Etelä-Suomessa valoisat kesäyöt estävät havaintojen teon toukokuun alusta elokuun alkuun, jolloin taivas on aivan liian vaalea havaintojen tekoa varten ja Lapissa tämä kesätauko on vielä pidempi. Aloitteleville havaitsijoille loppukesästä näkyvät perseidit on hyvä parvi. Tähdenlentoja näkyy silloin runsaasti ja havaitsija harjaantuu arvioimaan meteorien kirkkauden, radiantin ja nopeuden riittävän luotettavasti. Havaintoja voi periaatteessa tehdä joka yö, milloin vain on riittävän selkeää ja taivas ei ole häiritsevän utuinen, eikä täysikuu antama valosaaste turmele taivaan tummuutta.

Meteoriparvia kannattaa tosissaan havaita vasta, kun niiden radiantti on noussut yli 30 asteen korkeuteen, joskin matalammallakin radiantinkorkeudella parven meteoreja voi nähdä. Havaita kannattaa erityisesti uudenkuun aikaan ja havainnot onnistuvat hyvin vielä ensimmäiseen neljännekseen asti, jos Kuu ei nouse kovin korkealle. Kirkas Kuu kannattaa koettaa peittää jonkin näköesteen taa havainnon ajaksi. Talvella ja monesti muulloinkin luotettavien havaintojen tekeminen on vaikeaa täysikuun aikaan, mutta meteoriryöppyjä (outburst) ja parhaiden sateiden maksimeja silti on ollut tapana yrittää havaita – Kuu yleensä paistaa kaikille muillekin havaitsijoille yhtä haittaavasti ja voi olla, että vain Suomessa on taivas kirkas, eikä muualta havaintoja juuri saadakaan.

Kylmyys ja pitkät pilvisyysjaksot estävät talvihavainnointia ja yli kymmenen tunnin vuosittaiseen havaintoaikasaldoon vain harva meteorijaostolainen yltää. Toisaalta olisi hyvä havaita mahdollisimman paljon, koska vain havaitsemalla kehittyy hyväksi havaitsijaksi ja taito pysyy yllä. Parasta meteorihavaintojen aikaa onkin alkusyksy, jolloin yötkin ovat vielä kohtuullisen lämpimiä ja maassa ei ole lunta heijastamassa kuunvaloa, tai katuvaloja vaalentamaan taivasta.