Tähtitieteellinen yhdistys Ursa

Elokuu tuo perseidien tähdenlentoparven takaisin taivaalle

6.8.2019

Perseidien tähdenlentoparvi on usein yksi vuoden näyttävimmistä. Parasta tähdenlentojen havaintoaikaa ovat yöt 10.–14.8. ja aivan erityisesti tiistain aamuyö 13.8.

Perseidit kuuluvat yhteen kolmesta runsaimmasta tähdenlentoparvesta joulukuun geminidien ja tammikuun kvadrantidien ohella. Perseidit ovat kuitenkin mukavimpia havaita: yöt ovat edelleen lämpimiä, eikä pilvisyys haittaa niin usein kuin talvikuukausina.

Parven tähdenlentoja eli meteoreja voidaan nähdä yötaivaalla harvakseltaan 17.7. alkaen ja aina 24.8. saakka, mutta valtaosa tähdenlennoista nähdään välillä 10.–14.8. Parasta tähdenlentojen havaintoaikaa on tiistain aamuyö 13.8. Kuun laskettua, mutta jo koko edeltävä viikonloppu on hyvää perseidisesonkia.

Kuu on lähes täysi ja haittaa iltaisin ja iltayöstä kirkkaudellaan perseidien näkymistä. Kuu kuitenkin laskee 10.8. puolilta öin ja 13.8. noin kahdelta aamuyöllä -- etelässä hiukan myöhemmin, pohjoisessa hiukan aiemmin -- joten perseidihavainnot onnistuvat hyvin aamuyöllä, elleivät pilvet sitten haittaa havaintoja. Laskeva Kuu on eri puolella taivasta kuin tähdenlentojen säteilypiste, joten havaintoja voi aloitella jo, kun Kuu on vielä laskemassa.

Aamu-uniset voivat myös kokeilla onneaan vielä tiistai-iltana 13.8. heti taivaan pimennyttyä. Kuu nousee tällöin iltayhdeksän ja kymmenen välillä, mutta se on matalalla horisontissa ja toisella puolella taivasta kuin perseidien säteilypiste.

Kiireetön näkee enemmän

Osa parven meteoreista on melko kirkkaita. Perseideistä saattaa jäädä taivaalle hetkeksi vana, ja jotkut saattavat näyttää punertavilta. Tähdenlennot näyttävät tulevan nimensä mukaisesti Perseuksen tähtikuvion suunnalta.

Perseus on Auringon laskiessa melko korkealla koillistaivaalla ja pysyttelee koillisen ja idän suunnalla koko yön, mutta tähtikuvion tarkkaa paikkaa ei tarvitse löytää voidakseen nähdä tähdenlentoja, sillä niitä näkyy ympäri taivasta.

Meteorien havaitseminen on sitä helpompaa, mitä pimeämpi taivas on, mitä enemmän sitä on näkyvissä ja mitä vähemmän siellä on pilviä. Kannattaa siis hakeutua avoimelle paikalle kauas taajamien valoista. Pimeitä havaintopaikkoja voi etsiä vaikkapa Taivaanvahdin Tuhannen tähden paikkojen kartalta.

Koska pohjoisen yöt ovat edelleen hyvin valoisia ilman Kuun vaikutustakin, perseidejä näkyy käytännössä vain Oulun eteläpuolella.

Tähdenlentoja on mukavinta havaita selällään, vaikkapa makuualustan päällä maaten. Mitä pidempään taivasta tarkkailee, sitä useampia tähdenlentoja ennättää nähdä. Vaikka ilta olisi muuten leuto, maassa makaillessa tulee nopeasti kylmä. Lämmin pukeutuminen siis kannattaa. Tähdenlentoja näkyy sitä enemmän, mitä pimeämpi taivas on ja mitä vähemmän siellä on pilviä.

Toistuva ilmiö

Säännölliset meteoriparvet kuten perseidit johtuvat pyrstötähtien eli komeettojen ydinten murusista, joita komeetat jättävät radalleen kiertäessään Auringon ympäri. Mikäli maapallon rata risteää tämän pölyn kanssa, osa tästä materiaalista voi ajautua Maan ilmakehään.

Perseidit aiheuttaa pyrstötähti nimeltä Swift-Tuttle, joka kiertää Auringon kerran 133 vuodessa. Sen ytimen halkaisija on noin 26 km. Suurikokoisen komeetan rata on kuitenkin hyvin tunnettu, eikä Swift-Tuttle ole törmäämässä maapalloon aikanaan seuraavaan 2 000 vuoteen. On arvioitu, että törmätessään Maahan sillä olisi noin 28 kertaa niin paljon energiaa kuin dinosaurusten valtakauden päättymiseen yhdistetyllä asteroidin tai komeetan törmäyksellä 66 miljoonaa vuotta sitten.

Ilmakehään putoava komeettapöly aiheuttaa hehkuvan ilman aiheuttamia valoviiruja, joita kutsutaan tähdenlennoiksi. Perseidien aktiivisimman vaiheen aikana voi näkyä myös poikkeuksellisen kirkkaita tähdenlentoja eli tulipalloja.

Perseidit, kuten muutkin yleisesti tunnetut meteoriparvet, aiheuttaa tähdenlentoja vuosittain aina suunnilleen samaan aikaan. Elokuussa on aktiivisena myös muutama merkittävästi niukempi parvi, Vesimiehen suunnalta tulevat eteläiset delta-akvaridit sekä Joutsenen suunnalta tulevat kappa-cygnidit, joita perseidejä katseleva saattaa nähdä muutaman. Myös satunnaisia, mihinkään parveen kuulumattomia tähdenlentoja voi nähdä minä tahansa yönä.


Materiaalia tiedotusvälineiden käyttöön

Kuva 1. Perseidien tähdenlento maiseman yllä kuvattuna Rautalammilla vuonna 2015 jpg Kuva © Emma Bruus, käyttölupa vain tämän uutisen yhteydessä

Lisätietoja

Anne Liljeström
tiedottaja, Ursa
09 6840 4010
anne.liljestrom@ursa.fi