2012-10-27 20:53:46 HK mag 5.5 kiikareilla
Kosmos 1833 1987-027A 2012-10-05 22:22:07 HK mag 4 kiikareilla
Kosmos 1844 Rkt 1987-041B 2012-10-06 01:58:18 HK mag 4.5 kiikareilla
Kosmos 1908 1988-001A 2012-10-14 06:50:34 HK mag 4 kiikareilla
ARIANE 40 R/B 1990-005H 2012-10-14 06:25:55 HK mag 4.5 kiikareilla
Kosmos 2074 Rkt 1990-036B 2012-10-01 00:45:13 HK mag 7 kiikareilla
NOSS 2-1 (D) 1990-050D 2012-10-31 18:12:37 HK mag 4.5 kiikareilla
Kosmos 2219 Rkt 1992-076B 2012-10-17 04:24:09 HK mag 2 kiikareilla
Kosmos 2227 1992-093A 2012-10-31 18:42:52 HK mag 4.5 kiikareilla
Kosmos 2278 1994-023A 2012-10-27 21:14:35 HK mag 5 kiikareilla
Kosmos 2279 Rkt 1994-024B 2012-10-27 05:41:14 HK mag 7 kiikareilla
SL-16 R/B 1994-074B 2012-10-27 06:39:18 HK mag 4 kiikareilla
Helios 1A Rkt 1995-033D 2012-10-11 19:43:41 HK mag 3 kiikareilla
Sich 1 Rkt 1995-046C 2012-10-14 06:38:57 HK mag 5 kiikareilla sattumalta
Iridium 31 1997-051G 2012-10-14 06:15:53 HK mag 1
Iridium 61 1998-018B 2012-10-27 06:52 HK mag -2
Iridium 57 1998-019B 2012-10-02 19:59:14 HK mag 1
Iridium 60 1998-019E 2012-10-14 18:45:38 HK mag -1
ISS 1998-067A 2012-10-16 19:40 ANO mag -0.4, aluksi oranssi
ISS 1998-067A 2012-10-16 21:13 ANO mag +0.2
ISS 1998-067A 2012-10-24 19.30 LW mag -1
ISS 1998-067A 2012-10-24 19:30:57 HK mag 0
ARGOS 1999-008A 2012-10-14 21:39:25 HK mag 4.5 kiikareilla
Kosmos 2369 Rkt 2000-006B 2012-10-06 02:01:05 HK mag 4.5 kiikareilla
Lacrosse 4 2000-047A 2012-10-31 18:13:44 HK mag 2
Lacrosse 4 2000-047A 2012-10-28 18:06:06 HK mag 2.5
Lacrosse 4 Rkt 2000-047B 2012-10-28 18:09:08 HK mag 3.5 kiikareilla
Iridium 95 2002-005D 2012-10-11 19:04:01 HK mag -1
Iridium 96 2002-005E 2012-10-11 19:02:20 HK mag -1
SPOT 5 2002-021A 2012-10-05 22:26:04 HK mag 4 kiikareilla
FENGYUN 1D 2002-024B 2012-10-27 05:46:43 HK mag 4 kiikareilla
CZ-4B R/B 2002-024C 2012-10-27 06:27:14 HK mag 5 kiikareilla
JB-3 2002-049A 2012-10-14 07:06:52 HK mag 4 kiikareilla
USA 173 Rkt 2003-054B 2012-10-27 06:05:14 HK mag 4 kiikareilla
GP-B 2004-014A 2012-10-27 20:54:42 HK mag 4 kiikareilla
CZ-2C R/B 2004-029B 2012-10-24 20:22:31 HK mag 4.5 kiikareilla
NOSS 3-3 (A) 2005-004A 2012-10-11 19:48:49 HK mag 5 kiikareilla
NOSS 3-3 (A) 2005-004A 2012-10-05 22:25:50 HK mag 4.5 kiikareilla
USA 181 Rkt 2005-004B 2012-10-27 21:04:18 HK mag 3.5 kiikareilla, sykki 8s jaksolla mag 3.5-5.5
NOSS 3-3 (C) 2005-004C 2012-10-11 19:48:55 HK mag 4.5 kiikareilla
NOSS 3-3 (C) 2005-004C 2012-10-05 22:25:56 HK mag 4 kiikareilla
USA 182 Rkt 2005-016B 2012-10-27 06:44:47 HK mag 2
BREEZE-M DEB (TANK) 2005-036C 2012-10-27 06:15:49 HK mag 4.5 kiikareilla
H-2A R/B 2006-002B 2012-10-27 05:58:29 HK mag 3 kiikareilla
RESURS DK-1 2006-021A 2012-10-27 05:51:40 HK mag 4 kiikareilla sattumalta
SKYMED 2 2007-059A 2012-10-20 20:04:34 HK mag 0 Ir-tyypin kirkastuminen, muuten mag4
SJ-12 2010-027A 2012-10-31 18:58:47 HK mag 4 kiikareilla
BREEZE-M DEB (TANK) 2010-034C 2012-10-27 05:48:34 HK mag 4 kiikareilla
YAOGAN 11 2010-047A 2012-10-02 21:11:45 HK mag 5 kiikareilla
CZ-4B R/B 2010-051C 2012-10-31 17:52:32 HK mag 4 kiikareilla
USA 229 2011-014A 2012-10-27 06:39:20 HK mag 4 kiikareilla
USA 229 DEB 2011-014B 2012-10-27 06:39:14 HK mag 4 kiikareilla
NPP 2011-061A 2012-10-08 03:54:09 HK mag 3.5 kiikareilla
CZ-2D R/B 2011-068C 2012-10-27 07:18:39 HK mag 5 kiikareilla
H-2A R/B 2012-025E 2012-10-08 03:48:40 HK mag 2.5
USA 238 2012-048A 2012-10-24 21:12:16 HK mag 4 kiikareilla
USA 238 2012-048A 2012-10-27 20:49:56 HK mag 4 kiikareilla
ATLAS CENTAUR R/B 2012-048N 2012-10-27 21:34:51 HK mag 2
ATLAS CENTAUR R/B 2012-048N 2012-10-31 18:20:37 HK mag 2
ATLAS CENTAUR R/B 2012-048N 2012-10-24 20:45:21 HK mag 2
USA 238 DEB 2012-048P 2012-10-27 20:49:50 HK mag 4 kiikareilla
USA 238 DEB 2012-048P 2012-10-24 21:12:12 HK mag 4 kiikareilla

Havaitsijat

Lyhenne Nimi Paikka
ANO Antero Olkkonen Heiniemi
HK Heikki Kauppinen Espoo
LW
Leo Wikholm
Helsinki