Arkisto
- syyskuu 2020
- elokuu 2020
- kesäkuu 2020
- toukokuu 2020
- huhtikuu 2020
- maaliskuu 2020
- helmikuu 2020
- tammikuu 2020
- joulukuu 2019
- marraskuu 2019
- lokakuu 2019
- syyskuu 2019
- elokuu 2019
- kesäkuu 2019
- toukokuu 2019
- huhtikuu 2019
- maaliskuu 2019
- helmikuu 2019
- tammikuu 2019
- joulukuu 2018
- marraskuu 2018
- lokakuu 2018
- syyskuu 2018
- heinäkuu 2018
- kesäkuu 2018
- toukokuu 2018
- huhtikuu 2018
- helmikuu 2018
- tammikuu 2018
- joulukuu 2017
- marraskuu 2017
- lokakuu 2017
- syyskuu 2017
- elokuu 2017
- heinäkuu 2017
- kesäkuu 2017
- toukokuu 2017
- huhtikuu 2017
- maaliskuu 2017
- helmikuu 2017
- tammikuu 2017
- joulukuu 2016
- marraskuu 2016
- lokakuu 2016
- syyskuu 2016
- elokuu 2016
- heinäkuu 2016
- kesäkuu 2016
- toukokuu 2016
- huhtikuu 2016
- maaliskuu 2016
- helmikuu 2016
- tammikuu 2016
- joulukuu 2015
- marraskuu 2015
- lokakuu 2015
- syyskuu 2015
- elokuu 2015
- kesäkuu 2015
- toukokuu 2015
- huhtikuu 2015
- maaliskuu 2015
- helmikuu 2015
- tammikuu 2015
- joulukuu 2014
- marraskuu 2014
- lokakuu 2014
- syyskuu 2014
- elokuu 2014
- kesäkuu 2014
- toukokuu 2014
- huhtikuu 2014
- maaliskuu 2014
- helmikuu 2014
- tammikuu 2014
- joulukuu 2013
- marraskuu 2013
- lokakuu 2013
- syyskuu 2013
Säiden armoilla
Me länsimaiset rikkaat ihmiset uskomme olevamme jo sillä tavalla itsellisiä, että pärjäämme hyvin kaikenlaisissa luonnon olosuhteissa. Oma elinympäristömme on enimmäkseen hyvin mukavaa, sopivaa ja elinkelpoista. Selviydymme myös vaikeammista tilanteista, kuten vaikka talvesta tai helteestä, koska osaamme pukeutua ja suojautua sopivasti.
Mutta tämä taitaa olla vain jonkinlainen illuusio. Illuusio johtuu siitä, että viimeiset 12 000 – 10 000 vuotta, eli niin kauan kuin ihminen on saanut elintarvikkeensa maataloudesta, planeetan ilmasto on ollut leuto ja suotuisa; tämän ajan olemme eläneet lämmintä välivaihetta viimeisimmässä jääkausisyklissä. Tämä aikana olemme rakentaneet länsimaisen mukavan elämäntavan ja yhteiskuntarakenteen, joiden oletamme olevan pysyviä ja itsestään selviä asioita.
Nykyisen ilmastonmuutoksen myötä tuo jääkausien sykli lienee nyt kokonaan katkennut. Planeetta ei siis ole palaamassa uuteen jääkauteen, ei ainakaan lähitulevaisuudessa. Tämä on tietysti hyvä uutinen: ihmisen elämä täällä pohjoisella leveysasteella kävisikin aika haastavaksi, jos ilmasto lähtisi nopeasti jäähtymään.
Mutta ei tämä ilmaston lämpeneminenkään ole mikään helppo vaihtoehto. Nyt on jo nähty, että pienetkin muutokset kesän sääoloissa voivat merkittävästi alentaa satokauden tuotantoa. Toistaiseksi, huonosta viljasadosta selvitään varastoja syömällä. Useamman heikkosatoisen kesän jälkeen tilanne kuitenkin sattaa käydä ”aika huolestuttavaksi”.
Pidemmällä aikavälillä voidaan ennustella skenaarioita, missä lämpötila nousee, jäätiköt pikkuhiljaa sulavat, ja merenpinta nousee merkittävästi (aiemmissa ilmastonvaihteluissa tämä nousu on tapahtunut hyvin jyrkästi, https://en.wikipedia.org/wiki/Quaternary_glaciation#/media/File:Vostok_Petit_data.svg). Asuinkelpoinen kuiva maa-ala kutistuu vähitellen kolmasosaan nykyisestään. Eteläisemmät alueet kuumenevat ja kuivuvat, ja nykyisen kaltainen ravinnon tuotanto käy siellä mahdottomaksi. Monet kuolevat nälkään, tai joutuvat lähtemään liikkeelle kotiseuduiltaan, paremman toimeentulon toivossa.
Ihmisen kulttuurihistorian puitteissa nämä olisivat ennennäkemättömän suuria mullistuksia. Mutta ihmisen lajin historiassa suuria ilmaston muutoksia on nähty ennenkin. Jo varhaiset esi-isämme elivät säiden armoilla, ja joutuivat sopeutumaan suuriin olosuhteiden muutoksiin.
Oma kehityslinjamme erosi isojen apunoiden linjasta, ja simpassi-serkuistamme, n. 6 miljoonaa vuotta sitten, siksi että Afrikan sademetsät laajalti kuivuivat, ja muuttuivat savanniksi. Tämä muutos liittyi ilmaston jäähtymiseen, ja jäätiköitymiseen napa-alueilla. Meren pinnan laskun ja Gibraltarin salmen kohoamisen myötä jopa Välimeren allas kuivui suola-aavikoksi noin 200 000 vuoden ajaksi.
Viimeisimmän, 2,5 miljoonaa vuotta sitten alkaneen jäätiköitymisen ajan (eli Pleistoseenin) aikana lukuisat jääkaudet ovat vaihdelleen lyhyenpien lämpimämpien jaksojen kanssa. Viimeisen 400 000 vuoden aikana, eli ihmisen lajin olemassa olon aikana, jääkaudet ovat toistuneet neljä kertaa, noin 100 000 vuoden sykleissä. Ne ovat laskeneet meren pintaa ja alentaneet lämpötilaa koko planeetan alueella, myös eteläisillä leveysasteilla, missä varhaiset esi-isämme ovat asustaneet. Suuret ilmastonmuutokset ja vaikeat elinolot ajoivat esi-isiämme liikkeelle, aina uudelleen, ja pitkienkin matkojen taakse, etsimään uusia selviytymisen mahdollisuuksia.
Varhaiset ihmisen sukuiset vaeltelivat pitkin planeettaa: Home erectus ja H. denisovans vaelsivat kaukoitään, Kiinaan ja Indonesiaan jo ehkä n. miljoona (tai 500 000) vuotta sitten, neanderthalin ja denisovan ihmiset taas pohjoisen suuntaan, Eurooppaan ja Siperiaan, noin 400 000 vuotta sitten. Nykyihminen, Homo sapiens, vaelteli Afrikan savanneilla ainakin jo 300 000 vuotta sitten, mutta esiintyi myös Lähi-Idässä jo 177 000 vuotta sitten, ja Arabian niemimaalla 85 000 vuotta sitten. Ei tarkkaan tiedetä missä hän polveutui esi-isästään H. erectuksesta, missä läheiset sukulaislajit risteytyivät keskenään, tai miten eri ihmislajit vaeltelivat pitkin planeettaa aikojen kuluessa. Tätä historiaa esittelee Kate Douglas artikkelissaan Our Asian Origins (New Scientist 2018, 3185, 29-31).
Ihmisen laji on kuitenkin aina elänyt suhteellisen viileän ilmaston olosuhteissa.
Ennen ihmisen aikaa, vielä n. 50 miljoonaa vuotta sitten, ilmasto oli kuitenkin niin lämmin, että suuri osa Skandinaviaa oli meren peitossa. Itseasiassa, viimeisen 300 miljoonan vuoden aikana, eli sinä aikana kun suurikokoisia eläimiä on ollut olemassa kuivalla maalla, ilmasto on ollut lähes koko ajan niin lämmin, että planeetalla ei ole ollut ollenkaan jäätiköitä. Merenpinnat ovat olleet noin 100 metriä korkeammalla kuin ne ovat nyt. Eliökunta on ollut runsas ja hyvin monimuotoinen, lukuunottamatta niitä aikoja, jollain suuret luonnonmullistukset ovat aiheuttaneet massasukupuuttoja. Niiden jälkeen uudet lajistot ovat aina nopeasti vallanneet vapaiksi jääneet ympäristöt ja ekolokerot. Eliökunnalla on suuri kyky sopeutua muuttuviin oloihin.
Ihminen ei kuitenkaan kestä kovinkaan korkeita lämpötiloja, ei sellaisena pysyvänä olotilana, joka tasapainottaa elimistön samaan lämpötilaan. Jo +35 oC lämpötilat alkavat olla hengenvaarallisia, jos ilman kosteus on korkea, niin että henkilö ei voi jäähtyä hikoilemalla. +47 oC alkaa olla hengenvaarallinen, vaikka kosteus olisi matala. Tässä ovat siis meidän lajimme selviytymisen rajat.
8 kommenttia “Säiden armoilla”
Vastaa
Mahdollisuus osallistua eurooppalaiseen astrobiologiaverkostoon
Astrobiologia on kovassa nosteessa maailman eri mantereilla, ja jos ei pelkästään sillä nimikkeellä, niin myös siksi että paljon erilaista perustutkimusta (planeettatutkimus, aurinkokuntatutkimus, elämän synty ja evoluutio, geokemia, ilmastotutkimus…) tehdään muutenkin juuri sellaisista aiheista, jotka ovat ihan keskeisiä kysymyksiä astrobiologiassa. Astrobiologia syntyy näiden kaikkien yhdistelmänä, siten että näiden isojen aiheiden tutkijat haluavat linkittyä keskenään.
Euroopassa tuota linkittymistä on harrastettu jo vuodesta 2001 alkaen, jolloin pidettiin ensimmäinen EANAn. Monenlaisten yhteistyöfoorumeiden kautta astrobiologia-yhteistyö on edennyt niin että nyt ollaan perustamassa Euroopan astrobiologia-instituuttia. Siitä asiasta on tässä alla Wolf Geppertin esittely, sekä avoin kutsu liittyä instituuttia suunnittelevaan keskustelufoorumiin. Kannattaa liittyä, siellä on ihan aiheellista keskustelua käynnissä:
—
Dear Colleagues,
In addition to the long-standing “European Astrobiology Network Association (EANA)”, several new European networking initiatives have been launched over the last years, such as the COST Action “Origins and Evolution of Life on Earth in the Universe” (http://www.life-origins.com/), the Erasmus+ Strategic Partnership “European Astrobiology Campus” (http://astrobiology-campus.eu/) and the FP7 project “AstRoMap”. The European astrobiology community has thus gained in maturity and coordination. To build on this momentum and take European Research in astrobiology to a higher level the launch of a European Astrobiology Institute was proposed. This entity will be a virtual institute consisting of research and higher education institutions and organisations as well as other stakeholders aiming to carry out research, training, outreach and dissemination activities in astrobiology in a comprehensive and coordinated manner and thereby securing a leading role of the European Research Area in the field.
An Interim Board was formed consisting of members and employees of the main stakeholders in this field in the European Research Area (ESA, ESF, ISSI, German Aerospace Centre, CNRS, CNES, INAF, Europlanet, EANA, Max Planck Institute for Astronomy, Centro de Astrobiología, etc.) to prepare the creation of the EAI. It has elaborated a draft Action Plan mapping out the tasks, structure, governing bodies, activities, funding and administration of the EAI. This Action Plan has been finalised and is now open for discussion with the whole European astrobiology community in summer 2018. Recruitment of institutions is planned to place in autumn and winter 2018/19 and the first General Assembly of the EAI is planned for late spring 2019.
A preliminary website of the European Astrobiology has been set up at:
http://www.europeanastrobiology.eu/
The Interim Board invites all members to discuss the plans for establishment of the European Astrobiology Institute. To facilitate the discussion, we have created a Google Group on the EAI. To join please do the following:
1. Access the Google Group ”European Astrobiology”
https://groups.google.com/forum/#!forum/europeanastrobiology
2. Ask to join
or alternatively write a message to wgeppert@hotmail.com and you will be sent an invitation. To join you should be affiliated to a Research and/or Higher Education Institution or research organisation in Europe. The Interim Board, however, reserves the right to refuse participants to the forum if their connection to astrobiology or research in general is unclear. In accordance with general regulations of Google any kind of insult and slander against individual persons or Institutions and groups will result in the sender being removed from the Google Group.
Relevant documents (Action Plan, Executive summary, Communiques of the meetings of the Interim Board, a promotional folder for the EAI and a proposed time plan for the implementation of the institute) can be downloaded at the webpage:
http://europeanastrobiology.eu/documents.html
We are looking forward to reading your viewpoints and discussing the future EAI with you.
Best regards,
Wolf Geppert
in the name of the Interim Board (the full list of the Interim Board can be found at http://europeanastrobiology.eu/interim-board-1.html)
300 miljoonan, ei 300 000:n.
Olen kuullut toisaalta sanottavan että ihminen on trooppinen laji joka tykkää lämmöstä, ja että hikoilukyky on siitä osoitus. Se tarkoittaa lajin alkukotia. On totta että kun ihminen lähti vaeltamaan muille mantereille, hän ei ylenkatsonut viileitäkään ympäristöjä. Varmaankin koska siinä vaiheessa käytti jo vaatteita ja tulta.
Kasvihuoneilmiön pitäisi periaatteessa antaa ilmasto jossa noin 30 asteen trooppinen ilmamassa on levittäytynyt nykyistä laajemmalle alueelle, ja jossa on nykyistä sateisempaa ja jonkin verran pilvisempää koska ilman kyky sisältää kosteutta kasvaa jyrkästi lämpötilan noustessa.
Ehkä voisi olla niin että jos lämpeneminen on senverran nopeaa että merien pintalämpötila ei ihan pysy vauhdissa mukana, silloin tuo sateisuuden nousu kenties viivästyy ja lämpeneminen saattaa tilapäisesti kiihtyä jos pilvisyys vähenee kun ilma on lämmintä ja vesi siihen verrattuna vielä viileää. En tiedä onko nyt käynnissä oleva kasvihuonekaasujen nousu riittävän nopeaa siihen että tällainen mekanismi olisi vaikuttamassa.
Liittyen otsikkoon Säiden armoilla, olen joskus miettinyt että jos tekisi maailmankartan jossa plotataan mikä on se prosentti vuoden tunneista kun ulkona on viihtyisät olosuhteet, esimerkiksi että lämpötila välillä +12..30 C, ei sada, ei pimeä, ei kova tuuli, ei räkkää. Ja yrittäisi tehdä kyseisen kartan myös menneiden vuosisatojen ajalta jossa esimerkiksi pikkujääkausi on jotenkin mallintamalla huomioitu. Ja sitten katsoisi löytyykö korrelaatiota sen suhteen millä alueella kulloinkin kulttuurin ja tekniikan kehitys eteni nopeiten. Arvelen että korrelaatio olisi aika vahva aina noin 1800-luvun lopulle asti, jolloin saatiin käyttöön sähkövalo.
Luulisinpa että korrelaatio olisi ihan ehdoton.
Yllä viittasin siihen että ihminen on trooppinen laji. Toisaalta on totta sekin että Homo sapiens sopeutuu tarvittaessa varsin kylmiinkin oloihin, joko käyttämällä vaatteita tai ilman niitä, kuten Tulimaan Yaghan-alkuperäiskansa ja heidän naapurinsa joita mm. Darwin tutki 1800-luvulla, https://www.theguardian.com/science/2015/jan/11/chile-biocultural-centre-charles-darwin-scientific-research .
Lämpötiloihin voi sopeutua sekä fysiologisesti että vaatteiden avulla, mutta jos olosuhteet ovat pimeät, tai lumiset, tai sataa, niin silloin ei ulkosalla puuhailla mitään kovinkaan tarkkaa- eikä myös sisätiloissa, niin kauan kun ei ole olemassa sähkövaloa.
Ihminen on ainoa luonnon luoma, joka on pyrkinyt ja päässyt ravintoketjun huipulle ilman, että evoluutio olisi luonut sille riittäviä fyysisiä saalistajan ominaisuuksia. Sen sijaan ihmiselle on kehittynyt muita petoja korkeampi äly. Tämän älyn avulla ihminen on korvannut fyysiset saalistajan vajavuutensa oppimalla valmistamaan ja käyttämään aseita. Siis metsästämään.
Saman älyn avulla ihminen on pärjännyt ilmaston ja muiden olosuhteiden muutoksien kourissa satoja tuhansia vuosia. Vaikka meneillään oleva ilmaston lämpeneminen tulee aiheuttamaan valtavia muutoksia maapallon elinoloissa, ihmisrotu pystyy älynsä avulla sopeutumaan edessä oleviin haasteisiin ja uskoakseni myös hillitsemään ilmaston lämpenemistä. Niinpä, jos saisin päättää, siirtäisin valtavasti rahaa ja muita resursseja saaneet tiedemiehet, kuten avaruuden tutkijat, ihmiskunnalle tärkeimmän, oman maapallon, elinolosuhteiden pelastustalkoisiin.
Avaruustutkimus on tarpeen monestakin syystä, joista yksi on että vain ihminen avaruusaluksineen pystyy torjumaan biosfääriä uhkaavan seuraavan ison asteroidi- tai komeettatörmäyksen.
Mitä tulee hiilidioksidipäätöihin, yksi melko helppo keino vähentää niitä olisi että Saksa viimeisenä maana maailmassa säätäisi nopeusrajoitukset moottoriteilleen. Nykyisten autojen suorituskyky on enemmän tai vähemmän mitoitettu Saksan moottoriteille. Jos millään tärkeällä markkina-alueella ei saisi ajaa yli esimerkiksi 120 km/h, autonvalmistajat reagoisivat tilanteeseen suunnittelemalla tuotteensa uudelleen, ja lopputuloksena autot olisivat selvästi nykyistä kevyempiä, halvempia ja vähemmän kuluttavia.
LOISTAVA AJATUS!! Ja erittäin toteutuskelpoinen, koska tuo nopeus kyllä riittäisi kaikille maata pitkin liikkuville, kaiken kohtuuden nimissä.