Arkisto
- syyskuu 2020
- elokuu 2020
- kesäkuu 2020
- toukokuu 2020
- huhtikuu 2020
- maaliskuu 2020
- helmikuu 2020
- tammikuu 2020
- joulukuu 2019
- marraskuu 2019
- lokakuu 2019
- syyskuu 2019
- kesäkuu 2019
- toukokuu 2019
- huhtikuu 2019
- maaliskuu 2019
- helmikuu 2019
- tammikuu 2019
- joulukuu 2018
- marraskuu 2018
- lokakuu 2018
- syyskuu 2018
- elokuu 2018
- heinäkuu 2018
- kesäkuu 2018
- toukokuu 2018
- huhtikuu 2018
- helmikuu 2018
- tammikuu 2018
- joulukuu 2017
- marraskuu 2017
- lokakuu 2017
- syyskuu 2017
- elokuu 2017
- heinäkuu 2017
- kesäkuu 2017
- toukokuu 2017
- huhtikuu 2017
- maaliskuu 2017
- helmikuu 2017
- tammikuu 2017
- joulukuu 2016
- marraskuu 2016
- lokakuu 2016
- syyskuu 2016
- elokuu 2016
- heinäkuu 2016
- kesäkuu 2016
- toukokuu 2016
- huhtikuu 2016
- maaliskuu 2016
- helmikuu 2016
- tammikuu 2016
- joulukuu 2015
- marraskuu 2015
- lokakuu 2015
- syyskuu 2015
- elokuu 2015
- kesäkuu 2015
- toukokuu 2015
- huhtikuu 2015
- maaliskuu 2015
- helmikuu 2015
- tammikuu 2015
- joulukuu 2014
- marraskuu 2014
- lokakuu 2014
- syyskuu 2014
- elokuu 2014
- kesäkuu 2014
- toukokuu 2014
- huhtikuu 2014
- maaliskuu 2014
- helmikuu 2014
- tammikuu 2014
- joulukuu 2013
- marraskuu 2013
- lokakuu 2013
- syyskuu 2013
Elämän mahdollisuudet Marsissa
Niin ne olosuhteet muuttuvat aikojen saatossa, planeettojenkin mittakaavassa. Useita miljardeja vuosia sitten Marsinkin pinnalla vielä lainehti mittavan laajuinen valtameri (https://svs.gsfc.nasa.gov/13016). Planeetalla oli sen verran ilmakehää että vesi pysyi planeetan pinnalla nestemäisessä muodossa. Olosuhteet olivat ilmeisesti elämälle suotuisat.
Mutta oliko siellä silloin elämää? Olisiko tuon mahdollisen elämän jälkeläisiä vielä piilossa jossakin Mars-planeetalla, suojassa kosteissa maakerroksissa, tai pinnanalaisissa jää-tai vesitaskuissa?
Tämä on yksi astrobiologian keskeisimpiä kysymyksiä. Syyskuun alkupäivinä Orleansissa pidettävän EANA-kokouksen (http://www.eana-net.eu/index.php?page=Conferences/conferences) puheista useimmat käsittelevät erilaisten bakteerilajien selviytymismahdollisuuksia Marsin kaltaisissa olosuhteissa. Nuo olosuhteet ovat esimerkiksi hyvin suolaisia perkloraattiliiuoksia, Atacama-autiomaan tyyppisiä kuivia, kovan säteilyn olosuhteita, tai oikeita simuloituja Marsin olosuhteita. Kaikista kestävimmät lajit säilyvät näissä testiolosuhtiessa, jos ovat suojattuna säteilyltä.
Marsin muinaisia tai nykyisiä olosuhteita lähtee seuraavaksi paikan päälle tutkimaan Mars 2020 luotain, https://mars.nasa.gov/mars2020/mission/overview/. Sen laskeutuja-mönkijä kuljettaa mukanaan poraa jolla se pääsee kaivamaan näytteitä syvältä pinnan alta. Monenlaiset kamerat ja mittalaitteet tunnistavat mineraaleja ja orgaanisia yhdisteiä. Se kerää kiinnostavia kiviä kasaan odottamaan sitä, että jokin myöhempi lento hakee ne sieltä maahan tutkittavaksi. Tällä lennolla on tavoitteena määrittää onko Marsissa ollut koskaan elämää, tutkia sen ilmastoa ja geologiaa, ja valmistella teknologiaa ja menetelmiä miehitettyä Mars-lentoa varten. https://mars.nasa.gov/mars2020/mission/science/goals/#mars2020-goal-4. Miehitetyn lennon oletetaan toteutuvan 2030-luvulla, ja se on osa NASAn pitkän aikavälin tavoitteita miehitettyjen avaruuslentojen kehittämisessä.
Näyttää siis todennäköiselle että myös ihmiset tulevat vierailemaan Punaisella Planeetalla lähivuosikymmenien aikana. Mutta tästä päästäänkin seuraavaan kysymykseen: onko ihmisen kohtalona joskus myös asettua sinne pysyvästi asumaan ja elämään? Onko mahdollista, tai todennäköistä, tai edes suotavaa, että ihmisten unelmat ja suunnitelmat Marsin siirtokunnista tulisivat toteutumaan. Näitä kysymyksiä pohditaan URSAn blogaajien kesken Long Play tiedeiltamissa Cafe Mascotissa illalla 13.8.
Ihmisen levittäytymistä Marsiin voidaan perustella useilla erilaisilla tavoitteilla, joista ilmeisimpiä lienee uuden taloudellisen ja asutustoiminnan aloittaminen, tai Marsin maaperän mineraalien louhiminen ja hyödyntäminen. Toinen, dramaattisempi perustelu on se että tuollainen kaukainen tukikohta olisi turvapaikka jossa ihmisen laji voisi säilyä jos olosuhteet Maassa tulevat elinkelvottomaksi.
Mielestäni ihmisen säilymisen mahdollisuudet kaikissa tapauksissa, kaikissa olosuhteissa, ovat kuitenkin paremmat Maa-planeetalla kuin Marsissa. Ihmisellä ei ole mitään mahdollisuutta perustaa pysyvää asutusta Marsiin. Josko vaikka olisikin teknisesti mahdollista rakentaa riittävät rakenteet suojaamaan ankaralta ympäristöltä (säteilyltä, tyhjöltä, kylmyydeltä) niin näiden tuottaminen ja ylläpitäminen pitkän huoltoetäisyyden takaa, Maasta käsin, on aivan liian kallista, täysin mahdotonta. Perustarvikkeiden, eli hapen ja veden tuottaminen Marsin paikallisista vesivarastoista voi olla mahdollista, täysin suljettujen kierrätyssysteemien avulla, mutta riittävän ravinnon tuottaminen minkään kokoiselle ihmisryhmälle ei niissä oloissa ole mahdollista.
Kotieläintuotannon vanha perusohje on että Suomen oloissa yksi ”eläinyksikkö” voidaan pitää yllä noin jalkapallokentän kokoisen peltoalan tuottamalla rehulla. Sama pätenee myös ihmisen ruuantarpeeseen. Maan tuottavuus toki vaihtelee suuresti riippuen lämpötilasta, ja hiilidioksidin ja veden, sekä typen ja muiden ravinteiden määrästä. Marsissa kaikki nämä kasvintuotannon resurssit ovat hyvin rajalliset. Lisäresurssien rahtaaminen Maasta on niin kallista, että se on käytännössä mahdotonta.
Ne yrittäjät tai tutkijat jotka haaveilevat Marsin asuttamisesta voisivat mennä testaamaan selviytymistaitojaan Etelänapamantereelle. Siellä toki ihmiset elävät ihan mukavasti miehitetyillä tutkimusasemilla, mutta täysin muilta mantereilta tuotujen resurssien varassa. Selviytymistesti pitäisi tehdä Biosfääri 3 –tyyppisessä tukikohdassa, missä asukkaat saisivat tulla toimeen täysin omavaraisesti, apunaan vain sen verran tarvikkeita mitä yhdellä tai parilla avaruuslennolla voisi kuljettaa. Elämä olisi varmaan aika karua – mutta silti merkittävästi helpompaa kuin Marsin olosuhteissa.
2 kommenttia “Elämän mahdollisuudet Marsissa”
Vastaa
Aikavaellusta tunturipoluilla
Terveiset Utsjoelta. Vierailimme siellä parin aikavalelus-aktivistin voimin, vietimme viikonloppua ja vaelsimme Utsjoen URSAn väen opastuksella uutta Arktista aikavaellusreittiä. Tämä uusi aikavaellusreitti on nyt syntymässä sinne, ikiaikaisille tunturipoluille. Mikä olisikaan sopivampi ympäristö tähän tarkoitukseen! Utsjoen hiljaisessa, pelkistetyssä vaaramaisemassa, ikiaikaisilla vuorenrinteillä on helppo kuunnella ajan siipien havinaa ja katsella maailman muutosta, kuin ulkoa päin tarkastellen.
Utsjoelle kaavailtu Arktinen aikavaellus on mittakaavaltaan samanlainen kuin Turun vastaava reitti: se kuvaa koko maailman luonnnonhistoriaa 13,8 km aikajanalla, niin että jokainen metri vastaa miljoonaa vuotta. Kuitenkin reitin asettelu maastoon on hiukan erikoinen, ja sellaisenaan mielikuvitusta kiehtova: Maailman historian viimeisimmät 8 miljardia vuotta käydään läpi 8 km mittaisella polulla joka lähtee koulukeskuksesta, nousee Annagurra-vaaran laelle ja ylätasangolle, ja laskeutuu taas Kirkkotupien kohdalla takaisin nelostien varteen. Tällä polulla ehditään käydä läpi koko Maa-planeetan historia, ja kosmista kehitystä siihen asti missä oma Linnunratamme oli muodostumassa. Yhden päivän vaellukseksi tuo 8 kilometriä, ylös ja alas vuoren rinteitä, kiveltä kivelle askeltaen tai kiviä kierrellen onkin jo riittävä haasteellinen.
Tuossa haasteellisuudessa on se kiintoisa puoli että tämä luonnon muovaama polun pohja kaikkine esteineen symboloi maailman historiaa paljon paremmin kuin tasaisella asfaltilla vaeltaminen. Tunturipolulla voi ajatella että jokainen kivi merkkaa vastaavan pituista aikaa. 10 cm:n kokoinen kivi edustaa esim. 100 000 vuoden mittaista tavallisen jääkauden kestoa. 30 cm:n kokoinen kivi osoittaa koko oman lajimme olemassaolon pituuden, ja 1 cm:n kokoinen kiven siru osoittaa meidän koko tunnetun kulttuurimme ikää. Myös sadan tai kolmensadan miljoonan pituisille totaali-jääkausille voi maastossa hahmottaa sopivan kokoisia mittakaavoja.
Myös menneitä ilmastonmuutoksia on helppo havainnollistaa siellä Lapin perukoilla sanomalla, että vielä 32 miljoonaa vuotta sitten trooppisen ilmaston kasvillisuus ulottui sinne Maan pohjoisimmille reunoille. Sellaisina lämpiminä kausina myös valtamerten pinta on ollut noin 100 metriä korkeammalla kuin nykyään. Meri on peittänyt suuren osan Eurooppaa, ja myös Suomenkin pinta-alaa.
Utsjoen Kirkkotuvilta vaellusreitti jatkuu vielä viisi kilometriä upean tunturikoivikon peittämää laaksoa, tunturipuron vartta myötäillen läpi kosmisen kehityksen, ja aina alkuräjähdykseen asti. Alkuräjähdyksen merkkipaalu sijoittuu tunturisolan taakse, Nammajärven laavulle. Tässäkin sijainnissa on oma symboliikkansa: emme voi jatkaa matkaa enää alkuräjähdyksestä eteenpäin, vaan joudumme palaamaan samaa polkua takaisin. Vaelluspolku on kuitenkin niin upea ja mietittävät asiat niin isoja, että tuo osuus kyllä kannattaa kävellä vaikka edestakaisin. Tämäkin on mukava ja ihan riittävä päivävaellus meille, kenen kunto ei ole enää ihan huipputasoa.
Tämä toimiva vaellusreitti on nyt siis valmiiksi katsottu ja suunniteltu Utsjoen maastoon. Utsjoen URSA hakee parhaillaan rahoitusta hankkeelle jossa he viitoittavat reitin informaatiotauluilla, toivottavasti ensi kesään mennessä. Sen jälkeen toivotammekin teille kaikille tervetuloa tunturipoluille vaeltamaan. Tarjolle saadaan myös asiantuntevaa opastusta, jotta voimme sitten yhdessä visioida ja miettiä maailman muutosta kautta aikojen, menneisyydessä. Niistä peilaten voimme ajatella myös tulevaisuudessa odottavia muutoksia.
2 kommenttia “Aikavaellusta tunturipoluilla”
-
Juhani Harjunharja sanoo:
Kiitos erittäin hyvästä ja kuvaavasta kirjoituksesta!
Terveiset Utsjoelta. Palaamme polulle toivon mukaan useammankin kerran.
Ohcejoga Utsjoen Ursa ry:n puolesta,
Juhani H-h
-
Harry J Lehto sanoo:
Onnittelut kaikille aikavaelluksen tunturivaelluksen suunnittelijoile ja vaellukselle! Hieno suoritus!
Harry
Kunhan ihminen oppisi elämään edes Maassa niin, että plenaattamme säästyisi pahemmilta vaurioilta. Jos niin käy, on ihmisen kehittymiselle vuosituhansien ja -miljoonien aikana varsinaiseksi ”kosmosapienssiksi” ehkä mahdollisuuksia. Mars olisi siinä tapauksessa ehkä vain pieni välietappi ”matkoilla maailmankaikkeudessa”: silloin tapahtuisi todellista universumin mittaista ”arktista aikavaellusta”.
Juuri tuo pitäisi olla ensisijainen tavoitteemme – säilyä hengissä tällä planeetalla, ja antaa muidenkin lajien säilyä. Jos koetetaan käyttää loppuun kaikki resurssit mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti, mukaanlukien energia, ilmakehä ja olosuhteet, niin eipä meillä ole paljoa aikaa enää viisastua ja kehitellä avaruusmatkailua eikä muitakaan tekniikoita. Nykyisellä teknologiatasolla meillä ei ole mitään selviytymisen mahdollisuutta asustaan siirtokunnissa Marsissa eikä muillakaan taivaan kappaleilla – ja sellaisen yrittäminen olisi totaalista resurssien haaskausta.