Tähtitieteellinen yhdistys Ursa

Tähtiharrastusta juhlitaan Suomen luonnon päivänä 26.8.

24.8.2017

Tähtiharrastuspäivän ajankohdaksi on valittu hetki, jolloin illat alkavat vähitellen tummentua ja ihmiset etsivät syksyn alkaessa uusia harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita. Päivä onkin mainio hetki tutustua tähtitieteen ja taivaan tarkkailun kiehtovaan maailmaan.

Valtakunnallinen tähtiharrastuspäivä on vuosittainen tähtiharrastuksen teemapäivä. Sitä vietetään elokuun viimeisenä lauantaina. Paikalliset tähtiharrastusyhdistykset ja yksittäiset tähtiharrastajat eri puolilla Suomea esittelevät tällöin toimintaansa sekä järjestävät tähtitieteeseen ja -harrastukseen liittyvää ohjelmaa.

Tänä vuonna Tähtiharrastuspäivää vietetään lauantaina 26. elokuuta.  Samaan päivään osuu myös Suomen luonnon päivä, ja Tähtiharrastuspäivä on tänä vuonna osa samaa tapahtumaa onhan taivaan tähyäminen mitä suurimmassa määrin luontoharrastus.

Ursa haluaa rohkaista myös yksittäisiä harrastajia järjestämään ohjelmaa. Tule mukaan! Miltä näyttää juuri sinun tähtiharrastuksesi? Jaa lauantain meiningit Instagramissa tai Twitterissä hashtagilla #tähtiharrastuspäivä ja tutustu toistenkin harrastukseen. Tähtitaivas kuuluu kaikille, nautitaan siitä yksin tai yhdessä!

Myös monet tähtiyhdistykset järjestävät päivän kunniaksi kaikille avointa erityisohjelmaa ja esittelevät toimintaansa. Tähtiharrastuspäivän ohjelmaa järjestetään Helsingin lisäksi Jyväskylässä, Järvenpäässä, Kirkkonummella, Kouvolassa, Lahdessa, Porissa, Salossa, Tammelassa ja Turussa.

Tutustu ohjelmaan tarkemmin

 


Kuvamateriaalia tiedotusvälineiden käyttöön

Kuva 1. Tähtiharrastuspäivän virallinen logo (png, pdf) logopankki
Kuvan selitys: Tähtiharrastuspäivän logo

Kuva 2. Tähtiharrastuksen esittelyä jpg Kuva © Ursa
Kuvan selitys: Merkuriuksen ylikulkua seurattiin yleisönäytöksessä Helsingin Kaivopuistossa 2016.

Lisätietoja:
Anne Liljeström
tiedottaja, Ursa
09 6840 4010 (arkisin klo 10-16)
anne.liljestrom@ursa.fi