Arkisto
- syyskuu 2020
- elokuu 2020
- kesäkuu 2020
- toukokuu 2020
- huhtikuu 2020
- maaliskuu 2020
- helmikuu 2020
- tammikuu 2020
- joulukuu 2019
- marraskuu 2019
- lokakuu 2019
- syyskuu 2019
- elokuu 2019
- kesäkuu 2019
- toukokuu 2019
- huhtikuu 2019
- maaliskuu 2019
- helmikuu 2019
- tammikuu 2019
- joulukuu 2018
- marraskuu 2018
- lokakuu 2018
- syyskuu 2018
- elokuu 2018
- heinäkuu 2018
- kesäkuu 2018
- toukokuu 2018
- huhtikuu 2018
- helmikuu 2018
- tammikuu 2018
- joulukuu 2017
- marraskuu 2017
- lokakuu 2017
- syyskuu 2017
- elokuu 2017
- heinäkuu 2017
- kesäkuu 2017
- toukokuu 2017
- huhtikuu 2017
- maaliskuu 2017
- helmikuu 2017
- tammikuu 2017
- joulukuu 2016
- marraskuu 2016
- lokakuu 2016
- syyskuu 2016
- elokuu 2016
- heinäkuu 2016
- kesäkuu 2016
- toukokuu 2016
- huhtikuu 2016
- maaliskuu 2016
- helmikuu 2016
- tammikuu 2016
- joulukuu 2015
- marraskuu 2015
- lokakuu 2015
- elokuu 2015
- kesäkuu 2015
- toukokuu 2015
- huhtikuu 2015
- maaliskuu 2015
- helmikuu 2015
- tammikuu 2015
- joulukuu 2014
- marraskuu 2014
- lokakuu 2014
- syyskuu 2014
- elokuu 2014
- kesäkuu 2014
- toukokuu 2014
- huhtikuu 2014
- maaliskuu 2014
- helmikuu 2014
- tammikuu 2014
- joulukuu 2013
- marraskuu 2013
- lokakuu 2013
- syyskuu 2013
Nyt se onkin jo selviämässä
Vielä vuosi sitten kirjoitin kokonaisen pitkän sarjan blogeja siitä miten käsittämättömän vaikea ja mahdoton prosessi elämän synty on ollut. Tuolloin vielä näytti siltä että spontaani kemiallinen kehitys, alkaen pikkiriikkisistä molekyyleistä ja päätyen kokonaisiksi eläviksi soluiksi, näytti sisältävän loputtomasti ongelmia: ensinnäkin oikeanlaisten rakennuspalikoiden valikoituminen kaikenlaisista satunnaisista kemiallisista tuotteista oli täysi mysteeri, nukleotidien tuottaminen ei näyttänyt onnistuvan, samoin niiden polymerisaatio ja replikaatio oli hyvin vaikeaa.
Reaktiivista liukoista fosforia (schreibersiittiä) näytti olevan saatavana vain suurista meteoriiteista. Sitten oli hyvin suuri ongelma se että josko näille reaktioille tunnettiinkin joitakin mahdollisia reittejä, ne kaikki näyttivät vaativan erilaisia olosuhteita – vaikka loogisesti voisi ajatella että koko prosessin piti edetä yhdessä ja samassa paikassa alusta loppuun. Samoissa olosuhteissa piti myös kehittyä metaboliareittejä jotka tuottivat erilaisia energiarikkaita yhdisteitä.
Kompleksisuuden kasvaminen niin pitkälle että se tuotti proteiinisynteesikoneiston näytti mahdottomalle. Solukalvojen synnystä oli olemassa vain useita erilaisia teorioita, ja eukaryoottien alkuperä ja sukulaisuus prokaryootteihin oli vielä täysin hämärän peitossa.
Parin viime vuoden aikana monet näistä kysymyksistä ovat ratkenneet. Nyt parikin eri kemistiryhmää (John Sutherlandin ja Ernest Di mauron ryhmät) ovat osoittaneet että nukleotidejä, aminohappoja ja lipidejä syntyy joko vetysyanidista, tai sen veden kanssa reagoineesta muodosta formamidista; edellinen ryhmä on myös näyttänyt että nukleotidit pinoutuvat keskenään ja sitten linkittyvät toisiinsa (Pino et al. 2015. Life 5: 372-384; Saladino et al. 2012. Phys. Life Rev. 9:84-104. Patel et al. 2015. Nat. Chem. 7: 301-307); formamidia syntyy hydrotermisissä vulkaanissa systeemeissä. Myös aktiivista pelkistynyttä fosforia (schreiberiittiä) syntyy kuumissa vulkaanissa olosuhteissa. Siellä syntyy ja liukenee myös boraatteja, jotke stabiloivat RNAta.
Loistavin ja kaunein tulos – tai oikeastaan vain nerokas päätelmä – on julkistettu Mulkidjanian ja kumppaneiden paperissa (2012, PNAS E821-E83, http://www.pnas.org/content/109/14/E821.full)
jossa he päättelevät että kaikkien solujen yhä vieläkin käyttämät kationit K+, Mn2+, Zn2+, sekä fosfaatti osoittavat että varhaisten solujen piti syntyä KUIVISSA (EI MERENALAISSA) VULKAANISISSA YMPÄRISTÖISSÄ. Tämä taas sopii hyvin yhteen edellisten johtopäätösten kanssa. Nämähän osoittavat että myös RNA nukleotidit ja niiden polymeerit syntyivät tällaisilla samanlaisilla kuumilla laavakentillä, missä aineet konsentroituivat joko fumaroleihin, tai haihtuviin lammikoihin ja maakerrosten huokosväleihin.
Ja muistatteko, eukaryoottien ja arkeotien yhteinen vanha esi-isä tai lähisukulainen (lokiarkeota) löytyi viime heinäkuussa (julkaisu Naturessa, ja raportti mun blogissa) sieltä pohjoisen jäämeren pohjalta, Loki-linnasta.
No, eihän tämä nyt vielä ihan kokonaan selvää ole eikä välttämättä ihan helppoakaan – mutta ainakin se alkaa nyt näyttää ihan mahdolliselle….
9 kommenttia “Nyt se onkin jo selviämässä”
Vastaa
Jätehuollosta
Tervehdys taas lukijalle, pitkän kesän jälkeen. Nyt olisi asiaa jätehuollosta. Ihmettelet varmaan miten ihmeessä tämä aihe liittyy astrobiologiaan – mutta liittyypä hyvinkin, ihan oleellisesti. Kyse on elämän mahdollisuuksien muuttumisesta nyt ja tulevaisuudessa.
Eräs merkkitapauksena täällä Turussa, viikko sitten, oli Esko Valtaojan jääminen eläkkeelle professorinvirastaan. Laitos piti Eskolle hienot läksiäiset, ja juhlassaan Esko piti mielenkiintoisen luennon – tavoilleen uskollisena hän julisti tieteen suurta merkitystä maailmassa.
Hän listasi lukemattomia asioita – alkaen elintasosta, tasa-arvosta, koulutuksesta, terveydenhoidosta, ruuantuotannosta aina kulutustason nousuun – jotka ovat koko ajan parantuneet viimeisen sadan vuoden aikana, johtuen juuri tieteen ja teknologian edistymisestä. Ja kasvun ansiota: tuotannon jatkuva kasvu on se mylly joka jauhaa tätä kaikkea lisää, koko ajan, ainakin kaikille hyväosaisille. Hän on vakuuttunut että kehitys jatkuu samaan suuntaan, ja tämän hän perustaa historialliselle talouden kasvukäyrälle, joka näyttää kohoavan rajattomasti ylöspäin, mitattuna GDP (gross domestic – or national – product) luvulla:
Katso kuva: Maailman taloudellinen kasvu, https://en.wikipedia.org/wiki/World_economy, lineaarisella ja logaritmisella asteikolla.
Yksi ongelma tässä taloudellisen hyvinvoinnin määrässä ja kasvussa on tietysti se että se jakautuu hyvin eri tavoilla eri puolille maailmaa. Ja toinen – valtaisa – ongelma on että kasvu perustuu siihen että kaikki materiaalit vain virtaavat nopeammin ja nopeammin kuluttajien käsien kautta kaatopaikoille tai ympäristöön.
Itse ihmettelen paria juttua: millä perusteella voidaan olettaa tuon käyrän jatkuvan koko ajan ylöspäin – ja miten kauan niin voidaan olettaa tapahtuvan. Käyräthän voivat kääntyä mihin päin vain, vaikka huomenna. Toiseksi: jos kasvu jatkuu, niin sen ainakin pitäisi kohdistua muualle kuin meidän hyvinvointivaltioihimme. Nimittäin, kehitys ei ole kestävää jollei se ole oikeudenmukaista – kuten nyt jo pakolaisten määrästä nähdään. Ja kolmanneksi – jos kokonaistuotanto – ja jätteentuotanto – tästä vielä edelleen kasvaa niin tämä planeetta hukkuu ka – kaikenlaisiin jätteisiin. Jos kasvua halutaan, niin sen pitää olla jossakin muussa kuin kulutustuotteiden yhä suuremmassa tuottamisessa ja kuluttamisessa, ainakin täällä meillä.
Tulee tällainen olo:
Äiti Maa, olet ihan
Sinä meidät kasvatit
savannilla, leirinuotioilla
sinä opetit meidät
ymmärtämään itseämme,
ja sinua.
Mutta ymmärrämmekö?
Ymmärrämmekö varjella sinua
ihmisen rajattomalta kasvulta?
Varjella ahneelta taloudelta
joka haluaa syödä
koko planeetan.
Paljon mukavampi olo tuli pari viikkoa sitten kun kuuntelin MEPPI Sirpa Pietikäisen haastattelun YLE 1:ltä, aiheesta KIERTOTALOUS. Löytyy yhä linkistä
http://areena.yle.fi/1-2861491
Pietikäinen on tehnyt aiheesta mietinnön joka on hyväksytty EP:ssä. Mietinnön sisältö on että maailma käyttää tällä hetkllä tuotantoon 1,5 kertaisesti niin paljon resursseja mitä planeetta pystyy tuottamaan – mikä on jo nytkin mahdoton yhtälö, ja edellä mainitun kasvun kanssa käy koko ajan mahdottomammaksi. Toinen tähän liittyvä valtava ongelma on se että suuri osa noista resursseista – raaka-aineista – päätyy hyvin nopeasti jätteeksi kaatopaikoille tai ympäristöön. Talouden kasvu = tuotannon kasvu = tuotteiden lyhempi käyttöikä = nopeampi kierto kaatopaikoille.
Pietikäisen mietinnön sisältö on että Euroopan pitää pyrkiä lähivuosikymmenten aikana raaka-aineiden käytön ja hävikin vähentämiseen. Edelleen pitää pyrkiä kaiken materiaalin täydelliseen kierrätettävyyteen: kiertotaloudessa ei synny jätettä juuri ollenkaan, ei kaatopaikoille, eikä polttoon. Käytännön tavoitteena on että 2030 mennessä jätteiden tuotto pienenee puoleen, 2050 mennessä loppuu kokonaan. Tarvitaan sellainen paradigman muutos että jätteet opitaan näkemään raaka-aineena joka kiertää suljetussa kierrossa
Nykyään suuri osa kaikista käytetyistä materiaaleista – onpa se ruokaa, energia, kasviravinteita, vaatekuituja, mineraaleja, lääkeaineita, rakennusmateriaaleja, elektroniikkaa – päätyy suoraan pilaamaan ympäristöä. Kaatopaikoille ja mereen. Markkinatalous suorastaan perustuu siihen että kaikki tuotteet on SUUNNITELTU kertakäyttöisiksi ja lyhytikäisiksi – ja tämä on nimenomaan se periaate jolla lisätään myyntiä.
Tarvitaan lainsäädäntöä ja hintapolitiikkaa jotka velvoittavat – ja tekevät kannattavaksi – tuottaa vain sellaisia tuoteita jotka eivät hukkaa raaka-aineita, missään vaiheessa, ei tuotannossa, kaupassa eikä loppusijoituksessa. Tuotteita jotka voidaan käyttää kauan – käyttää uudelleen – korjata – tuunata – kierrättää. Yhteiskunnallisesti ja ympäristön kannalta kestävää tuotantoa. Jos tämä periaate tehdään lainsäädännöllä pakolliseksi kaikille toimijoille, siitä tulee myös taloudellisesti kannattavaa sekä tuottajille että kuluttajille.
Haaskaamisesta hyvänä esimerkkinä ovat erityismetallit: maailman teknologiassa pyörii nyt sen verran nikkelia että kierrättämällä se riittäisi 70 vuodeksi – sen sijaan rakennetaan kaivoksia – sellaisia kuin Talvivaara, missä yhä suuremmilla kustannuksilla louhitaan yhä matalammista mineraaliesiintymistä – yhä suuremmilla ympäristöhaitoilla – vain siksi että se materiaali kierrätetään entistä nopeammin kaatopaikalla.
Nykyään materiaalien kierrättämisen ongelmana ovat sekoitetut materiaalit, komposiitit. Esimerkiksi, keinokuidut – etenkin muovi – vaatteissa, erilaiset kumit autojen renkaissa, sekoitemuovit—juuri nämä jotka eivät hajoa missäään luonnon prosessissa, vaan päätyvät mikroskooppisina muovikuituina ravintoketjuihin, ja kaikkialle.
Nyt aletaan olla huolissaan siitä että puolet Euroopan kaatopaikoista vuotaa – siis haitalliset aineet valuvat kaatopaikka vuorista ympäristöön ja pohjavesiin –ja ajan mittaan se toinenkin puoli vuotaa–eli, haitalliset aineet valuvat niiden pohjan läpi ympäristöön. Tulevaisuudessa pitää käynnistää työ missä kaikki kaatopaikat perataan ja haitalliset jätteet perataan sieltä pois. Ei ole halpaa!!
Nyt tarvitaan paradigman muutosta: tarvitaan pitkäikäiset ja korjauskelpoiset tuotteet, kierrätettävät materiaalit, sekoitusmateriaalit kiellettävä – niin että ne voidaan kierrättää.
Jos tiede haluaa oikeasti parantaa maailmaa, niin se voisi alkaa ratkaisemaan sitä miten materian käyttöä minimoidaan (vaikka kierrättämällä, tai virtuaalituotteilla) – eikä sitä miten sitä koko ajan lisätään kaikenmaailman tarpeettomilla hilavitkuttimilla.
18 kommenttia “Jätehuollosta”
-
Lasse Reunanen sanoo:
Esko Valtaoja oli HS:n haastattelussa su 12.7.2015 kesäpaikkansa (Korvanniemi) Nuasjärvellä lähellä Kajaania, josta karttapiirros Talvivaaran kaivosalueelta rakennettavalle purkuputkelle (18 km / poistamaan myrkyllisen ylitulvimisen riskiä).
Esko Valtaoja Talvivaaran piensijoittajana piti ratkaisua oikeana. Purkuputkelle olisi hyvä teettää myös pikasulku, jotta päästöylitykset saadaan kontrolliin (kenties tehtykin).
Valtaojaa lehteen kuvasi Sami Kilpiö – joka ennen HS:n työtään ollut Salon Seudun Sanomat lehtikuvaajana. To 9.7.2015 näin Kilpiön (kookas, ruskettuneena) Salon iltatorilla torikahvion pöydässä (kamerallaan) kun jotakin vieressään haastateltiin. Pe 10.7.2015 HS julkaisi laajan kirjoituksen Salossa lopettavasta Microsoft tuotekehitysyksiköstä (noin tuhat työpaikkaa) ja siinä Sami Kilpiön kuvaamana haastateltu Lumia-puhelimen tuotepäällikkö (tuotenimeen sisältyi enne; lumien sulamisesta, samoin Talvivaaraan; toteutuneet ylivuodot).
Riskit yleensä ennakolta tiedostetaan, mutta vaihtoehtoisten toimintatapojen laajempi käsittely vasta riskien toteutumisten jälkeen (laajennettu ennakoiva tiedostaminen mahdollistaa muutosvalmiutta).Jätehuoltoon vaikuttaa myös tuotemäärien moninaisuus (laajakäyttöisyys vähenee monimuotoisuuksiin). Salossa oli ennen nyttemmin poistunutta kännykkäteollisuutta (Nokia / Microsoft) Saloran laaja radio- ja tv-tuotanto (jotka kännyköiden alkuvaiheessa 1980- ja 1990-luvulla poistuivat tuotannosta). Saloran (sittemmin Nokia) tehdasalueen vapautuneisiin rakennuksiin tullut uutta toimintaa mm. Suomen tv- ja radiotuotannon museo (maksuton pääsy kuukausien ensimmäiset perjantait) – jossa näkee tv-mallien monimuotoisuutta (satoja eri malleja). Samaa monimuotoisuutta kaikessa nykyajan laitteistoissa.
Eikö olisi aika rajoittaa mallistojen kirjavuutta ja keskittyä maailmanlaajuisesti toimivimpien ratkaisujen yhteensopivuuksiin (käyttöikää lisäten).-
Kirsi Lehto sanoo:
Ehdottomasti olisin sitä mieltä että kaikessa tuotannossa pitäisi tavoitteena olla laitteiden pitkäikäisyydne ja yhteensopivuuden lisääminen – ei vähentäminen, niinkun nykyään on trendi. Luulisin että tuohon suuntaan – samoin kuin turhien ympäristöriskine ehkäisemisen suuntaan – päästäisiin tehokkaasti sekä porkkanoiden että sanktioiden avulla. Lainsäädäntö voi näihin suoraan vaikuttaa – jos vain haluaa.
-
-
Kiitos Kirsille hyvästä blogista! Kun olin nuori, yksi maapalloa koskevista perusajatuksistani oli, että ihmiskunta hukkuu jonakin päivänä omiin jätteisiinsä. Valitettavasti tämä käsitykseni on vain vahvistunut vuosikymmenten saatossa. 🙁
Kirsi kirjoitti lopuksi: ”Jos tiede haluaa oikeasti parantaa maailmaa, niin se voisi alkaa ratkaisemaan sitä miten materian käyttöä minimoidaan (vaikka kierrättämällä, tai virtuaalituotteilla) – eikä sitä miten sitä koko ajan lisätään kaikenmaailman tarpeettomilla hilavitkuttimilla.”
Tieteellä on toki jo nyt useita keinoja, joilla rajallisen maailman lisääntyvää jäteongelmaa voitaisiin keventää. Ongelma on siinä, että kovin harvalukuista tiedemiesten joukkoa ei kuunnella! Irtopisteitä keräävät poliitikot ja Mr.Markkinavoimat pitävät huolen siitä, että kaikenlaisilla ”hilavitkuttimilla” luodaan kansalaisille tarpeita, jotka pitävät nämä turhuuden (saastuttavat) markkinat pyörimässä. Näin tapahtuu maailmanlaajuisesti.
Ilmastonmuutos on hyvä esimerkki tästä: jo vuosikymmenet on ollut selviö – kiitos tieteen – että teollisuus saastuttaa ja muuttaa ilmastoa. Varoituksen viestit ovat kaikuneet kuuroille korville; poliitikot eivät ole uskaltaneet luoda sellaista kansainvälistä lainsäädäntöä, jolla pakotettaisiin Mr. Markkinavoimat lopettamaan saastuttaminen. Minkä vuoksi? Koska se maksaisi paljon ja rajoittaisi yrittämisen vapautta tässä ”liberaalissa” maailmassa. Surullisen lyhytnäköistä on elämän meno Telluksellamme.-
Joo, näin on. Mutta tarvittais globaalia, mahdollisimman kestävällä ja oikeudenmukaisella pohjalla olevaa politiikkaa, jotta kaikille ihmisille tulis mahdolliseks saada omilla kotiseuduillaan kohtuullinen toimeentulo – ja myös sellaisia ylellisyyksiä kuin koulutusta, kohtuullista terveydenhoitoa –minimaallisella ympäristökuormituksella. Tämä ei varmastikaan tapahdu vapaa-ehtoisesti – kaikki nuo omaa etuaan ajavat markkinavoimat ja vallanpitäjät aina vetävät ”voitot kotiin”, haittavaikutuksista välittämättä. Mutta olisko olemassa niin vahvaa lainsäädäntötahoa joka sen voisi toteuttaa? Tiedon valta?
-
-
Kirsi kirjoitti muun muassa: ”Tarvittaisiin … myös sellaisia ylellisyyksiä kuin koulutusta, kohtuullista terveydenhoitoa –minimaallisella ympäristökuormituksella.”
Yhteiskunnan taloudelliset rakenteet ovat kehittyneissä maissa melko monimutkaiset. Kirsin mainitsemat koulutus ja terveydenhuolto – jotka ovat äärimmäisen tärkeitä – kuuluvat ns. julkisen talouden kustannuksiin. Jos käy niin, kuten Suomessa juuri nyt on tapahtumassa, että ympäröivän yhteiskunnan rakenteet alkavat murentua, eli teollisuustuotanto heikkenee ja vienti takkuaa useita vuosia peräkälkeen, ei julkisen talouden kasvattamiselle tai edes sen ylläpitämiselle entisellä tasollaan ole mitään mahdollisuuksia. Velaksi syöminen johtaa ennen pitkää katastrofiin, joka on pahempi kuin ympäristökuormitus.
Juuri näistä syistä johtuen muun muassa Sari Sairaanhoitajan ja Pekka Poliisin palkkapussia ollaan keventämässä hallituksen päätöksillä. Kun rahat loppuvat, ne loppuvat, vaikka olisi kuinka ison talon poika. 🙁-
Nämä kehitysskenaariot – juuri nuo mitä mainitset – ovat niin huolestuttavia – tai oikeastaan, ne niin selvästi osoittavat nykyisen kehityssuunnan kestämättömyydes – että meillä on edessä pakkotilanne että koko yhteiskunta- ja/tai talousrakenne pitää saada siirrettyä kestävämmelle pohjalle. Tarvitaan joku uus paradigmi elämiseen ja kaupankäyntiin – ehkä tarvitaan tuotteiden ja paljelujen ja laatutekijöiden ihan uudenlainen hinnoittelu. Haasteellista (toivotavasti myös hauskaa, sitten lopulta).
-
-
Kosmos sanoo:
Uskon Esko Valtaojan visioon. Tiede ja teknologia pystyy ratkaisemaan jäte- ja ympäristöongelmat. Tulevaisuudessa ei tarvita niitä kulutustavaroita mitä nyt valmistetaan. Älypuhelin korvaa jo nyt lukemattomia tavaroita ja asioita, eikä älypuhelin ole kehityksen päätepiste. Uutta teknologiaa on aivan oven takana.
Enemmän epäilen ihmisen mieltä. Yksi diktaattori pystyy pistämään maailman sekaisin. Katselin hiljattain luontodokumenttia Apinoiden saari. Saari olisi periaatteessa apinoille paratiisi, mutta apinat tekevät siitä toisilleen helvetin. Tosin hyviäkin hallitsijoita nousee johtajiksi, mutta enimmäkseen tapellaan kaikkia vastaan. Tuli mieleen, että kyllä tämä maapallo on karvattomien apinoiden saari.-
Noinhan se näyttää olevan. Valtavasti ongelmia nousee siitä, kaikilla tasoilla ja monessa kohtaa, että johtoporras ajaa vain omaa tai tietyn ryhmän etua. Minkään systeemin toiminta ei ole kovinkaan kestävällä pohjalla jos se ei ole oikeudenmukaista ja tasapuolista. Mutta onhan sitten myös niinkin – ainakin näin demokraattisissa systeemeissä – että johtajat ovat juuri sellaiset kuin kansa ansaitsee.
Itse kyllä haluan sanoa näin julkisesti että arvostan sitä että Suomen korkein johto kantaa vastuunsa — vaikka ovatkin nyt aika mahdottoman vaikean tilanteen keskellä. -
Kosmos kirjoitti: ”Tiede ja teknologia pystyy ratkaisemaan jäte- ja ympäristöongelmat.”
Optimistisesti ajatellen näin saattaa olla joidenkin asioiden kohdalla, mutta kaikella saastumisella on omat rajansa, joiden ylittämisen jälkeen luonnon tuhoutuminen jatkuu, vaikka kaikki toiminta sen aiheuttamiseksi lopetettaisiin.Kosmos jatkoi: ”Enemmän epäilen ihmisen mieltä.”
Tässä osuit naulan kantaan. Ihminen on eläinkunnan edustajista ainoa, joka tappaa suuruudenhulluuttaan. Syyrian al-Assad on yksi malliesimerkki tästä, ja yksi merkittävä pakolaisvirran aiheuttaja, mutta muita ”karvattomien apinoiden” edustajia riittää eri maiden johtajissa pilvin pimein. Tässä suhteessa en näe valoa tunnelin päässä. 🙁-
Me ”karvattomat apinat” – tämä voi olla kyllä epäreilua apinoiden halventamista – olemme sillai idiootteja että ajamme lyhytnäköisesti ja itsekkäästi aina vain omaa etuamme – vaikka se pitkässä juoksussa kääntyisi kaikkia, myös itseämme vastaan. Vastakkainasettelusta pitäisi osata siirtyä yhteisen hyvän tavoittelemiseen.
-
-
-
Luonnon kestokyky on jo nyt voinut ylittyä. Silti näköpiirissä on teknologioita jotka ehkä voivat korjata tilannetta, antaa jatkoaikaa.
Jo nyt osataan valmistaa hiilidioksidista polttoainetta aika puhtain keinoin.
Mikä on Methanobacterium palustre ? Eikös ihminenkin pelitä loppupelissä sähköllä ? Vai onko tämä liian scifiä ?-
Joo – methanobacterium palustre on soiden hapettomissa kerroksissa elävä metaania tuottava bakteeri. Sen optimilämpötila on noin 35 C. Jos lämpötila nousee ja suot lämpenevät, tämän toiminta varmasti lisääntyy – metaanin tuotto kasvaa. Sama tapahtuu, myös hyvin mittavassa kokluokassa, sitä mukaa kun artisten alueidne maaperässä oleva ikirouta sulaa. Metaani on vielä huomattavasti tehokkaampi kasvihuonekaasu kuin hiilidioksidi, joten selvä se mihin suuntaan tämä johtaa – kiihtyvällä vauhdilla.
Tuon bakteerin avulla voi myös tuottaa hiilidioksidista ja sähköstä (= hajotetusta vedestä) metaanikaasua, joka kelpaisi myös polttoaineeksi. Voisi siis olla hiili-neutraalia polttoainetta, koska se poltettaisiin takaisin hiilidioksidiksi. Tässäkin prosessissa kuitenkin kuluu sähköä – en tiedä hyötysuhdetta.
-
Kiitokset Kirsi lyhyestä ja paljonpuhuvasta kommentista. Methanobacterium palustre on ristiriitainen örkki.
Kaikesta tästä tulee mieleen vanha sananlasku; suo siellä, vetelä täällä.
-
-
-
Siperian ikiroudan alueelta on viimeisen vuoden aikana löytynyt valtavia kraatereita, joita ei ole ennen havaittu ja joiden syntymekanismia ei täsmällisesti tunneta. Venäläiset tutkijat ovat mitanneet kraatereista poikkeuksellisen korkeita metaanipitoisuuksia. Tämä prosessi on seurausta ilmaston lämpenemisestä ja tyypiltään sellainen, että sitä ei ihmisen keinoin voida enää pysäyttää.
Kuten Kirsi mainitsi, metaani on ilmakehälle vakavampi uhka kuin hiilidioksidi. Voi hyvinkin olla, että pakolaisvirrat ovat kohtapuoliin taka-alalle jäävä puheenaihe sosiaalisessa mediassa …-
Eletään mielenkiintoisia aikoja! Älykkäänä olentona ihminen varmaan selviää näistä — KUNHAN muistaa että ollaan samassa veneessä, eikä kukin omassaan. Pahinta on se jos strategiaksi tulee koettaa upottaa toinen toistensa veneitä.
-
On olemassa ilmastonmuokkauskeinoja. Niihin liittyy valtavia riskejä mutta pakkotilanteessa niitä ehkä käytetään.
-
Liitänpä tähän vielä ajankohtaisen uutisen tältä päivältä (25.9.), koska jenkeissä republikaanien presidenttiehdokkaaksi pyrkivä Donald Trump kertoi käsityksiään ilmastonmuutoksesta, josta aiheesta tässäkin Kirsin blogissa olemme keskustelleet:
”Trump sanoi CNN:n haastattelussa, ettei usko ilmastonmuutokseen, eikä siihen, että se on niin akuutti ongelma kuin esitetään (paavi puhui aiheesta). Trumpin mukaan yhdysvaltalaisia yrityksiä ei saa liiaksi rasittaa rajoituksilla ilmastonmuutoksen nimissä.”
Tämä uutinen sisältää pähkinänkuoressa kaikki ne ongelmat, jotka ovat esteenä maapallomme saastumisen ehkäisytyössä. On surullista, suorastaan järkyttävää se, että poliittisten irtopisteiden keräilyn vuoksi johtavat poliitikot sulkevat silmänsä tosiasioilta, jotka uhkaavat koko ihmiskunnan hyvinvointia!
Entinen demokraattipoliitikko ja Bill Clintonin varapresidentti Al Gore ryhtyi politiikasta luovuttuaan ilmastonmuutoksen mannekiiniksi, ja hän on kiertänyt maailmaa varoitellen muutoksen seurauksista. Tästä työstään hänelle myönnettiin Nobel v. 2007. Harmi vain, että Gorekin aloitti tämän tärkeän julistustyönsä vasta jätettyään politiikan.
-
Nyt voidaan vain toivoa että USAn seuraava presidentti tulisi olemaan se toinen Clinton! Eikä ainakaan tuo trump.
Kunkin USAn presidentin toimikausi on varsin lyhyt maailman ilmastohistoriaa ajatellen – mutta silti nämä yksittäiset ihmiset (niinkuin jotkut muutkin yksittäiset ihmiset?) voivat tehdä asiaan vaikka lähtemättömän vaikutuksen. Pelottavaa…
-
-
-
Vastaa
Puhuvat valaat ja ainutlaatuiset ihmiset
Heinäkuun alussa tarjoutui minulle mahdolisuus istua rantakivillä, tarkkailla maitovalaita ja kuunnella niiden ääniä veden päältä, kuin myös pinnan alta. Vienanmeren Solovetskin luostarisaari on itsessään hieno paikka ja luonto on siellä pohjoista. Alueen lähihistoria on kuitenkin järkyttävä. Siellä kuoli yli 100 000 ihmistä gulagin vankileirillä. Lisää tietoa löydät Soltsenitskin Gulag- Vankileirien saaristo- nimisestä, Nobel palkitusta kirjasta. Tämä kaikki laittoi miettimään ihmisen sisäistä hyvyyden ja pahuuden taistelua noin kulttuurin ja sivilisaation säilymisen kannalta. Miettimistä riittää edelleen.
Oli laskuvesi, aamuyö klo 2, lämpötila +2, tuuli 2m/s.Taivaalta tuli vähän valkoista. Valaat olivat naaraita ja harmaampia poikasia. Täysikasvuiset koiraat olivat kaukana merillä. Koiraiden soidinääniä ei siis kuuluisi täällä. Naaraiden ja poikaisten ääniä kuului sitäkin enemmän. Siellä ne keskustelivat – vai huutelivatko ne itsekseen ilman varsinaista merkitystä?
Kaskelottien tiedetään keskustelevan keskenään. Ääniä oli miellyttävä kuunnella. Ei kuulunut varsinaisia riitasointuja. Välillä ne lauloivat kuvannollisesti kuin kanarianlinnut. Muutaman tunnin ajan, kun vesi oli alhaalla, oli mielenkiintoista huomata laulun lisäksi kaksi käyttäytymispiirrettä. Ensimmäinen piirre oli, että maitovalaat ikään kuin katsoivat meitä. Yleensä valaista näkyi vain selkäpuoli. Toisinaan joku niistä nousi pystyasentoon ja nosti pään kaulaa myöden vedestä ja näytti tarkkailevan nimenomaan meitä rannalta tarkkailevia. Toinen piirre, jonka tulkitsin puhtaaksi ilonpidoksi oli selällään uiva maitovalas, jonka pää oli veden yläpuolella. Sellaista toimintaa, josta valas selvästikin nautti. Nauttiminen ja hetkeen tarttuminen varmaan vähentää valaankin stressiä.
Viimeisessä Science-tiede lehdessä pohdiskeltiin ihmisen evoluutiota. Ihmisen sukupuu perustuu osittain DNA-tutkimuksiin, mutta suurimmaksi osaksi erilaisiin fossiilisiin kallo- ja hammasmittauksiin. Vaikka ihmisen sukupuun lajitaksomonia on vielä melko epäselvä, on syytä muistaa, että ihmisen kehitys on seurannut evoluution lakeja niin kuin minkä tahansa muunkin lajin kehitys. Emme ole siinä mielessä pätkääkään erilaisia kuin muut selkärankaiset.
Voimme kaikki tunnistaa omasta elämästämme hetkiä, joilloin olemme vain keskittyneet nauttimaan olostamme — esimerkiksi nauttiessamme kesäisestä järvimaisemasta. Me osaamme rauhoittua, istua järven rannalla, nauttia hetkestä ja sen äänistä, rakentaa jotain yksinkertaista tai esimerkiksi laulaa kauniisti ja kokea hetket miellyttävinä tai kauniina. Mikseivät muutkin selkärankaiset pystyisi vastaavaan? Miksi evoluution keskeisimpiä osia lajin säilymistä, ympäristöpaineita, ja valintapaineita painotetaan niin voimakkaasti ja monasti siinä sävyssä että ympäristö olisi jotenkin vihamielinen – kovin tuskaisaa? Miksei missään mainita, että eläinten hyvän olon tunne on varmasti tärkeää, ainakin korkeampien eliöiden säilymiselle?
2 kommenttia “Puhuvat valaat ja ainutlaatuiset ihmiset”
-
Petri Nyström sanoo:
”Voimme kaikki tunnistaa omasta elämästämme hetkiä, joilloin olemme vain keskittyneet nauttimaan olostamme — esimerkiksi nauttiessamme kesäisestä järvimaisemasta. Me osaamme rauhoittua, istua järven rannalla, nauttia hetkestä ja sen äänistä, rakentaa jotain yksinkertaista tai esimerkiksi laulaa kauniisti ja kokea hetket miellyttävinä tai kauniina. Mikseivät muutkin selkärankaiset pystyisi vastaavaan?”
Olen seuraillut, kun varis leikkii myrskytuulen kanssa ja selvästi nauttii. Kesäkanat makailevat auringonpaisteessa koivet kohti taivasta. Kyllä ne muutkin osaavat. Onneksi niin.
-
Maitovalaat lienee eriytyneet vain Vienanmeren seutuville. Useimmat eläimet eriytyy omille alueilleen ja sopeutuu sinne missä on hyvä olla.
Samoin ihmisetkin ja vain pakkotilanteet saa laajempaa liikehdintää. Kesän pakolaisryhmät näyttäneet miten muutaman vuoden odottelun jälkeen järjestäytyneet joukkoina liikkeelle – samoin eläimet joukkoina matkoilleen ja siten säilyminen todennäköisempää.
Maitovalaista jotkut tehneet kokeita musiikilla, johon valaat tavallaan vastanneet. Aistit eläimillä monenlaisia ja jotkin valaslajit kykenee skannaamaan äänellään kehon sisältäkin. Elekielellään eläimet ainakin osaa viestiä (ihmisenkin kansainvälinen kieli).Ilta-Sanomat la 29.8.2015 haastatteli eläkkeelle (jäänyttä) Esko Valtaojaa. Laaja haastattelu päättyi ihmettelyynsä;
”mitä — ihmiset tekevät, jotka vain istuvat junassa, eivätkä tee mitään?”
Oikoen voi sanoa ihmisten eläessään jo tekevänsä elämäänsä. Mutta junassa, itse matkatessani yleensä mennyt jonnekin tiedetyssä tarkoituksessani ja siihen valmistautuen – aamulla ottamalla eväitä mukaan ja syömällä, sitten lepäillen ja maisemaa seuraten (ja kanssamatkustajia). En itse pidä paljosta seurustelusta juna- tai linja-automatkoilla – joka vie mahdollisuutta aistia ja kokea aitoa uutta maisemaa (ei tv ym. tallennetta). Matkat aikamatkaamme avaruudessa – Maan pinnalla kulkiessammekin, ainutkertaisia joka hetkemme.
Paluumatkani junalla yleensä olleet koko päivän päätteeksi myöhään ja silloin hämärässä tai pimeässä enempi väsyneempänä vain lepää ja hieman nukkuukin (lukeminen ja ”tekeminen” silloin väsyneenä ei kunnolla onnistuisikaan).
Mielenkiintoista. Elämä kohtaa syntymisensä – myös teoriapöydillä. 🙂
Jee!! Niin muuttuu maailmankuva!
”Varhaisten solujen piti syntyä KUIVISSA (EI MERENALAISSA) VULKAANISISSA YMPÄRISTÖISSÄ.”
Luin hiljattain Peter Wardin kirjan Tuntematon elämä. Ward toimii biologian ja paleontologian professorina Nasan astrobiologian instituutissa. Kirsi ehkä tunteekin hänet?
Kirjassaan Ward pohtii kaikkia niitä potentiaalisia vaihtoehtoja, miten, missä ja milloin elämä olisi saattanut syntyä maapallolle.
Lukemastani mieleeni jäi erityisesti yksi nykyisin tunnetun elämän muoto, joka poikkeaa täysin Maan ekosysteemien valtavirrasta. Nimittäin Tyynen valtameren pohjasta vasta ”äskettäin” eli viime vuosisadan lopulla löydetyt mikrobien muodostamat uudenlaiset ekosysteemit, jotka eivät tarvitse auringonvaloa, yhteyttämistä, tai mitään muutakaan perinteisen ja vuosisatoja tunnetun elämän elementtiä. Nämä ”kummajaiset” saavat energiansa vulkaanisista lähteistä ja ne ”syövät” rikkiyhdisteitä, eli ne saavat elinvoimansa merenpohjasta purkautuvista kuumista kemiallisista keitoksista! Nämä mikrobit elävät valtavassa paineessa, täydellisessä pimeydessä (siis ei auringon valoa) ja jopa yli 300 C:n kuumuudessa, eli sellaisissa olosuhteissa, joissa perinteisen käsityksen mukaan ei elämää pitäisi edes olla. Olisiko tässä prosessissa avain selitykselle elämän synnystä telluksellamme?
Joo — kyllä se aivan selkeästi on niin että ne kaikista alkuperäisimmät eliöt ovat säilyneet näissä meidän kannaltamme hyvin ekstreemeissä oloissa: kuumassa, hapettomissa, rikinkatkuisissa, ilmeisesti vulkaanisissa ympäristöissä. Tosin, nyt aletaan olla sitä mieltä että se ihan ensimmäinen alku ei tapahtunut meren alla, mutta vulkaanisessa ja puolimärässä yhpäristössä kuitenkin. Ja näitä ”varhaisen kaltaisia” löytyy yhä vaikkapa noista mustien ja vaaleiden ”savuttajien ympäristöistä. Viime kesänä raportoitiin esimerkiksi uusi arkeonilinja, lokiarkeota (Nature 521,173–179 (14 May 2015) doi:10.1038/nature14447) – joka on suoraa sukua arkeonien ja eukaryoottien yhteiselle esi-isälle… ja asustaa syvän meren sedimenteissä, Lokilinna-nimisessä savuttajassa.
”Varhaisten solujen piti syntyä KUIVISSA (EI MERENALAISSA) VULKAANISISSA YMPÄRISTÖISSÄ.”
Onkos tämä kuiva ympäristö Darwinin lämpimän lätäkön kaltainen, vai kuivempi. Ilmeisesti nestettä tarvittiin alkusolun syntymiseen. Oliko se vettä.
Joo – kuva on tarkentumassa, joskaan se ei vieläkään ole ihan varma eikä yksiselitteinen – mutta nyt se näyttää jo ainakin mahdolliselle. Näyttää siltä varhaisimman kemian, siis sen mikä synnytti RNA-nukleotidit, piti tapahtua joko kuivassa, tai jossakin muussa nesteessa kuin vedessä. Tämä tarkoittaa että veden piti haihtua – jättää pelkistyneet hiili-ja typpiyhdisteet jälelle – tähän kelpaisi myös vedetön formamidiliuos. Siis, lammikko kävisi, tai maanpinnan alainen orgaaninen liuos, eli luivempi kuin se Darwinin arvelema lammikko. Vettä tarvittiii toki sitten seuraavissa vaiheissa, ennen kuin oikeita soluja pystyi syntymään.
Onko nukleotidejä löydetty avaruudesta tai meteoriiteistä ?
Elämän rakennuspalikoita on löydetty, mutta en ole selvillä mitä.
Murchinsonin meteoriitsta on löydetty nukleotidi-emäksiä – mutta ei kokonaisia nukleodideja, vielä vähemmän nukleotideja. Avaruudesta löytyy spektroskooppisesti pienia aldehydejä (form- ja glycoaldehydiä) – riboosisokerin lähtöaineita – mutta ei riboosisokeria… löytyy myös runsaasti vetysyanidia, joka voisi toimia nukleosidi-synteesin lähtöaineena. Aminohappoja, monenlaisia, löytyy meteoriiteista – mutta elämän kannalta nuo nukleotidit olisivat niitä kaikista tärkeimpiä – ja niitä ei löydy. On oletettu että niitä on tosi vaikea tuottaa missään olosuhteissa, mutta nyt nuo uusimmat julkaisut osoittavat että kyllähän niitä syntyy, nimenomaan syanideista, tai formamidista, joka on vetysyanidin ja veden yhdistelmä…
Kiitokset vastauksesta. Tämä selventää asian ymmärtämistä.
Olisi hienoa, jos lähiaikoina tulisi tiededokumentti aiheesta.
Ne ”tilastotieteilijät”, jotka ovat pitäneet elämän syntyä itsestää mahdottomana, joutuvat korjailemaan yhtälöitään.
Mielenkintoinen uutinen myös täällä: http://www.tiede.fi/keskustelu/39176/ketju/elaman_syntyminen