Tähtitieteellinen yhdistys Ursa

Kuu pimentyy täydellisesti aamulla 21.1.

16.1.2019

Maanantai-aamuna 21.1. tapahtuu täydellinen kuunpimennys. Pohjois-Suomessa pimennys voidaan havaita kokonaan ja eteläisessä ja itäisessä Suomessakin vain pimennyksen viimeiset vaiheet jäävät horisontin taakse.

Kuunpimennykset tapahtuvat aina täydenkuun aikaan, kun Kuu on Maata kiertävällä radallaan vastakkaisella puolella maapalloa kuin Aurinko. Kuu pimenee, kun se kulkee radallaan Maan varjoon ja Aurinko kätkeytyy Kuusta katsottuna hetkeksi Maan taakse.

Jokaisen täysikuun aikaan ei kuitenkaan tapahdu pimennystä, sillä Kuun rata on hiukan kallellaan Maan ratatasoon nähden, ja kiertolaisemme kulkee yleensä Maan varjon ylä- tai alapuolelta.

Kuunpimennys on verkkainen tapahtuma, jossa ei tapahdu nopeita muutoksia. Sitä voi seurata yhtä hyvin paljain silmin, kiikarilla tai kaukoputkella. Toisin kuin auringonpimennyksen tapauksessa, kuunpimennyksen seuraaminen on aivan yhtä turvallista kuin minkä tahansa kuutamon katselu.

Nyt nähtävän pimennyksen dramaattisin ja näyttävin osuus eli täydellinen vaihe kestää 62 minuuttia. Kokonaisuudessaan pimennys kestää yli viisi tuntia. Pimennyksen lopun muutoinkin vaikeasti havaittava osittainen vaihe jää eteläisessä ja itäisessä Suomessa horisontin taa, sillä Kuu laskee siellä kesken pimennyksen. Lapissa ja Pohjalaismaakunnissa pimennys voidaan nähdä kokonaan.

Hiukan soikealla radalla liikkuva Kuu on lähinnä maata illalla 21.1. minkä lisäksi Yhdysvalloissa tammikuun täysikuuta kutsutaan susikuuksi, joten tätä kuunpimennystä markkinoidaan maailmalla laajasti "superverisusikuuna". Kyseessä on kaikesta dramatiikasta huolimatta kuitenkin aivan tavallinen täydellinen kuunpimennys.

Kuun hieman lyhyempi etäisyys Maahan vaikuttaa pimennyksen kestoon toisaalta lyhentävästi, sillä Kuu liikkuu radallaan tällöin hiukan nopeammin. Toisaalta Maan täysvarjo on tällä etäisyydellä hiukan suurempi, mikä pidentää täydellisen pimennyksen kestoa. Maata hiukan lähempänä olevan "superkuun" koossa on äärimmäisen vaikeaa havaita silmämääräisesti mitään eroa verrattuna tilanteeseen, jossa Kuu on keskimääräisellä etäisyydellä.

Erilaisia kuunpimennyksiä nähdään maapallolla 2–5 kertaa vuodessa, mutta täydelliset pimennykset ovat harvinaisempia. Kaikki näistä eivät näy Suomessa. Seuraava täydellinen kuunpimennys voidaan nähdä Suomessa 2025. Edellinen koko maassa näkyvä täydellinen pimennys tapahtui elokuussa 2018.

Pimennyksen kulku

Kuunpimennys alkaa, kun Kuun reuna lipuu Maan heittämään puolivarjoon. Tällöin Auringon kiekosta osa valaisee yhä Kuuta kirkkaasti ja pimennystä on vielä hyvin vaikeaa huomata. Osittaisen pimennyksen alkaessa Kuu alkaa siirtyä puolivarjosta Maan täysvarjon alueelle ja sen edellä kulkeva reuna alkaa tummua selkeästi.

Täydellinen pimennys alkaa klo 6.41 Kuun kuljettua kokonaan Maan täysvarjoon. Täysin pimentynyt Kuu näyttää ruskeanpunertavalta. Täydellisen pimennyksen syvin hetki koetaan klo 7.12. Täydellinen pimennys päättyy klo 7.43 kun Kuu lipuu jälleen Maan puolivarjoon ja lopulta sieltä pois. Koko pimennys on ohi klo 9.48. Kuu laskee Helsingissä kello 9.13 ja ainoastaan lopun puolivarjopimennyksen viimeiset vaiheet jäävät näkemättä Kuun kadotessa horisontin taa.

Vaikka kyseessä on täydellinen kuunpimennys, Kuu ei pimene täysin ja katoa näkyvistä. Tämä johtuu Maan ilmakehästä, joka taivuttaa takaansa tulevaa auringonvaloa Kuun pinnalle. Ilmakehä sirottaa valon sinisiä värisävyjä, mikä värjää myös päivätavaamme siniseksi. Ilmakehän läpi kuljettuaan valosta on jäljellä enää punertavat värisävyt, ja ne värjäävät Kuun pinnan ruosteenpunaiseksi. Jos maapallolla ei olisi ilmakehää, Kuu todella katoaisi näkyvistä.

Tammikuu on Suomessa tilastollisesti hyvin pilvistä aikaa, joten pimennys näkyy pilvien lomasta noin 40 % ja täysin selkeältä taivaalta noin 20 % todennäköisyydellä.

 

   
Pimennyksen kulku  
   
Puolivarjopimennys alkaa klo 4.36
Osittainen vaihe alkaa klo 5.34
Täydellinen vaihe alkaa klo 6.41
Pimennys syvimmillään klo 7.12
Täydellinen vaihe päättyy klo 7.43
Osittainen vaihe päättyy klo 8.51
Puolivarjopimennys päättyy klo 9.48
   

Korjaus (20.1.2019): Kuunpimennyksiä tapahtuu 25 kpl vuodessa, ei 24. 

Pimennyksen eteneminen Oulun horisontissa. Kuvan taivaan liukuväri kuvastaa taivaan vaalenemista pimennyksen edetessä.
Kuva Ursa / Veikko Mäkelä


Materiaalia tiedotusvälineiden vapaaseen käyttöön

Kuvat © Ursa / Veikko Mäkelä

Kuva 1. Pimennyksen kulku taivaalla. Kuvaan merkityt täys- ja puolivarjon alue eivät näy taivaalla. pdf

Kuva 2. Pimennyksen eteneminen Oulussa. Kuvan taivaan liukuväri kuvastaa taivaan vaalenemista pimennyksen edetessä. pdf

Kuva 3. Pimennyksen näkyminen Suomessa. Pimennyksen loppuosan puolivarjovaihe ei näy Etelä-Suomessa. pdf

Lisätietoja

Anne Liljeström, tiedottaja
puh. 09 6840 4010
anne.liljestrom@ursa.fi