Teksti perustuu Kaivopuiston tähtitornin 100-vuotistapahtumassa 30.8.2026 toiminnanjohtaja Pekka Rautajoen pitämään puheeseen.

Kaivopuiston kalliolla kohoava Ursan tähtitorni on yksi Helsingin maamerkeistä, joka on määritelty suojelluksi rakennukseksi 1977, ja lisäksi tähtitorni on oleellinen osa valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi luokitellusta Kaivopuiston alueesta. Mutta mitä vaiheita tämän satavuotiaan tähtitornin historiaan kuuluu?

Tähtitieteellinen yhdistys Ursan perustaminen marraskuussa 1921 oli osa yleiseurooppalaista kehitystä perustaa kansallisia tähtiharrastusseuroja ja rakentaa suurelle yleisölle tarkoitettuja tähtitorneja. Ursan tavoitteena oli alusta alkaen tähtiharrastuksen tukeminen ja kansanvalistus. Ursan keskeinen toimintamuoto oli tarjota havaintovälineitä harrastajien käyttöön, ja ajatus omasta observatoriosta oli mukana alusta alkaen. Läheisessä Helsingin observatoriossa yleisö pääsi kurkistamaan kaukoputkiin vain satunnaisesti. 

Tähtitorniprojekti käynnistyi toden teolla vuonna 1924. Ursan tähtitornille haettiin paikkaa eri puolilta Helsinkiä, mm. Kaisaniemen puistosta, Meilahden yliopistokampukselta, Siltavuorenpenkereeltä, ja lopulta Kaivopuistosta, mistä avautui esteetön näkymä etelään – tärkeä seikka, sillä tähtitaivaan kohteet ovat korkeimmillaan taivaalla juuri etelän suunnalla. Putkia paikalla on ollut jo ennen Ursaa – nimittäin täällä sijaitsi 1800-luvun puolivälissä Krimin sodan aikaan puolustuksen tykkiasema. 

Helsingin kaupungilta Ursa sai vuokrattua pyöreä, alun perin 30 neliömetrin tontti, tosin vain kymmeneksi vuodeksi kerrallaan. Tämä käytäntö jatkuu edelleen, ja vuokrasopimuksen uusiminen vuosiksi 2027–2036 on parhaillaan allekirjoitusvaiheessa. Tontin kooksi on myöhemmin tarkennettu 38 neliömetriä. Vuokrasopimukseen kuuluu vaatimus, että tornin ympäristö täytyy pitää siistissä kunnossa. Ensimmäinen häätöuhkaus tuli jo vuonna 1928 – sen jälkeen Ursa on tsempannut tässä suhteessa. Vuokraamisen ehtoihin kuului myös yleisöltä perittävien pääsymaksujen kattoraja, ja hinnan nostoille täytyi hakea kaupungin lupaa aina vuoteen 1987 saakka, jolloin käytännöstä luovuttiin.

Kaivopuistoon pystytettävälle tähtitornille asetettiin suuret ulkonäkövaatimukset. Tähtitornin klassisten muotojen suunnittelusta vastasi arkkitehti Martti Välikangas (1893–1973), jonka tunnetuimpia töitä olivat mm. Helsingin Puu-Käpylän ja Olympiakylän alueiden suunnittelu. Tornin vuonna 1926 alkaneista rakennustöistä vastasi rakennustoimisto Lehtinen & Kausti. Kaivopuiston tähtitornin avajaisia juhlittiin 20.11.1926, ja Uusi Suomi -lehti runoili seuraavana päivänä aiheesta tehdyn piirroskuvan yhteydessä: 

”Jos sun johtavi halusi, 
taivahia tutkimahan, tähtiä tähyämähän, 
tilaisuuspa tarjouvi sulle, nyt paki parahin 
juuri virkahan vihitty näät on Ursan tähtitorni”

Tähtitornin lopullinen hinta kohosi hieman yli budjetin 75 000 markkaan – nykyrahassa tämä vastaa hieman yli 30 000 euroa. Rahoitusta haettiin ja saatiin niin suuryrityksiltä kuin yksityishenkilöiltäkin.

Kaivopuiston tornissa oli aluksi 18 cm peilikaukoputki, mutta sen tilalle hankittiin pari vuotta myöhemmin Saksasta Merz-merkkinen 13,5-senttinen linssikaukoputki. Baijerilaisen Georg Merzin optiikkayritys valmisti 1800-luvulla monia hienoja linssikaukoputkia. Ursan käytettynä hankkiman putken valmistusvuotta ei tunneta, mutta se on joka tapauksessa huomattavasti Kaivopuiston tähtitornia vanhempi – ja edelleen käytössä peruskallioon ulottuvan pilarin nokassa!

Kaivopuisto ja sen ympäristö vaurioituivat vuoden 1944 suurpommituksissa, ja myös tähtitornin kupuun tuli reikiä sirpaleista. Torni toimi sodan aikana Kaivopuistossa sijaitsevan ilmatorjuntaosaston varastohuoneena, ja jäi sodan päätyttyä joukkojen jäljiltä lohduttomaan kuntoon. Valtionvarainministeriö myönsi kuitenkin 25 000 markan korvauksen sodan johdosta tuhoutuneesta omaisuudesta. 

Toisen maailmansodan jälkeen tähtinäytöksiä jatkettiin kolmesti viikossa. Tähtinäyttäjiä koulutettiin vuonna 1949 mm. vastaamaan usein kysyttyyn kysymykseen, koska ihmiset lentävät Kuuhun, näin: ”tuskin kuluu montakaan kymmentä vuotta, ennenkuin saadaan rakennetuksi laite, joka kiitää parissa vuorokaudessa Kuuhun” – aika hyvin arvioitu! 

Yleisönäytökset kasvattivat 1950-luvulla suosiota jopa niin paljon, että jäsenistöstä toivottiin näytösten rajoittamista, jotta vaativammille harrastajien havainnoille jäisi riittävästi aikaa. Innostusta taivaan tarkkailuun lisäsi ensimmäisen satelliitin Sputnikin ja sen kantoraketin seuraaminen vuonna 1957. 

Ursan perusti joukko akateemikkoja, mutta 1960-luvulla tähtinäyttäjinä ja Ursan aktiiveina alkoi olla enemmän harrastajia. 1960-luvulta kerrotaan tarinaa, että tornin lähellä oli häikäisevä valaisintolppa. Nokkelat tähtinäyttäjät saivat sen kuitenkin potkaisemalla sammumaan muutamaksi minuutiksi (ja ilmakiväärillä vähän pitemmäksikin aikaa). 

1960- ja 1970-luku olivat myös sisä- ja ulkoremonttien aikaa, koska torni oli päässyt jo aika rapistuneeseen kuntoon. Lämmitettävä huone, lempinimeltään ”Turmiola”, lisättiin tornin sisäportaiden alle kesällä 1977. Uudistuksia on tehty myös tällä vuosituhannella. Rappausta uusittiin 2010, ja ulkopinnan keltainen maali toimii nyt tehokkaasti graffitienkin torjunnassa. Kuvun pellitys uusittiin Museoviraston avustuksella vuonna 2014.

Tornilla ruvettiin pitämään aurinkonäytöksiä erityisesti vuoden 1984 jälkeen, kun laitteistoon lisättiin suodin, jolla nähtiin myös Auringon kromosfäärin ilmiöitä kuten protuberansseja. Merz-putkelle hankittiin uusi tietokoneohjattu jalusta 2005. Kuvussa on lisäksi omilla jalustoillaan kaksi peilikaukoputkea sekä kaksi Auringon havainnointiin soveltuvaa putkea. 

Oleellinen osa tornin ympäristöä on professori Lauri Anttilan suunnittelema Helios-taideteos, joka toimii myös aurinkokellona. Se valmistui ja luovutettiin Helsingin kaupungille vuonna 2010. 

Kaivopuiston tähtitorni on ollut säännöllisessä yleisökäytössä muutamaa taukoa lukuun ottamatta koko historiansa ajan. Tällä hetkellä on menossa aurinkonäytöskausi, jolloin yleisö pääsee katsomaan kaukoputkien läpi Aurinkoa selkeinä sunnuntai-iltapäivinä maaliskuun puolivälistä syyskuun loppuun. Syksyn tähtinäytöskausi on lokakuun puolivälistä joulukuun puoleen väliin, ja keväällä tähtinäytöksiä on tammikuun puolesta välistä maaliskuun puoleen väliin. Tähtinäytöskausina torni on avoinna iltaisin tiistaista sunnuntaihin.

Sää ja erityiset taivaanilmiöt aiheuttavat vuotuisiin kävijämääriin runsaasti vaihtelua. Viime vuonna näytöksissä kävi yhteensä 2800 henkeä. Erityisilmiöt kuten auringonpimennykset tai kirkas komeetta aiheuttavat aina suuria jonoja tähtitorniin – ja jonottajien joukossa saattaa joskus bongata jopa tasavallan presidentinkin! Huolimatta netistä löytyvistä upeista kuvista on silti suuri elämys kerätä omiin silmiin kaukaisista taivaan kohteista jopa miljoonia vuosia sitten lähteneitä valohiukkasia!

Vielä epävirallisena yhdistyksenä toiminut Ursa kirjoitti Uuden Suomettaren jutussa 22.1.1918 tähtiharrastuksen merkityksestä tavalla, joka sopii erityisen hyvin myös nykypäivään: ”Onhan samalla tähtitieteen harrastaminen omiaan kääntämään hetkiseksi huomion pois elämän jokapäiväisyyksistä, se on omiaan jalostamaan ja kohottamaan henkeä ja avartamaan näköpiiriä, lyöpipä se leimansa ihmisen koko maailmankatsomukseenkin, puhumattakaan siitä huvista, mitä se jokaiselle tuottaa.”

Elämyksellistä tähtitornin satavuotisjuhlaa ja tervetuloa luomaan katse taivaalle tähtitornin moniin näytöksiin!