Tähtitieteellinen yhdistys Ursa

Aurinko pimenee osittain koko maassa 20.3.

12.3.2015

Pimennys nähdään Suomessa lähes täydellisenä. Auringon kiekosta pimenee Kilpisjärvellä peräti 94 % ja Kaakkois-Suomessakin 81 %.

Auringonpimennys alkaa hiukan paikkakunnasta riippuen noin kello 11 ja päättyy noin 13.30. Täydellisenä pimennys näkyy kapealla kaistaleella, joka kulkee pohjoisen Atlantin ja Pohjoisen jäämeren poikki ja päättyy pohjoisnavalle.

Kun Aurinkoa tarkkailee pimennyksen aikana, on syytä muistaa, että Auringon säteily on haitaksi suojaamattomalle silmälle. Näkymätön infrapuna- eli lämpösäteily aiheuttaa verkkokalvolla vaurioita jo muutamassa sekunnissa, eikä vahinkoa huomaa heti.

Muun muassa Ursan verkkokaupasta voi tilata CE-hyväksyttyjä ja EU:n henkilösuojaindirektiivin mukaisia pimennyslaseja sekä kaukoputkiin tarkoitettua suodatinkalvoa. Myös hitsarinlasi numero 14 suodattaa infrapunasäteilyä riittävän hyvin. Valotettuja filmejä, noettuja laseja tai tavallisia aurinkolaseja ei tule käyttää pimennyksen tarkkailuun.

Pimennyksen kulkua voi seurata missä vain, kunhan taivas on riittävän selkeä. Tähtiharrastusyhdistyksen ympäri Suomea järjestävät myös pimennyksen seurantatapahtumia. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa seuraa pimennystä Kaivopuiston tähtitornilla klo 11 alkaen.

Täydelliset pimennykset harvinaista herkkua

Auringonpimennys tapahtuu, kun Kuu kulkee radallaan Auringon ja Maan välistä. Kuun radan kaltevuudesta ja soikeudesta johtuen täydellistä pimennystä ei nähdä joka kuukauden aikana. Täydellinen pimennys tapahtuu jossain päin maapalloa noin 18 kuukauden välein.

Täydellinen pimennys voidaan nähdä vain hyvin pienellä alueella, jossa Kuu sattuu peittämään Auringon täysin. Tämän täysivarjon alueen ympärillä on paljon suurempi puolivarjon alue, jossa osa Auringosta jää näkyviin myös pimennyksen ollessa syvimmillään. Pimennys alkaa, kun Kuu alkaa siirtyä Auringon kiekon eteen taivaalla ja päättyy, kun se on kokonaan siirtynyt pois Auringon edestä.

Täydellinen pimennys havaitaan samalla paikkakunnalla keskimäärin kerran 400 vuodessa. Suomessa edellinen täydellinen auringonpimennys nähtiin heinäkuussa 1990, ja seuraavan kerran tämä tapahtuu vasta lokakuussa 2126.

Suomessa nähtiin edellisen kerran osittainen auringonpimennys 21.5.2012, jolloin vain aivan maan pohjoisimmissa osissa voitiin nähdä, miten hyvin pieni osa Auringosta pimeni. Seuraava osittainen auringonpimennys nähdään koko Suomessa elokuussa 2018.


Pimennyksen alun, syvimmän vaiheen eli maksimin ja lopun ajanhetket sekä pimennyksen suuruus (%) syvimmän pimennyksen hetkellä

paikkaalku (hh.mm.ss)maksimi (hh.mm.ss)pimennys-%loppu (hh.mm.ss)
Maarianhamina10.55.0512.02.398513.11.14
Turku10.57.4212.05.158413.13.33
Vaasa10.59.4712.06.288713.13.49
Helsinki11.00.1012.07.518213.16.00
Tampere11.00.1812.07.338413.15.21
Jyväskylä11.02.4912.09.518413.17.13
Mikkeli11.03.5112.11.038213.18.26
Lappeenranta11.04.1912.11.418113.19.09
Tornio11.04.4212.10.248913.16.27
Oulu11.05.0512.11.078813.17.25
Kuopio11.05.1412.12.028413.18.58
Kilpisjärvi11.05.1912.09.359413.14.20
Kajaani11.06.2212.12.438513.19.09
Rovaniemi11.06.3212.12.008913.17.41
Enontekiö11.06.3712.11.169213.16.14
Joensuu11.07.2312.14.118213.20.53
Sodankylä11.07.5812.13.049013.18.19
Ivalo11.09.3712.14.139113.18.53
Utsjoki11.10.1312.14.179213.18.26

 

Materiaalia tiedotusvälineiden vapaaseen käyttöön

Kuvat © Ursa / Veikko Mäkelä

Kuva 1. Pimennyksen näkyminen Suomen kartalla pdf

Kuva 2. Pimennyksen vaiheet Lappeenrannassa (ylärivi, 81 %) ja Kilpisjärvellä (alarivi, 94 %) pdf

 


Linkkejä

Ohjeita Auringon havaitsemiseen turvallisesti

Auringon kuvan heijastaminen tasolle

<link blogi otsikon-takana ei-aina-niin-taydellista>Lisätietoa auringonpimennyksistä (Ursan Otsikon takana -blogi, 12.2.2015)

Pimennyslasit Ursan verkkokaupassa

Suodinkalvo Ursan verkkokaupassa

Pimennystapahtumia ympäri Suomea

 

Lisätietoja

Anne Liljeström, tiedottaja
(arkisin klo 10-16)
puh. 09 6840 4010
sposti anne.liljestrom [ät] ursa.fi