Toisen tähtitornin käyttöohjeet

Etusivu | Havaintolaitteet

päivitetty 10.11.2021 21:41

Yleistä

Kakkostorni on 30 cm reunavahvistetulle betonilaatalle rakennettu puurunkoinen rakennus. Jalustanpilari on erillään peruslaatasta ja sen betonirenkaissa on keskellä muovinen tyhjä rumpuputki ja sen ympärillä betonivalu, joka yltää peruskalliosta aivan jalustan pintaan asti (kuvun sisään).

Alakerta

Tornin alakerta (noin 16 m2) on tarkoitettu varastotilaksi ja on suljettu ulkopuoliselta yleisöltä. Varastossa ei ole järkevää säilyttää tavaroita, jotka edellyttävät lämmintä ja kuivaa varastointia (sähkölaitteet, jäätyvät maalit ym.).

Alakerrassa voi lyhytaikaisesti säilyttää jäsenten omia kaukoputkia omistajan omalla vastuulla. Alakerran sähkötaulussa on vikavirtasuojalla varustettu pistorasia, mutta omille laitteille tulisi aina ensisijaisesti käyttää havaintotason sähkötolppaa.

Ursa vastaa vain kiinteistä sähköasennuksista ei jatkojohdoista, joiden kuntoa ei voida taata. Huomioi, ettei jatkojohtoihin kompastu pimeässä. Tornin portailla on punainen ulkovalo, joka kytketään tarvittaessa toimintaan alakerran sähkötaulun vieressä olevasta katkaisijasta. (esim. yleisönäytökset)

Kupu

Tornin yläkerta on Australialaisen Sirius Observatoriesin valmistama lasikuituinen kupurakenne, joka on toimitettu osina ja koottu jäsenten toimesta.

Kupuosaan käynti on ulkopuolelta metalliportaita pitkin.

Ovi avataan ja lukitaan hakaseensa niin, että tuuli ei paukuta ovea tai vedetään kiinni sisään mentäessä. Katto-osa on vaneroitu ja huopapintainen. Se ei ole tarkoitettu kävelemiseen! Tarpeeton katolle meno on kielletty.

Tekniikka

Kuvun pyöritys- ja avausmoottorit ovat toteutettu 12 V sähköjärjestelmällä, joten niiden käyttö on turvallista. Moottorit saavat käyttövirran akuista, joita ladataan tornin yläkerran lattianrajan lähellä olevalla laturilla.

Jalustapilarissa on kaksi 220 V pistorasiaa vikavirtasuojilla. Mikäli pistorasioita tarvitaan enemmän, on käytettävä jakorasiaa.

Käyttö

Kuvun sisällä on kaksi erillistä koteloitua käyttöpaneelia.

Musta paneeli on kuvun luukkujen ohjauspaneeli, josta löytyvät katkaisijat eri toiminnoille. Suurempi kotelo sisältää akun luukkumoottoreille.

  1. Päävirtakytkin
  2. Alempi luukku auki ja kiinni
  3. Ylempi luukku auki ja kiinni

Avaa ensin ylempi luukku. Se liukuu alemman luukun edestä pois. HUOM! Kova tuuli voi vaurioittaa alempaa luukkua. Käyttäjän tulee arvioida ovatko olosuhteet suotuisat tornin käyttämiseen.

Suljettaessa alempi luukku suljetaan ensin ja ylempi luukku liukuu osittain sen päälle. Näin sadevesi ei pääse valumaan sisään ja kupu on tiivis.

Harmaassa kotelossa on päävirtakatkaisija sen vasemmalla puolella. Sitä tarvitaan vain tietokoneohjauksen kanssa. Kotelon sisällä on pieni akku, jonka voi ladata myös ulkopuolisella laturilla tarvittaessa. Akun tehtävänä on antaa virtaa kuvun pyöritysmoottorille.

Käyttökytkin on johdon päässä oleva ohjauskytkin, jolla kupua käännetään vasemmalle ja oikealle. Päävirtakatkaisija ei vaikuta sen toimintaan.

Käytön lopettaminen

  1. Varmista, että Alluna on kotiasennossa.
  2. Sulje ensin alaluukku ja sitten yläluukku.
  3. Niputa kuvun pyöritysohjaimen johto siististi paikalleen (harmaan kotelon oikealla puolella oleva pidike)
  4. Kytke kameran virtajohto irti.
  5. Tee teleskoopille tarvittavat toimenpiteet sen käyttöohjeen mukaisesti (virrat pois ja suojapeite päälle)
  6. Jätä lämmitin pienelle teholle. (talviaikana)
  7. Sammuta valot.
  8. Sulje ja lukitse ovi.
  9. Varmista, että alakerran ovi on myös suljettu ja lukittu sekä valot -myös ulkovalo on sammutettu.

Siisteys ja järjestys

Vältä lumen ja/tai lian tuomista kuvun sisään. Lumi sulaa ja valuu vetenä alakertaan.

Älä jätä mitään ylimääräistä jälkeesi muiden siivottavaksi.

Palauta käyttämäsi esineet omille paikoilleen.

Torni2 käyttöohje ccd-kuvaukseen

Ohje ei opeta tähtikuvausta. Vaan ainoastaan Tähtikallion Torni2 Alluna-Rc16/Paramount -jalustan ja Moravian G4-16000EC Mark II -kameran käyttöä, ohjelmien SkyX ja MaximDL 10 avulla. Kannattaa lukea kokonaan ennen aloitusta.

1. Alkuvalmistelut

  • Kun olet saapunut Tähtikalliolle ja aiot kuvata illalla! Käy avaamassa Torni2. Tarkasta ensin, että kupu liikkuu ajamalla sitä käsiohjaimesta. Se on saattanut jäätyä kiinni ja ei liiku kunnolla! Ajamalla sitä edestakaisin saat sen ehkä liikkeelle. Joudut käyttämään pahimmassa tapauksessa kuumailmapuhallinta kuvun liitoskohdan lämmittämiseen.
  • Kuvun akkujen varaustila on myös tarkastettava. Se tapahtuu akkulaturilla, joka on tornin seinällä. Aja latauspiste kohdalleen liukukoskettimien keskelle. Nyt voit kytkeä laturin johdon koskettimista roikkuvaan latausjohtoon. Kytke laturiin virta päälle. Laturin lamput näyttävät akun varaustilan. Kannattaa pitää päällä jonkin aikaa (n.0.5-2 h). Tämä akku on luukkujen avaamiseen ja myös sulkemiseen. Toinen akku on tornin pyöritysmoottoria varten. Sen saat tarkastettua, kytkemällä laturin johdon ohjainkotelosta roikkuvaan johtoon. Jalustatolpan juurella on lämmitin, josta lämmitys pois kytkimestä jos se on päällä!
  • Ota suojapeite pois ja laita se tornin seinällä olevaan koteloon. Laita seinällä osoitettuun paikkaan myös Allunan peilien suojatulpat (pääpeilin suuri lautanen, korrektorin keltainen tulppa ja apupeilin musta kangashattu).
  • Olet varmaankin jo sytyttänyt valkean sisävalon. Mene tornin seinällä valkoisessa metallilaatikossa ohjaustietokoneen ääreen ja boottaa (Win10 uudelleenkäynnistys) kone. Tietokone on oletuksena aina virrat päällä. Muuten joudut käynnistämään sen, tornin seinällä olevasta kotelosta se löytyy ja käynnistys nappula oikealta puolen pientä koteloa. Koneen ollessa päällä, virtakytkimessä loistaa sininen valo. Kytke myös Paramount jalustaan virta sen keskellä olevasta kytkimestä 0-asennosta 1-asentoon. Paina jalustan joystick-kytkintä kaksi kertaa, niin Allunan pitäisi mennä kotiasentoon ja osoittaa noin kaakkoon. Jalusta kuittaa kahdella äänimerkillä löydettyään kotiasennon.
  • CCD-kamera on asennettu Allunan taakse. Kytke kameraan virrat kytkemällä putken takana roikkuva vapaa musta johto kameran päällä olevaan porttiin. Nyt kamera menee päälle. Sen tuulettimet kytkeytyvät automaattisesti ja niiden ääni kuuluu nyt.
  • Avataan luukut. Ensin yläluukku ohjauslaatikon kytkimestä, ei saa ajaa liikaa!! Pysäytetään n. 10-20cm ennen maximikohtaa jos ajetaan liikaa niin putoaa pois kiskoilta (rajakytkin ei toiminnassa). Tällöin joudutaan työntämään ulkopuolelta takaisin kiskoille. Alaluukku voidaan avata vastaavasti kokonaan rajakytkin pysäyttää ajon. Sammutetaan tornin sisävalo.
  • Käynnistä TheSkyXPro ohjelma kuvauskoneen työpöydältä. Ojelman vasemmasta laidasta valitse Telescope-toiminta. Täältä löytyvät yleisimmin tarvittavat ParaMount MX jalustan toiminnat. Kytke jalusta SkyX ohjelmaan Start Up -valikon kohdasta Connect Telescope. Status kohdassa ohjelmassa lukee nyt vihreällä Tracking at sidereal rate. Jalusta on kytketty ja seuranta on päällä. Jos haluat ottaa flättikalibrointikuvia tornin flättitaululla (ohjeiden kohta Flättitaulu), paina Turn sidereal tracking off. Voit pudottaa SkyX ohjelman alapalkkiin toistaiseksi.

2. Toimenpiteet tornin kuvaustietokoneella

  • Käynnistä Maxim DL 10 ohjelma. Klikkaa kamera ikonia joka avaa ccd-kameran Camera Control. Setup kohdasta löytyy Setup Camera. Kytke kamera päälle Connect valinnasta.
  • Otetaan kuvun hallinta mukaan. Mene MaximDL ohjelmaan, Avaa nyt Observatory toiminta klikkaamalla kupu-ikonia. Valitse Setup ja sieltä alalaidasta Connect All. Nyt pitäisi Connect valinnat mennä päälle Dome, Telescope, Fokuser1. Mene Dome välilehdelle ja laita ruksi Slave Dome To Scope. Kupu lähtee nyt liikkeelle ja ajaa luukun kaukoputken osoittamaan paikkaan. Nyt siis kupu seuraa jalustan liikkeitä siihen asti kun kaukoputkea käytetään.
  • Kameran jäähdytys päälle. Ota palkista MaximDL ruudulle. Avaa kamera ikonista Camera Control. Valitse Setup ja Cooler asetus, valitaan kameran jäähdytys riippuen ulkolämpötilasta. Aseta Setpoint(C) esim.-20, hyväksytään OK. Käynnistetään Coolers On -napista jäähdytys. Voidaan laskea sen mukaan mitä teho % näyttää. Yli 80 % tehokulutusta jatkuvana ei kannata ylittää, koska säätö ei silloin ole enää tasaista. Pakkasella voi aloittaa -30 ja jos lämpöasteita niin -20. Kannattaa odottaa n. 0,5-1 h tasoittumista. Voidaan ottaa testikuva, jotta nähdään onko kamera huurussa. Valitaan Expose ja Autosave ruutu, jossa tehdään kuvaussekvenssi. Aseta Autosave Filename esim. Koe, Light, L filtteri, L15 Suffix, 15 Exposure, 1 Repeat. Apply ja Ok. Voit käynnistää koekuvauksen Start-painikkeesta. Nyt tulee päivän hakemisto CCD kuvat hakemistoon, sieltä löytyy koe tiedosto. Jos kuva on normaali, ei näy keskellä kuva-alaa epämääräistä läikkää, voidaan jatkaa jäähdytystä.
  • Voidaan laskea lisää jäähdytystä, Coolers Off ja Cooler asetus -5 astetta matalammaksi. Käynnistetään taas Coolers On. Tätä toistamalla päästään haluttuun lämpötilaan. Lämpötilan laskujen väliä kannattaa pitää n. 0.5 h tauko. Jos huurretta ilmenee niin testikuvia kannattaa ottaa ja niistä seuraamalla jatkaa.
  • Poikkeustoimia saattaa tulla. Esimerkiksi MaximDL ilmoittaa Kamera err. silloin täytyy mennä torniin ja ottaa kamerasta sähköt pois.

3. Kuvaus päärakennuksessa

  • Kamera on saavuttanut kuvauslämpötilansa ja selkeä sää tiedossa sekä hämärä saapunut. Jatketaan kuvaamista päärakennuksesta. Päärakennuksessa kaytetään oikeanpuoleista työasemaa johon on myös videotykki normaalisti kytkettynä.
  • Kytketään torni2 etäkäyttö. Valitaan päärakennuksen koneen työpöydältä Torni2.vnc. Nyt sinulla pitäisi olla etäyhteys kuvauskoneeseen ja kuvauskoneen työpöydän siis näkyä.
  • Kohteet etsitään ja Paramount MX jalustaa ohjataan SkyX ohjelmalla. Nostetaan palkista siis X tähtikallio (on SkyX) käyttöön. Kartassa näkyy nyt kartan kohta, johon kaukoputki on suunnattu. Ensin valitaan tools (Paramount ME) valikosta Turn Sidereal Tracking On, seuranta on nyt käynnissä. Kohde kirjoitetaan Search for: esim. M15 ja painetaan Find nappia. Kohde tulee näkyviin kohtaan Target Object kun on löytynyt. Kaukoputki ajetaan kohteeseen Slew napista. Kartalla näkyy, kun kaukoputki on siirtynyt kohteeseen. Sitä voi seurata myös tornin kamerasta ja todeta kaukoputken ja kuvun siirtyminen paikoilleen. Mikäli Videotykki on myös kytketty mukaan ,voidaan myös kuulla äänet tornista. Kytketään tällöin myös kaiuttimien vahvistin mukaan . Verkkojatkojohdon kytkin päälle ja vahvistimen virta päälle ja säädetään äänenvoimakkuus sopivaksi. Laita myös päärakennuksen infonäyttö päälle kaukosäätimestä. Näet nyt näytöltä tornikameran, jossa pitäisi erottua kuva tornin sisältä. Kameraa tarvitaan kun seurataan kaukoputken liikkeitä kuvatessa (valotusten välillä).
  • Kuvaus kannattaa aloittaa tastaamalla goto tarkkuus. Valitaan jokin kirkas tähti tähtikartasta ja klikataan sitä, kohde tulee nyt Target Object kohtaan, Slew napista kaukoputki ajetaan kohteeseen. Nyt voidaan ottaa kuva.
  • Avataan MaximDL ohjelma alapalkista. Avataan Camera Control ikonista. Expose ruudusta single nappi. Filtteriksi L, Frame Type Light,Camera1 nappi,Seconds 20, painetaan Start kuvaus alkuun. Kohde pitäisi tulla liki keskustaa. Tarkistuskohde on kuten pitääkin, nyt voidaan asettaa kuvassekvenssi. Valitaan Autosave nappi, jonka takaa löytyy asetusruutu. Asetetaan Autosave Filename esim. M15. Valitaan Slot numero esim 1, kuvatyyppi Type Light, Filter L,Suffix L60, Exposure 60, Binning 1, Repeat 10. Esimerkissä Otetaan kuvia 10 kpl L filtterillä ja 60 s valotuksella pallomaisesta tähtijoukosta M15. Kuvaus Slotteja joidaan valita useita ja ne suoritetaan vuorotellen järjestyksessä 1 kuvaus kerrallaan.
  • Kuvauksen lopetus ,kuvataan kalibrointikuvat: Yleensä otetaan ainakin dark-kuvat, kaikilla valotusajoilla joita on käytetty kuvauksissa, 5-30 kpl kutakin valotusta. Bias kuvat n. 10-30 kpl, tärkeitä kuva-alan yläreunassa olevan hehkun poistamiseksi.
  • Flat-kalibrointikuvat voidaan ottaa kakkostornissa olevalla flättitaululla, joka sijaitsee kuvun luoteisseinällä noin atsimuutilla 290° ja korkeudella -2°. Valitse SkyX ohjelmassa Turn sidereal tracking off, ja suuntaa teleskooppi näihin koordinaatteihin valitsemalla Slew by Coordinates. Flättitaulua ei voi kytkeä päälle päärakennuksesta vaan kytkentä tapahtuu menemällä kakkostorniin ja kytkemällä taulun virtajohto pistorasiaan. Nyt taulun valot syttyvät ja flat-kuvat voidaan ottaa kakkostornista muiden kalibrointikuvien tapaan. Yleensä kannattaa ottaa noin 10-30 kuvaa. Otetaan virta pois flättitaulusta kuvauksen jälkeen ja kiedotaan johto siististi taulun rakenteisiin. Tarvittaessa flat-kuvat voidaan ottaa myös pilviseltä aamu- tai iltataivaalta mutta riski epätasaiseen taustaan on tällöin suurempi.

4. Lopetustoimet

  • Otetaan kuvauskoneella ruutuun SkyX-ohjelma ,valitaan vasemmasta valikosta Telescope. Valitaan ShutDown-valikko, sieltä Park. Nyt putki ajaa lopetusasentoon ja myös kupu kääntyy vastaavasti.
  • Otetaan ruutuun MaximDL ohjelma. Ohjelmassa voi olla meneillään kalibrointikuvien otto (ei haittaa). Valitaan Observatory-ikoni, sieltä Dome ja poistetaan Slave Dome To Scope -valintaruksi. Nyt on poistettu automaattinen kuvun kääntö. Voidaan kytkeä Setup ja valitaan Disconnect All. Tämä purkaa jalustan, kuvun ja fokuserin kytkennän.
  • Otetaan ruutuun SkyX-ohjelma, valitaan vasemmasta valikosta Telescope. Valitaan ShutDown-valikko, sieltä Disconnect Telescope.
  • Mennään Torni2 suorittamaan lopputoimet. Painetaan ParaMount jalustan käsiohjaimen joystick-kytkintä nopeasti kaksi kertaa. Kaukoputken pitäisi liikkua Home-asentoon ja osoittaa noin kaakkoon. Otetaan virrat pois ParaMount jalustasta, pieni vipukytkin jalustassa. Laitetaan kaukoputken suojat paikalleen. Peitetään kaukoputki ja jalusta suojapeitteellä mahdollista vesivuotoa varten. Suljetaan alaluukku vipukytkimestä ohjauslaatikon kyljessä. Suljetaan yläluukku vastaavasta kytkimestä. Laitetaan lämmitin päälle jalustan tasanteella. Kesällä ja muuten lämpimään aikaan lämmitintä ei kuitenkaan tarvitse kytkeä. Sammutetaan sisävalo.
  • Lopputoimet sisätiloista. Odotellaan kalibrointikuvien otto loppuun (ehkä aamuun). Otetaan ruutuun MaximDL-ohjelma. Avataan Camera Control ikonista. Setup välilehti ja kameran jäähdytys pois Cooler-napista painamalla Off. Odotellaan vähän aikaa, jotta kennon lämpötila nousee. Nyt voidaan sammuttaa MaximDL-ohjelma. Sammutetaan myös SkyX. Mennään takaisin torniin ja otetaan kamerasta virta pois irrottamalla kameran päällä oleva musta johto.
  • Kuvien siirto tapahtuu valitsemalla TightVNC-ohjelman yläpalkista File Transfer -ikoni. Ruutuun tulee TightVNC File Transfer. Vasemmalla näkyy paikallinen (päärakennuksen kone) ja oikealla etäkone (kakkostornin kone). Valitse kakkostornin koneelta hakemisto, johon kuvat ovat tallentuneet (yleensä /C:/CCD_Kuvat). Valitse paikalliselta koneelta hakemisto, johon haluat kuvat siirtää. Voit valita vaikkapa oman muistitikkusi. Kun hakemistot ovat oikein, valitse kuvat etäkoneelta hiirellä, paina << -nappia ja odota kuvien siirtymistä. Kun siirto on valmis, sulje ikkuna ruksista.