Arkisto
- syyskuu 2020
- elokuu 2020
- kesäkuu 2020
- toukokuu 2020
- huhtikuu 2020
- maaliskuu 2020
- helmikuu 2020
- tammikuu 2020
- joulukuu 2019
- marraskuu 2019
- lokakuu 2019
- syyskuu 2019
- elokuu 2019
- kesäkuu 2019
- toukokuu 2019
- huhtikuu 2019
- maaliskuu 2019
- helmikuu 2019
- tammikuu 2019
- joulukuu 2018
- marraskuu 2018
- syyskuu 2018
- elokuu 2018
- heinäkuu 2018
- kesäkuu 2018
- toukokuu 2018
- huhtikuu 2018
- helmikuu 2018
- tammikuu 2018
- joulukuu 2017
- marraskuu 2017
- lokakuu 2017
- syyskuu 2017
- elokuu 2017
- heinäkuu 2017
- kesäkuu 2017
- toukokuu 2017
- huhtikuu 2017
- maaliskuu 2017
- helmikuu 2017
- tammikuu 2017
- joulukuu 2016
- marraskuu 2016
- lokakuu 2016
- syyskuu 2016
- elokuu 2016
- heinäkuu 2016
- kesäkuu 2016
- toukokuu 2016
- huhtikuu 2016
- maaliskuu 2016
- helmikuu 2016
- tammikuu 2016
- joulukuu 2015
- marraskuu 2015
- lokakuu 2015
- syyskuu 2015
- elokuu 2015
- kesäkuu 2015
- toukokuu 2015
- huhtikuu 2015
- maaliskuu 2015
- helmikuu 2015
- tammikuu 2015
- joulukuu 2014
- marraskuu 2014
- lokakuu 2014
- syyskuu 2014
- elokuu 2014
- kesäkuu 2014
- toukokuu 2014
- huhtikuu 2014
- maaliskuu 2014
- helmikuu 2014
- tammikuu 2014
- joulukuu 2013
- marraskuu 2013
- lokakuu 2013
- syyskuu 2013
Minkälaista tietotaitoa tarvitaan tulevaisuudessa?
Luonnontieteellisillä tiedekunnilla on nyt, tai on ollut jo pitkäänkin, suuri ongelma: opiskelijat karkaavat käsistä. Heitä otetaan vuosittain sisään opinto-ohjelmiin kohtuullisen suuri määrä, suurin toivein, olettaen että suuri osa heistä myös valmistuisi maistereiksi kyseisestä tiedekunnasta, noin viiden vuoden kuluttua sisääntulosta. Suuri toive liittyy erityisesti siihen, että jokaisesta valmistuvasta maisterista opetusministeriö maksaa kyseiselle yliopistolle sievoisen tuloksellisuuskorvauksen.
Mutta korvauksia ei tule, ja yliopistojen rahoitustoiveet kuihtuvat käsiin, kun nämä isänmaan ja tieteen uudet toivot eivät valmistukaan maistereiksi. Jossakin kohtaa vuosien varrella noin puolet heistä karkaa omille teilleen.
Ymmärrettävästi tämä on turhauttavaa kouluttajilla, jotka ehtivät uhrata näihin opiskelijoihin koulutusresursseja, ja tutkintotoiveita. Se lienee kuitenkin vielä enemmän turhauttavaa näille nuorille itselleen: he ovat suurin toivein lähteneet opiskelemaan alaa, jonka olettivat olevan toiveidensa täyttymys, ja se pohja jonka päälle he voisivat rakentaa tulevaisuutensa. Aikaa meni hukkaan, hyvät aikomukset epäonnistuivat. Se on pettymys.
Toisaalta, toiveet voivat tietysti täyttyäkin, jos he onnistuvat vaihtamaan opinahjonsa lääketieteelliseen tiedekuntaan. Jokatapauksessa, kyseiset opiskelijat eivät valmistu luonnontieteistä.
Mutta mistä tämä johtuu? Miksi käy näinkin usein, että luonnontieteelliset opintiet ei täytäkään opiskelijoiden toiveita?
Olisikohan se ainakin joissakin tapauksissa niin, että yliopiston tietyn oppiaineen tarjoama opetus vie niin syvälle kyseisen osaston oman speliaaliseen tutkimusaiheen syövereihin, että opiskelijan on vaikea nähdä sen merkittävyyttä ympäröivässä maailmassa. Opetuksen merkittävyyttä ja relevanssia voi nakertaa myös se, jos valmistuvat maisterit eivät työllisty, eivätkä ainakaan juuri muualle kuin saman alan jatko-opiskelijoiksi. Parhaat ja onnekkaimmat maistereiksi valmistuneet tekevät ehkä viisi tuotta lisää saman alan jatko-opintoja, mutta sitten vielä tohtorinakin on vaikeaa työllistyä mihinkään, ainakin täällä Suomessa.
Jotenkin tästä tuleekin sellainen vaikutelma, että koulutusresurssien kohdentaminen ei nyt osu ihan kohdalleen. Tässä taitaa nyt mennä hukkaan sekä kouluttajien että koulutettavien aikaa ja hyvää yritystä.
Mutta mikä neuvoksi? Miten voidaan muuttaa koulutusjärjestelmää, joka kuitenkin on rakentunut sen varaan, mitä kouluttajat itse parhaiten osaavat? Ehkä ongelma liittyykin juuri siihen, että kouluttajien omat opit tulevat menneiltä vuosikymmeniltä, eivätkä oikein vastaa tämän päivän, saati sitten tulevaisuuden tarpeisiin. Maailma muuttuu nyt niin nopeasti, että tämän hetken asiantuntijoiden on jo vaikea tietää, mitä tietoja ja taitoja maailmassa kipeimmin tarvitaan tulevina vuosina.
Turun yliopiston luonnontieteiden ja tekniikan tiedekunta suunnittelee nyt sellaista ratkaisua, että opiskelijoille tarjotaan erilaisia poikkitieteellisiä polkuja. Luonnontieteiden pääainepaketteihin voi nyt ottaa uusiin suuntiin haarautuvia vapaavalintaisia aineita, kuten kauppatieteitä, lakia, lääketiedettä, datatieteitä, ohjelmointia ja muita informaatioteknologian sovelluksia. Ja hyvä näin, kuulostaa hyvinkin käyttökelpoiselta.
Itse ajattelen että maailma on kuitenkin käymässä niin monimutkaiseksi, että voisi olla hyvä ymmärtää myös perusteita siitä, miten asiat toimivat makrotasolla. Miten kävisi jotkut näistä: sosiaalimaantiede, ympäristötiede, maan ilmastohistoria, evoluutiobiologia, ihmisen lajin historia, astrobiologia, filosofia.
11 kommenttia “Minkälaista tietotaitoa tarvitaan tulevaisuudessa?”
Vastaa
Virkistävää keskustelua ilmastonmuutoksesta
Viime päivinä on ollut tosi virkistävää kuulla miten valtakunta on keskustellut, hyvin yksimielisesti, ilmastonmuutoksesta. On todettu kuin yhdestä suusta, että jotakin pitää nyt tehdä. Nyt vielä on mahdollista tehdä jotakin, ennenkuin tilanne karkaa peruuttamattomasti käsistä, tai vesi nousee niin että monet joutuvat uimasilleen. Nyt täytyy löytää ja keksiä joku perustavan laatuinen muutos elämäntapoihin, ja jatkuvalle kulutuksen kasvulle perustuvaan talouspolitiikkaan.
Tuo keskustelu taisi jatkua jotakuinkin kaksi päivää. Nyt se on jo unohtunut, ja puheenaiheet palanneet normaalimpiin, kuten siihen miten raivokkaasti työntekijäsektori vastustaa hallituksen työmarkkinalainsäädäntöä. Täällähän ei pakkokeinoin ohjailla yhtään mitään.
Itsekin kuitenkin haluaisin, vielä kerran, puhua sen puolesta että jotakin perustavan laatuisia käyttäytymis- ja toimintamuutoksia, tai uusia keksintöjä, varmaankin tarvittaisiin.
Onhan näitä ollut paljonkin tarjolla, erilaisilla foorumeilla. Ekologi ja tiedetoimittaja Maija Karala mainiossa blogissaan toi taannoin esiin kahdeksan hurjaa ja huipputeknistä vaihtoehtoa:
Näihin voisin lisätä vielä yhden aika salakavalan: Tällä hetkellä käynnissä oleva ympäristön kemikalisoituminen voi koitua hyväksikin vaikutukseksi maailman ylikuormitukseen, pitkällä aikavälillä, sillä se vaikuttaa eliöiden lisääntymisbiologiaan. Suuri osa kaikista ihmisten tuottamista myrkkyjen, lääkkeiden ja hormoonien tavoin vaikuttavista aineista päätyvät vesistöihin, http://www.ym.fi/fi-FI/Ajankohtaista/Julkaisut/Ymparistolehti/2015/Laakkeemme_paatyvat_Itamereen. Ihmisten tuottamat hormonivalmisteet vaikuttavat suoraan vesieliöihin, mutta kyllä me itsekin saamme osamme. Esimerkiksi hormoonien tavoin vaikuttavia ftalaatteja irtoaa esimerkiksi suoraan elintarvikemuovesita https://thl.fi/fi/web/ymparistoterveys/ymparistomyrkyt/tarkempaa-tietoa-ymparistomyrkyista/ftalaatit
https://safkanet.fi/2016/01/16/liha-ja-maito-suurimmat-ftalaattien-lahteet-ruokavaliossa/
Voisimme päätellä, että näillä kemikaalikuormilla ympäristö on tulossa niin haitalliseksi, että ihmisen laji ei enää lisäänny yhtä reippaasti. Mutta tuo on kieltämättä aika tyly skenaario.
Ajatellaanpa postiivisempia vaihtoehtoja. Meitä on täällä paljon, ja kaikkien pitää syödä jotakin – vaikka ei enää ihan punaista lihaa syötäisikään. Ruuan tuotanto on peltojen kasvun varassa, se taas on ”maatalouden vihreän vallankumouksen” jälkeen ollut kokonaan keinolannoitteiden varassa. Peltoon pitää laittaa niin paljon ravinteita, että sato kasvaa reippaasti; samalla kuitenkin iso osa näistä ravinteista valuu myös vesistöihin.
Ilmaston kannalta se ikävä juttu on että peltoon laitettavien mineraalilannoitteiden, eli typen, fosforin ja kaliumin (NPK), valmistus vaatii PALJON energiaa. Näistä kaksi jälkimmäistä tuotetaan mineraalisista luonnonvaroista uuttamalla (joka vaatii paljon energiaa). Mineraalista typpeä taas tuotetaan ilmakehän typestä pelkistämällä, suuressa kuumuudessa ja paineessa. Energian kulutus tässä prosessissa on sellainen, että viljapellolla käytettävän typen tuottaminen vastaa noin sataa litraa öljyä hehtaaria kohden. Noin 17 prosenttia koko maatalouden energiankulutuksesta menee typpilannoitteen tekemiseen.
Hei haloo! Palkokasvit voisivat taas tehdä koko tuon työn meille ilmaiseksi. Tarvitaan taas vain viherlannoitusnurmien kyntöä maan sisään – ja pellothan kynnetään viljelyn jossakin vaiheessa muutenkin. Biomassan käyttö viherlannoitteena myös siirtää hiiltä maaperään, parantaa maan laatua, ja sitoo myös fosforin ja kaliumin hitaasti liukenevaan muotoon. Tietysti on suotavaa että kyntötyössä käytetään biodiiseliä.
Paitsi että tuollaista lannoitetta ja maanparannusainetta saataisiin edullisesti vihermassasta, samantapaista hyvin ravinnepitoista biomassaa syntyy yhteiskunnassamme joka puolella, koko ajan, sekä yhdyskuntajätteenä, teollisuuden sivuvirtoina, että karjan lantana. Ainakin yhdyskuntajäte kiertää näinä aikoina jätevesien puhdistuksen kautta maantäyttöpaikoille — tai jo, onneksi jonkun verran myös viherrakennusalustoiksi. Jokatapauksessa, kaikki jäte mikä sisältää energiaa ja ravinteita, on todella arvokasta tavaraa. Jos vain pystyisimme kierrättämään kaiken energian, ja kaikki ravinteet, kaikki jätteet ja sivuvirrat, yhteiskunta pyörisikin jo aika pienillä päästöillä .
Onkin ilo nähdä että LUKE:lla testataan erilaisten teollisuuden sivuvirtojen, yhdyskuntajätteen ja karjanlannan kehittämistä käyttöä kierrätysravinteina
https://www.gasum.com/ajassa/tulevaisuuden-energia/2017/kiertotalous-mullistaa-myos-lannoitteet/
Myös VALIO on aloittanut ison kehityshankkeen, missä kaikki karjanlanta tässä maassa on tarkoitus muuttaa biokaasuksi https://yle.fi/uutiset/3-10286500. Tuollainen suurimittainen biokaasun tuotto sitten jo alkaa mahdollistaa kaasuautojen käytön, varmasti uusiutuvalla polttoaineella.
Meillä olisi siis paljonkin mahdollisuuksia vähentää maailman pilaamista kiertotalouden avulla. Eikä talouselämäkään kaadu näihin, vaan pikemminkin päinvastoin: arvokkaat raaka-aineet tulevat käyttöön ja kunniaan.
Toinen kokonaan oma uusien ilmastoystävällisten elämysten mahdollisuus löytyisi hitaammasta elämäntavasta: lähiliikkuminen saisi tapahtua joko polkupyörällä, tai pienempien ja hitaampien autojen avulla (kuten Pekka Janhunen taannoin ehdotti); myös rautateillä on kivaa ja rentouttavaa matkustaa. Pidemmän matkan ja mannerten välinen matkailu, jos se on tarpeen, voisi taas tapahtua purjelaivoilla tai zeppelineillä. Ajatelkaa, olisihan se ihanaa. Sinne myös voisi ottaa työt mukaan. Etätyö on muutenkin mukava työmatkaliikkumista vähentävä mahdollisuus. Paljon kaikenlaisia mahdollisuuksia. Kunhan ei olla niin tiukasti kiinni totutussa tehokkuuden tavoittelussa ja vanhojen markkinaosuuksien varjelemisessa.
42 kommenttia “Virkistävää keskustelua ilmastonmuutoksesta”
-
Lihansyönnin haitallisuudesta paljon puhutaan, mutta toisaalta yhdessä noista kahdeksasta ideasta ehdotettiin Siperiaan pleistoseenipuistoa jossa nimenomaan olisi paljon ruohonsyöjiä. Kummankaan katsantokannan logiikka ei minulle oikein avaudu, mutta keskenään ristiriidassa ne näyttäisivät olevan kun toisessa lisätään ruohonsyöjäeläimiä ja toisessa vähennetään.
-
Kirsi Lehto sanoo:
Joo, ne olivatkin kaikki perin hulluja ehdotuksia. Siis, ihan hulluja.
Mutta hullu tai absurdi on tämä tilannekin. -
Hyvä huomio – nämä kaksi ovat tosiaan näennäisessä ristiriidassa, mutta Pleistoseenipuisto-ehdotuksen hulluudesta huolimatta siinä on kyllä ihan mietitty mekanismi (toimisiko se sitten oikeasti, sitä en osaa sanoa).
Ihmisen ruoaksi tuotettujen ruohonsyöjien tuottamat ilmastopäästöt koostuvat lehmien ilmoille pieremän metaanin lisäksi mm. niiden rehun viljelystä, keinolannoitteiden tuottamisesta, rehun, eläinten, lihan ja lannan kuljettamisesta, prosessoinnista, pakkaamisesta ja niin päin pois.
Jos Siperia täytettäisiin villeillä ruohonsyöjillä, ne toki myös pierisivät metaania, mutta kaikki muut mainitut päästölähteet jäävät pois, koska elikot tosiaankin eläisivät luonnonvaraisina.
Sen sijaan eläimet hypoteesin mukaan auttaisivat säilyttämään ikiroutaa, mikä pelastaisi meidät sulavasta roudasta nousevilta suunnattomilta metaani- ja hiilidioksidimääriltä. Lisäksi ne kasvattaisivat tundran tuottavuutta muuttamalla kasvillisuutta, mikä tekisi arktisesta alueesta nykyistä tehokkaamman hiilinielun, sekä vähentäisivät puustoa, mikä nostaisi talvisin arktisen alueen albedoa, eli lisäisivät lämpösäteilyn heijastumista takaisin avaruuteen.
Näiden ruohonsyöjien nettovaikutus – siis jos nuo Zimovin tutkimat mekanismit tosiaan pitävät paikkansa – olisi ilmastolle siis reippaasti viilentävä. Lisäksi voisi ajatella, että ekosysteemien palauttaminen lähemmäksi luonnontilaa saattaisi parantaa niiden resilienssiä ilmastonmuutosta vastaan.
-
Kiitos Maija kun selvennät näitä arktisen ja ikiroutaisen ekosysteemin erilaisia reaktioita. Lienee tosiaankin epävarmaa, mihin suuntaan hiilen kokonaisliike suuntautuisi, kun otetaan huomioon sekä maasta vapautuva, nautojen aineenvaihdunnasta vapautuva, ja muuttuvan ilmaston vaikutukset.
Mutta asia mitä kuitenkin epäilen on tuo ajatus että isojen nautojen lisääminen ikirouta-tundralle tekisi sen lähemmäksi luonnontilaista. Käsittääksi tuo biotooppi on suurimmalta osiltaan matalakasvuista varpu-tundraa, jolla ei ole paljoakaan eläimiä ainakaan nykyisissä ilmasto-oloissa. Laiduntavien eläinten tuominen sinne vähentäisi kasvimassaa entisestään. Hiiltä nousisi ilmakehään sekä elävästä että fossilisoituneesta kasvillisuudesta, sekä suoraan, että eläinten kautta.
Sen sijaan, erittäin positiivinen asia olisi varmaan se, jos Siperian metsät alkaisivat kasvamaan puuta tehokkaammin. Oma käsitykseni on se, että Siperian suuri havumetsävyöhyke kasvaa nykyisin paljolti pientä pusikkoa. Käsitys perustuu yhteen pitkään junareissuun, monta vuotta sitten, kun menin junalla Siperian rataa pitkin Kiinaan. Matkalla näkyi paljon avointa viljelymaata, jonkun verran kyliä ja kaupunkeja, ja kaikki loppu oli tuota aika surkean näköistä (ainakin metsätalousmielessä surkean näköistä), osittain jopa pystyyn kuollutta koivikko-puskaa. Jossakin Uralin seutuvilla lienee myös isompaa metsää, mutta se varmaan hujahti ohi öiseen aikaan, ja jäi minulta havaitsematta.
Jo viralliset metsänhoito-ohjeet selittänevät sitä, miksi metsä kasvaa aivan eri tavalla täällä Skandinaviassa ja siellä Siperian aroilla (https://www.metsatieteenaikakauskirja.fi/pdf/article6461.pdf), siitä huolimatta että ilmasto-olot olisivat aika samantapaiset näillä korkeusvyöhykkeillä. Kun IPCC:nkin ehdottama ensimmäinen apukeino hiilidioksidin sitomiseen olisi noin Euroopan kokoisen uuden metsän perustaminen, niin tuleepa mieleen että olisihan maailmassa olemassa ihan sopivaa maa-alaa sellaiseen tarkoitukseen, kun vain saisivat sen metsän kasvamaan. Pitäisiköhän jonkun mennä vähän opastamaan?
Toinen kysymys hiilen sitomisen kannalta on sitten se, miten tuo metsän sitoma hiili, eli biomassa, käytetään. Mielestäni ihan hullua ja hulvatonta hyvän tavaran tuhlaamista on se, että siitä tehdään laatupapereita, joihin sitten painetaan vaikka kaukomatkamainoksia. Ylipäätään, arvokkaan painopaperin käyttäminen turhien asioiden mainostamiseen on moninkertaista luonnonvarojen haaskaamista. Paperi pitäisi pitää arvossaan, kierrättää, ja siihen painaa vain aiheellisia asioita. Ja paperi pitäis valmistaakin vain metsätalouden sivuvirroista, eli harvennuspuusta. Ei pitkäkuituisesta järeästä ja hyvälaatuisesta puusta, niinkuin kiinalaiset aikovat.
Puhdas uusi puu taas pitäis käyttää arvonsa mukaisesti, sellaisissa kohteissa missä se säilyy vuosia, tai vaikka vuosisatoja: rakennuksissa, esineissä ja huonekaluissa, high-teck tuotteissa, vaatteissa…
Ja josko arvokasta onkin, puurakentamisen pitäisi olla merkittävästi halvempaa kuin betonirakentamisen; se pilaa ilmaa niin tehokkaasti, että siitä vasta kallista tuleekin, ajan oloon.
-
Kiitos vastauksesta, Kirsi! Metsien kasvun parantaminen, jos se on kerran mahdollista, olisi tosiaan toinen reitti muuttaa kylmiä alueita paremmiksi hiilinieluiksi – jos puu tosiaan käytettäisiin järkevästi tai jätettäisiin käyttämättä.
”Mutta asia mitä kuitenkin epäilen on tuo ajatus että isojen nautojen lisääminen ikirouta-tundralle tekisi sen lähemmäksi luonnontilaista. Käsittääksi tuo biotooppi on suurimmalta osiltaan matalakasvuista varpu-tundraa, jolla ei ole paljoakaan eläimiä ainakaan nykyisissä ilmasto-oloissa.”
Sergei Zimovin hypoteesihan on juuri se, että pohjoisen nykyinen, soistunut ja matalakasvuinen varputundra on artefakti, joka on syntynyt suurten eläinten puutteessa – eikä suinkaan päinvastoin.
Jakutiassa sijaitsevassa Pleistoseenipuistossa parhaillaan testataan hypoteesia, eli tutkitaan, kuinka siperialaisen ”pusikon” kasvillisuus ja tuottavuus muuttuvat, kun alueelle tuodaan tiheä kanta suuria kasvinsyöjiä. Ainakin Zimovin mukaan tulokset ovat rohkaisevia, ja on jotain tiedejulkaisuihinkin läpi mennyt (http://www.pleistocenepark.ru/en/publications/), mutta kieltämättä kyseessä on sellainen erityinen idea, joka vaatii erityisiä todisteita. Ihastuttavan hullu se kyllä on, ja siksi olen siihen näinkin paljon perehtynyt. 🙂
Ihan eläimetön Siperia ei sentään nykyäänkään ole. Tuolla seudullahan perinteisesti pidetään hevosia (jakutianponeja) puolivilleinä ulkona ympäri vuoden likimain ilman ruokintaa, joten hevoselle ympäristö ainakin näyttää olevan kelvollinen – on syytä epäillä, että villihevosten puuttuminen nyky-Siperiasta johtuu paljolti siitä että villihevonen on metsästetty historiallisina aikoina sukupuuttoon.
Toinen syy epäillä eläimettömän tundran hypoteesia on se, että jossainhan mammuttiaron eläimistö – villamammutit, myskihärät, peurat, hevoset, villasarvikuonot, arovisentit ja niin päin pois – selvisivät aikaisemmista lämpökausista, jolloin ilmasto oli aika lailla nykyisen kaltainen. Lukuisille isoille lajeille ei ihan postimerkin kokoinen läntti jossain Jäämeren rannalla riittäne. Jos ne eivät olleet Siperiassa, missä sitten? (ja geneettisen aineiston perusteella vaikuttaa siltä, että juurikin Siperiassa: http://rspb.royalsocietypublishing.org/content/280/1770/20131910)
-
Moi Maija,
Onhan tuo mielenkiintoinen ajatus, tuo että eläinten palauttaminen ekosysteemeihin tulisi merkittävästi muuttamaan hiilen kiertoa ja kertymistä eri paikkoihin — vaikka edelleenkin olisi helpointa olettaa että eläimet nopeuttavat hajoamista, ei kertymistä. Mutta kukapa tietää, kun nämä ovat niin monisuuntaisia vuorovaikutuksia.Mutta kyllä, varmastikin on niin, että tundra piti yllä suurta määrää isoja eläimiä, ennenkuin nykyihminen valtasi kaiken alan, joka paikassa, ja hävitti tieltään isot lajit. Ihminenhän on aiheuttanut totaalisen massa-sukupuuton, ja hyvä on että tämänkin vaikutuksia joku pohtii.
-
-
-
-
-
Juhani Harjunharja sanoo:
Se on tuon Maan ilmakehänkin kanssa niin, että sotkea ei pidä. Eräs asia, josta ei tässä yhteydessä ole kovin paljon puhuttu, on tuo militarismin nousu, asevarustelu ja jatkuvat sota- ja hävitystoimet alueilla, jotka muutoinkin ovat suurissa kuumuus- ja kuivuusongelmissa. Se mihin me ihmiset voimme välittömästi vaikuttaa, on noiden asevarustelujen ja sotimisten lopettaminen. Siitä touhusta irtoavat miljardit ja taasen miljardit rahavarat voidaan sitten kohdentaa monelta osin ympäristöjen kunnostamiseen, elokehämme parantamiseen kaiken kaikkiaan. Mutta olemassa oleva tuotanto- ja talosjärjestelmä vaatii myös samalla muutoksensa. Näihin kuitenkin ihmiskunta voi suoraan vaikuttaa – jos on tahtoa. Missä se tahto luuraa? Niin missä?
-
Viisaasti puhut. Ihmiskunnan toimet ovat enimmäkseen perustuneet negatiivisille ja tuhoisille tavoitteille, vallan ja alistamisen halulle, ja nopeiden voittojen tavoittelulle. Vastuunkantoa ja eettisempää eetosta tarvittaisiin, niiden avulla kehitys ehkä kääntyisi kestävämpään suuntaan.
Sanot että me ihmiset voimme välittömästi vaikuttaa asevarustelun ja sotimisen lopettamiseen. Arvelet siis että voisimme vaikuttaa suurtavaltapolitiikkaan, maailman paikallisiin mielivaltaisiin hallintokoneistoihin, vuosisataisiin etnisiin konflikteihin, talouselämän luonnonvarojen hallintaan, ase- ja energiateollisuuden suuriinn markkinamahteihin — niinköhän on että voimme? Käsittääkseni emme voi vaikuttaa juuri mihinkään, emme paljoa edes pienen Suomen politiikkaan. Ainoa keino millä ehkä voi johonkin pieneen asiaan jossakin päin vaikuttaa on keskustelu. Siitä(kin) syystä on hienoa, mielestäni, että te ihmiset tykkäätte keskustella jopa tällaisten blogijuttujen tiimoilta …
Paitsi että on olemassa yksi keino jolla voi vaikuttaa, ja se on käytössä juuri teillä opettajilla: Te voitte puhua nuorisolle ….
-
-
tms sanoo:
Heliumilla lentely ei vain taida vielä toimia kestävästi ja laajamittaisesti. Vedestähän sitä kaiketi pitäisi saada maakaasun sijaan.
-
Totta, heliumia saadaan vain maakaasua fraktioimalla, siis samalla tavalla fossiliperäinen aine. Mutta käsittääkseni olisi niin että tuo nosteaine ei matkustaessa kulu. Siis, sitä kun kerran täyttää ilmalaivan säiliöt täyteen niin sillä matkustaa sitten niin kauan kuin laiva pysyy ehjänä ??
Tosisaalta, voisihan sitä ajatella että vety (joka toki olisi halpa ja puhdas kaasu) voisi olla turvallinen nosteaine jo ilmalaivoillekin, kun se kerran on jo turvallinen aine laitettavaksi autojen tankkiinkin. Ilmeisesti ei ole riittävän turvallinen. Wikipedia-sivu (https://en.wikipedia.org/wiki/Airship) joka esittelee vanhojen ilmalaivojen historaa, ja nykyisten kehittely-yrityksiä, antaa kuitenkin ymmärtää että vetylaivoja ei käytetä matkustukseen niiden räjädysriskin takia. Suurin riski vetysäiliöiden räjähtämiselle on sabotaasi: tuo sama artikkeli sanoo, että helium-laiva kestää tulittamista tuliaseilla, ja säilyy kuitenkin riittävän ehjänä niin että se voi palata koti-kentälle. Ilmeisesti vety-laiva ei kestä tällaista, tai mitään muutakaan kipinöintiä…
-
Ilmaa kevyempää alusta on vaikea tehdä siten että nostekaasua ei lainkaan kuluisi, esimerkiksi kun halutaan laskeutua, nostetta pitää vähentää.
Helium ja vety ovat tosiaan molemmat ongelmallisia ja kalliita vaihtoehtoja. Kirjoitimme hiljattain paperin jossa selvitettiin vesihöyryn käyttöä nostekaasuna (https://arxiv.org/abs/1803.03111 ). Paperin sovellus oli kantorakettien nostaminen stratosfääriin pallolla jolloin riittää pienempi raketti, mutta hyötykuorma voi toki olla muutakin. Jos halutaan lentää matkalentoa, silloin mukana pitäisi kuitenkin olla lämmönlähde joka muuttaa tiivistyneen veden uudelleen höyryksi, eli kuumailmapallon tapainen rakenne.
-
… siis, ilmapallotekniikalla, eli lämpösellä vesihöyryllä, kulkis myös nuo ilmalaivatkin. Se on ainakin turvallista kaasua. Ja HALPAA!!
-
-
-
Aulikki Holma sanoo:
Aina sanotaan, että Suomen metsät ovat mahtava hiilinielu. Nyt kuuluu kuitenkin hälytyskelloja siitä, että metsät hiilinieluna eivät nykyisellä hakkuutahdilla ja hallituksen uusimpien esitysten toteutuessa tule merkitsemään sen luokan päästövähennystä kuin on välttämätöntä heti ja lähivuosikymmeninä – päinvastoin, ennakoidaan päästöjen 30 prosentin kasvua. Tästä huolesta kirjoittaa tutkija Antti Majava BOS-tutkimusryhmän sivulla.
”Heti IPCC:n ilmastoraportin jälkeen seuraavana päivänä 9.10. julkistettiin Suomen metsien inventointitiedot, jotka vahvistavat, että hallituksen ilmastopolitiikka ei ole linjassa YK:n ilmastosopimusten ja IPCC:n raportin kanssa. Jo hyväksytyillä toimenpiteillä päästöt tulevat nousemaan 50 prosenttia vuodesta 2015 vuoteen 2030.
Mikäli hallituksen ehdottamat ilmasto- ja energiaratkaisujen uudet toimenpiteet toteutetaan, kasvavat ilmakehään päätyvät nettopäästöt silti vielä 30 prosenttia. Kasvu johtuu pitkälti lisääntyvien hakkuiden aiheuttamasta hiilinielun pienenemisestä.”
https://politiikasta.fi/hallituksen-ilmastostrategia-ei-johda-paastojen-vahenemiseen/-
Moi Aulikki. Tämä metsän rooli hiilitaloudessa on tosi kimurantti kysymys, jossa monet tahot linnoittautuvat joko puolelle tai toiselle, eli väitteisiin että ”metsä on hiilinielu”, tai ”talousmetsä on hiilen lähde”.
Oikeesti, mihin tuo tasapaino asettuu riippuu ainakin näistä tekijöistä:
-miten nopeasti metsä kasvaa, ja biomassa lisääntyy.Tähän vaikuttaa metsän hoito, siis noepa uusiminen, ja sopiva harventaminen. Siihen vaikuttaa myös lämpötila, ja hiilidioksidin määrä (kasvua lisäävästi) – ja sitten siihen vaikuttaa myös sellaiset asiat kuin lisääntyvät tuholaiset (esi. kaarnakuoriaiset, ja joku uusi neulas-nunna, ja monet muutkin)…
– miten isoksi sen annetaan kasvaa — hyvä on jos kasvaa täyteen mittaansa, mutta jos jää tämän jälkeen metsään, niin se alkaa siellä lahoamaan, sikä se välttämättä olekaan enää ollenkaan korjuukelpoista, eikä ainakaan kestävää tukkipuuta
-miten se käytetään: jos käytetään johonkin mikä heti poltetaan, niin nielu katoaa samalla savuna ilmaan. Jos taas käytetään pitkäikäisiin tuotteisiin, niin hiili pysyy tallessa
-miten käytetään sivuvirrat, kuten harvennus- ja hakkuujäte: jos näillä vaikka korvataan polttoöljyä, tehokkaalla polttosysteemilla, niin luulisinpa että kokonaispäästö on pienempi-sanoinkin tuolla aikasemmassa kommentissa jo, että kaikkea biotuotetta, tai puutuotetta, kuten paperia pitää käsitellä sillai kunnioituksella että sitä ei turhan takia polteta, vaan kierrätetään.
Lienee niin että ei ole yhtä helppoa ratkaisua. Pitää vaan yrittää, ihan tosissaan saada se yhtälö toimimaan.
-
Erkki Tietäväinen sanoo:
Aulikki Holma ja käyttämänsä lähde (Politiikasta -nettijulkaisu) näyttävät ymmärtäneen ihan väärin sen, mitä Luke on sanonut Suomen metsävarojen hakkuu- ja vuosikasvumääristä. Jokainen voi todeta tämän lukaisemalla ajatuksella Luken julkaisun.
Aulikki Holma ja Politiikasta -julkaisu jakavat tietoa tavalla, joka tuo mieleen trollauksen, tarkoituksella virheellisen tiedon jakamisen yleiseen mielipiteeseen vaikuttamiseksi. Toivottavasti ei ole kyse siitä, vaan asian väärinymmärryksestä. Oli miten oli, ilmaston lämpeneminen on niin tärkeä asia, ettei sen varjolla tule tehdä minkäänlaista politiikkaa, vaan perustaa sanomisensa ja toimenpiteet tutkittuun tietoon eikä yksityisten ihmisten, tässä tapauksessa lehden tekijöiden, mielipiteisiin.
-
On se kyllä tosi hämmentävää kun myös Suomen ylin asiantuntija, eli Suomen ilmastopaneeli, ja puheenjohtajansa Markku Ollikainen ihan tosisaan ja toistuvasti julistavat sitä että Suomen metsät ovat muuttumassa hiilen lähteeksi.
Mutta tässä on nyt varmaan se ongelma, että tuo metsien vaikutus riippuu ainakin niistä neljästä tekijästä, jotka edelliseen kommenttiini listasin. Se yhtälö on vain tasapainotettava niin että hiiltä sitoutuu enemmän kuin mitä sitä poltettamalla vapautuu. Ottaen huomioon myös metsässä mätänevän tavaran.
-
Minusta näyttää siltä että leijonanosa hakatun puun hiilestä palautuu kiertoon viimeistään muutamassa vuosikymmenessä. Esimerkiksi rakennepuu palautuu nopeammin kuin sadassa vuodessa, koska rakennukset lahoavat ja niitä korjataan ja puretaan. Lisäksi tukkipuustakin merkittävä osa poistuu ennen lopputuotetta sahaustähteenä, sahanpuruna, höylänlastuna ja hukkapätkinä. Joitakin satoja vuosia vanhoja puutuotteita on olemassa, kuten vanhoja kirjoja, japanilaisia temppeleitä ja antiikkihuonekaluja, mutta lienee selvää että niissä kiinni oleva hiilimäärä on ilmakehän kannalta merkityksettömän pieni eikä määrä myöskään näytä olevan kasvamassa ainakaan merkittävästi.
Näin ollen kysymys hiilinielusta näyttäisi olevan riittävän hyvässä approksimaatiossa sama kuin kysymys metsän sisältämän biomassan hiilestä, ja varmaankin on niin että sen määrä pienenee jos metsää hakataan aiempaa nuorempana.
Niin se vain karusti näyttää olevan että metsätalous oikeastaan kaikissa muodoissaan on ristiriidassa luonnonsuojelun ja ilmastonsuojelunkin kanssa. Poislukien vain se että jos metsän annettaisiin tulla vanhaksi ja siitä vain osaa hakattaisiin harventamalla, ja lähinnä tukkipuuksi, silloin biodiversiteetti olisi suurempi verrattuna luonnontilaan ja puuta saataisiin talteen ennen sen lahoamista jolloin hiilen sidonta vähän kasvaisi, ja taloudelliset hyödyt tulisivat näiden ympäristöhyötyjen päälle. Mutta tällä hetkellä ollaan hyvin kaukana tällaisesta ideaalitilanteesta, ja näköjään joudutaan taistelemaan etteivät asiat menisi vielä huonompaan suuntaan.
-
Hei vaan!
Nämä lienevät aika vaikeita yhtälöitä.
Kuitenkin on niin että vain kasvava metsä aktiivisesti sitoo hiiltä. Sitten kun puu tulee niin vanhaksi että se lakkaa kasvamasta, ja saa jonkin tuholaisen (kuten maan nousemasienen, tai kaarnakuoriaisen, tai mesisienen, tai mitä kaikkia niitä onkaan, tai vain kuolee vanhuuttaan) niin se on altis kaatumaan, ja alkaa lahota omia aikojaan siellä metsän pohjalla. Mikään metsä (paitsi jotkut punapuumetsät) ei pysy pystyssä pitkään yli kasvukautensa. -
Niin, muistaakseni koulussa opetettiin että metsän ns. sukkessio nollilta kestää Suomessa parisataa vuotta eli sen jälkeen metsä saavuttaa jonkinlaisen stabiilin ikimetsävaiheen jossa hiiltä ei enää sitoudu. Luonnontilassa ainoastaan ajoittaiset metsäpalot ja myrskynkaadot tuovat vaihtelua tilanteeseen ja antavat elintilaa pioneerikasveille ja niistä riippuville eliöille. Jos ihminen pitää tapanaan sammuttaa metsäpalot, hänen kannattaa vähän hakata tukkipuuta jotta ikimetsä ei muuttuisi biodiversiteetin kannalta turhan yksitoikkoiseksi. Tuolla tavalla metsästä saatava puumäärä ei ehkä olisi kauhean paljon pienempi kuin mitä sieltä nykyisin otetaan. Pienempi se varmaan olisi, mutta ei kertaluokkaa pienempi kuitenkaan. Kaupallisesti se olisi arvokasta per painoyksikkö, koska se olisi järeää tukkipuuta. Paperin aikakausihan alkaa pikkuhiljaa olla takanapäin sähköisten systeemien kehityksen takia, joten siinä mielessä tuollaista olotilaa kohti voisi alkaa siirtyä.
-
Hiilen sidonnan kannalta tehokkain tilanne on se, että meillä on mahdollisimman paljon biomassaa, joka kasvaa mahdollisimman tehokkaasti. Sen biomassa ei tarvitse olla suurikokoista, sen pitää vain kasvaa. Vaikka se olisi suurta, mutta ei kasva, se ei enää sido hiiltä. Jos se lahoaa, se vapauttaa hiiltä.
Jotta voidaan pitää yllä mahdollisimman paljon koko ajan kasvavaa biomassaa, sen kasvillisuuden pitää kiertää. Olkoon sitten peltoviljelyä, viherrakentamista, tai metsää. Ja tärkeetä on myös se, että tuotettu biomassa ei lahoa itsekseen hiilidioksidiksi, vaan että siihen sitoutunut energia käytettään jollakin tavalla, siten että sillä korvataan fossiillisen biomassan polttoa. -
Äkkiseltään tulee mieleen vain suo ja ehkä järvet sellaisina luontotyyppeinä Suomessa joissa hiilen määrä jatkuvasti kasvaa. Ja tietysti Itämeren pohjan hapeton osa.
Tietysti jos ajatellaan seuraavaa 50-100 vuoden jaksoa, silloin metsien jättäminen hakkaamatta sitoisi merkittävän määrän hiiltä, koska tällä hetkellä metsät ovat sukkession alkuvaiheessa.
-
KAIKKI maaperä, paitsi puhtaat hiekkadyynit ja hiekkaharjujen syvemmät kerrokset, sisältävät myös humusta, eli orgaanista ainesta. Hyvä viljelymaa, tai metsämaa, sisältää sitä paljonki. Viljelytoimin sitä voidaan lisätä ja pitää yllä, tai hävittää.
-
-
Olen Kirsin kanssa samaa mieltä siitä, millaiset metsät toimivat parhaiten hiilinieluna. Pari lisäkommenttia:
Puut käyttävät hiiltä rakenteittensa kuten juuriston, rungon, oksien, lehtien ja neulasten kasvattamiseen. Vanhoissa puissa on suuri hiilivarasto, mutta hitaan kasvun vuoksi ne nielevät hiiltä vähemmän kuin nuoret puut. Ääriesimerkki on kivihiili. Sillä on mainio hiilivarasto, mutta sen hiilinielu on lakannut toimimasta.
Joidenkin tutkijoiden mielestä päätehakkuumenetelmän sanotaan sitovan pitkässä juoksussa enemmän ilmakehän hiiltä kuin jatkuvan kasvatuksen menetelmä, koska hakkuualueen luontainen taimikoituminen ja puuston uudelleenistutus johtavat ilman hiilen kiihtyvään käyttöön vuosikymmenien ajan.
Puusta vapautuu hiiltä sen lahotessa ja sitä käytettäessä. Eniten polttamisessa. Olisiko tällä puolella jotain tehtävissä?
-
-
-
-
Esitän tässä toistamiseen idean ammoniakkitaloudesta. Eli että poltetaan öljyn sijasta ammoniakkia, joka muuttuu palaessaan typeksi ja vedeksi. Ammoniakki tehdään aurinkoenergialla ilmasta ja vedestä, esimerkiksi niin että ensin tehdään vetyä joka sitten yhdistetään typen kanssa Haber-Bosch -reaktorissa. Idea on samantapainen kuin vetytaloudessa, mutta ammoniakki on paljon helpompi aine varastoida ja kuljettaa kuin vety. Ammoniakin haisevuus tarkoittaa että mahdolliset vuodot paljastuvat.
Ammoniakki, jos sitä tuotetaan riittävästi, voisi korvata öljytuotteet kaikkialla: lämmityksessä, junissa, laivoissa, raskaassa liikenteessä, henkilöautoissa. Moottorit ovat tuttuja polttomoottoreita, vain hieman eri lailla säädettyjä kuin öljytuotteilla toimivat. Jos halutaan polttomoottorien sijaan polttokennoautoja, sekin onnistuu. Joihinkin kennotyyppeihin ammoniakki voi käydä suoraan, tai sitten sen voi ensin hajottaa katalyytillä typeksi ja vedyksi.
Jos kaikki öljytuotteet halutaan korvata, ammoniakkia pitää tuottaa paljon, ja se vaatii paljon aurinkoenergiaa. Tuotanto voi kuitenkin tapahtua silloin kun aurinko paistaa, koska ammoniakkisäiliö on halpa ja tiivis energiavarasto. Ammoniakkia voisi rahdata tankkilaivoilla kuumista Lähi-Idän maista tänne pohjoiseen, samoin kuin nykyään öljytuotteita.
Aihetta on näköjään hiljattain joku propagoinut Science-lehdellekin, http://www.sciencemag.org/news/2018/07/ammonia-renewable-fuel-made-sun-air-and-water-could-power-globe-without-carbon .
-
Tuo kuulostaa taas varsin nerokkaalle. Se olis puhdasta energiaa, kun hiiltä ei liikutella ollenkaan…
Ammoniakki olis varmasti hyvä auringon energian sitomismuoto (kuten on hiilivedyt, fotosynteesituotteina, mutta puhtaampi). Loistava ajatus. Mistä johtuu että teollisuus ei ole vielä hypännyt tuon perään? Johtuuko siitä että energiateollisuus suojelee liian ankarsti vanhoja tonttejaan? Vai siitä, että aurinkopaneelien tuotto on vielä niin kallista, että kokonaishinta jää negatiiviseksi?-
Nykyisellään Haber-Bosch prosessin tarvitsema vety tehdään reformoimalla fossiilisista hiilivedyistä, eritoten maakaasusta, eli nykyisellään tuotettu ei ole ”puhdasta”, kuten ei nykyinen vetykään. Lannoiteteollisuus on olemassa oleva ammoniakin markkina, ja jos joku toisi markkinoille nykyistä halvemman ammoniakin, se varmaan löisi itsensä läpi. Puhtaasti tuotetun ammoniakin hinta siis pitäisi saada alhaisemmaksi kuin fossiilispohjaisen, sitä kautta se valtaisi ensin lannoitemarkkinan, ja sen jälkeen tie olisi auki käyttää sitä myös polttoaineena. Se ei kuitenkaan ole liene helppoa koska fossiiliset erityisesti maakaasu ovat halpoja ainakin joissakin maissa.
-
Tuleekin tässä mieleen nyös sellainen perusasia prebioottisesta kemiasta — joka tietenkin pätee myös nykyiseen biologiaan. Se oli muistaakseni Wächterhauser, hän oli varhaisimpia elämän syntyyn liityvän kemian tutkijoita, joka osoitti että vulkaanisen maaperäkemian tuottaman vedyn avulla olisi ollut mahdollista pelkistää ilman typpeä, mutta ei hiiltä —
Ja selvähän se: metaanin energiasisältö on 55,5 MJ/kg, ammoniumin 22,5 MJ/kg.Joten ammoniaa on helpompi tuottaa kuin hiilivetyjä, jopa mekaanisesti. Ja siihenkin sen energian saa sidottua…
-
Muuten, kun helium nykyään erotetaan maakaasusta, niin sehän tarkoittaa että se myös karkaa takaisin taivaan tuuliin, aina kun maakaasua poltetaan. Olisikos sitä mahdollista ottaa talteen piipun päästä 8kuuluu ehkä samaan katagoriaan kuin CO2:n talteenotto)??
-
Tosiaan suurin osa (luullakseni) maailman maakaasun heliumista karkaa, koska sitä kannattaa ottaa talteen (=otetaan talteen) vain niistä maakaasulähteistä joissa sitä on erityisen runsaasti. Piipun päästä sitä ei varmaankaan enää kannata yrittää napata, mutta jos maakaasu on tarkoitus nesteyttää LNG:ksi kuljetusta varten, siinä kohdassa heliumin varmaan kätevästi saisi siitä irti, koska varmaankin merkittävä osa siitä kaasusta joka ei nesteydy on heliumia.
Maakaasusta muuten tuli mieleen sellainen juttu että sitähän yleensä pidetään ilmaston kannalta parempana kuin öljyä koska siinä on enemmän vetyä (CH4 versus noin CH2). Mutta toisaalta karannut maakaasu on pahempi kasvihuonekaasu kuin CO2. Kuinkahan paljon maakaasua karkaa esim. Venäjän kaasuputkista? Jos karannut fraktio on merkittävä, onkohan maakaasu silloin niin ilmastoystävällistä verrattuna öljyyn kuin väitetään.
-
Mielenkiintoisia seikkoja. Ja noin yleisesti, mielenkiintoista on sekin, että tämä koko yhtälä on niin monisyinen, että ehkä asiantuntijatkaan eivät aina muista ihan kaikkia ottaa huomioon. Kuten sitä että pienistäkin virroista kerty ymerkittäviä osuuksia, kun ne kertautuvat monessa kohtaa, ja kokoajan. Tai että jotkut ”karkaavat” komponentit voivat olla merkittävän kokoisia, eikä kukaan niitä edes huomaa.
Mutta taas näin kun mainitset tuo kaasujen nesteyttamisprosessin: Luulisipa että siinä pitäisi olla ihan vakioisena talteenotto-putki sekä heliumille että vedylle, koska nehän siitä ainakin ensimmäisnä haihtuvat…
-
-
-
-
-
huhhuh sanoo:
Jonninjoutavia pohdintoja ja rahantuhlausta kun varat ja resurssit pitäisi käyttää oman kauniin planeettamme asuttuna pitämiseen. Kaikki maapallon pilaajat pitäisi lähettää marsiin tai asteroidille mahdollisimman pian.
-
… no onneksi tämä jonninjoutava keskustelu ei ainakaan paljoa maksa.
-
-
… se on vain niinkin että tuo ihmisten lähettäminen Marsiin, tai asteroideille, sekin veisi energiaa ihan hillittömän paljon…
-
Laskeskelin tuota energia-asiaa kerran ja muistaakseni päädyin siihen että ihmisen nostaminen avaruuteen ei vie juuri enempää energiaa kuin mitä hän kuluttaisi elinaikanaan maapallolla jos päättää jäädä sinne. Avaruudessa taas sitten aurinkoenergia on saatavilla 24/7 tasaisesti joten se ei enää siellä ole mikään ongelma.
-
-
-
-
Pentti S. Varis sanoo:
Kirsi korostaa peltojen oikeata hoitoa hiilinieluiksi. Seuraavassa asiasta lisää näkemyksiä. Taikasana tuntuu olevan humus.
Ja kyntämisen välttäminen, muun muassa.http://www.ehtaraha.fi/blogi/2582/
-
Keinot ovat monet. Periaate on biomassan käyttäminen moneen eri tarkoitukseen, fossiilisen energian sijasta. Tässä kohtaa se olisi lainnoitetypen ja humuksen tuottamiseen. Orgaaninen aine maaperässä toimii laajan ja suuren mikrobiton, sienten, juuristopbakteerien ja pieneliöiden energianlähteenä — ja nämä kaikki taas yhdessä pitävät sen biomassan, eli hiilen, siellä maaperässä.
-
-
Kirsi puhuukin jo pelloista tehokkaina hiilinieluina. Samasta asiasta puhuvat seuraavat keskustelijat taikasanojen ollessa humuksen rakentaminen ja kyntämisen jättäminen. Nestemäinen lannoitus on muistaakseni huono asia turmellessaan hyötykasvin ja sienen symbioottisen verkoston.
http://www.ehtaraha.fi/blogi/2582/
-
Sisarliisa sanoo:
Jokaisella hengenvedolla, tai oikeastaan ulospuhalluksella jokainen hengittävä eliö tuottaa hiilidioksidia. Toisaalta kasvit tarvitsevat sitä samaa hiilidioksidia kasvamiseen. Nykyinen tuhlaileva elämäntapa vapauttaa hiiltä suuria määriä myös fossiilisista varastoista. Tasapainoon pääsemiseksi kaiken vihreän kasvun lisääminen lienee ainoa keino. Jos ei keksitä fotosynteesikonetta. Kaikki metsät ja metsityskelpoiset alueet kovaan kasvuun, ja puun sivuvirrat (oksat ja latvat ja pinnat) korvaamaan fossiilisten polttoaineiden käyttöä.
-
Juuri näin! Lyhyesti ja ytimekkäästi. Tuo fotosynteesikoneen keksiminen, joka loienee teknisesti ihan mahdollista (esim. se Haber Bosh reaktio) kuitenkin voi viedä enemmän (fossiilista) energiaa kuin mitä se onnistuu sitomaan. Tähän voi käyttää ainoastaa sellasta laitosta, tai kemiaa, joka toimii ”suoraan auringon valon varassa”. Kuten se Pekka Janhusen ehdottama ammoniakin tuottaminen siellä etelän aurinkoisilla aavikoilla…
-
-
Sanoit Kirsi hienosti kirjoituksesi alussa, että ”Itsekin kuitenkin haluaisin, vielä kerran, puhua sen puolesta että jotakin perustavan laatuisia käyttäytymis- ja toimintamuutoksia, tai uusia keksintöjä, varmaankin tarvittaisiin.” Ja erityisesti painotus ”vielä kerran”.
Itsekin miettiessäni näitä asioita nuoruudestani asti olen sanonut samaa itselleni muutaman kerran 40 vuoden aikana jolloin olen myös toiminut konkreettisesti. Jotenkin olen siis joutunut kuitenkin ohittamaan tuon lupaukseni. Onko tämä jotain ihmeellistä elämänuskoa jota meissä kaikissa on vaikka tulevaisuuden skenaariot ovat kovin synkät.-
… palaan tähän pian …
-
Vastaa
Ihmisen suku
7 kommenttia “Ihmisen suku”
-
Lasse Reunanen sanoo:
Neanderdalilaisten katoaminen helppo ymmärtää asuinpaikkojen kautta. Parhaat paikathan ihminen pyrkinyt ottamaan haltuunsa.
Ihmisten sukupuissa paljon myös päällekkäisyyksiä kun samojen esivanhempien lapset myöhemmissä sukupolvissa lisääntynyt keskenään – usein monta kertaa siten kertaantuneena (osa jopa omien vanhempiensa sisartensa, tai serkkujensa). Myöhemmin kenties helposti selvitettävissä kaikkien lähimmät etäsukulaiset (miten läheiset esivanhemmat kelläkin ollut).-
Totta; eli sukulinjat taaksepäin ja eteenpäin sekoittuvat helposti keskenään. Jostakin olen lukenut että myös tuo fossiilien tunnistaminen lajilleen on vaikeaa, koska yksilöiden väinen vaihtelu voi olla merkittävän suurta.
-
-
Päivi P sanoo:
Olisikohan H.Sapiensin sosiaalisuus voinut koitua neaderdalilaisten tuhoksi? Jos sapiensyhteisöt pitivät enemmän yhteyttä keskenään eli osa väestä vaelsi ahkerasti, se saattoi luoda hyvät olosuhteet tartuntatautien leviämiselle. Uudet mikrobit saattoivat silloin olla neaderdalilaisille naapureille paljon vaarallisempia kuin sapienslaisille.
-
Tämäkin on mahdollista.
-
Komppaan. Tämä tartuntatautiasia näkyy nykymaailmassakin, on esimerkiksi mietitty että lentoliikenne voisi edesauttaa tautien leviämistä. Kuitenkaan kovin pahoja epidemioita ei ole lentoliikenteen aikakaudella ollut.
Olen pohdiskellut seuraavasti. Kuten tunnettua, mikrobit muuntuvat koko ajan, johon ihmispopulaatio vastaa kehittämällä immuniteettia. Parhaiten leviävät sellaiset mikrobikannat joissa sairastunut henkilö levittää tautia pitkään. Letaalit mikrobit eivät tästä syystä yleensä menesty pitkään, poikkeuksena joku ebola jonka leviämisstrategia voi nojata paikallisiin hautausriitteihin.
Kokonaisen ihmispopulaation lähestulkoon tappava epidemia voi syntyä, kun mikrobi on kehittynyt aikojen kuluessa yhdessä populaatiossa ja siirtyy sitten toiseen. Alkuperäinen populaatio ja tauti ovat käyneet läpi koevoluution, jossa mikrobi ja immuniteetti ovat kehittyneet rinnakkain. Tauti ei ole siinä populaatiossa ollut missään vaiheessa letaali. Mutta tauti saattaa sattumalta olla tappava sellaiselle populaatiolle, jolla ei ole ollut aiempaa kontaktia kyseiseen mikrobiin. Letaalius karsiutuu kyllä ajan mittaan mikrobista pois, mutta ennen sitä suuri osa populaatiosta voi olla sairastunut tautiin ja kuollut.
Jos näin on, lentoliikenne saattaa itse asiassa suojata meitä tappavilta taudeilta, kun koko maailma on saman mikrobifaunan ja yhteisen koevoluution piirissä. Olisi kiva kuulla asiantuntijan mielipide tästä.
-
Tuo uusien tautien tuhoisuus lienee tosi ja monestikin havaittu ilmiö, ja esiintynyt esimerkiksi niissä tilanteissa missä löytöretkeilijät kuljettivat vanhan maailman tauteja uuteen maailmaan, ja koko alkuperäiskansat heikentyivät suurissa epidemioissa.
Ja lienee niin että varhaisessa maailmassa missä ihmisiä oli hyvin harvassa, he eivät paljon sairastelleet, kun eivät saaneet tartuntoja mistään. Mutta sitten kun kohdattiin vieraita, niin sitten saattoi syntyä tuollaisia pahoja seurauksia… vaikkakin, tämä on nyt ikäänkuin itsensä kumoava ajatus: jos eivät sairastaneet, eivät ne sitten myöskään paljoa mitään tartuttaneet…(eli tarttuvat taudit oli ehditty jo taltuttaa omassakin populaatiossa).
Oma käsityksenii on että tartuntataudit alkoivat jylläämään vasta siinä vaiheessa kun ihmiset alkoivat elää suuremmissa pysyvissä yhteisöissä – kuten laivoilla, tai kaupungeissa – missä sanitaatio oli huono. Mutta tosiaan – pitäis kysellä joltakin epidemiologilta…
-
-
-
Yksi merkkipaalu on se että milloin teknologiat alkoivat levitä yli heimorajojen, eli milloin Homo sapiensin kulttuurievoluutio astui lajin biologisen evoluution rinnalle ja ohi. Kulttuurievoluution edellytys on että innovaatiot leviävät nopeammin kuin niitä unohdetaan. Sitä edesauttavia mekanismeja voivat olla esimerkiksi ymmärrettävä kieli naapuriheimojen välillä, kaupankäynti ja heimojen väliset avioliitot. Innovaatioiden unohtumisen hidastamisessa puolestaan shamanismi saattoi olla tärkeää, jos vanha shamaani koulutti uuden kuten mestari oppipojan. Ja tietysti joidenkin yksilöiden kyky ylipäätään tuottaa innovaatioita ja kulttuuria oli myös välttämätön edellytys.
Jotkut Homo sapiensia edeltäneetkin ihmislajit osasivat jo tehdä kivityökaluja ja tulen. Osa kulttuurievoluutioon tarvittavista edellytyksistä näytti siis olevan kohdallaan jo kauan, mutta ilmeisesti jotakin puuttui koska kulttuurievoluutio realisoitui vasta Homo sapiensissa.
Yksi havainto jonka olen tehnyt on että on tyypillistä liikkua uran aikana fundamentaalisemmasta soveltavampaan suuntaan, päinvastainen on harvinaisempaa. Esimerkiksi fysiikkaa tai teoreettista fysiikkaa opiskelleesta voi tulla lähes mitä tahansa, mutta esimerkiksi meteorologista harvemmin tulee fyysikkoa.
Kun opiskelin, silloinkin enemmistö fysiikan opiskelijoista lopetti ennen valmistumista. Joku meni lääkikseen, joku TKK:hon, monella tyssäsi siihen ettei vain päässyt tenteistä läpi.
Noita makromaailmaa kuvaavia yleisopintoja tulisikin tarjota nimenomaan opintojen alkuvaiheessa. Se varmaan auttaisi opiskelijaa myös hakeutumaan sellaiseen omaan pääaineeseen, joka sitten jaksaa kiinnostaa vielä syvälle meneviin erikoistumisopintoihin asti.
Hyvä ajatus:
”Itse ajattelen että maailma on kuitenkin käymässä niin monimutkaiseksi, että voisi olla hyvä ymmärtää myös perusteita siitä, miten asiat toimivat makrotasolla. Miten kävisi jotkut näistä: sosiaalimaantiede, ympäristötiede, maan ilmastohistoria, evoluutiobiologia, ihmisen lajin historia, astrobiologia, filosofia.”
Toisaalta nyt tarvittaisiin myös ”tieteenfilosofian” eetosta opintoihin. Eikä pieni psykologinen ote ja opintojen asiasiältö ole sekään pahitteeksi. Eli ehkä olisi sitten parasta, että yliopistojen koko ainerepertuaari olisi oltava opiskelijan ainesikermän valintojen mahdollisuutena. Tieteen, taiteen, tekniikan ja talouden nelijalkajakkaran pulpetti voinee luoda kohtuullisen opintoistuimen.
Jees. Luulisin että näinä aikoina tarvittaisiin (myös) laaja-alaisia ihmisiä, ekä pelkästään yhteen erikoisalaan hyvin syvälle koulutettuja. Toki niin, että nuo yleiset asiat pitäisi oppia ensin, sitten siihen jokin erityisala päälle.
https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/8178/URN_NBN_fi_jyu-2005341.pdf?sequence=1
TIMSS 1999 –tutkimuksessa saatiin tulokseksi, että suomalaisista 7.-luokkalaisista vain 11 %
asennoitui myönteisesti fysiikkaan. Myönteisesti asennoituneista oli tilastollisesti merkitsevästi
enemmän poikia kuin tyttöjä (tyttöjä 4 %, poikia 18 %).
Tämän tutkimuksen yksi tärkeimmistä tuloksista oli se, että oppilaiden itsetunto fysiikan
osaamista kohtaan ja myönteinen asennoituminen fysiikkaan laskee 7. luokalta 8. luokalle.
Mitä tästä on pääteltävä? Varmaan yläkoulussa omaksutut asenteet vaikuttavat ensisijaisesti myöhempiin valintoihin. Kohtuullisen suuri tyttöjen määrä lukion fysiikassa ei heijastane positiivista fysiikkasuhdetta, vaan pakkoa lukea fysiikkaa lääkikseen tai vastaavaan
pyrkimistä varten.
Osoittaako sitten myönteisen asennoitumisen vähäisyys yläkoulussa tyttöjen lähtökohtaisesti heikompaa fysiikan ymmärtämistä? Päinvastoin. Oppilaat, erityisesti tytöt, vaistoavat, että jokin oleellinen asia heille tarjotuissa kirjoissa ja kursseissa on jonkin verran vinossa. Kasvatus-lehdessä taannoin arvosteltiinkin yläkoulun reaaliaineiden oppikirjoja ja tultiin tulokseen, että ne olivat (lähinnä pedagogisesti) heikkoja. Olennaista parantumista en ole huomannut tapahtuneen yli kolmeenkymmeneen vuoteen.
Mikä tuo ’vinossa’ oleva asia voisi olla? Veikkaan, että vastaus voidaan tiivistää sanaan ’perinteisyys’. Mikä tuossa perinteisyydessä on vinossa? Siitä puuttuu fysiikan todellisuus. Jo yläkoulussa opiskeltavan fysiikan pitäisi koostua kokeellisista kvantitatiivisista töistä, fysiikan matemaattisuuteen juurruttavista laskuista ja näihin kahteen tutuksi käytännössä tulleeseen ydinasiaan perustuvista, näkemystä fysiikan merkityksestä ja uusistakin löydöksistä kertovista, kiinnostavista teksteistä.
Energian pitäisi ensimmäisestä oppitunnista alkaen olla fysiikan keskeinen suure (nykyään energia mainitaan joissakin kirjoissa ensi kertaa 8. luokan lopulla).
Fysiikan laskut eivät olisi yläasteella enimmäkseen ongelmatehtäviä, vaan tulevaan valmistavia malleja, joissa kuvaillusta ilmiöstä totutaan annetun kaavan avulla matemaattisesti ratkaisemaan tuntematon suure.
Koska myöhemmän fysiikkakielteisyyden keskeinen syy on heikko laskutaito, matematiikasta pitäisi oppia sujuvasti tekijäyhtälö kaikissa muodoissaan ja mm. neliöjuuren otto. Koska tärkeä tekijäyhtälö esiintyy matematiikan kursseissa vasta 9. luokalla (eikä sitä käsitellä siellä yleensä kuin yhdellä sivulla!), laskut voisi aloittaa vasta 8. luokalla.
Kvantitatiiviset kokeet, joissa tulos laskettaisiin mitattujen suureiden arvojen kaavaan sijoittamisen jälkeen, aloitettaisiin jo 7. luokalla tehden noin kymmenen kvantitatiivista koetta (nykyään kurssiin kuuluu usein pelkkä yksi kunnon työ, jos sitäkään). Esimerkkejä kokeista ovat kuumennustehon riippuvuus liekin ja kupin välimatkasta, muoviviivoittimen osoittaminen muoviksi valon taittumislain avulla ja polttimon säteilemän valon energia.
Lisää aiheesta artikkelissa ’Matemaattinen luonnonlakinäkökulma yläkoulun fysiikassa’, Dimensio 2/2005.
Opettajan innostunut asenne auttaa asiassa!
”Esimerkkejä kokeista ovat kuumennustehon riippuvuus liekin ja kupin välimatkasta”
Silloin kun minä olin nuori, tietyt fysiikan kokeet tehtiin omin päin tai poikaporukassa milloin missäkin suojassa jonkin vajan takana. Fysiikkaa päästiin silti opiskelemaan.
Nykyään tahtoo olla niin, että jos joku tekee liekkikokeita koululuokassa ja joku lapsi siinä hiukankaan polttaa näppejään, opettaja pääsee iltapäivälehtien lööppiin ja raastupaan.
Fysiikassa onneksi lähes kaikki lisälämpöä vaativat yläkouluun sopivat kokeet lukuun ottamatta veden höyrystymisenergian tai metallin ominaislämpökapasiteetin määritystä voi tehdä ilman kaasuliekkiä lämpökynttilää tai tulitikun fosforisulfidia käyttämällä. Kemiassa asia on toisin ja kemiassa saa olla usein jännittynyt, jos pyrkii tekemään kvantitatiivisia töitä, kuten esimerkiksi mäntytikuista saatavan tervan prosenttiosuuden määritys. Aiheesta lisää artikkelissa
Lisää tieteellisyyttä ja kvantitatiivisia töitä yläkoulun kemiaan (Dimensio 6/2006)
Kuulostaa aidolle innostukselle, tuo fysiikan reaktioiden testaamien omin päin. … käsittääkseni myös ”JPL”:n laboratorio tuli aikoinaan perustetuksi tuon tapaisen oma-aloitteellisuuden perustalle. Se siis voi johtaa ”tähtiin” …
Olen ns. ”alan vaihtaja”, opiskelen uutta tutkintoa vaikka minulla jo on sellainen, vuosien takaa. Olen kursseillani huomannut, että meitä on todella paljon.
Eilen eräässä tilaisuudessa muuan sukulainen kysyi minulta sen perinteisen kysymyksen: ”Mikä sinusta sitten isona tulee?”
Huomasin etten osannut ihan heti vastata, kun kukaan muu ei ollut sitä vielä kysynyt. Asia jäi tietenkin mietityttämään ja tänään keksin vastauksen: Opiskelen alaa (X) joka edelleen kehittyy hyvin nopeasti ja niitä ammatteja joihin siitä valmistuu, ei vielä ole. Kysyjällä itsellään oli se perinteinen ajattelumalli, jossa opiskellaan johonkin arvostettuun perinteiseen ammattiin ja tehdään sitten sitä loppuikä, sen enempää miettimättä muita aloja. Hän oli jo eläkkeellä.
Kun ajattelen jokseenkin mitä tahansa nykyisiä ammattinimikkeitä uudella alallani, ne ovat sellaisia, joita lukion oppilaanohjaus tai opettajat eivät olisi mitenkään osanneet aavistaa silloin kun aikoinaan lukiota kävin.
Luulen että maailma on menossa juuri tuohon suuntaan. Monet työt ovat aivan uusia, joko nimikkeeltään, tai sisällöltään, ja tuota uudlleen kouluttautumista tarvitaan monessa kohtaa. Meiltä ihmisiltä tarvitaan paljon joustavuutta — ja avointa mieltä, ja vaikka mitä. Mutta perusteiden osaaminen monesta eri asiasta auttaa hahmottamaan ja ymmärtämään maailman muutosta.