Arkisto
- syyskuu 2020
- elokuu 2020
- kesäkuu 2020
- toukokuu 2020
- huhtikuu 2020
- maaliskuu 2020
- helmikuu 2020
- tammikuu 2020
- joulukuu 2019
- marraskuu 2019
- lokakuu 2019
- syyskuu 2019
- elokuu 2019
- kesäkuu 2019
- toukokuu 2019
- huhtikuu 2019
- maaliskuu 2019
- helmikuu 2019
- tammikuu 2019
- joulukuu 2018
- marraskuu 2018
- lokakuu 2018
- syyskuu 2018
- elokuu 2018
- heinäkuu 2018
- kesäkuu 2018
- toukokuu 2018
- huhtikuu 2018
- helmikuu 2018
- tammikuu 2018
- joulukuu 2017
- marraskuu 2017
- lokakuu 2017
- syyskuu 2017
- elokuu 2017
- heinäkuu 2017
- kesäkuu 2017
- toukokuu 2017
- huhtikuu 2017
- maaliskuu 2017
- helmikuu 2017
- tammikuu 2017
- joulukuu 2016
- marraskuu 2016
- lokakuu 2016
- syyskuu 2016
- elokuu 2016
- heinäkuu 2016
- kesäkuu 2016
- toukokuu 2016
- huhtikuu 2016
- maaliskuu 2016
- helmikuu 2016
- tammikuu 2016
- joulukuu 2015
- lokakuu 2015
- syyskuu 2015
- elokuu 2015
- kesäkuu 2015
- toukokuu 2015
- huhtikuu 2015
- maaliskuu 2015
- helmikuu 2015
- tammikuu 2015
- joulukuu 2014
- marraskuu 2014
- lokakuu 2014
- syyskuu 2014
- elokuu 2014
- kesäkuu 2014
- toukokuu 2014
- huhtikuu 2014
- maaliskuu 2014
- helmikuu 2014
- tammikuu 2014
- joulukuu 2013
- marraskuu 2013
- lokakuu 2013
- syyskuu 2013
Kannanotto ilmastonmuutokseen
Aikaansa seuraavat ihmiset kautta maailman, Sydneysta Pariisiin, ovat marssineet tänään ilmaistakseen huolensa ilmaston muutoksen johdosta. Minä olen täällä mökkimaisemissa, kaukana metsän keskellä – siis ei kukaan noteeraa vaikka kävelin kylätiellä pari kilometriä ilmaston puolesta. Se meni paremminkin nauttimisen puolelle. Kävelyn lisksi laitankin siis pienen kannanaoton vielä tämän bloginkin kautta.
Ajat muuttuvat, ilmasto siinä samalla – se lienee pitkän aikavälin väistämätön asiaintila tässä maailmassa. Näin on käynyt monesti ennenkin – näin kay varmasti taas, joskus, ennemmin tai myöhemmin. Ihminen voi siihen prosessiin vaikuttaa, suuntaan tai toiseen. Tuo vaikuttamisen suunta riippuu siitä halutaanko tähän asiaan satsata miten paljon ajatusta, resursseja ja suunnittelua – vai halutaanko tehdä jotakin kaupallista sen sijaan. Ihminen voi jo, jos haluaa, vaikuttaa asioihin globaalilla tasolla.
Viime viikollahan jo kuultiin, valtakunnan uutisista, että nyt se on tapahtumassa. Ilmastonmuutos. Suomessa keskilämpötila noussut 2 astetta. Talvea odotellaan, mutta eipä tiedä tuleeko sitä. Ja sitten toiset voivat olla sitä mieltä että tuotannollisista syistä tällainen ilmastonmuutos on meillä Suomessa jopa edullinen, ja niin myös Venäjällä, ja Karibian saarilla….
No, miten tämä aihe liittyy tämän blogin aiheeseen, eli astrobiologiaan. Liittyypä hyvinkin, sillä astrobiologiaan kuuluu koko elämän olemassa olon ajallinen kaari, alkaen elämän edellytysten syntymisestä ja elämän synnystä, aina eliökunnan kehittymiseen ja elämän tulevaisuuteen asti.
Siis: Mikä on eliökunnan tulevaisuus? On oletettavaa että elämä sinänsä säilyy: elämä on ennenkin voinut hyvin tällä planeetalla satoja miljoonia vuosia kestäneiden lämpimien kausien aikoina. Mutta jos katsotaan taaksepäin, elämän kehitystä yleisesti tällä planeetalla, niin sehän on edennyt suurten ja totaalisten murroskausien kautta. ”Punctuated equilibrium”, kuten Stephen Gould sanoo. Tarkoittaa että eliökunta kehittyy tasaisesti pitkien rauhallisten aikojen yli, ja sitten tulee joku kertapysähdys, joukkotuho, massasukupuutto, ja siinä vaiheessa ei kukaan tiedä mitä sitten tapahtuu. Eivät dinosaurukset suuren kukoistuksensa aikoina olisi arvanneet, että yhtenä päivänä ilmasto muuttuu niin totaalisesti että ne kaikki kuolevat, ja tilalle nousevat ne rääpälemäiset pienet jyrsijän-tapaiset ötökät joita silloin piileskeli vain joissakin kivien koloissa. Eli nisäkkäät ja pussieläimet.
Siis, jos tälle nykyiselle eliökunnalle käy hassusti, mitä sitten seuraa? Miten käy eri lajeille, miten käy ihmiselle? Tai ihmisen sivilisaatiolle? Kuten tulevaisuus yleensä, tuota on mahdoton ennustaa – varsinkaan kun meille ei ole vielä havaintoja mistään sivilisaatiosta joka olisi ollut olemassa pidempään kuin tämä omamme.
Onneksi ihmisellä on sellainen hieno taipumus, että aina kun ilmenee joku ongelma, niin siihen keksitään sitten vastaus. Älykkäänä lajina ei olla enää ollenkaan aseettomia suurten muutosten edessä. Paikallisia ratkaisuja kehitellään jo ainakin Hollannissa, ja muuallakin rannikoilla: Kelluvia taloja! Nämä luonnonmullistukset eivät varmaankaan olekaan se suurin uhka ihmiselle – vaan suurepi uhka voi olla se mitä tapahtuu ihmisten yhteiskuntarakenteelle: miten monet ihmiset ja kansat lähtevät liikkeelle, kun omat asuinseudut käyvät elinkelvottomiksi.
Edellisen blogin keskustelussa päädyimme Pekka Janhusen loistavaan visioon siitä miten ihminen pystyisi nyt jo rakentamaan avaruuteen tuollaisia ihmiselle asuinkelpoisia – joidenkin kymmenien neliökilometrien kokoisia, omavaraisia, ravintoa ja happea tuottavia elinolosuhteita. Sopivia saarekkeita ihmisen siirtokunnille. Ehkäpä se ihmisen tulevaisuus voikin olla sitten vaikka siellä…
7 kommenttia “Kannanotto ilmastonmuutokseen”
Vastaa
Riippuvuuksia
Me ihmiset olemme riippuvaisia monenlaisista asioista: toisistamme, työnantajista, teollisesta ruuantuotannosta, kaupasta ja talouselämästä, yhteiskunnan palveluista ja infrastruktuurista. Mutta ennen kaikkea: olemme riippuvaisia mikrobeista. Suolistossamme ja limakalvoillamme asustava mikrobisto – solumäärältään noin kymmenen kertaa suurempi kuin oman lajimme solujen määrä ruumiissamme – vaikuttaa oleellisesti terveyteemme ja hyvinvointiimme. Tätäkin paljon tärkeämpi tekijä elämässämme ovat ne lukemattoman monet – useimmat tieteelle tuntemattomat – mikrobilajit jotka pitävät yllä elinkelpoisia olosuhteita tällä planeetalla.
Suurin planeetan olosuhteita muuttanut evolutiivinen loikka – aikoinaan, noin 2,5 miljardia vuotta sitten – oli syanobakteerien happea tuottavan fotosynteesin käynnistyminen. Hapellinen ilmakehä ja auringon valon avulla tuotettu runsas biomassa tarjosivat aivan uudenlaisia elämän mahdollisuuksia: planeetan erilaiset ympäristöt täyttyivät mikrobeilla jotka pystyivät joko tuottamaan biomassaa fotosynteesin avulla, tai hajottamaan fotosynteesin tuottamaa biomassaa ja pitämään sen avulla yllä pitkiä ja monilajisia ravintoketjuja. Näistä ravintoketjuista syntyi myös uusia solullisia muunnoksia: Aerobinen bakteeri päätyi esi-eukaryoottisolun (jokin Lokiarkeota-tyyppinen, monimutkainen arkeoni ehkä) sisälle – asettui aloilleen, ja kehittyi kyseisen solun mitokondrioksi. Tästä syntyi eukaryoottien linja. Joku eukaryoottisolu otti edelleen sisäänsä olemassa olevan syanobakteerin , ja tästä fuusiosta kehittyivät erilaisten levien ja kasvien linjat. Loppu onkin sitten ollut darwinilaista evoluutiota: mikrobien hallitsemalle planeetalle ovat ilmestyneet myös monimuotoiset ja alati muuttuvat ja vaihtelevat eläin- ja kasvilinjat.
Mutta edelleen kaikki me eukaryootit olemme riippuvaisia mikrobeista: Ensinnäkin olemme riippuvaisia solujemme sisälle olevista mitokondrioista, ja kasvit ovat riippuvaisia myös viherhiukkasistaan, jotka alun perin olivat syanobakteereita. Kaikki me eukaryootit olemme riippuvaisia syanobakteereiden ja viherhiukkasten tuottamista hiiliyhdisteistä ja niiden tuottamasta hapesta. Myös typen suhteen olemme täysin riippuvaisia joko typensitojabakteerien ja syanobakteerien sitomasta typestä, tai siitä ilmakehän typestä joka sidotaan ammoniakiksi kasviperäisen, fossiilisista polttoaineista saadun energian avulla. Kaikki käyttämämme orgaaniset aineet ovat alun perin luonnon tuotteita. Vaikka tuotamme kaikenlaisia hienoja synteettisiä tuotteita, vaikkapa prosessoitua ruokaa tai lääkkeitä – niin niidenkin lähtömateriaalina ovat erilaiset luonnontuotteet, kasvit, eläinproteiinit, tai fossiiliset hiilifraktiot. Ja suurin osa eliökunnassa (tai ihmisen teknologisessa maailmassa) kiertävästä energiasta on fotosynteesin sitomaa auringon valon energiaa.
Lisäksi olemme riippuvaisia mikrobeista silläkin tavalla että hajottajamikrobit (tai eukaryoottien sisällä olevat eubakteeri-peräiset mitokondriot) kierrättävät biomassaan sidotun hiilen takaisin ilmakehään. Hiilen ja typen kierrätys biomassaan, ja siitä taas takaisin ilmakehään, tapahtuu mikrobien avulla.
Lähiaikoina ihminen on aikeissa lähteä pitkille tutkimusmatkoille – tai peräti pysyvästi asumaan – toiselle planeetalle, Marsiin. Sielläkin elämän ylläpitäminen tulisi perustumaan samantyyppisiin fotosynteettisten ja hajottajamikrobien ylläpitämiin biomassan tuotto- ja hajotusreaktioihin. Olosuhteet ovat karut – kaikelle elävälle tarvitaan riittävä suojaus säteilyä, kylmyyttä ja matalaa ilmanpainetta vastaan – mutta riittävästi suojattuna syanobakteerit voivat sielläkin sitoa ilman hiilidioksidia ja (NIUKASTI SAATAVANA OLEVAA) typpeä. Elämän raaka-aineiksi tarvitaan myös pieni määrä mineraaleja (K, Fe, Na, Ca, Mg …). Näitä voidaan liuottaa käyttöön Marsin kallioperästä kivensyöjä-syanobakteerien avulla. Suljetuissa olosuhteissa ja kierrätysjärjestelmissä eri syanobakteerit, yhdessä hajottajabakteerien kanssa, voivat ylläpitää raaka-ainekiertoa, ja sen kautta pientä kasvien ja eläinten (ihmisen) ekosysteemiä.
Täällä Maassa evoluutio on aikojen kuluessa tuottanut kaikenlaisia lajeja, mikrobeja, kasveja ja eläimiä, joita me ihmiset olemme oppineet hyödyntämään ruokana, kuituina, lääkkeinä ja vaikkapa maanparannusaineina. Kaikkia näitä hyödyllisiä ja tarpeellisia lajeja ei ole mahdollista viedä mukana tuonne uudelle kotiplaneetalla, mutta nyt on mahdollista toteuttaa sellainen ihmisen ohjaama supernopea evoluutio – eli geneettinen muokkaamis-operaatio – jonka avulla noita välttämättömiä hyötytuotteita päästään tuottamaan erilaisissa mikrobilajeissa.
17 kommenttia “Riippuvuuksia”
-
”Nyt on mahdollista toteuttaa sellainen ihmisen ohjaama supernopea evoluutio – eli geneettinen muokkaamis-operaatio – jonka avulla noita välttämättömiä hyötytuotteita päästään tuottamaan erilaisissa mikrobilajeissa.”
90-luvulla jenkeistä kuului kummia: siellä oli geenitekniikalla kehitetty uusi tomaattilajike, joka kesti hyvin pientä pakkastakin kasvun siitä häiriintymättä. Tästä piti tulla sensaatio kasvinviljelyn ja ruoantuotannon alalla, vaan kuinkas sitten kävikään? Asia vaiettiin kuoliaaksi, koska jatkotutkimuksissa kävi ilmi, että uusi lajike tuottaa niin runsaasti toksiineja, että se ei kelpaa ravinnoksi sen enempää ihmisille kuin eläimillekään.
Monet muistanevat myös ”sikalehmän”, eli sen onnettoman eläinparan, jolle sikana oli annettu lehmän kasvugeeni. Eläin saatiin kyllä syntymään, mutta sen kasvaessa raajat eivät kestäneet ruhon painoa. Eettisistä syistä aiheen jatkokehittely kiellettiin.
Eli raskaiden virheiden kautta tätä ”supernopeaa evoluutiota” viedään eteenpäin. Ei ihme, että monet tiedemiehet suhtautuvat hyvin skeptisesti näihin hankkeisiin, vaikka uteliaat ja nokkelat kollegat niitä tämän tästä virittelevätkin.
-
Kirsi Lehto sanoo:
Geenimuunnettuja kasveja on viljelty ja käytetty hyvinkin onnistuneesti Jenkkilässä, ja muuallakin 90-luvulta lähtien – ei se ole sen kummempaa kuin muukaan kasvinjalostus, tosin vain tarkempaa, kohdennetumpaa ja tavoitteellisempaa. Ongelmat mitä siihen liittyy ovat lähinnä taloudellis-poliittisa — eli kuka kasvit omistaa, ja minkälaisiin taloudelisiin jatkovaikutuksiin ja viljelytekniikkoihin ne liittyvät. Jos on kysymys elintarvikkeiden tai muiden tarvikkeiden tuottaminen Marsissa olevalla retkikunnalle, niin siellä mahdollisimman tehokkaat ja ympäristöä säästävät menetelmät ovat varmasti aiheellisia, ja välttämättömiä.
-
Metusalah sanoo:
No joo. Kirsi hallitsee nämä faktat sata kertaa paremmin kuin minä. Tahdoin tuolla edellisellä kommentillani vain ilmaista sen asian, että meidän maallikoiden ei pidä ihan kritiikittömästi niellä kaikkea sitä, mitä tieteilijät eteemme tuottavat.
Tässä linkissä on melko lyhyesti peketoituna infoa niistä riskeistä, joita geenimuumntelu – kaiken hyödyn ohella – pitää sisällään.
http://www.gmovapaa.fi/gmo-tietoa/geenimuuntelun-ongelmia/
-
Tämä GMO-keskustelu on valtavan tunnepohjaista – ja enimmäkseen pelkojen värittämää. Ihmiset pelkäävät sellaisen teknologian edessä, jota eivät voi itse omin käsin hallita eivätkä edes tarkkaan ymmärtää, ja joka kuitenkin vaikuttaa jokaiseen ihmiseen, jos se tuodaan elintarviketuotantoon. No, kuitenkin, se on vain teknologia – ja hyvin hyvin turvallinen koska se on ainakin täällä euroopassa säännöstelty ja valvottu yhtä tiukasti kuin lääketeollisuus. Sen käyttöön otto vaatii niin suuria testauksia, että täällä kenenkään ei enää edes kannata tehdä sitä. Siitä huolimatta että sillä olisi paljon potentiaalia ratkaista isoja ekologisia ja – myös – taloudellisia ongelmia ja haasteita.
Tyypillisseti, erilaisia teknologioita voidaan soveltaa monenlaisiin tarkoitusperiin ja tavoitteisiin. Teknologiaa sinänsä ei ole syytä leimata pahaksi siitä huolimatta että sitä voidaan haluttaessa käyttää kyseenalaisiin tarkoituksiin. Eihän ole autoteollisuuden vika että liikenneonnettomuuksia tapahtuu, siksi että kuskit ovat huolimattomia, ja ydinteollisuutta ei voi kokonan leimata pahaksi, vaikka sitä voi käyttää myös pommien tuottamiseen.
Jos ihminen aikoo asettua Marsiin asumaan, hänellä ei ole muuta selviytymisen mahdollisuutta kuin tuottaa mahdollisimman nopeasti sellaisia lajeja jotka voivat säilyä (suojattuna) siinä ympäristössä ja tuottaa kaasuista, valosta, vedestä ja kivestä niitä aineita mitä ihminen elääkseen tarvitsee.
-
Minäkään en pidä geenimuuntelun käytöstä maataloudessa. Perusteluni on lähinnä se että tehokkaiksi optimoidut lajikkeet voivat olla (ja todennäköisesti ovat) jossain toisessa suhteessa heikompia, esim. heikompi kestävyys jotakin sellaista loista tai tautia tai ympäristöolosuhdetta vastaan jota ei kehitystyössä oltu älytty ottaa huomioon. Silloin saatetaan joutua luopumaan kyseisestä tehokkaasta lajikkeesta ja palaamaan takaisin johonkin perinteisempään ja vähemmän tehokkaaseen. Tilanne on ongelma jos ihmislaji on siihen mennessä jo ulosmitannut teholajikkeen hyödyn esim. lisääntymällä ja tottunut siihen ”kuin leivän syöntiin”. Äärimmäinen virittely ei ole viisasta kun on puhe ruoantuotannosta, pitää jättää marginaalia eli pelivaraa yllättäviä tilanteita varten. Tietysti voidaan kysyä että pakkoko on GMO:llakaan viritellä lajikkeita ihan äärimmilleen, mutta rajaa voi olla lainsäädännöllä vaikea vetää, ja firmojen talousjohtajat vetävät joka tapauksessa viran puolesta asiat aina tappiin. Sen takia kannatan konservatiivista pitäytymistä GMO:n ulkopuolella toistaiseksi. GMO:n käyttöönotto säilyy kuitenkin optiona pahan päivän varalle.
-
Hmm — no joo. Ja onhan ihan perinteisilläkin keinoilla ja valinnalla nyt taas löydetty jopa suolaa kestävä peruna, joka huomattavasti auttaa vilejlyä sitten kun isot viljelyalat ovat jäämässä meriveden alle. Tai suolaantuvat liian kuivumisen takia. Siis – ehkä näille maanpäällisille ruuantuotannon haasteille viel pärjätään. Mutta sitten kun ihminen menee Marsiin niin siellä ei kyllä entisillä kasveilla eikä lajikkeilla pärjätä!
-
Marsiin itse asiassa ei kannata mennä asumaan isommassa määrin. Parempi rakentaa pyöriviä keinopainovoimalla varustettuja habitaatteja vapaaseen avaruuteen (kuvia esim. nss.org/settlement/space/). Koska sellaisiin saa 1 g painovoiman, 1 bar ilmakehän ja Maata vastaavan säteilysuojan kunhan käytössä on riittävästi massaa – ja massaahan saa asteroideista louhimalla. Vapaan avaruuden habitaatit myös skaalautuvat paremmin, niiden kokonaispinta-ala ei rajoitu planeettojen pinta-alaan vaan voi olla niitä paljonkin suurempi. Aurinkokunnassa on sellaiseen riittävästi pienkappaleiden materiaa.
-
Jees. Sinne! Tuollaanen ihan ihmisen tekemä olis varmaan hyvä, sen sais tehdä ihan sellaiseksi mitä ihminen tarvii, eikä tarviis samalla sotkea kaunista olemassa olevaa planeettaa…
Mutta ruuan ja hapen tuotanto tuollaisella miniatuuri-taivaankappaleella tulee olemaan tosi hasteellista – vaikka eihän se tietysti muuta tarvitse, periaatteessa, kuin oikeita alkuaineita, energiaa ja pelkistyspotentia. Ehkä se onkin sitten kokonaan synteettistä sapuskaa, bioreaktoreista. Ehkä sopivia solulinjoja välissä muuttamassa pienet orgaaniset aineet esim. keinolihaksi ja keinosalaatiksi. Mutta tämä kyllä vaatii sitten geneettistä muokkausta, jos mikä.
-
-
Jos puhutaan habitaatista jossa on esim. 30 neliökilometriä pinta-alaa, luulisi että siellä jo pärjäisi ihan kunnon ekosysteemi. Biosfääri2-koe jossa pinta-ala oli 1.2 hehtaaria elätti useita ihmisiä, vaikkakin koe keskeytyi liian pian jotta pitkän tähtäimen johtopäätöstä voisi tehdä. Suurin ongelma oli muistaakseni ilman tunkkaantuminen. Henkilömäärän pienentäminen suhteessa pinta-alaan olisi varmaan helpottanut koetta.
Jotkut pullopuutarhurit ovat pitäneet elävää juoru-kasvia kymmeniä vuosia ilmatiiviissä metrin kokoisessa lasipullossa. Kaiketi pullossa on silloin tuottajasta (yksi) ja hajottajista muodostuva pieni ekosysteemi joka tulee toimeen keskenään vähintään kymmeniä vuosia.
-
Jees! Ja tuikka kaikkien ravintoaineiden kierrätys on se salaisuus millä tuo ekosysteemi pysyy elossa. Tehokas kierrätys ratkaisisi paljon ongelmia isossakin ihmisen yhteiskunnan mittakaavassa!
-
-
-
-
-
Harry Lehto sanoo:
Tuosta pakkastomatista. Se pakkasen vaikutusta kestävä geeni otettiin pohjoisista kampeloista. Se ei vaan toiminut tomaatissa eikä estänyt jääkiteiden syntyä. Varsinaista toksisuutta tai ihmiselle kelpaavuutta ei päästy kokeilemaan.
Viite:http://www.annualreviews.org/doi/pdf/10.1146/annurev.arplant.58.032806.103840Tomaatin pakkasenkesto ei olisi edes hirveä yllätys, kun suuresta capsicum sukulaissuvusta löytyy pakkasenkestäviä lajeja.
-
Joo – ja kaikenlaiset hyötygeenit ja niiden tuotteet, sellaisetkin mitä on koetettu viljelykaseveihin siirtää, liikkuvat ravintoketjuissa muutenkin. Esimerkiksi erilaisia kylmänkestävyysgeenejä ja niiden tuotteita on jo aktiivisina olemassa kasvilajeissa jotka kestävät kylmää – samoin kaloissa — kumma että ne eivät siinä yhteydessään ole aiheuttaneet mitään huolta ihmisille. Eräs aiheellinen huolenaihe on kuitenkin antibioottiresistenssigeenit, joita nyky-käytännöissä käytetään siirtogeenisten solujen valintaan niiden tuottovaiheessa. On pidetty todellisena riskinä sitä että nämä resistenssigeenit voivat siirtyä villiin mikrobikantaan ja lisätä luonnonkantojen antibioottiresistenssiä…. No, mutta se varsinainen riskitekijä tässä asiassa on tolkuttoman suuri antibioottien käyttö sekä ihmisten että eläinten lääkinnässä. Tämän seurauksena mikrobit kehittävät aivan oma-alotteisesti resistrenssiä. Luonnonvalinta on se armoton tekijä joka voi tehdä ihmisen teknologiat haitallisiksi tai käyttökelvottomiksi – ja lääketieteen alalla tähän sopeudutaan kehittämällä sitten aina uusia ja korvaavia teknologioita.
-
Kiitos Harrylle tarkennuksesta. Tässä on nyt mahdollista se, että muistin väärin jonkin yksityiskohdan, tai sitten Harryn linkki koskee jotakin myöhempää tutkimusta:
”First published online as a Review in Advance on February 19, 2008.”
En löytänyt netistä tuota itse kertomaani pakkastomaattikoetta, mutta se oli varmuudella 1990-luvulta.-
Tietoakin liikkuu niin monenlaista. Sitä on hyvä keskustella ja arvioida – mitään ei voi ihan suoralta l´kädeltä pitää varmana, paits niitä juttuja mitkä on korkeimmin arvositetuissa vertais-arvioiduissa lehdissä…
-
-
-
Kosmos sanoo:
Luonto on todella tehokas kierrättäjä. Lawrence Krauss’in kirjasta Atomi, olen lukenut, että meissä jokaisessa voi olla jokunen atomi, joka on ollut Jeesuksessa, Julius Caesarissa ja kaikissa menneisyydessä eläneissä ihmisissä, eläimissä ja kasveissa.
Juomme, syömme ja hengitämme esivanhempiemme tuhkaa. Lämmitämme asuntojamme ja tankkaamme kulkuneuvojamme menneiden(ja nykyisten) elämänmuotojen kierrätysjätteellä.
Jotenkin tuntuu merkilliseltä, että tulen olemaan osa elollista luontoa myös tulevaisuudessa. Vieläpä monella tasolla. Suuri osa geeneistäni säilynee pitkälle tulevaisuuteen. Ovathan ihmist sukua toisilleen 99, jotakin prosenntisesti. Jos ihminen lajina katoa, siinnäkin tapauksessa elämä ehkä jatkuu…-
Hienoa tiedostaa tuo juttu! Kaikki ollaan osa yhtä suurta kokonaisuutta, osa suurta alkuaineiden kiertoa, osa suurta geenipoolia, osa samaa eliökuntaa, osaa samaa enerigian läpivirtausta…
-
Hienoa tiedostaa tuo juttu! Kaikki ollaan osa yhtä suurta kokonaisuutta, osa suurta alkuaineiden kiertoa, osa suurta geenipoolia, osa samaa eliökuntaa, osaa samaa energian läpivirtausta, osa yhteista tietoisuutta ??
-
Tutustuin hieman kvartäärikauden isojen maanisäkkäiden sukupuuttoaaltoon, https://en.wikipedia.org/wiki/Quaternary_extinction_event . Se on siinä mielessä mielenkiintoinen tapahtuma että vaikka ihminen oli paikalla seuraamassa ja aktiivisesti osallistumassa, emme nykyään tiedä siitä kauhean paljon. Kymmenet isot nisäkäslajit kuolivat sukupuuttoon eri mantereilla ja eri aikoina, mutta kuitenkin geologisesti ajatellen nopeasti. Ehkä ihminen metsästi ne sukupuuttoon, mutta asiasta ei ole täyttä varmuutta ja toisaalta Afrikassa monet lajit säilyivät vaikka se on ihmisen alkukoti. Ehkä mantereiden metsittyminen ja soistuminen hävitti eläinten elinympäristöt, mutta toisaalta ilmasto- ja kasvillisuusolot olivat vaihdelleet aiemminkin ilman vastaavia sukupuuttoja. Ehkä paras arvaus on yhteisvaikutus, että kasvillisuuden muutos pienensi ruohonsyöjien elinalueita niin paljon että ihmisen metsästyspaine riitti hävittämään ne. Ehkä mammutti oli avainlaji joka mahdollisesti muiden ruohonsyöjien elämän pitämällä puuntaimet kurissa ja estämällä metsittymisen.
Mutta niin monen lajin täydellinen sukupuutto ympäri maapallon on silti minusta jonkin sortin mysteeri. Esimerkiksi Amerikan mantereille ei jäänyt yhtään sellaista yli 100 kg painoista nisäkäslajia jonka alkukoti oli Etelä-Amerikassa.
Ilmastonmuutoksen seurauksia tutkitaan ja arvioidaan kaiken aikaa. Tässä yksi tuore ja hyvin huolestuttava skenaario:
http://yle.fi/uutiset/ilmastonmuutokselle_loytyi_entista_pelottavampi_seuraus__voi_tuhota_suuren_osan_maapallon_elamaa/8496082
Pelottava skenaario todelalkin, tuo tuossa linkissä: ilmaston (ja meriveden) lämpeneminen vähentäisi oleellisesti fotosynteesiä ja hapen tuottoa merissä. Kuitenkin – nämä ovat kovin monitekijäisiä asioita ennustettavaksi. Itse ajattelisenin siltä kannalta että Maan ilmasto on monia pitkiä aikoja ollut huomattavasti lämpimämpi kuin nykyään – näin mm. hiilikaudella, ja silloin ainakin happipitoisuus oli paljon korkeammalla kuin nykyään. Nimittäin tuo korkeampi lämpötila myös lisää fotosynteesin tehoa —
Vaikeita kysymyksiä – jopa maailman ilmastoasiantuntijoille.
Kun fossiilista hiiltä poltetaan, ilmakehän O2 sitoo itseensä hiiliatomin ja muuttuu CO2:ksi. Eli happi tosiaan vähenee samalla määrä kuin hiilidioksidi lisääntyy, mutta koska hiilidioksidia on ilmassa alle tuhannesosa, vaikutus on käytännössä merkityksetön.
Kasvien kasvunopeudella ei ole tuon kanssa oikeastaan paljonkaan tekemistä, vaan ainoastaan sillä mitä tapahtuu orgaaniselle jätteelle (jonka bruttokaava on suunnilleen CH2O). Jos jäte sedimentoituu pysyvästi esimerkiksi meren pohjaan (mikä tapahtuu helpommin hapettomassa kuin hapellisessaa pohja-alueella), silloin hiili palaa alkutilaan eli fossiiliseen olomuotoon ja kasvin kasvaessaan tuottama happi jää ilmakehään korvaamaan alkuperäisessä poltossa syntynyttä vajetta. Jos jäte saa happea, se kuitenkin yleensä hajoaa ja palautuu takaisin muotoon CO2 ja H2O, jolloin O2-molekyyli taas sitoutuu hiilidioksidiin. Silloin tulos on sama kuin jos kasvi olisi kuoltuaan poltettu.
Vaikka yhtään pysyvää hiilen hautautumista ei tapahtuisi, happimäärän vähenemä ei voi ylittää sitä määrää mitä fossiliista hiiltä oli kaivettu esiin ja poltettu, ja kuten todettu, tuo alenema on hapen riittävyyden kannalta merkityksetön eli alle 0.1 prosenttia ilmakehästä.
Suuremmassa määrin ilmakehän happimäärä voi kasvaa esimerkiksi jos tulivuoret tuottavat CO2:sta (eli hiiltä ja happea) jonka hiiltä kasvit sitovat ja joka sen jälkeen hautautuu. Silloin CO2:n happi jää jäljelle ilmakehään O2:na. Tosin päin, jos fossiilista hiiltä poltetaan (tai jos sitä palaa esimerkiksi jonkin tulivuorenpurkauksen sytyttämänä) ja jos sen ilmakehään tupsauttamaa hiilidioksidia sitoutuu pysyvästi karbonaattimineraaleihin (esimerkiksi CaCO3), silloin ilmakehän happipitoisuus alenee koska silloin paitsi C myös O2 sedimentoituu sinne epäorgaaniseen karbonaattiin mukaan. Tällaiset prosessit kestävät kuitenkin miljoonia vuosia.
Happea ja typpeä on ilmakehässä valtavasti ja hiilidioksidi on siihen päälle vain pieni mauste.
Joo, näin on: 6H2O + 6CO2 + valon fotonit → C6H12O6 (glukoosi) + 6O2. Kaavan mukaisesti happi kiertää veden ja vapaan molekulaarisen hapen välillä, samalla kun vety kiertää veden ja orgaanisen biomassan välillä. Se että hiilikaudella hapen pitoisuus nousi niin ylös johtui siitä että niin paljon hiiltä sitoutui biomassaan joka hautautui sedimentteihin; siitä syntyi planeetan fossiiliset varannot. Eli se hiilidioksidin määrä ilmassa riippuu vain siitä kuinka paljon hiiltä on maan alla joko orgaanisina tai epäorgaanisina sedimentteinä, ja kuinka paljon on biomassaan sitoutuneena.
Ajatellaas tällaista täysin hypoteettista skenaarioita että happea tuottavan fotosynteesin tehokkuus merkittävästi vähenisi, tai että se loppuisi kokonaan. Olemassa oleva orgaaninen biomassa vähitellen hapettuisi CO2:ksi – tähän kuluisi vain 1 % nykyisestä ilmakehän hapesta. Mutta meiltä loppuis RUOKA!
Ilmakehän happi on syntynyt fotosynteesissä, veden hajoamistuotteena. Vedestä on samalla irronnut 2x moolimäärä vetyä – joka on sitoutunut biomassaan, tuon edellä olevan kaavan mukaisesti. Biomassan palaessa vapaa happi + biomassasta irtoavat vedyt taas muodostavat vettä. Eli kaavan pitäisi olla tasapainossa. Se että ilmakehässä on noin suuri ylimäärä happea, suhteessa biomassaan sitoutuneen vedyn (ja hiilen) määrään, johtunee siitä että suurin osa biomassasta ja siihen sitoutuneesta vedystä on maan alla orgaanisissa sedimenteissä?
”Olemassaolon taistelu” eläimelle tarkoittaa kilpailua ekolokerosta muiden lajien kanssa. Mutta ihmiselle, koska hän on riippuvainen koko biosfääristä jota toisaalta hallitsee, olemassaolon taistelu on taistelua biosfäärin puolesta fysikaalista ympäristöä vastaan, joka ei useinkaan ole optimaalinen (esimerkiksi jääkaudet) ja on joskus selvästi vihamielinen (esimerkiksi asteroiditörmäykset).
Nyt käynnissä oleva ilmastonmuutos on ihmisen aiheuttama, mutta samanlainen muutos voisi aiheutua myös luonnollisista syistä (esimerkiksi tulivuorenpurkauksen sytyttämä hiilikerrostuman pitkäkestoinen tulipalo) ja sen haitat ja hyödyt olisivat samat.
Joskus keskustelussa rintamalinjat ovat ”ihminen vastaan luonto”, mikä on väärin koska ihminen taistelee samalla puolella muun biosfäärin kanssa. Ihminen on biosfäärin valiosotilas tässä taistelussa, koska vain ihminen osaa älyllään judottaa ylivoimaisia luonnonvoimia. Esimerkiksi hän voi rakentaa pienen sähköpurjealuksen joka poikkeuttaa ison asteroidin rataa niin että se ei törmääkään maahan katastrofaalisin seurauksin. Tai jos maapallo viilenee tai lämpenee liikaa, hän voi rakentaa avaruuteen varjostimia tai peilejä joiden raaka-aineet hän louhii asteroideista. Asteroidien kaivostoiminta otti muuten juuri ison harppauksen eteenpäin kun Obama allekirjoitti sen mahdollistavan lain USA:ssa.
On tietysti riski että ihminen manageroi biosfääriä väärällä tavalla. Esimerkiksi jos ihminen vakioi ilmasto-olot keinotekoisesti jolloin ei ole enää jääkausia eikä lämpökausia, hidastaako se eläinten evoluutiota ja jos niin käy, onko se haitta pitkällä tähtäimellä? Nämä ovat vaikeita kysymyksiä, mutta sanoisin että ainakin asteroiditörmäyksiä kannattaisi joka tapauksessa torjua.
Hieno keskustelu isoista kysymyksistä!!