Arkisto
- syyskuu 2020
- elokuu 2020
- kesäkuu 2020
- toukokuu 2020
- huhtikuu 2020
- helmikuu 2020
- tammikuu 2020
- joulukuu 2019
- marraskuu 2019
- lokakuu 2019
- syyskuu 2019
- elokuu 2019
- kesäkuu 2019
- toukokuu 2019
- huhtikuu 2019
- maaliskuu 2019
- helmikuu 2019
- tammikuu 2019
- joulukuu 2018
- marraskuu 2018
- lokakuu 2018
- syyskuu 2018
- elokuu 2018
- heinäkuu 2018
- kesäkuu 2018
- toukokuu 2018
- huhtikuu 2018
- helmikuu 2018
- tammikuu 2018
- joulukuu 2017
- marraskuu 2017
- lokakuu 2017
- syyskuu 2017
- elokuu 2017
- heinäkuu 2017
- kesäkuu 2017
- toukokuu 2017
- huhtikuu 2017
- maaliskuu 2017
- helmikuu 2017
- tammikuu 2017
- joulukuu 2016
- marraskuu 2016
- lokakuu 2016
- syyskuu 2016
- elokuu 2016
- heinäkuu 2016
- kesäkuu 2016
- toukokuu 2016
- huhtikuu 2016
- maaliskuu 2016
- helmikuu 2016
- tammikuu 2016
- joulukuu 2015
- marraskuu 2015
- lokakuu 2015
- syyskuu 2015
- elokuu 2015
- kesäkuu 2015
- toukokuu 2015
- huhtikuu 2015
- maaliskuu 2015
- helmikuu 2015
- tammikuu 2015
- joulukuu 2014
- marraskuu 2014
- lokakuu 2014
- syyskuu 2014
- elokuu 2014
- kesäkuu 2014
- toukokuu 2014
- huhtikuu 2014
- maaliskuu 2014
- helmikuu 2014
- tammikuu 2014
- joulukuu 2013
- marraskuu 2013
- lokakuu 2013
- syyskuu 2013
Vuoden tiedekirja
Kaiken tämän korona-kauheuden keskellä minulle sattui aivan erityinen henkilökohtainen onnen-kantamoinen, jonka tässä haluan jakaa kanssanne: Tieteellisten seurain valtuuskunta ja Suomen tiedekustantajien liitto päättivät antaa ”Vuoden tiedekirja 2019” palkinnon kirjalle ”Astrobiologia, Elämän edellytyksiä etsimässä”. Tämä oli minulle valtava ilo ja yllätys — erityisesti kun astrobiologian aihepiiri ei näihin asti ole saanut juurikaan mitään positiivista huomiota osakseen tässä valtakunnassa. Valintakomitea ilmeisestikin koostui hyvin laajasti ja poikkitieteeliesti ajattelevista ihmisistä. Kiitos heille!
Tästä palkinnosta haluan kyllä kiitellä useita muitakin tahoja. Ensimmäinen kiitettävä olisi varmaankin jo aikaa sitten edesmennyt isäni, joka jätti minulle henkiseksi perinnöksi suuren kiinnostuksen elämän suuriin kysymyksiin. Hän oli kouluja käymätön maanviljelijä, mutta aikanaa, noin 60-40 vuotta sitten, hänen suurimpia ilon ja innostuksen aiheitaan olivat Tiede-lehden lukeminen ja elämän olemuksen, alkuperän ja tulevaisuuden mahdollisuuksien ihmetteleminen. Hänen mielestään ihmisen suuri tavoite elämässä olisi ymmärtää mistä tässä oikeastaan on kysymys. Hän aikanaan ei saanut kysymyksiinsä muuta kuin arvailtuja ja kuviteltuja vastauksia, me taas elämme nyt sellaista etuoikeutettua aikaa että tiede tarjoaa jo paljonkin tutkimusperäisiä vastauksia.
Toinen henkilö joka on oleellisesti myötävaikuttanut minun astrobiologian harrastuksiini on puolisoni Harry. Noin 30 vuotta sitten hän sanoi että yksi sellainen aihe missä tähtitieteilijä ja molekyylibiologi voisivat tehdä yhteistyötä olisi astrobiologia. Niinpä, viimeisen 20 vuoden ajan, olemme yhdessä tutkineet ja opettaneet astrobiologiaa. Harry on myö se henkilö joka on opettanut minulle lähes kaiken sen tähtitieteen mitä tiedän. Kiitos!
Seuraava kiitos kirjan toteutumisesta kuuluu Ursan toimitussihteerille Suvi Syrjälle. Ilman Suvin apua ja kärsivällisyyttä kirja ei varmaan koskaan olisi löytänyt tolkullista muotoaan, eikä sellaista tekstiasua missä ajatus on lukijalle ymmärrettävissä. Suvin kanssa tästä kirjoitusprosessista muodostui niin mukava, että tätä haluaisi tehdä lisää. Kiitos Suvi!
Pitää vielä kiitellä palkinnonjakotilaisuus. Viehättävä pieni juhla, paikalla raati, palkinnon antajat ja pari valokuvaajaa, Suvi, Harry ja minä. Pidimme asianmukaiset puheet toisillemme. Ja juteltiin.
Ihmeteltiin siinä sitä, mitä astrobiologia oikeastaan on. Sehän perustuu kaikille muille olemassa oleville luonnontieteille; NASAn määritelmän mukaan se on kaikkea sitä tiedettä mikä tutkii elämän syntyä, olemassa oloa, esiintymistä ja tulevaisuutta maailmankaikkeudessa, mukaan lukien mm. nuo kirjan otsikossa mainitut elämän edellystykset. Se siis sisältää lähes kaikki, ja lähes mitkä tahansa luonnontieteisiin, ja myös sosiologiaan tai filosofiaan liittyvät aiheet.
Astrobiologian tarjoama lisäarvo noille erillisille tieteille on kuitenkin se että se tarjoaa perspektiiviä: mittasuhteita, kokoluokkia, ja eri asioiden riippuvuuksia ja vuorovaikutuksia. Se kertoo siitä miten saumattomasti ja merkittävästi erilaiset ja erikokoiset ja –kestoiset prosessit vaikuttavat toisiinsa, miten kaikki asiat liittyvät jollakin tavalla yhteen, ja miten suuri kokonaisuus muodostuu lukemattomista pienistä tekijöistä. Astrobiologia rakentaa kokonaiskuvaa. Se myös osoittaa että mikään mitä on olemassa ei ole triviaalia. Ei elämä, ei elinkelpoiset planeetat, eikä elämän kehityskulku millä tahansa planeetalla. Edustamme uniikkeja ekosysteemejä, lajeja ja yksilöitä, uniikeissa aika-avaruuden tilanteissa.
Totesimme myös että jokin määrä astrobiologiaa olisi hyödyksi kaikille luonnontietä opiskeleville ja omaa maailmankuvaansa rakentaville ihmisille.
Eräs raadin edustaja totesi hiukan hämillään että sittenhän lähes kaikki luonnontiede on atrobiologiaa. Ja niin onkin. Tosin se pääsee pidemmälle jos siinä rakennetaan jotakin yhteistä kuvaa hiukan laajemmasta näkökulmasta. Siis, jos koskaan juttelet tieteestä jonkun muun projektin tai tietaanalan edustajan kanssa, olet ehkä astrobiologian ytimessa.
10 kommenttia “Vuoden tiedekirja”
Vastaa
Olemassaolon suuria kysymyksiä
Huomasin eräässä tiedelehdessä tapahtumailmoituksen: 17. March 2020 Evening lecture: Stephen Hawking’s brief answers to the Big Questions. Convey Hall, London.
Voi kun olisi mukava päästä paikalle tilaisuuteen. Toki Maestro itse ei enää ole vastaamassa kysymyksiin, vaan hänen henkisestä perinnöstään ja mielenlaadustaan on kertomassa pari kollegaa ja pari koomikkoa, yhdessä Hawkingin tyttären Lycyn kanssa. Mahtaa olla kiintoisa aihe ja esitystapa.
Täältä asti ei ole mahdollista mennä paikanpäälle kuuntelemaan lähipiirin tulkintoja, mutta voimme ainakin itse tykönämme ottaa puheeksi tuon saman aihelistan mitä luennollakin tulevat käsittelemään. He lupaavat antaa Hawkingin vastaukset kysymyksiin
Is there a God?
How did it all begin?
Is there other intelligent life in the universe?
Can we predict the future?
What is inside a black hole?
Is time travel possible?
Will we survive on Earth?
Should we colonise space?
Will artificial intelligence outsmart us?
How do we shape the future?
Hawking itse näyttää julkaisseen kirjan myös näistä aiheista (Brief Answers to the Big Questions), joten meillä toisenmaalaisilla maallikoillakin on vielä mahdollisuus tutustua alkuperäisiin ajatuksiin. Hänelläkään ei tietenkään ole tiedossa vastauksia mainittuihin kysymyksiin, mutta hänellä on perspektiiviä ja rohkeutta pohtia niiden taustoja, vaikutuksia ja merkityksiä.
Vaikka nuo kysymykset eivät ole tieteen vastattavissa, ne ovat kaiken olemassaolon peruskysymyksiä, ja kiehtovat meitä kaikkia. Ne ihmettelevät syitä siihen miksi olemme täällä, miksi elämää ylipäätään on olemassa, mikä on älykkään elään todennäköisyys maailmassa, ja mikä näyttäisi olevan oman teknisen sivilisaation kohtalo tulevaisuudessa. Siis, myös astrobiologian peruskysymyksiä. Ja aiheellisia, vaikka ovatkin liian vaikeita vastattavaksi.
Erityisesti nuo neljä viimeistä tulevaisuuteen liittyvää kysymystä ovat tärkeitä pohdittavaksi myös meille maallikoille, siksi että ihmiskunnan mielipiteet tulevat vaikuttamaan niiden vastauksiin. Me itse luomme tulevaisuutemme. Olisi syytä tarkkaankin mietiskellä sitä mihin suuntaan sen pitäisi kulkea.
Haparoidaanpa tässä hiukan noiden kysymysten mahdollisia merkityksiä:
1. Säilymmekö me Maan päällä: tämä kysymys varmaan tarkoittaa lähinnä ”meitä ihmisiä”. Monet ajattelevat että ihmisen viisaus ja teknologia on joj niin pitkälle kehittynyttä, että voimme suojautua kaikilta uhkatekijöiltä – kuten pahoilta kulkutaudeilta, konflikteilta, sodilta, kansainvaelluksilta ja ilmastonmuutokselta. Ja varmaankin niin, ainakin johonkin rajaan asti, vaikkakin tällä hetkellä kriisiytyvät flunssa-epidemia ja pakolaisongelma osoittavat miten haavoittuva ja hauras oma yhteiskuntamme on.
Kuitenkin lajin säilymistä voi katsoa myös yleisen evoluution kannalta. Yleisesti ottaen, juuri mitkään lajit eivät ole säilyneet lajistossa kuin hetken aikaa. Ainoita pitkäänsäilyneitaä lajeja ovat jotkut suvereenit ja brutaalit petolajit kuten hait, rauskut ja krokotiilit. Ehkä me olemme verrattavissa tuon kaltaisiin petoihin. Vai olisimmeko verrattavissa fiksuihin ja taitaviin pääjalkaisiin, jotka myös ovat säilyneet hyvin lajistossa.
Lähes kaikkien lajien kohtalona on ollut kadota pois joko jonkinlaisissa luonnonkatastrofeissa ja niiden aiheuttamissa joukkosukupuutoissa. Kun elinympäristö on muuttunut liikaa, ja liian nopeasti, lajit eivät ole pystyneet sopeutumaan eivätkä siirtymään paremmille seuduille.
Toisaalta, useat vähän hitaammin etenevät ympäristönmuutokset ovat taas johtaneet lajien nopeaan evoluutioon ja uuden monimuotoisuuden syntyyn. Näin tapahtui esimerkiksi Eoseenikauden lämpiminä kausina, noin 50 miljoonaa vuotta sitten, kun planeetan lämpötilat olivat n. 10 – 14 astetta korkeammat kuin nyt, ja trooppiset tai subtrooppiset ilmastot ylettyivät Pohjoisen valtameren (ei voi sanoa ”jäämeren”) rannoille. Noina aikoina syntyi, lisääntyi ja kukoisti valtava nisäkkäiden lajisto. Myös kasvillisuus oli rehevää, ainakin korkeammilla levsysasteilla missä ei ollut liian kuumaa. Noina aikoina vanhempia lajeja myös katosi lajistosta – silläkin tavalla että ne kehittyivät toisenlaisiksi, toisen näköiseksi, toisen kokoiseksi. Ehkä mekin tulemme sopeutumaan … ja muuttumaan.
2 ja 3) Edellinen sopeutumiskysymys liittyy seuraavaan kahteen kysymykseen: tulemmeko siirtymään asumaan toisille taivaankappaleille, ja tuleeko keinoäly syrjäyttämään meidät. Nuo molemmat skenaariot varmasti tulisivat aiheuttamaan välttämättömiä muutoksia myös niihin yksilöihin jotka niihin osallistuvat. Muutokset näille ihmisille olisivat niin merkittäviä, että johtaisivat ihmisen lajiutumiseen – ehkä jonkinlaiseksi uudeksi avaruusihmiseksi, tai super-älyihmiseksi. Ehkä tämä on jopa ihan välttämätön kehityksen kulkusuunta. Ihmisen lähisukuiset lajit katosivat myös oman lajimme levittäytyessä planeetalle, n. 70 000 vuotta sitten.
4) miten me vaikutamme tulevaisuuteen? Vaikutamme tulevaisuuteen kaikella mitä teemme, ja mitä valitsemme. Toistaiseksi, lyhyellä aikavälillä, kaikki tietoiset tavoitteemme – sekä poliittiset että koulutukselliset– ilmeisesti pyrkivät nykyisenkaltaisen elämäntavan säilyttämiseen. Toisaalta teknologiset ja kaupalliset alat pyrkivät kasvun ylläpitämiseen: kaiken pitäisi koko ajan kasvaa – sekä tuotannon, kulutuksen, innovaatioiden, aluevaltausten, resurssien – jotta edes nykyisen kaltainen elämäntapa voidaan säilyttää maailman väestön koko ajan kasvaessa. Samalla kuitenkin kasvavat myös omaa yhteiskuntaamme koskevat riskit, kaikki nämä joiden edessä tällä hetkellä olemme nyt aika ymmällämme.
Riskien hallinta ei kasva automaattisesti teknologian kehittyessä, vaan yhä monimutkaisempi yhteiskunta tulee myös entistä haavoittuvammaksi. Yhteiskunnan ja olosuhteiden säilyttäminen nykyisen kaltaisena tarvitsisi paremminkin resilienssiä, kestävyyttä ja stabilisuutta lisääviä ratkaisuja. Tällaisia olisivat esimerkiksi kansainvälisen oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon lisääminen. Samoin elintarvikkeiden tuottaminen mahdollisimman lähellä. Samoin kaiken turhan kulutuksen ja kulkemisen lopettaminen. Samoin kaiken mahdollisen villin ja monimuotisen lajiston ylläpitäminen ja arvostaminen – jo ihan sen oman olemassaolon arvon takia, ja myös siksi että tämä villi lajisto pitää yllä myös meille elinkelpoisia olosuhteita.
Brittiläinen kemian insinööri Trevor Kletz kehitti 1980-luvulla kemiallisia prosesseja varten konseptin ”Inherent safty”, tai sisäanrakennettu turvallisuus. Tämän mukaisesti systeemi tulee sitä kestävämmäksi ja turvallisemmaksi, mitä yksinkertisempi se on. Systeemejä tehdään turvallisemmaksi pienentämällä, yksinkertaistamalla, tekemällä ne helppokäyttöisiksi, korvaamalla vaaralliset konponentit vaarattomilla, käyttämällä mahdollisimman mietoja olosuhteita, tekemällä robusteja laitteita jotka sietävät vikoja ja virheitä, ja suunnittelemalla toiminnot niin että ongelmat eivät lähde akkumuloitumaan tai kertautumaan.
Jos on tarkoitus että lajimme tulisi säilymään täällä, ilman yllättäviä, suuria ja totaalisia yllätyksiä, jotakin tällaisia tavoitteita voisi sisältyä myös ihmiskunnan teknologian ja innovaatioiden suunnitelmiin ja tavoitteisiin?
10 kommenttia “Olemassaolon suuria kysymyksiä”
-
Esa Lehtismäki sanoo:
Itse näkisin, että nykymuodossamme olemme pelkkä bootloader digitaalis-mekaaniselle seuraajallemme. Biologinen ihminen voi säilyä vielä kauankin, mutta merkityksemme vähenee nopeasti kun meitä älykkäämmät koneet hoitavat asiat paremmin ja nopeammin. Näin tullee käymään joka tapauksessa, riippumatta siitä, opimmeko siirtämään ihmisen tietoisuuden tietoverkkoon, vai kehittyykö seuraajamme tietoisuus ihmisistä erillään. Koneihminen on sitten vapaa biologisista rajoituksista, sille ei ole mikään ongelma esim. levitä Linnunradan muille tähdille. ”Minä” on silloin digitaalista informaatiota, joka voi samanaikaisesti olla Maan tietoverkoissa, tähtialuksissa ja muissa koneissa, luultavasti kollektiivisena tietoisuutena yksilöiden sijaan. Älyltään ja kyvyiltään se on niin eri tasolla, että meillä ei ole sille tarjota muuta kuin historia. Minusta se on lohdullinen ajatus.
-
Kirsi Lehto sanoo:
Jotakuinkin noin kait ennustellaan sitä, mitä keinoälyräjähdys tulisi merkitsemään – vaikka en tiedä onko ajatus ihan realistinen. Itse epäilen ainakin sitä, olisiko tuolla superälykkäällä systeemillä sitten kuitenkaan riittävästi etua luonnonvalinnan ankarassa valinkauhassa. Nimittäin, keinoäly kuitenkin jäänee riippuvaiseksi meistä ahkerista työläismuurahaisista, eli ihmisistä, siksi että se ei pysty itse valmistamaan omaa ”rautaansa” — eli ei mitään fyysisiä rakenteita, piirilevyjä, johtimia, sähköverkkoja, virtapiirejä — ei mitään. Elävän systeemin ainutlaatuinen etu on se että sillä on kaikkien solujensa sisällä olemassa omat valmistuslinjansa kaikelle mitä se tarvitsee, ja raaka-aineiksi se tarvisee vain hiilidioksidia, vettä ja aurinkoa, ja hiukan mineraaliravinteita (näin siis ainakin fotosynteettiset perustuottajat – me sitten saamme kaiken mitä tarvitsemme syömällä noita perustuottajia). Mutta tietokoneet eivät voi valmistaa itse sitä mitä ne tarvitsevat – eivätkä ne kait pysty edes alistamaan ja pakottamaan ketään muutakaan valmistamaan.
Jos kuitenkin jostakin kehittyisi kone joka pitää yllä itseään, ja lisääntyy – tämä olisi siis van Neumanin kone, tai ”Uusi elämän alku”, ja jos tu okone voisi lisääntyä myös avaruusolouhteissa (mikä on vielä paljon enemmän oletettu juttu) – niin kyllä se varmaan sitten voisi pian valloittaa koko linnunradan.
Olisiko tuollaisen keinoälyn leviämisellä loppujen lopuksi mitään itseisasvoa? Jos se olisi vain statisti, eikä toimija, se ei välttämättä vaikuttaisi mihinkään mitään. Jos se olisi tuhoisa – sen pahat vaikutukset riippuisivat siitä, kohtaisiko se siellä matkojensa varrella mitään tuhottavaa. Ehkä se päätyisi vaan taistelemaan oman sukuisiaan kolonioita vastaan, ja tuhon ja hävityksen määrä maailmassa lisääntyisi. Tuo varmastikin toteuttaisi hyvin termodynamiikan toista pääsääntöä, eli entropian lisääntymistä.
Sitten taas, jos tuo maailmankaikkeuteen levittäytyvä älykäs ja teknisesti taitava elämänmuoto olisi maailmaa suojeleva ja ylösrakentava, avulias, empaattinen ja luova, se saattaisi merkittävästi vaikuttaa siihen että maailmankaikkeus rakentuisi entistä kompleksisemmaksi, kauniimmaksi, viisaammaksi, paremmaksi… taitavammaksi. Maailmasta voisi syntyä melkein mitä vaan, suurta moniulotteista kaiken yhteyttä ja ykseyttä, rauhaa ja harmoniaa…
Jos meidän sukumme on sen enimmäisen ”läpimurto-eliön” rakentaja, olisikohan maillä mahdollisuus vaikuttaa siihen mihin laatuluokkaan tuo älykkyys tulee kuulumaan??
-
Erkki Tietäväinen sanoo:
Erinomainen vastaus, Kirsi.
Keinoäly on innoittanut tieteiskirjailijoita ja elokuvantekijöitä luomaan sellaisia hahmoja kuten ison Arskan esittämä Terninaattori, mutta järkevästi ajatteleva ihminen ei niitä ota todesta. Ne ovat skifiä ja utopiaa. Roboteilla on on/off-nappula, jota painamalla ihminen tulee aina päättämään, mitä ne saavat tehdä ja mitä eivät. Omaa tietoisuutta tai itsensä monistamistaitoa ei keinoälyllä varustetuilla roboteilla tule olemaan, mutta niiden avulla ihminen pystyy suorituksiin, jotka muuten jäisivät haaveiksi.
-
Kuulostaa realistiselta!!
-
-
Jo nykyään tehtaat ovat pitkälle automatisoituja, komponenttien tuotannossa ei ole mitään, mikä ei voi onnistua ilman ihmisen apua. Tekoälysingulariteetin jälkeen en usko ihmisellä olevan juurikaan roolia koneiden valmistamisessa. Minä näen alkuun saattamamme koneälyn ihmisen seuraavana kehitysasteena. Se, kuinka fiksusti se toimii, jää nähtäväksi, mutta tuskin se ainakaan nykyistä ihmiskuntaa typerämpi on. Pikemminkin sillä on paljon paremmat edellytykset katsoa tilannetta kokonaisuutena ja toimia järkevästi. Ihmiskunnan suurin ongelma on, että annamme valtaa niille, jotka ovat huonoimpia sitä käyttämään. Koneälyssä ei ole sillä tavalla yksilöitä ja valtataistelua, se on globaali kokonaisuus. Silloinkin, vaikka siihen sisältyisi ihmisyksilöiden tietoisuuksia. Tietoisuus ei ole mitään mystistä, se syntyy monimutkaisuudesta, ja koneiden monimutkaisuus kasvaa kovaa vauhtia. Ei tietoinen kone ole kauan utopiaa.
-
Kari.virtanen sanoo:
Eipä nuo linjat kauaa pyöri ilman ihmisen apua.Osat kuluu,häiriöitä syntyy.Itse itsensä korjaavaan tuotantolinjaan on vielä todella pitkä matka.
-
Tuotantolinjoja tekevän ja korjaavan koneen mekaaninen puoli onnistuu jo nykyään. Vielä koneäly ei ole niin kehittynyttä, että ihminen olisi tässä tarpeeton, mutta pian on. Tuskin menee montakaan vuosikymmentä kun tehtaiden kunnossapidossa ei työskentele yhtään biologista ihmistä. Tämä tapahtuu jo ennen kuin koneet ovat biologista ihmistä äkykkäämpiä. Singulariteetin jälkeen ne sitten tietenkin tekevät jo asioita, joita biologinen ihminen ei osaa tai edes ymmärrä.
-
Jees, koneiden ja tuotantolinjojen toiminta on varmasti monessa kohtaa jo hyvin automaattista. Mutta käsittääkseni koneiden, ainakaan isompien tai monimutkaisten koneiden rakentaminen tai niiden osien tuottaminen ei ole.
-
-
-
-
-
Lasse Reunanen sanoo:
1) Massiiviset luonnonkatastrofit ihmisetkin voi kokonaan tuhota.
Sairaudet ja sodat kuitenkin jättänee aina jotain ryhmiä jäljelle – uudelleen kasvuun.
Koronan rajoitukset nyt sodanomaista estoa kehittyneissä valtioissa – kokeiluluontaisena.
Osui sattumalta uuden pakolaispaineen kohdallekin.
Raadollisesti ajatellen ei kyseinen tauti tuhoisa vapaasti olleenkaan olisi –
kun enimmäkseen vanhimmat ja heikoimmat kuolee siihen ja kesän tullen luontaisesti levinneisyys laimentunee. -
Suomen hallitus teki tänään päätökset korona-asian vuoksi ja runsaasti rajoitteita huomisesta 13.4.2020 asti tulee – Ursakin jo omat rajoitukset nettisivulle julkaissut.
Lisään em. asiakohtiin:2 ja 3) Avaruuteen siirtyminen ja keinoäly vähitellen edenneet ja kehitys etsinee
niissäkin elonkelpoiset muodot. Monimuotoisuus arkipäiväistyy.
Vuosia sitten Heikki Oja julkaisi novellin (Tähtiaika lehdessä muistaakseni),
jossa ihmisillä oli syntyessään seurantasiru ja vanha naishenkilö kysyi ainoan
lapsenlapsensa tietoja – samalla automaattisesti lentäjänä toimineen em.
lapsenlapsen nimi himmeni pois näytöltä (merkitsi elintoimintojen päättymistä)
ja tieto siitä lento-onnettomuudesta piti jotenkin sopivasti vanhalle naisellekin
kertoa (novellin päättyessä)…4) Tulevaisuuttamme työkseen ajattelee moni taho ja yksilöinä olemme siinä
vaikuttamassa ryhminä.
Tulevaisuus näkyy menneisyydestä oikein kohdentuneena nykyisyydeksi.
Onnittelut saavutuksestasi myös täältä blogisi lukija- ja kommentoijapuiolelta. Kirjasi olin laittanut ostoslistalleni jo aiemmin, mutta nyt sen hankinta ja lukeminen tuntuu vieläkin houkuttelevammalta.
Olen pannut merkille, että suhtaudumme meneillään olevaan ilmaston lämpenemisongelmaan hyvin samalla tavalla. Se taitaa olla astrobiologisista aiheista nykyihmiskuntaa koskettavin tarjoten mittaamattoman suuren pelastussavotan sinulle, kollegoillesi ja muulle tiedeyhteisölle. Toivon hartaasti, että tutkimus ja tieteellinen innovatiivisuus vakuuttaa poliittiset tahot, yritysmaailman ja yksittäiset ihmisetr löytämään oikeat ratkaisut ilmasto-ongelmaan.
Kunpa ilmastokriisin hoitamisessa toimittaisiin kuten meneillään olevan koronaviruspandemian kanssa. Se kun näyttää saaneen monen maan päättäjät toimimaan nopeasti ja tarmolla. Päätösten seurauksena, ikään kuin vahingossa, hiilidioksipäästöt pienenevät globaalisti hilliten samalla ilmaston lämpenemistä. Jospa tästä opittaisiin jotain, ettei liikkumisrajoituksista ja tehtaiden sulkemisista tulisi vain tipattomaan tammikuuhun verrattava, ohimenevä juttu.
Tämä Korona laittaa nyt koko maailman ja elämäntavan nyt ihan uuteen järjestykseen, ainakin vähäksi aikaa. Tämän ajan se auttaa ilmastoa aika merkittävästi. Saa nähdä miten kaikki jatkuu tämän pysähdyksen jälkeen…
Onnittelut palkinnosta.
UrSalon kuukausikokoukseen oli merkittynä Aikavaellus-projekti
aiheinen esitelmä, jonka olet nimettynä to 2.4.2020 esittämään Salon pääkirjaston
Laurinsalissa (eteistilasta portaat alas).
Nyt kutenkin korona-asian vuoksi kirjastot suljettuna ma 13.4. asti (2. pääsiäispäivä).
Lähetin urSalon sähköpostiin ti 17.3. asiasta tiedon, mutta vielä äsken esitelmä
näkyi UrSalon sivustolla.
Esitelmä pitänee peruuttaa tai siirtää toisaalle (10 henkilön rajoitukset).
UrSalon tiedot löytyy Ursan sivun yläosasta – Harrastukset ja siitä
Paikallisyhdistyksistä UrSalo linkkiin / Ajankohtaiset tai Kuukausikokoukset otsikoissa.
Kiitos lasse. Pitää hoitaa tuo peruutus…
Onneksi olkoon!
Ostin kirjasi samana päivänä kun se oli saatavilla kirjakaupasta. Se odottaa nyt toista lukukertaa, eka lukukerta meni vähän ahmimalla.
Jos harkitset joskus vielä kirjoittavasi lisää yleistajuista materiaalia, niin tuntemamme elämän biokemiaan ja erityisesti elämän synnyn mahdolliseen biokemiaan keskittyvä suomenkielinen kirja olisi toiveissa. Jonkinlainen laajennettu ja yksityiskohtaisempi kuvaus kirjasi kappaleista 5 ja 6. Paljoahan ei noista asioista tiedetä.
Kiitos vinkistä!! Otan harkintaan…
Kiitos kirjasta
Kiitos kiitoksista Timo!
Hienoa, onnittelut! Minullekin tuli kirjastasi ajatus, että siinä on oikeastaan yksissä kansissa tiivistettynä kaikki, mitä olen viime aikoina lukenut. Varmaan aiheuttaa hämmennystäkin tällainen sateenvarjotiede, johon sisältyy melkein kaikki. Mutta niinhän fysiikkakin kattaa kaiken, hyvin läheltä katsoen tosin. Kirjaasi voi suositella kaikille terveen uteliaille .
Kiitos!!