Tähtitieteellinen yhdistys Ursa

Avaruustekniikka

Satelliittikatsaus - Huhtikuu 2008

ATV-alus telakoitui avaruusasemaan

Meillä Suomenkin taivaalla näkynyt ATV-avaruusrahtialus eli Jules Verne telakoitui viimein kansainväliseen avaruusasemaan huhtikuun 3. päivänä alkuillasta Suomen aikaa. ATV vei rahtia avaruusasemalle lähes 8000 kg:n edestä. Alus pysyy telakoituneena avaruusasemassa muutaman kuukauden, jonka jälkeen se irtautuu ja tuhoutuu ilmakehässä.

Avaruusasema ja ATV-alus näkyivät hienosti Etelä-Suomen taivaalla

Ennen telakoitumistaan ATV-alus onnistuttiin havaitsemaan myös Etelä-Suomen taivaalla. Avaruusasema ISS ja ATV olivat kumpikin näkyvissä iltataivaalla maalis-huhtikuun vaihteessa.

Ensimmäiset havainnot kohteista tehtiin Heinniemessä, jossa Antero Olkkonen seurasi kohteita iltayhdeksän tienoilla. Avaruusasema nousi horisonttiin ja kirkastui parhaimmillaan -0,5 magnitudiin. ATV-alus erottui kaksi astetta ISS-avaruusaseman alapuolella. Sen kirkkaus oli parhaimmillaan +2,5 magnitudia.

Maaliskuun 30. päivän iltana taivas oli laajoilla alueilla melko selkeää Etelä-Suomessa. Antti Kuosmanen tarkkaili ISS-avaruusaseman ylitystä iltayhdeksän jälkeen. ISS nousi horisonttiin ja kirkastui nollamagnitudiin. ATV seurasi avaruusasemaa kahta minuuttia myöhemmin +3 magnitudissa. Sitä oli vaikea erottaa paljain silmin matalalla horisontissa.

Samainen ylitys oli myös Veikko Mäkelän seurannan kohteena Helsingissä. Hän seurasi kohteita 7x50 kiikareilla osittain avoimesta ikkunasta. "ISS tuli näkyviin ajallaan ja näkyi helposti. Kirkkaus jäi hiukan Betelgeuzesta (+0,5 mag)", Veikko kuvailee.
"ATV tuli melkein heti perään. Se löytyi kiikarilla helposti ja oli ehkä +4 mag luokkaa (ei ollut lähellä vertailutähtiä)", hän jatkaa.

Maaliskuun viimeisen päivän ilta tarjosi lisää havaintomahdolli- suuksia. Etelä-Suomessa näkyvä ylitys oli vuorossa puolikymmenen jälkeen illalla. Tätä edellisessä ylityksellä Moskovassa ISS ja ATV nähtiin hyvin lähekkäin, sillä ATV-alus teki juuri tuolloin vielä lähestymisharjoituksia tulevaa telakointia varten.

Jorma Koski tarkkaili kumpaakin kohdetta Helsingin Jollaksessa. ISS näkyi helposti paljain silmin +0 magnitudissa. ATV erottui viisi astetta ISS:ää edellä.

Aivan vastaavanlaisia havaintja tehtiin eri puolilla Etelä-Suomea. Veikko Mäkelän havainnoissa ISS loisti nollamagnitudissa. ATV näkyi 4,5 astetta edempänä 4,5 magnitudissa.

Lahdessa Marko Kämäräisen kanssa kohteita tarkkailivat myös 12 lukion tähtitieteen kurssin oppilasta. ISS näkyi 15 asteen korkeudella ja kirkkautta oli loppuvaiheessa +0 magnitudia. ATV-alusta ei näkynyt.

Harrastajat yrittivät myös kuvata ISS:ää ja ATV:tä. Jukka-Pekka Teitto sai kohteet tallentumaan digikameralla. Näin teki myös Peter von Bagh. (Katso kuvaa).

Antero Olkkosen havainnoissa ISS kirkastui parhaimmillaan -1,2 magnitudiin. ATV-alus erottui viisi astetta ISS:n edellä. Sen kirkkaus oli +3,3 magnitudia.

Avaruusasema näkyi myös huhtikuun 1. päivän iltana. Tuolloin kirkkautta oli jälleen +0 magnitudia. Venäjältä ja Euraasiasta kulkeutuneet maastopalojen ja kulotusten savut sumensivat horisonttia matalilla korkeuksilla, joten ATV jäi tällä kertaa täysin näkymättömiin.

ISS näkyi vielä huhtikuun 4. päivän iltana nollamagnitudissa. Tällä kertaa ATV-alus oli jo telakoituneena siihen. Marko Kämäräinen tarkkaili ISS-avaruusasemaa Lahdessa, jolloin kirkkautta oli +0,5 magnitudia.

 

Uusia satelliitteja huhtikuussa

Miehitetty Sojuz-alus (2008-015A) laukaistiin Baikonurin avaruuskeskuksesta huhtikuun 8. päivänä. Aluksen miehistöön kuuluu kaksi venäläistä kosmonauttia Sergei Volkov ja Oleg Kononenko sekä ensimmäinen eteläkorealainen astronautti, 29-vuotias So-Yeon Yi.

ICO-G1 -satelliitti (2008-016A) laukaistiin avaruuteen huhtikuun 14. päivänä. Laukaisu tehtiin Atlas V -raketilla Cape Canaveralin avaruuskeskuksesta Yhdysvalloista. Satelliitti siirtyy geostationaariselle radalle välittämään tietoliikennepalveluita amerikkalaisille mobiilikäyttäjille.

C/NOFS-satelliitti (2008-017A) laukaistiin Pegasus-raketilla Tyyneltä Valtamereltä huhtikuun 16. päivänä. Kyseessä on avaruussäätä tutkiva tieteellinen satelliitti.

Star One C2 -satelliitti (2008-018A) laukaistiin avaruuteen huhtikuun 18. päivänä. Kyseessä on Brasilialainen tietoliikennesatelliitti, joka asettuu geostationaariselle radalle välittämään TV- ja internet-liikennettä. Laukaisu tehtiin Ariane 5 - raketilla Kouroun avaruuskeskuksesta Ranskan Guianasta.

Saman laukaisun yhteydessä avaruuteen pääsi myös Vietnamin ensimmäinen satelliitti Vinasat 1 (2008-018B). Kyseessä on tietoliikennesatelliitti, joka välittää TV- ja tietoliikennepalveluita Kaakkois-Aasian alueella.

Tian Lian 1 -tietoliikennesatelliitti (2008-019A) laukaistiin radalleen huhtikuun 25. päivänä. Laukaisu tehtiin Kiinasta Xichangin avaruuskeskuksesta.

GIOVE B -satelliitti (2008-020A) laukaistiin radalleen huhtikuun 26. päivänä. Laukaisu tehtiin Baikonurin avaruuskeskuksesta. GIOVE B on Euroopan avaruusjärjestön kokeellinen navigointisatelliitti, jolla kokeillaan suunnitteilla olevan Galileo-navigointisatelliittijärjestelmän toimivuutta.

Intialainen PSLV-kantoraketti laukaistiin avaruuteen huhtikuun 28. päivänä. Mukanaan raketilla oli joukko satelliitteja, kuten Cartosat 2A -kaukokartoitussatelliitti. Avaruuteen pääsi myös IMS-1 -satelliitti (Indian Mini-Satellite). Kyseessä on teknologiasatelliitti, joka kuvaa maapalloa. Raketin mukana oli lisäksi kuusi pientä CubeSat -satelliittia. Nämä ovat yliopistojen kokeellisia piensatelliitteja. Lisäksi avaruuteen pääsi kanadalainen CanX 6, joka paikantaa laivoja niiden signaalien perusteella. Laukaisut tehtiin Sriharikotan saarelta Satish Dhawanin avaruuskeskuksesta.

AMOS 3 -satelliitti (2008-022A) laukaistiin Baikonurin avaruuskeskuksesta huhtikuun 28. päivänä. Kyseessä on geostationaariselle radalle asettuva tietoliikennesatelliitti. Laukaisu tehtiin Zenit-raketilla.

Satelliittihavaintoja

Satelliitti Designaatio Pvm Kello Havaitsija Huomioita
ISS 1998-067A 01.04.2008 22.02 LW mag +0, kellertävä
ISS 1998-067A 04.04.2008 21.34 LW mag +0, kellertävä
ISS 1998-067A 04.04.2008 21.32 MK mag +0.5
Kosmos 1833 r 1987-027B 12.04.2008 21.30 ANO mag +2.3
Resurs 1-4 r 1998-043G 12.04.2008 21.38 ANO mag +2.1

Havaitsijat

Lyhenne Nimi Paikka
ANO Antero Olkkonen Heiniemi
LW Leo Wikholm
Helsinki
MK
Marko Kämäräinen
Lahti