Arkisto
- syyskuu 2020
- elokuu 2020
- kesäkuu 2020
- toukokuu 2020
- huhtikuu 2020
- maaliskuu 2020
- helmikuu 2020
- tammikuu 2020
- joulukuu 2019
- marraskuu 2019
- lokakuu 2019
- syyskuu 2019
- elokuu 2019
- kesäkuu 2019
- toukokuu 2019
- huhtikuu 2019
- maaliskuu 2019
- helmikuu 2019
- tammikuu 2019
- joulukuu 2018
- lokakuu 2018
- syyskuu 2018
- elokuu 2018
- heinäkuu 2018
- kesäkuu 2018
- toukokuu 2018
- huhtikuu 2018
- helmikuu 2018
- tammikuu 2018
- joulukuu 2017
- marraskuu 2017
- lokakuu 2017
- syyskuu 2017
- elokuu 2017
- heinäkuu 2017
- kesäkuu 2017
- toukokuu 2017
- huhtikuu 2017
- maaliskuu 2017
- helmikuu 2017
- tammikuu 2017
- joulukuu 2016
- marraskuu 2016
- lokakuu 2016
- syyskuu 2016
- elokuu 2016
- heinäkuu 2016
- kesäkuu 2016
- toukokuu 2016
- huhtikuu 2016
- maaliskuu 2016
- helmikuu 2016
- tammikuu 2016
- joulukuu 2015
- marraskuu 2015
- lokakuu 2015
- syyskuu 2015
- elokuu 2015
- kesäkuu 2015
- toukokuu 2015
- huhtikuu 2015
- maaliskuu 2015
- helmikuu 2015
- tammikuu 2015
- joulukuu 2014
- marraskuu 2014
- lokakuu 2014
- syyskuu 2014
- elokuu 2014
- kesäkuu 2014
- toukokuu 2014
- huhtikuu 2014
- maaliskuu 2014
- helmikuu 2014
- tammikuu 2014
- joulukuu 2013
- marraskuu 2013
- lokakuu 2013
- syyskuu 2013
Vaikeita päätöksiä
Meillä täällä Suomessa ollaan nyt kovin huolissaan suomalaisten alhaisesta lisääntymisestä ja väestön määrän vähenemisestä; tietenkin ensisijaisesti ollaan huolissaan siitä, minkä verran täällä tulee olemaan veronmaksajia tulevina vuosikymmeninä. Mutta jos katsotaan asiaa hiukan laajemmasta näkökulmasta niin väestön väheneminen ole mitenkään huono asia, vaan pikemminkin päinvastoin. Onhan koko planeetta jo kantokykynsä äärirajoilla viimeisen sadan vuoden aikana tapahtuneen väestönkasvun takia.
Ihmisen nousu koko planeettaa hallitsevaksi valtalajiksi on tapahtunut pikkuhiljaa viimeisen 12000 vuoden aikana. Paikalleen asettunut maanviljelyskulttuuri käynnistyi noihin aikoihin, ja siinä vaiheessa maailman väkiluku oli noin 4 miljoonaa. Paikalliset peltotilkut eivät vielä mitenkään merkittävästi muutaneet ympärillä levittäytyvää koskematonta luontoa.
Maatalouskulttuuri tarjosi hiukan leveämpää toimeentuloa. Aikojen kuluessa ihmisen määrä vaihteli vuosien suotuisuudesta, kulkutautien ankaruudesta ja sodista riippuen, mutta pitkällä aikavälillä se kuitenkin lisääntyi, hitaasti. 1700-luvun alkuun asti kasvuvauhti oli noin 0,04% vuodessa.
1700-luvulla kaupunkimainen ja varhaisteollinen elämäntapa ja kansainvälinen kauppa olivat käynnistymässä, ihmisten elintaso alkoi nousta korkeammaksi, ja maailman väkimäärä alkoi lisääntyä nopeammin. Vuonna 1800 meitä oli yksi miljardi, ja 1900 luvun alussa jo 1,65 miljardia.
1900-luvun alusta maailman väkimäärä lähti lisääntymään hyvin nopeasti. Väestönkasvun nopeus lisääntyi koko vuosisadan alkupuoliskon ajan, ja korkeimmillaan, 2,1% vuodessa, se oli 60-luvun alkuvuosina. Tämän jälkeen se lähti hidastumaan, niin että tällä hetkellä maailman väestö lisääntyy enää noin 1,2% vuodesssa. Tälläkin kasvuvauhdilla, ennusteiden mukaan, väestön määrä sadan vuoden kuluttua olisi hiukan yli 11 miljardia. Nämä tiedot löytyvät sivulta https://ourworldindata.org/grapher/population-by-country.
Ihmisten itsensä ohella vaan myös ihmisen kotieläinten ja viljelyalojen määrä on lisääntynyt räjähdysmäisesti: Tällä hetkellä 80 % kaikista maailman suurikokoisista eläimistä on ihmisen hallinnassa olevia tuotantoeläimiä, ja suuri osa viljelykelpoisesta maasta on jo otettu käyttöön. Luonnonvaraiset lajit ja eksoysteemit ovat katoamassa.
Väestön kasvu, koneellistumiseen ja teollistumiseen, ja elintarvikkeiden tuotannon, elintason ja kulutustason nousu ovat perustuneet ihmisten koulutustason nousuun, osaamisen lisääntymiseen, tieteiden kehittymiseen, kaikenlaiseen kekseläisyyteen, tietoihin ja taitoihin, mutta myös fossiilisiin polttoaineisiin. Nämä hiilivarannot hautautuivat maan alle satoja miljoonia vuosia sitten, ja ovat nyt palautumassa hiilidioksidina takaisin ilmakehään.
Ihmisen laji on siis sadassa vuodessa kehittynyt tavatoman viisaaksi ja taitavaksi, mutta tässä sitä nyt sitten kuitenkin ollaan: keskellä ilmastonmuutosta, massasukupuuttoa ja ekosysteemien romahtamista. Nämä muutokset eivät ole mitenkään tarkoituksellisia, eivätkä tahallaan tai pahassa tarkoituksessa aiheutettuja, vaan paremminkin kaikkea hyvää tavoitellen. Maailman monimutkaisia vuorovaikutuksia ja niiden kerrannaisvaikutuksia ei vain ole osattu ennakoida. Nyt pitäisi osata tehdä jotakin globaalin tasapainon palauttamiseksi.
Tässä kohtaa ei liene ihan perusteltua kantaa huolta siitä, miten Suomen väestönkasvua, kulutustasoa ja kaikkia saavutettuja etuja voidaan pitää ennallaan, vaan paremminkin miettiä miten globaalit ekosysteemit ja hiilen kierto jotenkin taas tasapainottuisivat. Miten tämä planeetta pystyy asuttamaan näinkin suuren väkimäärän, varsinkin nyt kun olosuhteet etelässä ovat muuttumassa todella tukaliksi. Ongelma on ilmeisen globaali, myös sillä tavalla että se on paljolti aiheutettu hyvinvoivien läntisten kulttuurien taholla, ja elinolosuhteiden katoaminen kuitenkin ensimmäisenä uhkaa köyhiä eteläisia asuinalueita.
Ensimmäinen tasapainottava prosessi tietenkin on se että osa niistä ihmisistä muuttaa tänne Pohjolaan. Sen jälkeen ei ainakaan väkiluvun väheneminen ole enää ongelmana.
Sitten pitäisi toteutua ne muut, paljon puhutut luopumiset monista saavutetuista eduista. Pitäisi luopua lentämisestä, lihan syönnistä, yksityisautoilusta, lämpimän veden lotraamisesta, kaukaa kuljetetusta ruuasta, ja muovituotteista.
Luopuminen on suuri globaali haaste, joka tulee vaatimaan suurta sopeutumista ja suostumista, joka taholla. Ihmisten intressit menevät väistämättä ristiin keskenään. Tämä voi olla niin kurjaa, että siihen ei ehkä ihan helpolla löydy poliittista tahtoa.
Ihmiskunnan pitäisi nyt ymmärtää lähteä yhteisöllisesti johonkin uuteen suuntaan. Tällaisessa tilanteessa voisi olla hyvä kehittää samantapaista ”korkeampaa intelligenssiä” mitä Timo Honkela ehdotti viime vuonna julkaistussa kirjassaan ” Rauhankone. Tekoälytutkijan testamentti”. Kirjan esittelysivulla sanotaan: Rauhankone auttaisi ihmiskuntaa rauhanomaisemman maailman luomisessa. Rauhankone perustuu tekoälyyn, koneoppimiseen ja muihin kehitettäviin teknologisiin menetelmiin. Sen perimmäisenä tavoitteena on lisätä ihmisten välistä ymmärrystä, taltuttaa tunnemyrskyjä yhteisöissä ja edistää oikeudenmukaisuutta teknologian avulla….Rauhankoneiden avulla ihminen voi nousta tietoisen ajattelun rajoitusten yläpuolelle. Lähestymässä on viisaiden koneiden aika”.
Ehkä olisimme tosiaankin kehittyneet jo niin osaaviksi että koneälyn alulla voisimme pelastaa maailman, itseltämme.
14 kommenttia “Vaikeita päätöksiä”
Vastaa
Elävä planeetta on dynaaminen kokonaisuus
Äkkiseltään luulisi että tässä muuttuvassa maailmassa olisi jotakin pysyvää ja stabiilia, ja ensimmäiseksi tulee mieleen että Maan syvä kallioperä nyt ainakin olisi sellainen. Mutta eihän se niin ole. Syvällä maan alla lämpötila on niin korkea, että alaspäin mennessä kiviaines muuttuu yhä enemmän sulaan muotoon. Maan sulan vaipan konvektiovirtaukset liikuttavat mukanaan niiden yläpuolella olevia meren pohjan laattoja, ja näiden päällä lepäävät mannerlaatat liikkuvat niiden mukana hitaasti pitkin planeetan pintaa. Mannerlaatat törmäilevät aika ajoin toisiinsa, niiden reunat kohoavat korkeiksi poimuvuoristoiksi, ja merenpohjan laatat painuvat kohti-tulevien mannerlaattojen alle, ja syvälle maan vaippaan.
Pinnalla olevat vuoristotkaan eivät ole pysyviä. Ne rapautuvat, ja silikaattikivet ja -kalliot liukenevat hitaasti veteen. Ilman hiilidioksidi liukenee vesiin ja muuttuu hiilihapoksi, eli karbonaattiioneksi. Mitä enemmän ilmassa on hiilidioksidia, sen happamampaa on sadevesi, ja sen lämpimämpi on ilmasto, ja nämä molemmat tekijät nopeuttavat kalsium- ja magnesiumsilikaatti-ionien liukenemistä kallioiden ja kivien pinnoista. Kalsimionit päätyvät valtameriin. Meriveteen liuennut hiilidioksidi, tai siis sen vedessä tuottamat karbonaatti-ionit taas mielellään reagoivat kalsiumionien kanssa, ja muodostavat niiden kanssa kalsiumkarbonaattia, joka onkin liukenematon yhdiste ja painuu meren pohjaan. Näin ilman hiilidioksidi siirtyy hitaasti meren pohjan sedimentteihin; tämä prosessi saattaisi aikojen kuluessa siirtää koko ilmakehän hiilivaraston meren pohjalle, ja tuhota maata lämmittävän kasvihuoneilmaston.
Meren pohjan liikkeen myötä sedimentit kuitenkin siirtyvät hitaasti syvälle maan vaippaan. Tarpeeksi syvälle jouduttuaan ne sulavat, ja niistä syntyvä magma purkautuu tulivuorten kautta ylös maan pintaan. Samalla hiilidioksidi vapautuu taas kaasuna ilmakehään.
Tämä hiilen suuri geologinen kierto toimii kuin planetaarinen termostaatti: mitä enemmän ilmassa on hiilidioksidia, sen lämpimämpi on ilmasto, sen nopeammin kalsiumsilikaatit liukenevat vesiin, ja kalsiumkarbonaatit saostuvat meren pohjalle. Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus vähenee, ilmasto jäähtyy, ja silikaattien liukeneminen ja karbonaattien saostuminen hidastuvat. Tätä kautta ilmasto voisi päätyä hyvinkin kylmäksi, ellei tulivuoritoiminta taas tupruttaisi hiiltä takaisin ilmakehään, mikä taas palauttaa kasvihuonevaikutuksen. Prosessia kutsutaan silikaatti-karbonaattikierroksi, hiilidioksidipumpuksi tai rapautumiskierroksi.
Lämpötiloihin vaikuttaa myös maan pinnan heijastavuus, eli jäätiköiden ja lumen määrä planeetalla, mantereiden sijainnit, merien pintaveden haihtumisen määrä ja sen suolaisuus. Kaikkiaan, planeetan elottomat prosessit ovat jo keskenään dynaamisia ja toisiaan tasapainottavia. Monimuotoinen eliökunta tekee tämän vuorovaikutusten verkoston kuitenkin vielä paljon mutkikkaammaksi. Runsaat fotosynteetttiset kasvustot sitovat paljon hiiltä biomassaan, ja sen määrä ilmakehässä voi laskea niin alas, että koko planeetta voi painua totaalijääkauteen. Näin on käynyt Maan historian aikana kahdesti, mutta vain niinä vanhoina aikoina jolloin eliökunnan hajottaja-organismit olivat vielä yksinkertaisia mikrobeja. Noina aikoina biomassan hajoitus ei ollut kovinkaan tehokasta, paljon biomassaa painui merien pohjaan, ja hiilen määrä ilmakehässä laski.
Monimutkaisten eläinten kehittyminen näyttää katkaisseen tämän fotosynteesin ja ilmaston kylmenemisen takaisinsäätelykytkennän: eläinten pitkät ravintoketjut käyttävät tehokkaasti biomassaa, ne kaivautuvat meren pohjan sedimentteihin, sekoittavat ja hapettavat niitä, ja mahdollistavat tehokkaan bakteerihajotuksen. Tällä tavalla ne estävät hiilen hautautumista meren pohjaan. Eliökunnan monimutkaisuus ja monimuotoisuus on stabiloinut hiilen kiertoa ilmakehän ja biomassan välillä, niin että hiilen sitoutuminen biomassaan, ja biomassan hajotus ravintoketjuissa on paremmin tasapainossa.
Sekä hiilen sidonta että biomassan hajotus riippuvat nekin kuitenkin ympäristöolosuhteista. Hiilidioksidin lisääntyminen ilmassa nostaa lämpötilaa, ja se nostaa myös fotosynteesin tehokkuutta eli hiilen sidontaa biomassaan. Samalla myös biomassan hajoaminen kiihtyy. Lämpimämmät olot lisäävät haihtumista, tämä lisää sadantaa, ja yhdessä nämä liuottavat maaperästä enemmän ravinteita ja kuljettavat niitä meriin. Ravinteiden lisääntyminen merissä lisää levien kasvua ja hiilen sidontaa, mikä vähentää ilman hiilidioksidipitoisuutta, ja tätä kautta alentaa lämpötilaa. Lämpimät ilmastot ja sadanta lisäävät myös kalsiumoioneiden rapautumista, mikä lisää hiilidioksidin saostumista karbonaattien muodossa.
Lämpimät ilmastot lämmittävät merten pintavesiä, samalla kun syvät alusvedet pysyvät kylminä. Jos painavampi alusvesi ja kevyempi pintavesi eivät enää sekoitu keskenään, meriin syntyy pysyvää lämpötilakerrostumista, mikä alentaa ravinteiden määrää merien pintaosissa. Tämä alentaa fotosynteesitehokkuutta nimenomaan niissä kerroksissa, jotka saisivat riittävästi yhteyttämisessä tarvittua valoenergiaa. Hiilidioksidin sitominen vähenee, sen pitoisuus ilmassa nousee, ja lämpötila nousee. Hiilidioksidin määrään vaikuttavat vuorovaikutukset ovat siis hyvin monimutkaiset. Monet niistä tekijät vaikuttavat vastakkaisiin suuntiin, ja saattavat tasapainottaa toisiaan.
Monipuolisen eliökunnan myötä koko planeetan fysikaaliset olosuhteet – ilmasto, ilmakehä, silikaatti-karbonaattikierto, merivirrat ja jäätiköt – kytkeytyvät eliökunnan kanssa monimutkaiseen takaisinsäätelyverkostoon. Näyttää siltä kuin planeetta itse pystyisi säätelemään ja stabiloimaan omia olosuhteitaan, ja tuottaisi planeetan laajuisen homeostasian. 1970 luvulla James Lovelock ja Lynn Margulis kehittivät Gaia terorian, jonka mukaan planeetan eliökunta yhdessä elottoman ympäristön kanssa muodostaa synergistisen ja itseään säätelevän monimutkaisen systeemin, joka ylläpitää elämälle suotuisia olosuhteita planeetalla. Teorian mukaan eliökuntaa ylläpitävä planetta käyttäytyy kuin elävä olio, Gaia, joka säätelee itse olosuhteitaan.
Muut luonnontutkijat eivät ole Gaia-teoriaa hyväksyneet, sillä lajien evoluutio tai luonnonvalinta ei näytä suosivan vakiintunutta biosfääriä, tai sellaista lajistoa joka ylläpitää planeetan homeostasiaa. Monimutkaisen eliökunnan ja planeetan tasapainotila ei olekaan stabiili, vaan hyvinkin herkkä. Näinä aikoina jo tiedämme, että yksi tehokkaasti lisääntyvä laji voi hyvinkin lyhyessä ajassa muuttaa hiilen kiertokulkua biomassan, fossiilisten hiilivarantojen ja ilmakehän välillä. Tosin tämä muutos liittyy nyt myös koko eliökunnan monimuotoisuuden eli biodiversiteetin katoamiseen. Monimutkaisen palapelin kaikki palat ovat muuttumassa samanaikaisesti.
Ihminen on ilmeisesti ainoa yksittäinen laji, syanobakteerien sukukunnan lisäksi, joka onnistuu saamaa koko planeetan ilmakehän, ilmaston ja lajiston kokonaan muutetuksi.
9 kommenttia “Elävä planeetta on dynaaminen kokonaisuus”
-
Jorma Kilpi sanoo:
Olen lukenut Lovelockin kirjan Gaia-hypoteesistä. Maa on kyennyt pitämään elämää yllä melko kauan, joten pitäisi olla mielekästä katsoa koko maan elämää sellaisen teoriakehyksen läpi että ymmärrettäisiin kuinka elämä aina on selvinnyt vaikka katastrofeja on ollut. Lovelockin itsesäätely voi jonkun korvissa kuulostaa tietoiselta toiminnalta, mutta siitä ei käsittääkseni ole kyse vaan nimenomaan kuvaamastasi dynaamisesta kokonaisuudesta. Ja ”elämälle suotuisat olosuhteet” on mielestäni paljon laajempi konsepti kuin ”vakiintunut biosfääri” joka on rajoittuneen mielen luoma artefakta. Ihminen ei mielestäni ole elämän tarkoitus tai päämäärä. Elämällä on evoluution avulla kyky lajiutua ja levittäytyä kaikkiin ulottuvuuksiin niin kauan kuin energiaa jossakin käyttökelpoisessa muodossa on saatavilla. Tilaulottuvuuksien lisäksi on aikaulottuvuus (hidas tempo, nopea tempo) ja mittakaava (suuri, pieni) yms.
-
Kirsi Lehto sanoo:
Joo. Elämä on ihmeen robusti ja resilientti. Se vaan aina tarttuu niihin mahdollisuuksiin mitä sille tarjoutuu. Ilman päämäärää. Valloittaa kaikki ulottuvuudet, myös ajan, vaikka elää ja selviytyy aina vain hetken kerrallaan. Jos nyt ollaan oikein filosofisia.
-
-
”Ihminen on ilmeisesti ainoa yksittäinen laji, syanobakteerien sukukunnan lisäksi, joka onnistuu saamaa koko planeetan ilmakehän, ilmaston ja lajiston kokonaan muutetuksi.”
Niinpä, jos syanobakteerien sukukuntaan luetaan kaikki missä on viherhiukkasia. Jos vähän oiotaan mutkia niin ovathan jääkausia todennäköisesti aiheuttaneet varsinaisten syanojen (proterotsooinen) lisäksi myös viherlevät (kryogeeni), maakasvit (permi-kivihiili) ja C4-ruohokasvit (nykyinen). Aina kun tuotantopuolella eli kasvikunnassa tapahtuu innovaatio, hiilidioksidin sidonta tehostuu ja ilmasto viilenee, kunnes hajottajapuolella tapahtuu vastaava innovaatio jolloin tilanne normalisoituu.
Jääkaudet tarkoittavat ennen kaikkea ilmaston vaihtelua, koska lunta ja jäätä sisältävät kaudet ovat albedo-takaisinkytkennän takia melko epävakaita. Korkeilla leveysasteilla vaihtelee lämpötila, matalammilla sademäärä. Vaihtelut vauhdittavat evoluutiota kun elämä yrittää sopeutua niihin. Se mikä ei tapa, vahvistaa, ja näyttää siltä että jääkaudet enimmäkseen vahvistavat, joskin osin myös tappavat.
-
Juuri näin: olen tässä ajatellut että kasvit ja niiden viherhiukkaset, eli se kasvien fotosynteesi ja hiilensitomiskyky ovatkin juuri syanobakteereiden aikaansaannosta. Eihän meillä olisi täällä kovinkaan kummoista monimuotoisuutta ilman tämän happea tuottavan fotosynteesin keksintöä. Eliökunta kylläkin olisi, ja biomassaa ehkä jotakuinkin yhtä paljon kuin nytkin, mutta kaikki hapettomissa oloissa .. Tiedä häntä, tuokin eliökunta olisi ilmeisesti pystynyt kierrättämään hiiltä tehokkaasti, niinhän se teki ainakin noin miljardin vuoden ajan. Ehkä se olisi selvinnyt geologian tuottamista ilmastonvaihteluistakin ihan hyvin, ehkä se olisi jopa itsekin lopulta sitonut hiiltä biomassaan niin paljon että olisi aiheuttanut jääkausia. Noista sen mahdollisista ilmastovaikutuksista emme voi sanoa mitään varmaa, koska niitä ei ehtinyt tapahtua. Mutta monisoluisuutta se ei olisi tuottanut (todennäköisesti)
-
-
Pentti S. Varis sanoo:
Gaia-hypoteesi voi tosiaan olla (niin kuin luulen)tarkoituksellinen säätelyilmiö, mutta maapallolla on ainakin kaksi tekijää, jotka voivat tuhota ainakin suurimman osan kehittyneestä biosfääristä. Toinen niistä piilee maapallon sisässä Se voi yhtäkkiä puhkaista pallomme kuoren ja syytää tuhkaa eetteriin, niin kuin HS:ssä kerrottiin. Varmaan vielä vähän suurempi räjähdys tai monta yhtäaikaista purkausta voisi jo hävittää ihmiskunnan ja suuren osan muuta biosfääriä
https://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/536_maailma_kylmeni_vuosiksi
Toisen, maan päällisen uhkan muodostaa ihmiskunnan sodanhimo. On tultu tilanteeseen, jossa laajamittainen, riittävän vihaperäinen sota voi aiheuttaa pitkän ydintalven tai jotain vielä ikävämpää.
Tulivuoria emme pysty hallitsemaan, mutta hyökkäyssodan mielettömyyden voisi ehkä opetettuna ymmärtää. Erimielisyyden voisi käsittää useimmiten johtuvan eri ihmisten aivojen rakenteen erilaisuudesta. Jää kansojen ja johtajien mietittäväksi, käytämmekö tätä ”aivo-diversiteettiä” hyväksemme vai tuhoksemme
https://www.sciencedaily.com/releases/2013/02/130206131048.htm
-
Niinpä: Olemassaolomme näyttää meidän jokapäiväisestä perkpektiivistä hyvinkin varmalle ja stabiilille, mutta monet äkilliset tai hitaammatkin katastrofit voivat muuttaa tilanteen, kuten nuo mitä mainitset, samoin kuin isot impaktit, tai tämä ilmastonmuutos. Ehkä ihmisten agressiivista tai itsetuhoista käyttäytymistä voidaan oppia hallitsemaan jonkinlaisen globaalin varhaiskasvatuksen kautta. Näinä aikoina ainakin meillä valistuneissa eurooppalaisissa maissa opetetaankin nuorisolle jonkinlaista vastuullista globaalia ajattelua. Olisi hyödyllistä opettaa myös koko planeetan luonnonhistoriaa, eli eliökunnan kehityshistoriaa, globaalia ilmastohistoriaa ja geologista historiaa. Tämän valossa ihmiset varmaan ymmärtäisivät paremmin kaiken olemassaolon haurautta ja sattumanvaraisuutta.
-
-
Maapallon sisällä on käynnissä jokin outo, ennen havaitsematon, värähtelyä tuottava ilmiö, jota ei ole toistaiseksi selitetty.
https://www.is.fi/tiede/art-2000005916411.html
Artikkelin kommenteissa epäillään mm. maan sisuksien liian voimakasta kuumentumista. Ajatellaan, että viime aikaiset tulvat ja rajuilmat voisivat olla Gaian yritys tasapainottaa tilannetta.
-
Se lienii nyt kuitenkin jotakin ihan tavanomaista vulkaanista maan murahtelua, tai merenpohjan laatat vähän liikahtelee. Oliskohan voinut vaikka se Alaskankin maanjäristys liittyä tähän….
-
Kirsin hyvässä tekstissä, kiitos, voisi vielä erityisesti korostaa, että koko nykyinen ihmiskulttuuri (ruoka, liikkuminen, (markkina)talous, tiede, taide … melkein kaikki) on 200 v ajan kiihtyvällä vauhdilla perustunut halvan fossiilisen energian saantiin.
Ja erityisen riippuvia (haavoittuvia, suorastaan lamaantuvia) olemme tänään stabiilin sähköverkon pystyssä pysymisestä.
Joo. Kyllä tietysti niin on, että fossiilinen energia on ollut kaiken tämän toimeliaisuuden ja kaikenlaisen materiaalisen kasvun käyttövoimana, mutta kyllä siinä myös oleellisena osana on ollut se että ihminen on oppinut kaiken tämän tuottamaan ja rakentamaan. Kaiken, onpa se sitten polttomoottoreita, sähköverkkoja, tuotantolaitoksia, liikennettä, elintarvikkeiden tuotantoa ja prosessoituja elintarvikkeita, kodinkoneita, vehkeitä ja vimpaimia, muoviaesineitä, kosmetiikkaa, tietotekniikkaa…
Kun on oltu niin viimesen fiksuja että on osattu tämä kaikki tehdä, niin olisihan se mahdollista olla vielä niinkin fiksuja että osattais sopeuttaa tämä kaikki ympäristön kantokyvyn tasolle. Jos öljyhanat ja hiilikaivokset menisisvät kiinni kertaheitolla, niin siinähän olisi sitten pakko miettiä että miten sopeutetaan.
Mietin tässä tuota luopumista saavutetuista eduista. Suureksi osaksi kyse on energian tuotannosta ja käytöstä.
Fossiilisia polttoaineita pitää säästää koska niitä on olemassa vain rajallinen määrä. Lisäksi niitä pitää vältellä koska niiden käyttö lisää hiilidioksidin ja muiden kasvihuonekaasujen määrää ilmakehässä.
Ydinvoimaa pitää säästää koska käytetylle ydinjätteelle ei ole toimivaa ratkaisua eikä ole oikein tulevia sukupolvia varten tuottaa määrättömästi ydinjätettä. Ydinvoimaa ei kuitenkaan pidä vältellä koska se on käytännössä hiilineutraalia.
Aurinko- ja tuulivoiman ongelmana ovat kausivaihtelut. Niitä ei kuitenkaan pidä säästää eikä vältellä. Päinvastoin, niitä pitää kuluttaa mahdollisimman paljon silloin kun voi.
Geotermisen lämmön hyödyntäminen kuulostaa lupaavalta mutta silläkin lienee rajansa. Sen rajat eivät ole minulle vielä tiedossa.
Biokaasut yms. joita voidaan tuottaa lisää ovat käytettävissä siinä määrin kuin niitä voidaan järkevässä mittakaavassa tuottaa ja ovat hiilineutraaleja.
Mistä siis oikeastaan pitäisi luopua? Sellaisesta ajattelutavasta pitäisi luopua, että ympäristöä saa mielivaltaisesti saastuttaa ja roskata. Tämä koskee kaikkia tasoja yksilöistä, yrityksistä, yhteisöistä aina yhteiskuntiin ja valtioihin. Esimerkiksi muovin suurin ongelma on, että sitä pääsee luontoon ja eläimet, me itse ja meidän lapsemme syövät sitä.
Samoin pitäisi luopua eläinten ja luonnon yksipuolisesta riistämisestä jota esimerkiksi teuraskarja edustaa, sillä se kuluttaa valtavasti resursseja suhteessa tuottoon. Kaikki luonnon hyödyntäminen pitäisi aina jollakin lailla kompensoida takaisin luonnolle.
Vielä yleisemmin pitäisi luopua siitä harhaluulosta, että luonto on olemassa ihmisiä varten. Me olemme osa luontoa, tarvitsemme raikasta ilmaa, ruokaa ja puhdasta vettä eivätkä nämä ole itsestäänselvyyksiä rajallisen kokoisella planeetallamme. Me tarvitsemme luontoa, luonto ei tarvitse meitä.
Kaikkien ikävien tulevaisuusskenaarioiden keskellä on hyvä muistaa, että tulevaisuus ei ole olemassa ennen kuin se tapahtuu. Koneäly (tai Jeesus yms.) ei meitä pelasta, meidän on itse tehtävä se.
Hyvin tuossa kuvaat sitä, että lähinnä ihmisten asenteiden pitäisi muuttua. Juhlat saavat loppua, ja vastassa on sopeutuminen realiteetteihin. Mitä ne sitten ovatkaan. Mutta ei sen elämän tarvitse edes olla yhtään sen ikävämpää kuin nykyisenkään, pikemminkin ehkä päivastoin.
Suo anteeksi, mutta tuo Rauhankone vaikuttaa kovin romantisoidulta.
Aalto-yliopiston tekoälyyn erikoistunut professori Jussi Rintanen kirjoitti HS:n vieraskynäpalstalla 03.11.18 tekoälystä mm:
”Tiedot ihmisen päihittävän tekoälyn syntymästä ovat ennenaikaisia. Olen tutkinut ja soveltanut tekoälyä sen eri muodoissa yli 25 vuotta, enkä ole koskaan nähnyt mitään edes etäisesti ihmisälykkyyttä muistuttavaa… Tekoäly on täydellinen idiootti. Tekoäly osaa kyllä mekaanisesti tehdä jotain asiaa siinä määrin, että se on hyödyllinen, mutta ajatteluun tekoäly ei kykene.”
Muuten olen kyllä samaa mieltä siitä, että ”Houston, meillä on ongelma.”
Okei. Niin tietysti, keinoäly ei ajattele mitään itse. Kuitenkin siihen voinee koodata algoritmeja jotka laskisivat monimutkaisiakin yhtälöitä hyödyistä ja haitoista. Siis, jos pitää tehdä päätöksiä jotka eivät ole ”kivoja”, niitä lienee aika vaikea tehdä poliittisesti (= poliittinen itsemurha) — sen sijaan, jos ylimpänä auktoriteettinä olisi rationaalinen koneäly, niin se voisi ainakin tehdä ehdotuksia, jotka olisivat oletettavasti globaalissa mittakaavassa hyödyllisiä, tai pienimmän pahan vaihtoehtoja.
Mutta olet varmaankin oikeassa siinä että tällaista algoritmia ei voida laatia, koska jo sen kirjoittaminen tapahtuisi joidenkin tahojen etu-näkökohdista. … Sen pitäisi myös koko ajan korjata itseään ja laskelmiaan, ja jos se ollenkaan ottaisi huomioon ihmisten mielipiteitä, niin sen puolueettomuus tulisi tosi nopeasti vesitetyksi..
Hyviä mietintöjä ja pähkäilyjä, joiden suhteen voin itsekin olla pitkälle samaa mieltä. Mutta erityisenä ongelamana näen nämä ihmisten tomintoja ohjaavat talouden, tuotannon, omistamisen, finanssien ja näihin liittyvän ylettömän kilpailun ja voiton maksimoinnit. Tätä kokonaisuutta on totuttu kutsumaan myös kapitalismiksi tai markkinakapitalismiksi. Muitakin nimikkeitä toki on. Eli on ilmeistä että noihin talouden, tuotannon ja omistamisen perusjuuriinkin joudutaan puuttumaan – on jo toki välillä puututtukin, mutta usein varsin huonoin tuloksin. Kun on sentään ihmisestä ja hänen yhteiskunnistaan kysymys, niin perustakin on koetettava katsoa rohkeasti läpi: miten sitäkin on siis muutettava.
Edellisissä kommenteissa Jorma Kilpi ja Heikki ovat jo sivunneet tätä samaa aihepiiriä: ongelmana on ihmisten (siis meidän) asenteiden muuttaminen. Ja tietysti, kun koko tämä länsimainen elämäntapa perustuu jatkuvan kasvun periaatteelle ja kaupallisten voittojen maksimoinnille, niin onhan sitä vaikea muuttaa toisenlaiseksi. Kuitenkin jatkuva kasvu rajallisella planeetalla lienee jotenkin mahdoton ajatus, ainakin jos sen kasvun pitäisi syntyä kaikenlaisen aineellisen kulutuksen kasvusta. Opituista tavoista ja mukavuuksista on vaikea luopua — siitä huolimatta että tässä ei olisi kysymys vain jonkinlaisesta uuden elämäntavan opettelusta. Lisäongelmana yhtälössä on se että toiset tällä planeetalla taas kuluttavat kovin vähän, kaikilla ei ole olemassa edes perustoimeentuloa, saati sitten mitään sellaista mistä voisi luopua.
Japanilaisten LENR-tuloksia esittelevä paperi tämän vuoden elokuulta https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0360319918320925 , https://www.researchgate.net/profile/Akito_Takahashi/publication/324507195_Excess_heat_evolution_from_nanocomposite_samples_under_exposure_to_hydrogen_isotope_gases/links/5ad1327caca272fdaf7795f7/Excess-heat-evolution-from-nanocomposite-samples-under-exposure-to-hydrogen-isotope-gases.pdf
Uutta tässä ei ole niinkään tulos (vaikka siinäkin on mielenkiintoisia yksityiskohtia), vaan se että tulos julkaistaan arvostetussa referoidussa lehdessä. Tiivistelmä suomeksi:
On tutkittu anomaalista lämmitysvaikutusta joka syntyy kun kaasumainen vedyn isotooppi vuorovaikuttaa zirkoni- tai piioksidilla tuetun metallinanokomposiitin kanssa. Huoneenlämpötilassa havaittiin että vedyn absorptio ja lämmönkehitys eivät olleet niin suuria etteikö niitä voisi selittää kemiallisilla prosesseilla. 200-300
°C lämpötilassa useimmat kaksimetalliset nanokomposiittinäytteemme tuottivat ylimääräisen 3-24 watin lämpötehon jopa usean viikon ajan. Ylimääräistä lämpötehoa ei havaittu pelkästään deuterium-palladium-nikkeli -systeemissä, mutta myös vety-palladium-nikkeli- ja vety-kupari-nikkeli -systeemeissä, kun taas yksimetalliset nanohiukkasnäytteet eivät tuottaneet ylimääräistä lämpöä lainkaan. Palladiumin ja nikkelin suhde on yksi avainparametri jolla saatua ylimääräistä lämpömäärää voi lisätä. Suurimmillaan vaihekeskiarvoistettu (?) ylimääräinen lämpöenergia ylitti
270 keV per deuteriumatomi, ja yhteenlaskettu ylimääräinen lämpöenergia saavutti 100 MJ per metallimooli tai 90 MJ per vetymooli. On mahdotonta selittää havaittua ylimääräistä lämpöenergiaa millään kemiallisella reaktiolla. Mahdollisesti se syntyy jossain säteilemättömässä atomiydinten prosessissa.
Eli, näyttää siltä että energiaa voidaan tuottaa tavallisista alkuaineista LENR-prosessilla, jolla on ydinvoiman edut mutta ei sen haittoja ja joka toimii myös pienessä mittakaavassa. Jotta tähän päästäisiin, pitää tehdä paljon insinöörityötä, mutta itse prosessi on havaintojen mukaan olemassa vaikka sille ei olekaan olemassa yleisesti hyväksyttyä teoriaa.
Vau. Ikiliikkujan mahdollisuus. Tai uusi Sampo, tai runsaudensarvi??
Mutta kait tuo materiaali kuitenkin kuluu vastaavasti kun se muuttuu lämmöksi….
Nuo lähtömateriaalit ovat toki tavallisia, paitsi ehkä tuo palladium voi olla hiukan niukempi luonnonvara. Toimii siis nanopartikkeleiden seoksissa, jolloin hiukkasten reagoiva pinta-ala on maksimaalinen – mutta voiko myös isoilla seos-massoilla? Voiko prosessin skaalata isoon mittakaavaan?
Kirsi, ylipäätään vastaus on että tuo paperi on se mitä nuo kirjoittajat asiasta tietävät. Koska ilmiölle ei ole olemassa teoriaa, on vaikea tehdä pieniäkään yleistyksiä yli sen mitä on suoraan havaittu. Alla yritän kuitenkin vastata kysymyksiisi kertomalla oman käsitykseni.
”Mutta kait tuo materiaali kuitenkin kuluu vastaavasti kun se muuttuu lämmöksi…”
Kyllä kai. Perusoletus on että koska energia ei voi olla kemiallista alkuperää, sen täytynee olla peräisin ytimistä, koska mistä muustakaan se voisi olla peräisin. Vanhalle Fleischmann-Pons -tyyppiselle deuterium-palladium -elektrolyysisysteemille oli muistaakseni yhdessä tutkimuksessa suurin ponnistuksen saatu mitattua likimääräinen konsistenssius tuotetun energian ja syntyneen helium-4:n määrän välillä (nettoreaktio D+D->He4+23.8 MeV).
”palladium voi olla hiukan niukempi luonnonvara”
Huomaa että ilmiö toimi tuossa paperissa yhtä hyvin myös kuparin ja nikkelin seokselle. Palladium oli koesarjassa mukana olettaakseni lähinnä sen takia että se on perinteinen LENR-materiaali.
”toimii siis nanopartikkeleiden seoksissa, jolloin hiukkasten reagoiva pinta-ala on maksimaalinen – mutta voiko myös isoilla seos-massoilla? Voiko prosessin skaalata isoon mittakaavaan?”
Kyllä, suuri pinta-ala ilmeisesti tosiaankin on eduksi, ja käsittääkseni ZrO2 (tai SiO2) -hiukkasten tarkoitus on ylläpitää pinta-alaa estämällä metallihiukkasia sintraantumasta kiinni toisiinsa. Skaalaamisen pitäisi olla mahdollista, jos ei muuten niin panemalla monta pientä reaktoria rinnakkain. Yksittäisen tämäntyyppisen reaktorin koolla on varmaankin jokin yläraja, joka voi tulla esimerkiksi siitä että jos seosmassa on iso, lämpö ei siirry sisältä riittävän nopeasti pintaan, jolloin sisuksen lämpötila voi nousta niin korkeaksi että aineet sulavat.
Perinteisen ydinfysiikan mukaan ydinreaktioita ei voi tapahtua ilman suurienergisen säteilyn emittoitumista. Ydin on pieni ja sen energiatasojen erot ovat suuria (tyypillisesti megaelektronivolttiluokkaa). Kun transitio tapahtuu, vapautunut energia menee yhteen tai korkeintaan muutamaan isoon kvanttiin, koska se ei voi välivarastoitua minnekään. Tästä syystä fyysikkojen on ollut vaikea ottaa LENR-ilmiötä todesta. Kuitenkin havaintojen mukaan LENR-ilmiö on olemassa.
Oma spekulaationi on että kenties LENR-aktiivisessa aineessa osa metallin johtavuuselektroneista muodostaa efektiivisesti massattoman pseudohiukkaspopulaation. Tämä kuulostaa eksoottiselta, mutta samankaltainen ilmiö tapahtuu ainakin grafeenissa (ns. Dirac-fermionit). Elektroniplasman ns. plasmataajuus on kääntäen verrannollinen elektronin massan neliöjuureen. Plasmataajuus on se raja jota matalamman taajuuden sähkömagneettinen aalto ei voi aineessa edetä. Ilmiö näkyy esimerkiksi Maan ionosfäärin radiotaajuuksien cutoff-ilmiönä, ja kiinteässä aineessa se näkyy esimerkiksi metallin kiiltävyytenä (plasmataajuus on korkeampi kuin näkyvän valon taajuus).
Jos efektiivinen massa menee nollaan, plasmataajuus menee äärettömäksi, jolloin edes gammakvantti ei pysty etenemään plasmassa. Kun tapahtuu ydinreaktio joka normaalisti emittoisi gammakvantin, nyt emittoituukin suurienerginen plasmoni eli pseudohiukkaskaasun kollektiivinen oskillaatio (plasma-aalto), joka termalisoituu aineessa lämmittäen sitä. Samalla kyseisen ydinreaktion todennäköisyys kasvaa, koska normaalisti prosessia rajoittaa sähkömagneettisen kytkennän heikkous vahvaan vuorovaikutukseen verrattuna, eli gammakvantin syntyminen on normaalisti prosessin pullonkaula. Makroskooppisesti efektiivinen seuraus on että gammoja emittoivien ydinreaktioiden todennäköisyys kasvaa (en tiedä kuinka paljon, mutta ehkä jopa huimasti), mutta gammoja ei silti havaita.
Esimerkiksi deuterium-deuterium -fuusiossa normaalisti lopputuotteet ovat tritium ja protoni ja toisaalta helium-3 ja neutroni. Reaktio D+D->He4+gamma on myös olemassa, mutta on monen monta kertalukua epätodennäköisempi, koska gamman emittoiminen on ”hidas” prosessi verrattuna vahvan vuorovaikutuksen välittämiin prosesseihin. Fleischmann-Pons -kokeessa käy päinvastoin, eli melkein kaikki deuteronit reagoivat helium4-haaran kautta ja vain pieni vähemmistö (5 kertalukua vähemmän) tuottaa tritiumia, ja vielä pienempi (10 kertalukua vähemmän) neutroneja. Myös neutroni- ja tritiumhaarojen suhde riippuu lämpötilasta tunnetulla tavalla, ja viiden kertaluvun ero on konsistenttia muutaman kymmenen eV:n efektiivisen lämpötilan kanssa.
Vaikeeksi menee. Päädyt tuossa siihen että nämä LENReaktiot kuitenkin liittyisivät ydinreaktioihin, jotka aiheuttaisivat sitten tuollaista pseudohiukkaskaasun oskillaatiota. Siis kuitenkin ydinreaktio (D + D fuusio?)
Kyllä, ydinreaktio, ja tuossa FP-tapauksessa ainakin efektiivisesti fuusio, jossain muussa LENR-tapauksessa voisi olla jokin muukin kuin fuusio esim. neutronin vaihto. Joo vaikeaahan se on: tätä ongelmaa ovat monet fysiikan nobelistit pohtineet (tai ainakin Edward Teller, Julian Schwinger, Brian Josephson) jo 25 vuotta sitten. Mutta ehkei kuitenkaan niin vaikeaa kuin elämän synty, tai eihän sitäkään etukäteen tiedä.