Arkisto

Ihmisen muuttuva maailma

30.8.2014 klo 10.47, kirjoittaja
Kategoriat: Astrobiologia

Edellisessä blokissa koetin tutkailla ihmisen historiaa ja kehitystä läpi vuosituhansien ja -miljoonien, ja sitä miten se on ollut sidoksissa ympäristöolosuhteisiin. Siitäpä sitten herää seuraavaksi kysymys siitä ihmisen ajatusmaailma, tai maailmankuva, ovat aikojen mittaan kehittyneet. Mikä on ollut eri aikoina ihmisen käsitys maailmasta ja itsestään?

Ihminen lienee ainoa käsitteellisesti ajatteleva ja kommunikoiva laji – ja näin ollen, myös ihmisen maailmankuva on erityinen. Vai lieneekö muilla lajeilla ollenkaan mitään maailmankuvan tapaista? Delfiineillä? Valailla? Koirilla? Hevosilla? —  Jos jotakin lieneekin, niin vain meillä se on käsitteellinen, ja tutkittuun tietoon perustuva. Ihmisen lajin puhekieli on mahdollistanut tiedon vaihdon ja käsitteellisen ajattelun: mahdollistanut oppimisen, asioiden ihmettelyn, kysymysten kysymisen, vastaamisen ja selittämisen. Maailmankuva on sekä henkilökohtainen että kollektiivinen, yhteisöllinen. Se perustuu ihmisten omiin havaintoihin, ja kulloinkin olemassa olevaan (yhteisölliseen) tietoon. Tai tiedon puuttuessa (eli lähes koko ihmisen olemassa olon ajan) se on perustunut yhteisöllisiin myytteihin ja uskomuksiin.

Maailmankuva lähti voimakkaasti tarkentumaan ja suurenemaan vasta noin 400 vuotta sitten, kun keksittiin apukeinoja – kaukoputki ja mikroskooppi – joilla voitiin laajentaa havaittua maailmaa. Ensimmäisillä kaukoputkilla Galileo osoitti Maan pyörivän Auringon ympäri, ja Maa-keskeinen maailmankuva muuttui Aurinko-keskeiseksi. Paitsi planeettakunta, myös koko maailmankaikkeuden ulottuvuudet ja mittasuhteet ovat avautuneet kaukoputkien avulla. Havaintojen perusteella on myös oivallettu, että maailmankaikkeuden ikä on rajallinen, ja että se on saanut alkunsa hetkellisessä alkuräjähdyksessä – tämä asia on tunnettu vasta noin 50 vuoden ajan (joskaan sitä ei vieläkään täydellisesti ymmärretä).

Myös teknogia on huomasti muuttanut ihmisen maailmaa ja kokemuspiiriä: n. 50 vuotta sitten ihminen pystyi matkustamaan avaruuteen ja käymään Kuussa. Nyt – ihan parin viime vuoden ajalta – tiedetään että planeettoja esiintyy useimpien tähtien ympärillä. On myös havaittu useita Maan kokoisia planeettoja jotka ovat elämän vyöhykkeellä, ja elämää osoittavia signaaleja oletetaan löytyvän muiden planeettojen spektreistä parin vuosikymmenen kuluessa. Miehitettyjä lentoja – ja miehitettyjen asemien perustamista – Marsiin suunnitellaan toteutettavaksi n. kymmenen vuoden kuluessa.

Ihmisen käsitys elämästä ja eliökunnasta on myös muuttunut perusteellisesti, ja kiihtyvällä vauhdilla. Aina samanlaisen pysyvä, juuri tällaiseksi luodun eliökunnan käsite alkoi murenemaan  1800-luvun puolivälissä, kun Charles Darvin julkisti provosoivan ajatuksensa lajien kehittymisestä: lajit ovat kehittyneet vähitellen evoluution kautta, ja ilmeisesti kaikki polveutuvat yhdestä yhteisestä elämän alusta. Ja yhä edelleen ne koko ajan muuttuvat ja tuottavat lajistoa. Tämä ajatus tuli vähitellen yleisesti hyväksytyksi vasta n. 100 vuotta sitten. Ymmärretyksi sekin tuli, molekyylitasolla, vasta n. 60 vuotta sitten, kun geneettisen materiaalin ymmärrettiin muodostuvan DNAsta.  Nyt, tänä päivänä, eliöiden genomeita pystytään hallitusti muokkaamaan. Kehittyneen lääketieteen ja elintason ansiosta ihminen arvelee, että meidän lajimme ei välttämättä enää olisi luonnonvalinnan kohteena – vaikka lienee niin että kehitys jatkuu, mutta sen että valintatekijät ovat nyt aivan toisenlaiset kuin mitä ne ovat ennen olleet. Ihminen myös muuttaa voimakkaasti ympäristöään ja maapallon eliölajistoa – tällä hetkellä onkin käynnissä yksi historian suurimmista massasukupuutoista. Sen seurauksena evoluutio tällä planeetalla jatkuu taas aivan uusiin ja ennalta-tuntemattomiin (tai ehkä suunnitelmallisesti ohjattuihin)  suuntiin.

Tämän teknisen ja tiedollisen vallankumouksen on mahdollistanut se sama tekijä mikä jo alussa teki ihmisen lajista erityisen, eli käsitteellisen kommunikaation kehittyminen. Tämä on tapahtunut vaiheittain: Symbolinen kirjoitustaito keksittiin n. 5000 vuotta sitten (sen keksivät itsenäisesti sumerilaiset, egyptiläiset, kiinalaiset, Amerikan intiaanit …), ja tehokas kirjapainotaito 1400-luvulla (Johannes Gutenberg). Radio tuli käyttöön ”langattomana lähettimenä” 1900 luvun alussa, ”näköradio” vuosisadan puolivälissä. Kaikki nämä jo mahdollistivat merkittävästi tiedon välitystä maailmassa. Varsinainen tiedon käsittely, taltiointi, prosessointi ja laskenta kuitenkin nousivat uuteen kertaluokkaan automaattisen tietojen käsittelyn kautta: Alan Turing ja John von Neuman kehittivät tietojenkäsittelyn alkeita ja ensimmäisiä laitteita 1940-luvulla – ilmeisesti alunperin sotateollisuuden tarpeisiin.

Tyhjiöputkista ja releistä alkanut koneellinen laskenta on kehittynyt mikroprosessoreiden ja paralleelilaskennan maailmaksi. Yhdistettynä radioaalloilla toimivaan koneiden keskinäiseen kommunikaatioon ja tiedonsiirtoon se on kasvanut maailmanlaajuiseksi tietoverkoksi jonka kautta hoidetaan kaikkia tieteen ja myös ihmisten arkipäivän asioita. Ja joka myös hoitaa meidän asioitamme automaattisesti ja oma-alotteisesti: Suuri osa maailman viestintää ja infrastruktuuria hoituu jo automaattisilla ohjelmilla. Tietokoneverkko Google tunnistaa jo jokaisen käyttäjän (koneen) profiilin ja syöttää tietoverkosta meille juuri sellaista tietoa mitä juuri kyseinen hakija sieltä yleensä hakee ja haluaa.

Tulevaisuuden tutkimuksen piirissä ennustetaan tai ennakoidaan kehitystä, missä tekoäly – tietoteknikka –  mahdollisesti yhdistettynä ihmisen biologian tehostamiseen, nanoteknologiaan ja/tai ihmisen ja tekoälyn suoraan yhdistämiseen – tulee johtamaan ns. ”äly-räjähdykseen” (intelligence explosion). Ihmisen ja tekoälyn yhdistyminen on jo hyvinkin mahdollista, sillä ihmisen aivojen ja tietokoneen yhdistävää signaalinsiirtoteknologiaa kehitellään intensiivisesti (C. Grau ja kumppanit, PLOS ONE 2014,  9(8):e105225). Äly-räjähdys johtaa ”teknillisen singulariteetin” tilanteeseen, missä superäly kasvaa eksponentiaalisesti ja (mennen tullen) ylittää ihmiskunnan älykkyys- ja käsityskyvyn. Yhteiskunnan toiminnat tehostuvat tasolle jota me (tavalliset ihmisen-aivoiset) emme pysty edes kuvittelemaan. Asiantuntijat – esim. Vernor Vinge, Ray Kurzweil, ja Stuart Armstrong – arvioivat tämän tapahtuvan viimeistään 2030-2040-luvulla. Singulariteettikysymystä tutkitaan mm. Oxfordin yliopistossa, ja erityisesti sille erikoistuneissa Singulariteetti-yliopistossa (http://singularityu.org/) tai Machine Intelligence Research Institutessa (http://intelligence.org/). Kannattaa tutustua!!

Yleensä tämä ”teknillinen singulariteetti” nähdään ihmiskunnan suurena positiivisena mahdollisuutena ja edistysaskeleena – mutta myös riskinä joka voi olla ”ihmisen älyn viimeinen saavutus” – eli uhata koko (nyky)ihmiskunnan olemassaoloa. Seuraisiko siitä Uusi Kollektiivinen Älykkyyden Muoto? Anastrofi vaiko katastrofi? Vaiko vain yksi muutos jatkuvassa muutosten virrassa – jonka laatuluokan määrittelevät vain ne jotka siitä rytäkästä lopulta selviytyvät? Siis kone-ihmiset? ihmiskoneet? älykkäät koneet?

2 kommenttia “Ihmisen muuttuva maailma”

  1. Lasse Reunanen sanoo:
    2.9.2014 18:11

    Ihmisillä maailmankuva / ajatusmaailma aistien välittämän päätelmää. Samoin lienee eläimilläkin, mutta muistin taltiointi / käytettävyys ihmisillä edennyt puheviestinnän kautta laajemmaksi – sittemmin kuvakerronnan, kirjoittamisen ja sähköisten viestimien avulla…

    Tarinakertomuksesi muistuttaa Esko Valtaojan avaruudellista taustoitusta musiikkiin yhdistyneenä, joka kuultiin viime lauantaina 30.8. Yle Radio 1:stä klo 19 – (oli uusinta keväältä).

    Koneälyn kehittyminen ylittänyt nopeudessa ja laajuudessa ihmisen kyvyt käsitellä tietoa. Ihmisillä, eläimilläkin kuitenkin kyky aistia ajatusmaailmaa vuorovaikutuksessa (ilmeet, eleet jne.) – mutta koneiden vuorovaikutusten rakenteita vielä opettelemme (koneiden järjestelmien takaa löytyy edelleen ihmisiä tulkintoineen).

    Vastaa
    1. Kirsi Lehto sanoo:
      4.9.2014 21:49

      Lasse,
      Kuulin itsekin, osittain, tuota Esko V:n maailmankuva-juttelua, musiikin höystämänä, lauvantai-iltana. Oma blogini olli siinä vaiheessa jo sisällä, ajattelin että sattuupa samoihin aiheisiin. Mutta onhan tämä ”Ison Hisotrian” – siis koko maailmankuvan muuttuminen ja hahmottaminen muutenkin nyt aika paljon esille. Mehän tehtiin siitä täällä Turussa ”Aikavaellus” – siis koko maailamanhistoria aikajana. ”Isoa Historiaa” opetetaan nyt myös kokonainen kurssi joka syksy täällä Turussa, samoin astrobiologian opetus pyrkii nimenomaan hahmottamaan tätä suurta jatkumoa minkä kautta maailma on kehittynyt.

      Aina kiva lukea sinun kommenntejasi!!

      terv. Kirsi

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajan taju

26.8.2014 klo 22.40, kirjoittaja
Kategoriat: Astrobiologia

Aika se vain virtaa ohi omaa tasaista tahtiaan. Sekunnit, minuutit, tunnit, päivät – vuodet … vuosisadat ja tuhannet. Mutta ihmisen kokemus ajan pituudesta on kovin suhteellinen –joskus aika ei riitä – joskus se on taas aivan liian pitkää. Elämme tässä hetkessä. Ajan pituutta osaamme konkreettisesti ajatella suunnilleen vain niin kauas taakse- tai eteenpäin kuin mihin asti lähiomaisten elämä ulottuu. Mummon iän verran … Näiden perusteella ihmisellä on taipumus kokea maailma muuttumattomana, tai ajatella että sen tulisi pysyä muuttumattomana. Ilmasto pitäisi pysyä sellaisena kuin se on, samoin olosuhteiden, politiikan, maailman valtasuhteiden ja eliökunnan lajiston.

Kuitenkin maailmaa hallitsee muutos. Joskus asiat muuttuvat rytinällä. Tapahtuu katastrofeja – esimerkiksi suurista meteoriittitörmäyksistä tai basalttipurkauksista johtuvia massa-sukupuuttoja. Suuri osa lajistosta voi tuhoutua – mutta jonkun toisen kannalta osapuolen kannalta – eli sen kannalta joka rytäkästä selviää hengissä – muutos voikin olla positiivinen, ja sitä voidaan kutsua anastrofiksi.

Meidän kannalta tällainen positiivinen anastrofi oli esimerkiksi Chicxulubin meteoriittitörmäys noin 65 miljoonaa vuotta sitten, joka päätti matelijoiden ja dinosaurusten valtakauden ja antoi tilaisuuden pussieläinten ja nisäkkäiden nopealle  lisääntymiselle. Parikymmentä miljoonaa vuotta myöhemmin kaikki nisäkkäiden pääryhmät olivat jo olemassa – mukaanlukien pienten kädellisten nisäkkäiden linja. Aika kului – lajit kehittyivät, muuttuivat uusiksi lajeiksi, edelliset lajit hävisivät. N. 5 miljoonaa vuotta sitten simpanseihin ja hominoideihin johtavat linjat erosivat toisistaan, ja 4 miljoonaa vuotta sitten Afrikan savanneilla käveli jo – kummallisesti pystyasennossa – uusi laji, joka on sittemmin nimetty Etiopian apinaihmiseksi. Noin miljoona vuotta myöhemmältä ajalta tunnetaan tämän lajin tekemät ensimmäiset työkalut. Noin 200 000 vuotta sitten hominoidien sukuhaarassa ilmestyy linja jota kutsutaan nykyihmiseksi – mutta tämän rinnalla maailmassa on olemassa vielä kauan aikaa joitakin muitakin lähisukuisia lajeja. N. 60 000 vuotta sitten nykyihminen vaelsi pois Afrikasta, ja vähitellen asutti kaikki mantereet. Hieno esittely ihmisen lajin historiasta löytyy vaikkapa Smithosonian instituutin sivulta http://humanorigins.si.edu/

Ihmisen – kuten muidenkin lajien – kehittyminen liittyy ympäristön muutoksiin. Kaikenlaiset vaikeudet ja uudet olosuhteet ovat pakottaneet lajeja sopeutumaan ja muuttumaan. Erityisesti ilmaston muutokset ovat oleellisesti vaikuttaneet ihmisen lajin kehitykseen.  Ilmaston kuivuminen ja sademetsien väheneminen esimerkiksi pakotti aikoinaan apinaihmisen siirtymään savannille. Siellä piti oppia kävelemään pystyssä ja juoksemaan – ja elämään ryhmissä, ja kommunikoimaan kavereiden kanssa. Genomiin kertyi muutoksia – lähimpään kädellislajiin eli simpanssiin verrattuna  n.  4 % koko genomisesta sekvenssistä on aikojen kuluessa muuttunut. Tärkeimmät geneettiset muutokset jotka selittävät ihmisen ja simpanssin fyysisiä eroja liittyvät kuitenkin vain noin puoleen kymmeneen geeniin, jotka säätelevät ihmisen aivojen, kurkunpään ja käden rakenteen kehitystä. Nykyihmisen genomi on edelleen jotakuinkin se sama millaiseksi se kehittyi esi-isien metsästäessä Afrikan savanneilla.

Se mikä on muuttunut on meidän kulttuurimme, tietotasomme, viestintämme ja elämäntapamme. Biologisesti olemme yhä jotakuinkin samanlaisia kuin olimme 200 000 vuotta sitten. Muuten on elämä mallissaan, mutta tämä savannilla kehittynyt kroppa ei vain oikein sopeudu tähän toimistotuolilla työskentelyyn.

2 kommenttia “Ajan taju”

  1. Jorma Kilpi sanoo:
    2.9.2014 10:58

    Ihan siitä ilosta että kommentointi taas toimii pitää heti hyödyntää sitä.

    Ajan tajuaminen ei ole suora aistihavainto, vai onko? Mielestäni tarvitaan muisti ja kyky hakea informaatiota muistista. Tarvitaanko muuta ajan tajuamiseen?

    Evoluution perusmekanismi on sopeutumista, siis reaktiivista eikä ehkä edellytä geneettistä muistia. Geeniperimään jää kuitenkin jälkiä ominaisuuksista jotka joskus olivat tarpeellisia, nyt eivät ole mutta tulevaisuudessa ehkä taas ovat. Herää kysymys: jos geeniperimään ei jäisi jälkiä menneistä ajoista ja ominaisuuksista, niin olisiko yksilötasollakaan kehittynyt muistia?

    Kaikenlaista sitä miettiikin kun pitäisi ihan muita töitä tehdä…

    Vastaa
    1. Kirsi Lehto sanoo:
      4.9.2014 21:59

      Jorma,
      nämä on tosi kiehtovia kysymyksiä, ja itse liikun tässä ”tajunta-asiassa” ihan mutu-tuntumalta. Kuitenkin ajattelisin että ajan käsitteen ja ajan pituuden tajuaminen liittyy erittäin korkeaan tietoiseen ajatteluun – siis korkeaa alyykkyytä. Vai olisikohan sitä esim. sellaisilla muuttavilla eläimillä (esim. linnuilla) jotka palaavat aina uudelleen samoille paikolle. Ei kait? Onhan myös olemassa joku ihmisheimo (alkeelline) jolla ei ole käsitettä eilen tai huomenna, on vain nykyhetki. Kummallista!!

      Tuosta geneettisestä muistista: käsittääkseni kaikki genomiin syntyvät muutokset – tai ainakin ne muutokset jotka säilyvät ja aiheuttavat jotakin valinta-etua – ne kaikki voidaan lukea geneettiseen muistiin. Se on siis oleellinen osa evoluutiota.

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *