Arkisto
- syyskuu 2020
- elokuu 2020
- kesäkuu 2020
- toukokuu 2020
- huhtikuu 2020
- maaliskuu 2020
- tammikuu 2020
- joulukuu 2019
- marraskuu 2019
- lokakuu 2019
- syyskuu 2019
- elokuu 2019
- kesäkuu 2019
- toukokuu 2019
- huhtikuu 2019
- maaliskuu 2019
- helmikuu 2019
- tammikuu 2019
- joulukuu 2018
- marraskuu 2018
- lokakuu 2018
- syyskuu 2018
- elokuu 2018
- heinäkuu 2018
- kesäkuu 2018
- toukokuu 2018
- huhtikuu 2018
- helmikuu 2018
- tammikuu 2018
- joulukuu 2017
- marraskuu 2017
- lokakuu 2017
- syyskuu 2017
- elokuu 2017
- heinäkuu 2017
- kesäkuu 2017
- toukokuu 2017
- huhtikuu 2017
- maaliskuu 2017
- helmikuu 2017
- tammikuu 2017
- joulukuu 2016
- marraskuu 2016
- lokakuu 2016
- syyskuu 2016
- elokuu 2016
- heinäkuu 2016
- kesäkuu 2016
- toukokuu 2016
- huhtikuu 2016
- maaliskuu 2016
- helmikuu 2016
- tammikuu 2016
- joulukuu 2015
- marraskuu 2015
- lokakuu 2015
- syyskuu 2015
- elokuu 2015
- kesäkuu 2015
- toukokuu 2015
- huhtikuu 2015
- maaliskuu 2015
- helmikuu 2015
- tammikuu 2015
- joulukuu 2014
- marraskuu 2014
- lokakuu 2014
- syyskuu 2014
- elokuu 2014
- kesäkuu 2014
- toukokuu 2014
- huhtikuu 2014
- maaliskuu 2014
- helmikuu 2014
- tammikuu 2014
- joulukuu 2013
- marraskuu 2013
- lokakuu 2013
- syyskuu 2013
Menneisyyden peilistä näkyy tulevaisuus
Ilmaston muutoksesta puhutaan näinä päivinä paljon, joka puolella. Puheissa viittaillaan siihen että ilmaston myötä myös monet muutkin asiat tulevat muuttumaan, siis koko maailman olosuhteet muuttuisivat. Noita muutoksia on vain kovin vaikea kuvitella, tai edes pitää totena. Emme oikein osaa kuvitella muuta kuin tämän yhden tutun maailman jossa elämme.
Tiedämme toki että jotakin muutoksia tapahtuu koko ajan, lajeja ja ekosysteemiä katoaa, mutta toistaiseksi nuo eivät tule vielä varsinaisesti ”lähelle”. Tuntuu siltä että oma elämämme on turvassa, eikä täällä ainakaan ihan pian mitään kovin kummallista tapahdu…
Ilmaston muutos ei ole mikään uusi asia planeetalla. Se on vaihtelut aikojen mittaan oikein äärestä laitaan. Kylmimmillään planeetta on ollut kokonaan jään peitossa joidenkin satojen miljoonien vuosien ajan, mutta tyypillisempi ja vallitsevampi tila on ollut lämmin kasvihuoneilmasto, missä planeetalla ei ole ollut ollenkaan jäätiköitä. Parhaillaan elämme vielä viimeisimmän jääkauden aikaa, ja nyt olemassa olevat napajäätiköt ovat vielä sen viimeisiä jäljellä olevia rippeitä.
Tyypillisesti ilmastotyypit vaihtuvat aika hitaasti, tuhansien tai ehkä miljoonienkin vuosien aikana. Niihin vaikuttavat lukuisat tekijät, kunkin ilmastotyypin syyt ja erityispiirteet ovat aina erityiset ja omalaisensa, mutta lämpimät ajanjaksot kuitenkin korreloivat hiilidioksidin suhteellisen korkeaan määrään ilmakehässä. Tämän hetkisen ihmisen aiheuttaman ilmaston lämpenenisen erityispiirre on se, että se etenee nopeammin kuin luonnolliset vaihtelut ovat aikoinaan tapahtuneet. Siis sen seurauksetkin voivat tulla vastaan yllättävän nopeasti.
IPCC:n tutkijoiden mukaan erilaisten menneiden ilmastotyyppien olosuhteet toimivat myös ennusteena sille, mitä vastaavat ilmastot vaikuttavat olosuhteisiin tulevaisuudessa. Artikkelissaan ”Climate’s future written in rocks” (New Scientist 3237, July 2019) Graham Lawton raportoi keskusteluistaan ilmastotutkijoiden Alan Haywoodin ja Trazy Axe seuraavaa: Yksi vertailukohta nykyiselle nopealle ilmastonmuutokselle on noin 120 000 vuotta sitten vallinnut tilapäinen jääkauden aikainen lämpeneminen, jonka aikana lämpötila nousi nopeasti nykyisen keskilämpötilan tuntumaan noin 10 000 vuoden ajaksi. Lämpenemisvaiheessa jäätiköt sulivat niin nopeasti että meren pinta nousi 2,5 m sadassa vuodessa, ja tuon jäätiköitymisten välisenä aikana se nousi yheensä 9 metriä nykyistä merenpintaa korkeammelle.
Seuraava vertailukohta lämpimälle ilmastolle olisi plioseenikaudella, noin 3 miljoonaa vuotta sitten vallinnut lämmin ilmasto. Silloin planeetan keskilämpötila oli 1-2 astetta lämpimämpi kuin nyt. Erityisen lämmintä oli korkeilla leveysasteilla, samoin kuin nytkin, koska lämpeneminen tapahtuu voimakkaammin juuri näillä leveysasteilla. Napa-alueilla ei ollut paljoa merijäätä, Gröönlannin ja Antarktiksen jäätiköt olivat ihan pienet, ja Pohjoisnavan seutu oli ehkä kokonaan sula. Meren pinta oli 15-25 metriä korkeammalla kuin se on nykyään. Planeettamme on nyt lähestymässä vastaavanlaista tilaa, ja saavuttanee sen 20-30 vuoden kuluessa, ehkä jo 2030-luvulla.
Taaksepäin historiaan mennessä seuraava lämpötilahuippu tulee vastaan eoseenikaudella, noin 50 miljoonaa vuotta sitten, jolloin planeetan keskilämpötila oli noin 13 astetta lämpimämpi kuin se on nyt. Merien pinnat olivat 70 metriä korkeammalla kuin ne ovat nykyään. Jos nykyinen lämpötilan nousu ylittää tietyn rajan (4-6 astetta), itseään ruokkivat takaisinsäätelytekijät lähtevät lisäämään kasvihuonekaasujen tuotantoa ja ilmaston lämpenemistä niin, että eoseenikauden tyyppinen kuuma ilmasto olisi vallalla jo vuoden 2150 tienoilla. Se olisi noin neljän tai viiden sukupolven kuluttua.
Lohduttava tieto on se että nuo mainitut lämpimät kaudet eivät kuitenkaan aiheuttaneet mitään suuria joukkosukupuuttoja planeetalla – tarkoittaen sitä että monet lajit pystyivät sopeutumaan ja suojautumaan, tai hakeutumaan sopivampiin ympäristöihin, tuollaisten luonnollisten ja hitaiden lämpötilanmuutosten aikana. Tällä kertaa kuitenkin tilanne on vaikeampi, sillä ihminen on jo muutenkin ajanut suuren osan lajeja sukupuuton partaalle, ja hävittänyt pois paljon niille sopivia ympäristöjä. Ilmaston muutos tulee siis pahentamaan sitä lajien joukkosukupuuttoa joka nyt on käynnissä.
Myös ihmisen oman hyvinvoinnin ja järjestyneen yhteiskunnan kannalta nuo muutokset tulevat varmasti olemaan joko tuhoisia, rankkoja, tai ainakin hyvin haasteellisia. Nyt on paljon ilmassa jo sellaista ajatusta että asialle pitää jotakin tehdä, ja että ehkä jonkinlaisella elintapojen muutoksella tämä muutosprosessi voidaan pysäyttää. Mutta niinköhän lienee?? Luulenpa että toimenpiteen tulevat olemaan ”too late, too little”. Käynnissä olevan syöksykierteen ja historian esimerkkien valossa näyttää siltä, että tämä muutos ei ole enää pysäytettävissä. Ilmastohistoria tulee toistamaan itseään.
Tässä kohtaa olisi jo aika ajatella kysymystä ”mitä sitten”. Miten näihin muutoksiin tullaan reagoimaan, miten pystytään sopeutumaan. Selviytyminen on mahdollista, jos ongemiin on varauduttu.
Millaisiin ongelmiin sitten pitäisi varautua? Esimerkiksi siihen, että rannikkoalueet jäävät veden alle, mukaan lukien kaikki rannikoilla olevat suuret kaupungit. Ruuan tuotanto tulee riskialttiiksi kummallisten sääilmiöiden ja lisääntyvien kasvintuhooja-ongelmien takia; samoin puita kuolee paljon sekä kaarnakuoriaisten että myrskytuhojen takia. Vakuutusyhtiöt ehkä herkeävät maksamasta luonnontuhojen aiheuttamia vahinkoja. Pakolaisongelma räjähtää… Yhteensä näiden vaikutukset maailman talouteen lienevät masssssiivisesti suurempia kuin mitä koronavirus aiheuttaa tällä hetkellä.
Monet kylläkin arvelevat niinkin, että tälle planeetalla ja eliökunnalle olisi kuitenkin paras vaihtoehto se, että ihminen katoaisi pois tältä planeetalta. Tämäkin toki olisi mielenkiintoinen tilanne. Olisiko tietoinen laji ja tekninen sivilisaatio lopullisesti kadonnut, vai pystyisikö jotakin vastaavan kaltaista kehittymään uudelleen. Voisiko tänne kehittyä vaikka ”apinoiden planeetta”? Vaikka tietenkään, jos me ihmiset katoamme pois, me emme ole täällä sitä näkemässä.
8 kommenttia “Menneisyyden peilistä näkyy tulevaisuus”
Vastaa
Lasten ja nuorten kirjoista
Minä – ja ehkä monet muutkin – aika usein ihmettelen sitä, mihin tämä maailma on menossa. Sitä tietenkään ei voi tietää, tulevaisuutta ei voi ennustaa. Viimeisen sadan vuoden aikana maailma on ollut aika hurjan kehityksen pyörteissä: kaikki asiat, kuten ihmisten elintapa, kulutustaso, oppinaisuus, elinikä, terveys, ja koko maailman luonnonolot ja teknologiat ovat tänä aikana totaalisesti muuttuneet. Jos käy niin, kuten oletettavasti käy, että tämä nopea kehitys jatkuu samaan suuntaan, ja kiihtyvää vauhtia, niin kylläpä sadan vuoden kuluttua maailma tulee näyttämään hyvinkin erilaiselle kuin nykyään.
Emme tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta onko meillä edes ajatusta tai mielipidettä siitä mitä toivoisimme tapahtuvan? Mihin suuntaan haluaisimme maailman muuttuvan? Jos tiedämmekin mitä toivoa, onko meillä mitään keinoa ohjata asioita siihen suuntaan.
Eilen satuin vastakkain erään perhetutun nuoren miehen kanssa, ja kyselin mitä kuuluu hänen opinnoilleen. Tämä nuori on juuri valmistumassa äidinkielen ja kirjallisuuden maisteriksi, ja alkaa nyt tekemään jatko-opintoja lasten- ja nuortenkirjojen sisällöstä ja maailmankuvasta.
WAU!! Siinäpä voisikin olla tutkittavana juuri se työkalu, millä huomisen yhteiskuntaa ja maailmaa muokataan ja rakennetaan. Tuon työkalun avulla sitä jopa tehdään niin hienovaraisesti, että kukaan ei ehkä edes huomaa olla varuillaan, eikä huomaa että lukijaa tässä nyt jonnekin johdatellaan.
Jäin siinä miettimään että mitähän niissä nuorten kirjoissa sitten pitäisi esitellä. Kenen intressejä, ja millaista maailmankuvaa pitäisi esitellä tästä kovin moniarvoisesta maailmasta, missä mitään yksiselitteistä totuutta ei näytä olevan olemassakaan.
Kaikki tarinat edustavat jonkinlaista arvomaailmaa, kaikilla ihmisten toimilla, pyrkimyksillä ja valinnoilla on aina olemassa jonkinlainen arvo- tai tärkeysjärjestys, ja suunta. Tai, jos ihmiset puuttuvat tarinasta, sekin on arvovalinta. Mutta mitä olisivat nyt ne oikeat ja sopivat arvot nuorisolle esiteltäväksi, kun ne ovat eri tahoilla kovin niin erilaisia ja jopa keskenään vastakkaisia. Toisaalta, monet varmasti ajattelevat että lastenkirjojen ei edes pidä tehdä mitään arvokasvatusta, sillä vanhemmat ja kasvattajat haluavat itse valita arvomaailmansa. Mutta myös kasvattajat voivat olla ymmällään siitä millaisia arvoja mitäisi koettaa nuorisolle tarjota.
Myös me tutkijat, ammattiopettajat ja -kasvattajat edustamme kovin erilaisia maailmankuvia ja tulevaisuuden visioita.
Puhdas biologinen ja ekologinen näkemys voisi olla se että kaikkien lajien, ja myös ihmisen perustarve ja pyrkimys on lisääntyä yhä suurempiin määriin, valloittaa yhä suurempi ekologinen lokero ja resurssimäärä itselleen – tiedostaen myös sen, että tällaiset yhden lajin massiviset ylilyönnit omassa ekosysteemissään johtavat jossakin vaiheessa totaaliseen romahdukseen: sopulit juoksevat mereen, kanipopulaatiot kuolevat ruuan puutteeseen.
Teknokraatit taas visioivat tekniikan rajatonta kehittymistä. Teknologia tulee viemään ihmiset ylös avaruuteen ja rakentamaan uusia asuinalueita muille taivaankappaleille. Teknologia ja bioteknologia tulevat muuttamaan ihmisen fyysistä olemusta, tuottamaan sellaista kybernetiikkaa jonka avulla ihminen pystyy pian johonkin ennennäkemättömiin asioihin. Ehkä kommunikaatio ja tiedonsiirto suoraan aivojen ja tietokoneiden välillä tulee jokapäiväiseksi asiaksi. Maailma yhtenäistyy yhdeksi reaaliaikaiseksi läsnäoloksi, kaikkialla.
Terveys paranee, ihmisten ikä pitenee. Kuoleman välttämättömyys alkaa kadota jonnekin ihmisen elämän reuna-alueille. Synteettisen ruuan tuotanto vapauttaa meidät biologisen perustuotannon riippuvuudesta.
Talousihmiset taas näkevät että kaikki tämä on mahdollista, ja kaikki se tulee tapahtumaan ja tuottamaan kauniit ylijäämät ja arvonlisäykset pääomanomistajille. Kaikki kaupallinen toiminta tulee kasvamaan ja lisääntymään loputtomasti, kulutusjuhlat jatkuvat ja komistuvat vuosi vuodelta.
Monet ajattelevat että nämä maailman suuret prosessit ovat kuin valtamerilaivoja jotka eivät helposti käänny. Ne ovat kuin luonnonvoimien ajamia pyörremyrskyjä jotka ruokkivat itse itseään.
Mutta onko tämä jatkuva kasvu juuri se hyvä, toivottava ja oikea suunta mihin haluamme maailman menevän?
Millaisia tarinoita tästä tulevaisuudesta syntyy? Miten ihmisen identiteetti kehittyy tämän kaikkivoipaisuuden keskellä? Miten ihminen kestää kosmista rajattomuutta ja kaiken mahdollisuutta? Olisiko nuorisolle esiteltävä jotakin toisenkinlaisia vaihtoehtoja? Kuka sellaisia osaisi kirjoittaa? Millaista vaihtoehtoista maailmankuvaa ne voisivat esitellä?
Vaikeita haasteita: mitä voimme luvata, mitä voimme suositella, mitä voimme pitää hyvänä?
Mutta sitten mieleen hiipi epäilys näiden kysymysten aiheellisuudesta: lukeekos nuoriso enää edes kirjojakaan?? Taitavat olla jo ihan tavoittamattomissa omissa maailmoissaan. Itseasiassa, todennäköisin tulevaisuus lienee se että reaalimaailmoista siirrytään yhä enemmän vaihtoehtoisiin digitaalisiin virtuaalimaailmoihin. Ja ehkä hyvä niin: siellähän kaikki on mahdollista ja valinnan varaista…
4 kommenttia “Lasten ja nuorten kirjoista”
-
Lasse Reunanen sanoo:
Kirjoista ja lukemisesta: Sain poistokirjan; Lukeminen saa loistamaan –
Tarvasjoen kirjasto 150 vuotta / Kalervo Mäkinen, Kustannus HD 2007,
josta alkua: ”Sinulle joka avasit kirjan – Opettaja Vilho Mattila aloitti Tarvasjoen
kirjaston 100-vuotisjuhlassa sen historiaa kuvaavan puheensa sitaatilla:”
”Kirjoissa on kaikkien menneitten aikojen sielu. Kirjat ovat opettajia, jotka opettavat
meitä ilman vitsaa ja kuritusta. Ilman kiukkuisia sanoja ja maksua pyytämättä.”—
Sisältö jatkuu: ”I Kirjat ennen kirjastoa 1. Ensimmäiset kirjat Suomessa” jne.
Lopussa tilasto Tarvasjoen kirjaston lainoista 1997-2006,
jossa ollut alle 1000 lainaajaa sekä keskimäärin noin 39 lainaa lainaaja kohden
vuodessa – mutta käyntikertoihin verrattaessa lainat laskeneet 2,7 lainauksesta
1,4 lainaukseen – siis muuta käyttöä lainausten lisäksi tullut.
En em. kirjastossa ole itse ollut. Kirjasta: ”Suomessa ilmoitetaan olevan
927 kirjastoa, joista pääkirjastoja on 449 ja laitoskirjastoja 69.”
Nyttemmin lienee vähentynyt Suomen kirjastoja vaikka aineistomäärät kasvaneet.Salossa ollut lasten vähentymisen vuoksi esillä koulujen ja päiväkotien
vähentämistä kun kaupungista viime vuosikymmenen aikana väestöä
poistunut tuhansia, lapsiperheitäkin ja syntyvyys Suomessa muutenkin
vähentynyt. Salossa syntyi viime vuonna noin 300 lasta, puolet vähemmän
kuin runsas 10 vuotta sitten.
Arvioitu Salon oppilasmäärän olevan muutaman vuoden jälkeen
yli 1000 vähemmän kuin vuosikymmen sitten.Maanantaina 24.2. Salon kaupunginvaltuusto päätti em. vähennyksistä,
jotka ennakoitua vähemmän alkuun ollut – josta ti 24.2. ja ke 26.2.
Salon Seudun Sanomat tarkemmin kertonut.
Salon kouluista lakkautetaan Perniön Saurun koulu 1.8.2023 alkaen ja
Perttelin Hiiden koulu 1.8.2021 alkaen, myös muutamia päiväkoteja lakkautetaan.
Lakkautusten jälkeen tyhjiksi jääneet kiinteistöt asetetaan myyntiin.Em. Hiiden koulu, josta kuvia tänään SSS:n kirjoituksessa sikäli kiinnostava
kun Suomi sai nimetä viime vuonna yhden eksoplaneetan ja sen tähden –
joiksi valikoitui Kolmion tähdistön tähtikuvion alta ”Pätsi” tähden ”Hiisi”
nimelle eksoplaneetta. Em. Perttelin Hiiden koulu sijaitsee Hiisi nimisessä
kylässä Salossa, entisen Perttelin kunnan alueella –
jota sijaintia likimain kartalla osoittaa kolmiomainen Kemiön saari.
Kirjoja ja lehtiä lapsetkin edelleen runsaasti lukevat, mutta eriytymistä ja
osittaista vähentymistä siinä havaittavissa ollut.
Internetin laajenevan tarjonnan ohella vanhempi kirjallisuuden tarjonta
hyvä säilyttää uusiutuville lapsiryhmillekin yhä opetuksessa mukana…-
Kirsi Lehto sanoo:
Hienoa Lasse kun tuot esiin tuota kirjastojen pitkää historiaa. Kirjastot ovat olleet varmaan koko maan tärkein kulttuurikasvattaja, niin kauan kuin täällä on oltu lukutaitoisia… ainakin näihin vuosikymmennin asti. Nyt taitaa olla niin että televisio ja internet ovat tärkeämpiä…
-
Niin, internetin sisältö kasvaa ja sen nopeus, sovellukset jne. kehittää tiedonkäsittelyä.
Kirjoissa kuitenkin yhä enin osa vanhasta tiedostamme ja usein kirjat kohdennetussa tiedonkäsittelyssä nettiä käytännöllisempiä.
Täsmennän em. kirjan kirjastotilastoa:– Vuonna 1997 oli 8 530 käyntiä, 22 704 lainaa ja 606 lainaajaa, 2,7 käyntiä 1 lainaa kohden ja 0,4 lainaa 1 käynnillä,
keskimäärin 37,5 lainaa vuodessa lainaajilla.
– Vuonna 2006 oli 18 920 käyntiä, 26 025 lainaa ja 703 lainaajaa, 1,4 käyntiä 1 lainaa kohden ja 0,7 lainaa 1 käynnillä,
keskimäärin 37,0 lainaa vuodessa lainaajilla.Viimeksi kerroin vahingossa jakolaskuni käänteisesti, virhetulkinnallani.
Kertomani Salon Seudun Sanomat kirjoitukset lyhyesti myös uutisissa:
– Ti 25.2. Turun Sanomat
– To 27.2. Perniönseudun Lehti / kuvilla Salon kaupunginvaltuuston kokouksesta.
Salon kaupungin nettisivulta löytyy esityslistat ja pöytäkirjat.
-
-
Tähdet ja avaruus 2/2020, sivuilla 36-39 esitteli valtioiden 112 nimettyjä
eksoplaneettoja tähtineen.
Suomen nimetyt Hiisi ja Horna, Kolmion tähdistöstä,
keksi nuori lukiossa lukeva Aapo Saranpää – lehtikuvassa kolmioteemalla paita.
Olin edellä Hornan muistanut väärin kuumana Pätsinä –
joka voinee sopia toiselle eksoplaneetallekin, jos sellainen löytyy läheltä emotähteä.
Hiisi ja Horna muistuu nyt H-alkukirjaimistaankin.
Tarkat luvut saatu kohteille,
jotka silmin näkymättömänäkin helposti tähtitaivaalta kohdistaa karttamerkinnöistä.
Suomalaisittain sanonta: Hornan tuuttiin – etäiselle kohteelle, kohdistus tähdellekin.
Tuuttijäätelö myös kolmiomainen kartio ja kaukoputkilla kohdistamalla Horna-tähti ympäristöineen valokuvattavissa näkyviin Kolmion tähtikuvion yhteyteen.
-
Mistä se 70 metriä paksumpi esimäärä maapallon valtamerien päällä oli muka peräisin? Ei ainakaan napajäätiköiltä sulamisvettä niin paljon löydy.
laskelmat jään sisältämästä veden määrästä ja sen sulamisen vaikutuksesta meren pinnan korkeuteen löytyvät täältä:
http://www.antarcticglaciers.org/glaciers-and-climate/estimating-glacier-contribution-to-sea-level-rise/
sen vaikutus on 66 metriä.
Tämän lisäksi tulee jonkin verran pinnan nousua johtuen siitä että koko merialtaiden vesimassa lämpenee useilla asteilla (esim, mainitulla eoseenikaudella meren lämpötila päiväntasaajalla oli peräti 40 astetta!) Tämäkin vaikuttaa jonkun sentin verran. Menee lähelle 70 metriä.
Aivan loistava kzirjoitus, meidän pitäisi ymmärtää palloamme paremmin. Toki emme voi sanoa, että vaikuttaisimme ilmastoon.
Me ihmiset puskemme ilmakehään noin 26 gigatonnia (10 potenssiin 9) hiilidioksidia vuodessa; lisäksi erilaiset maankäyttömuodot tuottavat lisää n. 6 Gtn. Nämä hiilivirrat voivat näyttää pienelle verrattuna niihin suuriin hiilen määriin mitä kiertää luonnon omissa kiertokuluissa, mutta merkittävyys johtuu siitä että nuo luonnon hiilikierrot pysyvt tasapainossa sitomisen ja vapautumisen kesken – vain ihmisen tuottama osuus jää rikastamaan ilmakehän CO2 pitoisuutta. https://www.newscientist.com/article/dn11638-climate-myths-human-co2-emissions-are-too-tiny-to-matter/
Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on ihmiskunnan toimien takia noussut 280 miljoonasosasta 414 miljoonasosaan toukokuuhun 2019, ennen metsien keväisen CO2:n sitomisen alkua.
Jos hiilidioksidin tupruttelu ilmakehään loppuisikin jostain syystä nyt, niin kauanko kestäisi, että sen pitoisuus laskisi luonnonmekanismien myötä takaisin 280 miljoonasosaan?
Jos tuo ihmisen tuottama hiilidioiksidikuorma pysähtyisi, tai ainakin pienenisi hyvin pieneksi, niin CO2 pitoisuuden nousu pysähtyisi nykyiselleen … ja ehkä aikaa myöden palaisin teollisuutta edeltäneelle tasolle. Tosin siihen vaikuttaa sitten myös vulkaaninen aktiivisuus, ja poimuvuorten rapautuminen — joku iso tulivuorenpurkaus voi muuttaa sen nopeasti. Sellaisiahan ei ole nähty vähään aikaan, mutta kuka tietää … tietääkö kukaan miten nopeasti CO2 taso voisi laskea??
”Apinoiden planeetta” oli kiinnostava tv-sarja, kuvitteellinen kirjan pohjalta.
Oikeasti emme tiedä mitä tulevaisuudessa yli 100 vuoden jälkeen tapahtunut.
Fortumin tj. Pekka Lundmark siirtyy kesällä Nokian tj. paikalle. Arvioinut aikaisemmin, että 100 vuoden jälkeen vain uusiutuvaa energiaa käytettäisiin. Väljästi tulkiten kaikki energia jotenkin uusiutuvaa, mutta mitä ja miten tulevaisuudessa emme voi nyt tietää.
Menneen tapahtumista voidaan suuntia ja todennäköisyyksiä arvioida, mutta vasta lähivuosien tuloksin tapahtuneet muutokset oikein ymmärretty.
Kehityksen uusiutumisen hyöty aina motivoinut ihmisiä.
Eläinten ja kasvien arvo elämän kokonaisuuteen ymmärretty ja niiden hyvä sopeutumisen merkitys ihmisten mukana tulee korostumaan.
Lämpötila merkittävänä tekijänä huomioitava myös sopeutumisessamme.
Hätääntyminen ei kuitenkaan hyväksi – aika rauhallisiin päätelmiin hyvä pitää mielessämme.
Ihmiset kohtaa onnettomuuksia, sairauksia, nälkää, janoa ja vaarallisia luonnonilmiöitä – joista usein kuitenkin myös mahdollisuus selvitä.
Ihmisillä, eläimillä ja kasveilla on elämään sisältyvää ominaisuutta, luontaisesti sopeutua mahdollisimman hyvin muuttuviin olosuhteisiin.
Kiitos Lasse! Mukava lukea joskus tällainen rauhallinen ja positiivinen näkemys. Voihan se olla näinkin…